Mediasta poimittua

Eiköhän ne pienemmätkin sanat riitä.
Sanojen arvolataukset ovat sitkeitä, niihin usein sisältyy aineksia ihan muusta kuin asiasta johon ne oikeasti liittyvät.
Ei tuota sanaa ole mikään pakko arkipuheessa käyttää, eikä sitä ainakaan minun tuttavapiirissäni kovin usein edes kuule. Siitäkään huolimatta että suuri osa tuttavista on alkoholia käyttämättömiä tai hyvin vähän käyttäviä.

Selvänä olemiseen voinee suhtautua myös luonnollisena asiana, eikä erikseen “ylläpidettävänä”, väkisin väännettynä erityisyytenä. Ei se silloin niin juhlallista nimikettäkään kaipaa.

Se, että sana olisi nimenomaan yläluokan fraseologiaa, kaipaa kyllä hiukan miettimistä. Muistettaneen, että työläisten ensimmäiset vappumarssitkin marssittiin nimenomaan raittiustunnusten alla. Silläkin puolella tajuttiin jo varhain että selvänä voi vaikuttaa asioihin paljon enemmän ja voimakkaammin kuin pöhnässä.

[size=150]aah, ihanaa olla tänäänkin[/size]

[size=200]OIKEIN TODELLA [/size] [size=200]RAITTIINA.[/size]

[size=150]JA ISOSTI.[/size]

Suosittelen kaikille. Sehän on se ainoa asia,
jolla tällä palstalla on merkitystä…

väärinraitistuminen :laughing:

hyvää uutta viikkoa vaan :smiley:

Oppiriidat ja vääräoppisten lynkkaaminen taitaa olla yleistä huvia vähän siellää sun täällä. Katsoin tämän telkkarista:

areena.yle.fi/1-4589818

Kaksi eri tavoin raitistunutta istui ihan sulassa sovussa haastateltavina. Ohjelman aikana tulin entistä vanhvemmin sille kannalle, ettei menetelmällä ole väliä, ja että kiinnostavampaa on se, mikä on kenelläkin se kohta, jossa lopullisesti tajuaa juomisensa menneen ihan liian pitkälle. Sanotaan sitä sitten pohjakosketukseksi tai viimeiseksi niitiksi tai miksi hyvänsä… Mikä on se hetki, kun omat silmät oman juomisen suhteen lopullisesti avautuu. Useinhan asiasta on huomauteltu pitempään tai ongelmia on koitunut, muttei niistä ole niin välittänyt… Sitten tulee joku asia, joku hetki, jolloin havahtuminen tapahtuu.
Se mitä sen jälkeen tekee ja mistä apua hakee vai hakeeko ollenkaan on sivuseikka, ainakin jos alkoholinkäyttö loppuu.

Arkikielessä en juurikaan käytä noin komeaa sanaa.
Jos asiaa kysytään niin voin sanoa että en nykyään käytä alkoholia.

Media on hiukan eri juttu.

Ei se kerää kansaa katsomaan tai lukemaan jos kerrotaan sellaisesta mikä ihan normaalia ja tavallista on. Jotain ärhäkkää, äärimmäistä, dramaattisia elämänkäänteitä, ihmeitä tai eriskummallisuuksia on löydettävä.
Niinpä on etsittävä haastateltaviksi sellaisia jotka ainakin omasta mielestään ovbat kokeneet jotain ylitse tavallisen ihmisen elämän olevaa.

Juopottelun lopettamiseenkin on saatava -vaikka pienellä liioittelulla- dramatiikkaa, jyrkänteen partaalla hoippuen seisomista, viimeiseen oljenkorteen tarttumista, jumalallista korkeampien voimien väliintuloa tai jotain muuten jännää.

Monella meistä kuitenkin elämä on ollut tylsempää. Sellaista ettei siitä yleisöön uppoavaa sankaritarinaa rehellisin keinoin saa. Meille on riitettävä se, että olemme hiljakseen pieniä oman elämämme sankareiuta, tekemättä siitä ohjelmanumeroa tai kerrottavaa tarinaa.
Usein se juomisen lopettaminenkin on tapahtunut jo hiukan ennen kuin siellä “viimeisellä veräjällä” , kaiken menettäneenä , pohjamudissa rypeneenä ihmiskunnan vihollisena omaan hajuunsa ja ällöttävyyteensä lopen uupuneena taivaan armoa ja pelastusta huutaen kokee ihmeellisen ylösnousun…

Kovin usein se tapahtuu hiljaa, vähällä selittelyllä, oman yksityisen Jaakobinpainin kautta, ja johtaa kuitenkin yksilön kannalta ihan mukavaan lopputulokseen, päihdeongelmista vapautumiseen.

Ja toisinaan elämä on senkin jälkeen tylsää. Joskus jopa yksitoikkoisempaa kuin rillutellessa. Mutta, onpa yksi murhe vähemmän mietittävänä.

Niin, en tarkoittanut oikeastaan mitään dramaattista käännettä tai ns. pohjaa kaikkien kohdalla. Se hetkihän voi olla aika arkinenkin, se, jolloin havahtuu. Tuon ohjelman tangolaulajalla se kai oli lapsen puolivuotisneuvolakäynti, jolloin jotain kysyttiin…
Mietin sitä hetkeä, kun vaan itsellä tulee omaan juomiseen mitta täyteen. Se voi olla dramaattinen tai arkinen… oksentaa krapulaansa ja miettii, ettei tässä ole enää järkeä… tai tölkki kädessä tulee mieleen, että tää oikeastaan maistuu paskalta…
Päätös lie muhinut aina vähän kauemmin ja sitten on joku hetki, jolloin se juomisen lopettamispäätös tehdään ja se lopullisemmin onnistuu.

Noin se taitaa useimmin mennä.
Suhtautuminen omaan alkoholinkäyttöön toki saattaa joskus muuttua sekunin murto-osassa, ja siihen voi liittyä vaikka millainen huomiotaherättävä tapahtuma elämässä.

Kovin usein kuitenkin uskon asian hiljaa muhivan siellä aivoissa jo jonkin aikaa. Ihan siellä taustalla, niin ettei sitä itsekään sen kummemmin huomaa. Eikä siinä tarvitse olla kysymys sen kummallisemmasta kääntymyksestä, juomisen pitäminen hauskana, innostavana, luonnollisena osana omaa elämää vaan saattaa osa kerrallaan alkaa horjumaan, asenne siihen alkaa huomaamatta muuttumaan. Ja jonain päivänä se sitten vaan on valmis ottamaan tilaa ajatuksissa niin paljon että kantaa omiin asenteisiin on otettava. Ja ajatukset, silloin kun ne pintaan nousevat, muuttuvat myös teoiksi. Tai tällaisessa tapauksessa tekemättä jättämisiksi, ryypyn jättämiseksi väliin.

Omista elämänvaiheista ja tekemisistä on tietysti hauskaa kehitellä myös tarinoita, sehän on yksi tapa olla muiden kanssa vuorovaikutuksessa, kertoilla mieleenpainuneista tapahtumista ja saada tarinoistaan palautetta. Jos ei aina kirjallista tai sanallista, niin ainakin ilmein ja elein, asennon muutoksin, liikkein ja katsein… ellei palautetta ollenkaan tule jää tarinan kertojalle turhautunut olo.

Siksi tarinan on oltava edes sen verran kiinnostava että kuulija tai lukija jotenkin reagoi. Ja se voi vaatia jonkunlaisten kohokohtien etsimistä, ehkä pientä värittämistäkin.

Niin. Toisaalta jonkinlaista tarinaahan kaikki muukin on. Jotenkin värittynyttä ja editoitua, jotain jättää pois, jotain lisää tai siirtää. Jonkun muistaa oikein, jonkun väärinkin. Samassakin tilanteessa ihmiset kiinnittää huomionsa eri asioihin ja voivat pitää kertomisen arvoisina vähän eri yksityiskohtia.

Erilaiset raitistumis- tai selviytymiskertomukset on minusta kiinnostavia. Onnistuiko heti vai oliko pidempi ja vaikeampi taival. Miten elämä muuttui ja mihin tahtiin. Mikä oli se viimeinen niitti.
Päihteistä eroon pääseminen on yhteinen tavoite, mun puolesta tyyli ja reitti on vapaa. Jos nyt vaikka halutaan Rovaniemelle ja yksi pääsee sinne junalla, toinen bussilla, joku kävellen, resiinalla, polkupyörällä ja siellä ollaan joskus, se riittää.
Vinkeistä ja toisten tarinoista voi saada apua oman kulkupelin valintaan. Ja voihan sitä välillä vaihtaakin.
Raitistumiskeinoistakin keskustellessa apua on eniten, jos perustelee, miksei itse jostakin hyötynyt tai pitänyt. Joku muu voi pohtia sitten sopisiko se hänelle vaiko ei.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006085897.html?fbclid=IwAR3EQ26S-xJW-VgT4tuDIYtFPFKf44ixh8OhKyPfyLhvQ0pEueZ2Yeigd8E

Näillä mennään.

Siihen suuntaan mennään. Korkeampi voima sekoitetaan kaikkeen. Rukoillaan ja ollaan nöyriä, nöyriä vaan.
Ei järkeä mukaan haittaamaan vauhtia.
Toinen suunta on tämä
https://yle.fi/uutiset/3-11091468
Hevosten kipulääkettä ja bilehuumetta niin ei tarvitse niin paljoa alkoholia.
Mutta pieni ongelma on vielä:
“Exeterin yliopiston psykofarmakologian professori Celia Morgan huomautti BBC:lle, että myös ketamiini on itsessään riippuvuutta aiheuttava päihde, jonka käytöstä seuraa onnettomuusriskejä ja vakavaa haittaa maksan toimintaan.”

Mihin maalaisjärki on kokonaan heitetty? Onko se kielletty?

Kova juttu Ankkalinnan tiedotuslehdessä, mutta vielä enempi yllätyin siitä,
että stoorin lopussa toimittaja-sami viittaa linkissään tähän mestaan.

=>

[i]Oscar-palkittu näyttelijä Charlize Theron on avautunut lapsuudenperheensä tragediasta yhdysvaltalaisen NPR-radiokanavan haastattelussa. Asiasta uutisoi muun muassa People-lehti.

Eteläafrikkalaissyntyinen Theron oli vasta 15-vuotias, kun hänen Gerda-äitinsä surmasi näyttelijän isän kesäkuussa 1991.

Theronin äiti ei ikinä saanut syytettä teostaan, koska hän surmasi isän itsepuolustukseksi.

Nyt Theron on avannut lapsuudentragediaansa radiohaastattelussa.

– Isäni oli niin humalassa, että pystyi hädin tuskin kävelemään, kun hän tuli sisälle taloon ase kädessä. Minä ja äitini nojasimme makuuhuoneen ovea vasten, koska hän yritti painaa ovea, Theron paljastaa.

Charlize Theron muistetaan lukuisista elokuvista. Muun muassa Oscar-palkinnon ja Golden Globen hän sai roolistaan elokuvassa Monster – Aileen Wuornos.

Itsepuolustusta
Sen jälkeen Theronin isä ampui kolmesti oven läpi – samaan aikaan, kun nykyisin 44-vuotias näyttelijä ja hänen äitinsä nojasivat ovea vasten.

– Yksikään luodeista ei osunut meihin, mikä oli suoranainen ihme.

Sen jälkeen Gerda-äiti ampui Theronin isää ja surmasi hänet.

– Mutta itsepuolustukseksi, lopettaakseen uhan.

Theron muistuttaa haastattelussa, että hän puhuu asiasta, jotta alkoholiongelmien kanssa kärsivien läheiset ymmärtäisivät, etteivät he ole tilanteessa yksin.

Näyttelijä kutsuu isäänsä ”erittäin sairaaksi mieheksi”, joka oli alkoholisti koko elämänsä ajan.

– Minä tunsin hänet vain yhdellä tavalla, alkoholistina. Se oli erittäin toivoton tilanne. Perheemme oli jumittunut siihen tilanteeseen. Ja päivä päivältä arvaamattomuus elämästä addiktin kanssa on asia, joka uppoaa vartaloosi koko loppuelämäksesi, enemmän kuin tapahtuma, joka tapahtui tuona iltana, Theron sanoo.

Suomessa apua alkoholiongelmiin saa muun muassa Päihdelinkin kautta. Ensi- ja turvakotien liiton kautta saa apua vaikeissa ja turvattomissa oloissa elämiseen.

SAMI KOSKI
sami.koski@iltalehti.fi

[/i]

Tapahtui se minkä ei etenkään pitänyt tapahtua kun alkoholilakia höllennettiin. Alkoholikuolleisuus kääntyi nousuun. :open_mouth:

“Viina vei hautaan 1 683 suomalaista viime vuonna – tilastot nousuun ensimmäisen kerran sitten vuoden 2006”

tamperelainen.fi/artikkeli/ … nsimmaisen

Liikenteessä luolee rattijuoppja.
[PDF]Henkilövahingot rattijuopumustapauksissa - Liikenneturva
liikenneturva.fi › tilastokatsaukset › tilastokatsaus_rattijuopumus

Ensimmäiset asiat ensiksi

”Ilman lastensuojelua olisin varmaan kuollut alle kouluikäisenä” – Näin lapsena huostaanotetut kiittävät sosiaalityöntekijöitä.
Lastensuojelua parantamaan ja korjaamaan pyrkivät nuoret aktiivit halusivat kertoa, mikä kaikki Suomessa ja Helsingissä sittenkin toimii hyvin.

hs.fi/kaupunki/art-2000006357500.html

Uutiset ehkä vähissä… tai sitten pieni tirkistely jonkun yksittäisen ihmisen elämään vaan kerää lehdelle lukjoita.
Kuitenkin, kai noissa haastatteluissa jotain hyvääkin on, ehkä niistä aina joku saa uskoa omiin voimiinsa, päästää suojakewrrosten läpi senkin ajatuksen että muuttuminen on mahdollista.

https://www.iltalehti.fi/mieli/a/e0a6f2ec-05d8-4586-abbf-f0b3ea99cb63

Tämä nyt tuossa jutussa nousi minun silmiini, voi olla monessa tapauksessa ihan totta:

[i]"Onnistumisessa ratkaisevaa oli se, ettei Vehmas pyrkinyt muuttamaan koko elämäänsä, vaan yksinkertaisesti luopui yhdestä asiasta.

– Kun aloitin tipattoman, tajusin, että kaikki aikaisemmat yritykset olivat katkenneet siihen, että yritin tehdä liian ison elämänmuutoksen kerralla: lopettaa juomista, alkaa syödä terveellisesti, urheilla ja laittaa koko elämää kondikseen.

Vehmas päätti, että tällä kertaa alkoholin käyttö loppuisi, mutta kaikki muu – ihan kaikki muu – saisi pysyä entisenään."[/i]

“Yksinhuoltajaäiti joutui jääkiekon kalleuden vuoksi velkakierteeseen, mutta nyt veljekset loistavat - Joonas jopa MM-joukkueessa.”

yle.fi/aihe/artikkeli/2020/01/0 … -mutta-nyt

Kyseessä on siis Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkueen sankarin Joonas Odenin äiti. Jutussa viitataan, että Joonaksen isällä olisi ollut alkoholiongelma, joka johti vanhempien eroon ja äidin Suomeen paluuseen (Joonashan oli syntyessään pure jenkki).

Mitenköhän paljon muuten Suomen ns. “roturealisteja” nyt riepoo, että Suomen lätkäjoukkueenkin eräs sankari on tummaihoinen, vaikka juuri jääkiekon piti olla viimeisiä “only white” urheilulajeja. :smiley:

Poisto

https://yle.fi/uutiset/3-11156742

Työikäiset naiset jo riskialttiimpia kuin keski-ikäiset miehet?

Tämän päivän uutisiin kuului sekin että työkyvyttömyyseläkkeelle taas enemmän porukkaa kuin edellisvuonna. Kasvu siis jatkuu vaan.

Eniten kasvoivat mielenterveyssyistä myönnetyt työkyvyttömyyseläkkeet, joissa kasvua edellisvuodesta oli noin 20 prosenttia.
Siis viidesosa enemmän kuin edellisenä vuotena!
Pari kysymystä tästä herää.
Minkähän verran tuohon liittyy päihdeongelmia? Ettei vaan…
Toinen kysymys: Onko mielenterveyden aikaansaama työkyvyttömyys todella lisääntynyt taas viidesosalla vai onko alettu diagnooseja laittamaan herkemmin… onhan se monessa tapauksessa ratkaisu sekin, lyödään leima paperiin niin ei tarvitse kuntouttaa eikä hoitaa ihmistä työkuntoon. Pitkään työttömänä olleelle se tietysti on usein itsellekin helpotus.
Jos totta on että mielenterveyden takia työkykynsä menettäneiden määrä vuosittain kasvaa noinkin paljon kiihtyvällä vauhdilla niin jossain on jotain pahasti pielessä. Mutta mikä?

https://www.ilmarinen.fi/uutishuone/arkisto/2020/tyokyvyttomyyselakkeelle-jai-yha-useampi–useimmiten-taustalla-mielenterveyssyyt/

Iltalehdestä poimittua.

Verottaja hakee Minnesota-Hoito Oy:tä konkurssiin.SATUMAARI VENTELÄ/KL
Verohallinto hakee päihdeongelmaisia vuodesta 1993 Lapualla hoitanutta ja kuntouttanutta Minnesota-Hoito Oy:tä konkurssiin.

Käräjäoikeudelle toimitetun konkurssihakemuksen mukaan verottajan saatavat ovat viivästymisseuraamuksineen yhteensä 31 893 euroa. Maksukehotus on annettu 4.12.2019.

– Lisäksi perintätoimistona tunnettu Intrum Oy perii yritykseltä 9 065 euron saatavia. Minnesota-Hoito Oy:n maksukäytös edellisen kuuden kuukauden ajalta osoittaa, että yritykselle on alkanut kerääntyä runsaasti maksuviiveitä viime vuoden loka- ja marraskuussa, kirjoittaa asiasta ensimmäisenä uutisoinut sanomalehti Ilkka.

Minnesota-hoito toimii alkoholistien, sekakäyttäjien ja läheisriippuvaisten hoitokeskuksena Lapuan lisäksi Hämeenkoskella. Lisäksi jatkohoitoa on saatavilla yli kymmenellä paikkakunnalla. Yrityksen verkkosivujen mukaan apua on saanut muun muassa näyttelijä Natalil Lintala. Ilkka tietää kertoa, että hoitolaitoksen entisiin asiakkaisiin kuuluu myös rallin 4-kertainen maailmanmestari Juha Kankkunen.

Yrityksen toimitusjohtajana sekä hallituksen puheenjohtajana toimii sen perustaja Simo Seppelin, joka on myös vastaava päihdeterapeutti.

– Seppelin tunnetaan siitä, ettei hän usko vieroitusoireiden lievittämiseen, vaan kannattaa nollatoleranssia päihteiden käytössä, Ilkka kirjoittaa.

Minnesota-Hoito kertoo kotisivuillaan, että hoidon läpikäyneitä on jo yli 3 000 potilasta.

Ikävä juttu, hyvin ikävä. Lapualla on tehty hyvää työtä, autettu tuhansia ja taas tuhansia myös läheisiä. Missään muualla ei oikeastaan läheisiä olla otettu huomioon, kuin tuossa hoidossa. Onneksi ei ole ainut paikka.