Juu. Molemmista pahoittelut. Kuosaamisesta löytynee aika monella kokemusta. Mutta en silti lähde vääntämään.
Ei. En minä sinua sääli, kyllä sinä pärjäät.’
(oli pakko vastata kun noin suoraan kysyit 
)
Sääli on muutenkin hiukan vaikeaselkoinen tunne. Joskus sitäkin tunnen, mutta silloin yleensä juuri pahana mielenä toisen ihmisen ilman omaa syytään kohtaaman kurjan kohtalon tai kohtelun johdosta.
Sitten on se toinen merkitys jossa sääli -sanaa käytetään, eli se hiukan halventavassa tai vaivautuneessa tai suorastaan ivallisessa tarkoituksessa käytetty “säälittävä” - maininta.
(siitä kai ei olis kantsinut nyt muistuttaa, saatan hyvinkin saada jatkossa luettavakseni kommentteja joissa viestini nimenomaan säälittäviksi arvioidaan)
Joo… noissa rakennus- ja remonttihommissa joilla nyt taas leipäni hankin, on tapana sanoa että jos työn tuloksen määrä ja laatu pysyy tyydyttävän ja naurettevan välillä voi vielä hyvällä omallatunnolla palkkansa nostaa, mutta jos menee naurettavan ja säälittävän välille, voisi olla aika ottaa lopputili ja yrittää jotain muuta.
voittajan olo edelleen, mitä päihteisiin tulee.
Kun alun yli pääsee niin muu tekeminen vie voiton.Tottumus on toinen luonto. Vanhasta tottumuksesta poisoppiminen ja uuteen oppiminen.
Taitaa kuulua kulttuuriin kova kilpailu, kova ahertaminen, itsensä kiusaaminen, elämä nähdään jonkinlaisina tikapuina joissa yritettävä kiivetä mahdollisimman korkealle jotta sitten perikunta voi laittaa lehteen listaa sotilas- ja koulutusarvoista, osuuspankin ja pesäpalloseuran luottamustehtävistä, uskon vahvuudesta ja rimpsun muista titteleitä.
Entisaikojen hautajaispuheisiin kuului lisäksi sukujuurien luetteleminen -jos sellaisia oli. Suppeimmillaan oli kunniamainintana se että oli syntynyt kunniallisesta avioliitosta jos ei hyväsyntyisestä aateluudesta tai varakkuudesta päästy kehumaan.
Vaatii aika paljon irrottautua tuosta tikkailla riuhtomisesta, on se niin syvälle meihin iskostettu että kilpailua ja kilvoitteleua on oltava… luuserin maine on kauhea kantaa!
Jos ei muuta enää ole, niin ainakin vaatteet on valittava siten että niillä saa viestitettyä trendikkyyttä, urheilullisuutta, elintasoa, ajan hermolla olevaa ikuista kauneutta ja rohkeutta.
Mutta minäpä nyt kuitenkin taas vedän mukavanlöysät työvaatteet päälleni, klohjot turvakengät jalkaani, kuluneen repun selkään ja kiipeän häpeämättä bussiin, yritän järjestää itseni rauhalliseen työntekooni ilman ihmeempoiä pätevyysvaatimuksia.
Ja olen ihan voittajan oloinen, vaikken kenenkään kanssa kilpailekaan.
Kenossakin voitin just neljä euroa. Tosin pelasin vitosella joten miten tuon nyt laskisin.
No, hyvä ainakin ettei ole krapulaa edes maanantaiaamuna. Sen alkoholin kun voitin vaikken muuta olisi eläissäni päihittänytkään, nautinpa sitten siitä.
Nauttikaa vaan muutkin voitostanne, olette sen ansainneet! Uuteen viikkoon , iloisin mielin!
Maailma on kaunis.
Ja hyvä elää sille
-jonka ei tarvitse kitua riippuvuudessa.
Monelle muullekin mutta meille riippuvuutensa voittaneille ainakin!
On hienoa kun tiedän että voin olla käyttämättä alkoholia aivan niin kauan kuin itse haluan. Voin käyttääkin jos haluan, sehän ei ole vaikeaa. Mutta tärkeää on se että näinpäin, kun en halua käyttää niin voin olla käyttämättä.
Maailma on kaunis.
Kyllä.
Maailma on sitäpaitsi kauniimpi kun uskoo sen kauneuteen.
Ja olo on terveempi kun uskoo terveuteen eikä sairauteen.
Riippumattomampi kun uskoo omaan riippumattomuuteensa eikä riippuvuuteen.
voimakkaampi kun uskoo omiin voimavaroihinsa eikä voimattomuuteensa.
Eivät kaikki maailman pahuudet poistu sillä että etsii niistä myönteisiä puolia eikä sillä että pidättäytyy yrittämästä muuttaa maailmaa. Ei silläkään että yrittää hyväksyä asiat joita ei muuttamaan pysty, mutta oma asenne elämään, omaan merkitykseen oman elämänsä eläjänä ja määrittelijänä auttaa kyllä helvetin paljon.
Ja taas takaisin aiheeseen; kyllä ainakin alkoholiriippuvuutta vastaan kannatti taistella - ja sen verran sitkeästi että voitti.
Ja mitä sitten, jos ei olisi voittanutkaan? Ei se hyvä yritys olisi hukkaan mennyt, kyllä siitä jotain hyvää olisi jäljelle jäänyt.
Ole muutos, jota etsit.
Tuo lausahdus, jota on väännelty ja soviteltu useankin ajattelijan suuhun, sisältää sellaisen filosofian, johon haluan sitoutua ja jota ilokseni olen pystynyt myös noudattamaan joissakin asioissa. Raittius on eittämättä yksi niistä ja siinä mielessä iso, että se on poikinut yhä lisää muutoshalukkuutta.
Maailmassahan on paljon sekä kaunista että rumaa, ja vaatii sekä optimismia että rohkeutta uskaltaa nähdä molemmat.
Olisi aikamoista itsekkyyttä ajatella ettei maailmassa ole mitään rumaa jos oma piha on kaunis. Se on vähän sama kuin ajattelisi ettei maailmassa ole nälkää koska oma maha on täynnä. 
Todellista vahvuutta on sillä voittajalla tai voimaantuneella, joka pystyy ojentamaan kätensä heikommalle tai sortuneelle, joka ei voittoon omin voimin pysty.
Ei meistä kukaan tällä planeetalla yksin taivalla, vaikka jossain joskus voi siltä näyttääkin.
Venceremos!
Kiva kun sait korkin kiinni Keto! 
Viina sopii sinulle yhtä huonosti, kuin minulle…hah, huomaatkos meissä on jotain yhteistä!? 
Pakko muuten lisätä sellainen asia vielä, että voittaja on ehdottomasti myös se, joka tarttuu ojennettuun auttavaan käteen. Se vaatii rohkeutta ja nöyryyttä saman aikaisesti.
Basi kirjoitti:
Minulla on jo kauan ollut tapana pistää yhtäläisyysmerkki nöyryyden ja rohkeuden väliin. Nöyristellessäni sen sijaan olen kokenut olevani pelkuri.
Moikkis basi. Oli kiva lukea, että hommanne luistaa. 
Mielestäni raittius on perusedellytys muille muutoksille. Usein myös muutoshalukkuudelle. 
Olet varmasti oikeassa ja tuo tosiaan pätee monilla alkoholisteilla ja muilla päihderiippuvaisilla: täysraittius mahdollistaa muutoksen parempaan, sitten kun kaikki turhat kohtuukäyttö- ja hallittukäyttö-yritykset on käyty läpi.
Itse olen kuitenkin tässä suhteessa varsin outo lintu, koska oma suuri muutokseni (voittoni) käynnistyi joskus vuonna 2007 ilman pitkää täysraittiutta. Yrityksiä siihen oli, mutta ne jäivät pisimmillään puoleen vuoteen.
Aikakauteen liittyi kuitenkin monia elämänmuutoksia ja uusien elämäntapojen opettelua, jotka edistivät muutosta sitä mukaa kun alkoholi alkoi jäädä jatkuvasti vähemmälle. Yksi oli mm. tupakoinnin lopettaminen, ja liikuntaharrastuksen aloittaminen, joka on jatkunut intohimoisena siitä lähtien. Sitten, terveydentilan ja voimien kohennuttua, mukaan tuli mm. opiskelu.
Alkoholinkäyttö väheni noina aikoina päivittäisestä läträämisestä ja rajuista pitkistä putkista lähes “tavismaiseen”, satunnaiseen viikonloppujuomiseen. Kaikki oikeasti tärkeät ja hyvät asiat elämässä alkoivat vihdoin mennä alkoholinkäytön edelle, ehkä ekaa kertaa sitten murrosiän ja ensikännin.
Se mitä tässä on viime vuosina yhä enemmän oppinut ja saanut nähdä, että isommallakin otannalla päihdeongelmaisia toipumisen (ongelman voittamisen) prosessit varioivat hyvin paljon.
Alkoholismikaan ei kaikissa tapauksissa ole jatkuvasti etenevä ja paheneva sairaus, vaan rönsyilevä ja mutkitteleva, joka saattaa toisinaan laantua ja jossa voi olla “aaltoliikettä”.
Toisinaan se toki on juuri sellainen jatkuvasti paheneva kierre kuin sitä yleisesti ajatellaankin, mutta ei ihan kaikilla.
Elämänhallinta, elämän rakennuspalikoiden haltuun otto, ja hyvän elämän itselleen tekeminen on hyvin monimutkainen ja jokaisella omakohtainen prosessi. 
Samoin addiktion mekanismin purkaminen, oli kyseessä sitten alkoholi, muut päihteet. tupakka, toiminnalliset riippuvuudet.
Mutta se pitää myöntää, että aika usein itsekin tulen päihdeongelmaiselle tarjonneeksi juuri tuota ehdottoman täysraittiuden ideaa ainoana hyvänä ratkaisuna. 
Ikäänkuin varmuuden vuoksi, koska on todennäköistä että useimmille se on ainoa vaihtoehto tuhon lisäksi.
Toki samalla olen sitä mieltä, että jos mielessä kangastelee vielä pieninkin haave jostain kohtuukäytöstä tai hallitusta käytöstä, se kortti pitää katsoa. Siinäpähän oppii.
Täysraittius on siitä kiva vaihtoehto, että takaisin pulloon pääsee koska tahansa - helpostikin. Komppaan ajatusta, että jos haaveilee kohtuukäytöstä niin sitten vain kokeilemaan. Niin usein kuin huvittaa; miksi turhaan kärvistellä? Jossain vaiheessa homma tuntuu niin älyttömältä, että sen lopettaa. Tai sitten sairastuu vakavasti tai kuolee. Lopputuloksena täysraittius. :mrgreen:
Onhan se noin.
Toisaalta, jos nyt päättäisin hakea mäyräkoiran töistä palatessani, niin en sitä voisi ihan rehellisin mielin miksikään kokeiluksi omalla kohdallani sanoa. Kyllä minä sen vaikutuksen tiedän vanhastaan, siinä mitään kokeilemista ole.
Mutta, jos tosiaan haluaisin sen hakea ja nieleskellä, niin mikäpä minua estäisi? Mikään muu kuin minä itse, ja oma haluni olla selvänä, tehdä jotain ihan muuta.
Siinä mielessä just pidänkin itseäni voittajana, ettei tuollaista tarvitse mietiskellä eikä tuntea ahdistusta ratkaisemattoman asian takia. Jos sitten taas jossain tulevaisuudessa mieli muuttuu, niin aika pöljää olisi jo nyt, etukäteen, olla ahdistunut siksi että mahdollisesti joskus vuosien päästä tulen ajattelemaan tästä asiasta eri tavalla?
Ja siksikin, ettei tästä selvänäolosta ole mitään uskontoa muodostunut, ei tarvitse vainoharhaisesti tutkia yskänlääkepulloa, josko siinä olisi pirtuun uutettu se salmiakinmakuinen lääkesekoitus, eikä mene yöunet senkään pelätessä josko jossain vahingossa boolimaljan joukkoon joku on kertomatta viinalorauksenkin kaatanut. Ei se minua tappamaan pysty, semmoinen, kunhan en itse siitä ota syytä innostua enempää juomaan.
Ei tää maailma niin paha paikka ole kuin miksi sen voi kuvitella…kyllä tässä rennostikin voi elellä.
Mukavaa perjantaita!
Samat sanat MM! Olen noita retkahdusjuttuja vuosien varrella jopa aika ahkerastikin tutkiskellut ja pohdiskellut. Yksi ratkaiseva asia uudelle kierteelle on tietoisuusaste jolla oman asenteensa raittiuteen skippaa. Jos joskus lorahtaa tai ruoan mukana menee alkoholia vahingossa sisään, ei se itselleni mitään ongelmaa aiheuta. Jos sensijaan lähtisin tarkoituksella kokeilemaan kohtuukäyttöä, se menisi poskelleen. Ei tarvitse enää kokeilla, tarpeeksi usein huonoksi todettu.
Kyllähän sitä mäyräkoiraa voisi kokeiluksi sanoa hyvinkin, jos tarkoitus on testata itseä pystyykö jättämään siihen yhteen mäyräkoiraan vai pitääkö lähteäkin sen jälkeen kokonaista kenneliä perustamaan. 
Mutta eihän mäyräkoiran tempaiseminen kerralla kai mitään kohtuukäyttöä ole? Siihen sopii enintään six-pack, eikä tippaakaan enempää.
Vastus olisi siis peräti puolet pienempi. Mitäs karpaasit siitä tuumaa?
Minulle on käynyt niin, että ei ole mitään tarvetta miettiä sitä, että miten kävisi jos kokeilisin sixpäkkiä, mäyristä tai mitä hyvänsä. Alkoholi on niin täysin menettänyt kiinnostavuutensa siinä mielessä, että itse joisin sitä. Ei ole yksinkertaisesti mitään halua tai mielenkiintoa kokeilla yhtään mitään. On olemassa paljoin muitakin aineita, joita en käytä laisinkaan. En minä niidenkään kohdalla mieti, että mitä tapahtuisi jos vähän ottaisin kuitenkin? Tavoitteenani oli täysiraittius. Olen sen saavuttanut, eikä minulla ole pienintäkään aietta siitä luopua.
Siinä niitä olennaisia asioita olikin.
Asia ei enää omakohtaisesti ole kiinnostava eikä ajankohtainen. Se on ohi, se vaihe elämässä ja nyt on jotain ihan muuta.
Juuri tuon takia minäkin mieluummin -täälläkin- jutustelen niistä selvän elämän mahdollisuuksista, elämäntavoista yleensä, asioista jotka ovat ajankohtaisia sitten kun ongelmasta on päästy eroon.
Alkoholiongelma ei ole tietenkään sillä ratkaistu, että metsänreunan mies tai Basi tai joku muu on kohdallaan raittiiksi ryhtynyt. Ongelma on, ja siihen me törmäämme monissa muodoissa, eikä se poistu silläkään että laitamme laput silmille, sanomme että ei koske minua, ei, minä hoidan vain omia asioitani… Ihmisellä on oikeus -ja ehkä myös moraalinen velvollisuus- ottaa kantaa asioihin. Kantaa ottamattomuuskin kun on kannanotto, se on usein hiljaista hyväksymistä ja vallitsevan hegemonian tukemista.
Mutta joo, siinä se sitten oli tämän lauantaiaamun osalta minun vakavampi mietintäni isoista asioista.
Nyt sit taas takaisin näihin omiin pieniin ympyröihin, semmoisiin joista saan ihan itse päättää.
Miettimistä on niissäkin. Mitähän tänään tekis? Kun kaikkeen mielenkiintoiseen ei millään ehdi, eikä määräänsä enempää jaksakaan. Eikä huvita, kun näin vapaapäivänä tuntuu kivalta liikkuakin vain puolella vauhdilla,katsella ja ihmetellä, nyppiä hiukan sieltä ja täältä ja kiertää isommat projektit semmoisen kunnioittavan etäisyyden päästä.
Alkoholiongelman , koko laajuudessaan eikä vain omakohtaisena juomisena, kysymyksessäollen tuskin voimme itseämme voittajina pitää, on siinä tekemistä. Eikä sitä tietysti voida edes ratkaista erillään muista yhteiskunnan asioista, yhtenä krymppynä kun ovat ja sellaisena sotkuna etenevät aina johonkin suuntaan. Olis siinä kääntämistä… ei siinä yksi ihminen paljon jaksa muljata mutta siksi kai sitä sitten kannattaakin tehdä yhdessä muiden kanssa. Eli tarvitaan yhteisöllisyyttä, tarvitaan… moneenkin hommaan.
Kyllähän nuo six packit ja mäyrikset kuitenkin herättävät paljon ajatuksia näköjään ja kirvoittavat pitkiä kommentteja, joten ei ne ihan täysin merkityksettömiä taida olla kellekään meille.
Mutta mikäpä se on se vallitseva hegemonia?
Taidampa muuten olla melkoisen samaa mieltä tuosta, ettei ongelman ratkaisemista pitäisi rajoittaa vain oman navan tai ahterin ympärille.
Olenkin usein tässäkin ketjussa sanonut, että parasta on jos sitä omaa voittoaan/toipumistaan voi käyttää apuna myös niille, jotka vielä pahasti tappiolla tai ahdingossa ovat.
Voi esimerkiksi mennä vertaisryhmiin jakamaan omaa kokemusta toipumisesta eli antamaan kannustavaa esimerkkiä, tai sitten voi alkaa ihan työskentelemään toisten auttamiseksi.
Mutta eikös se vaan ole niin, että joillekin tärkeintä on se että oman pään saa pidettyä ja oma reviiri on tarkkaan ja isoksi rajattu eikä sinne muilla ole asiaa, eikä kenestäkään muusta tarvitse välittää. Se se taitaa olla se vallitseva hegemonia.
Niin, itse tähdennän kommentissani, että mäyris tjms alkoholi, ei kiinnosta minua itseni juomana. 
Tokihan muuten olen, monestakin syystä, kiinnostunut alkoholiasioista ja otan niihin kantaa. Oma raittius on yksi kannanotto muiden joukossa; Ole se muutos jota etsit…mutta ihan siihen en voi asiaa omalta osaltani jättää. Ja monestihan sillä omalla raittiudella ei ole edes mitään merkitystä, kun ei se aina ole mitenkään esillä.
Sinänsä olen sitä mieltä, että ei kenellekään ole velvollisuutta kantaa vastuuta alkoholi- ja päihdepolitiikasta, jos ei nyt satu saamaan palkkaansa asian tiimoilta. Lähimmäisen velvollisuudet rajaa jokainen itse ja yhteiskuntavastuuta kantaa kukin sen verran kuin katsoo tarpeelliseksi. Vain sen vuoksi, että on raitistunut, ei ole velvollisuutta kantaa eritysvastuuta alkoholisoituvasta kansasta. Voi elää ihan rauhassa omaa elämäänsä ja hoidella sen oman takapihansa. Hommaa on siinäkin monelle enemmän kuin tarpeeksi.
En lähtisi tuomitsemaan kenekään elämäntapaa tämän asian suhteen. Monenlaista mahtuu ja vaikuttamistavatkin ovat aika moninaiset…
Marraskuun viimeinen ja voittajana maaliin! Vuoden haastavin kuukausi paketoitu ja ihan hyvillä mielin…joulutortut ja pullat tuoksuuu!