Puolison alkoholiongelma lävähti käsiin viitisen vuotta sitten. Niin…Sitten onkin ollut monenlaista. Kosteita kausia, kuivia kausia, kolmet kuntoutukset, kärvistelyä, retkahduksia. Kyllä te tiedätte. Nyt on asiat taas menossa aika huonoon suuntaan.
Olen tässä alkanut miettimään, että olen aika uupunut. Saatan ajaa kauppaan, mutta en jaksa nousta autosta. Jos lapsilla on asiaa, vastaan usein tympääntyneellä äänellä. Pelkään, koska he sairastuvat, koska tuntuu, etten jaksa yhtään ylimääräistä rasitetta. Ajattelen usein, että kuinka yksinäinen voinkaan olla kaiken tämän keskellä. Perus kotihommat tuntuvat ylivoimaisilta. Tunnen vaan olevani niin uupunut ja mietin, että onko tämä “oikeaa” masennusta, ahdistuneisuutta, uupumusta vai mitä lie. Millainen olo teillä muilla alkoholistin kanssa asustavilla on? Voiko tästä kuinka nopeasti selvitä, jos olosuhteet muuttuvat? Kokemuksia kaipaisin.
Ja piti vielä lisätä, että toivoni olen nyt menettänyt ja en usko, että puolisoni alkoholista pääsee koskaan.
Masentunut, ahdistunut JA kaikin puolin uupunut, voisihan tuon asian ihan rohkeasti noinkin todeta… Muistuu näet mieleen omat ajat ex-miehen kanssa silloin, kun meni oikein kehnosti.
Minua kannusti eropäätökseen se ajatus, että peilistä katsova iloton, väsähtänyt nainen ei ole se, jollainen minä oikeasti olen. Halusin ns. palata omaksi itsekseni ja näin kävikin oikeastaan saman tien, kun erosimme. Meillä toki ero oli siinä mielessä helppo, että emme millään tavoin riidelleet, vaan kaikki hoitui aivan sopuisasti. Olimme siis molemmat kypsiä tuolle ratkaisulle, olihan viimeinen vuosi ollut vain eräänlaista jatkoaikaa.
Pakko on vielä mainita siitä, että minä kävin muutaman viimeisen vuoden aikana terapiassa ja uskon, että siitäkin oli oma tukensa jaksamiselleni.
Ei tuossa tilanteessa varmaan ole mahdollista ettei lapset kärsi. Kyllähän ne kärsii, jo isän käytöksestä mutta myös siitä että äidillä on paha olla. Jos haluat jonkun motivaation lähtemiseen niin tee se lasten takia. Heidän elämään vaikuttaa kauan se, millaisessa kodissa asuvat. Alkoholistiperheessä oppii epäluottamusta ja pelkoa ja häpeää. Tsemppiä.
Ja vastauksena kysymykseesi: Heti ensimmäinen yö ilman alkkista oli helpotus. Tietysti tunsin myös surua ja pettymystä. Toisaalta se tunne, kun tiesin ettei aamulla haise viski eikä kukaan konttaa eikä sammu. Ei tarvitse yöllä kuulostella että nytkö se yrittää tunkea avainta lukkoon. Ei tarvitse siivota rappukäytävää… Nyt yli vuoden jälkeen olen jo tottunut tähän! Tottunut elämään jossa alkoholi ei määrää! Se on hyvä tunne. Tietysti on ikävä sitä ydinperhettä jonka halusin. Mutta ei sitä ollut enää pitkään aikaan ollut olemassa vaikka saman katon alla asuttiin.
Hyvä "Uupu, hyvä asia on minusta se, että kiinnität huomiota itseesi ja vointiisi ja jaksamiseesi. Ja lasten etua lue: oikeutta mahdollisimman hyvään elämään ja vanhempiin/vanhempaan minustakin tulee pitää ensisijaisen tärkeänä, ja siitä sinä olet kirjoituksesi perusteella käytännössä vastuussa, kun miehesi marinoituu omassa liemessään. Jos voit itse huonosti ja sallit/annat itsesi voida huonosti, et voi olla paras mahdollinen äiti lapsillesi.
Voithan miettiä vaikka ihan itseksesi, millainen osuus miehelläsi on uupumukseesi ja entäpä millainen elämäntilanteesi olisi ilman miehesi aiheuttamaa “matalapainetta”…
“Ajattelen usein, että kuinka yksinäinen voinkaan olla kaiken tämän keskellä.”
Itse olin ihan hirmu yksinäinen avoliitossani tuurijuopon kanssa. Eron jälkeenkiin olen ollut yksin ja yksinäinen, mutta se on ollut miellyttävämpää yksinäisyyttä, joka saattaa myös voimaannuttaa, joskin välillä yksinäisyys eron jälkeenkin on ollut piinaavaa.
Mielelläni olen kyllä luopunut alkkiskaaoksesta ja usko-toivo-pettymys-kierteestä. Jaksaminen mulla on ollut eron jälkeenkin huonoa, paitsi alkkisajatusten ja käytännön asioiden täysin yksin hoitamisen takia, myös muista isoista murheista johtuen. Mutta mielestäni olen piristymään päin - tosi syvä kuoppahan se oli, mihin jouduin, ja olen itselleni armollinen, että voimia kuluu kuopasta ylös nousemiseen ihan pirusti. Kyllä sieltä muutkin kuin meikäläinen kykenevät nousemaan!
Mietipä käytännön juttuja, joilla saisit edes hetken helpotusta uupumukseesi, voisiko lapset mennä vähäksi aikaa isovanhemmille hoitoon ja sinä lomalle tai jotain vastaavaa konkreettista? Levännyt päänuppi tuottaa parhaat ajatukset ja ratkaisut…
Uupu, nostin yhden aloittamani keskusteluketjun tänne ylemmäs, jos haluat käydä lukemassa, miten minä kaksi vuotta sitten eron jälkeen koin vapauttavan uuden elämäni 
Tässä sinne vielä linkki:
http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=2&t=34710&p=901670#p901670
Tai jos tuo ei toimi, niin keskustelu löytyy otsikolla "Vapauttavaa, kun ei tarvi enää miettiä…
Heippa!
Minä olin avioliiton aikana myös erittäin uupunut. Toivoin aamulla, että olisi jo ilta,että pääsisin nukkumaan. Jäin myös töihin tekemään extraa, koska en halunnut mennä kotiin. Olin ahdistunut,vihainen, surullinen, masentunut. Kaikkea mitä kuvitella saattaa. Hiukset ja ripset lähtivät, ja juoksin lääkäristä toiseen etsiäkseni syitä näihin. Lopulta hain apua masennukseen ja sain lääkkeet. Siellä vastaanotolla rupesi myös aukeamaan syyt ,miksi olin niin iloton. Vaati rohkeutta myöntää itselleen,että avioliittoa en voi pelastaa ,voin vaan pelastaa itseni. En myöskään tunnistanut itseäni peilistä, niinkuin joku jo kirjoitti. Olin niin surullisen ja apean näköinen. Näin jälkikäteen kun kuvia katsoo, niin huomaa eron. Heti kun muutin pois, valtava taakka tippui hartioiltani ja tunsin olevani vapaa! Tosin olen nyt vuoden kamppaillut erosurun kanssa,ja kaikkien muiden tunteiden kanssa, mutta ehdottomasti päätös oli oikea! Mietin juuri, miksi juuri tämän herran kohdalla ylipääseminen on niin vaikeaa ja tarvitsen siihen terapiaa, mutta ehdin vaan niin kadottaa itseni noina vuosina, ettei se tietenkään ole helppoa… Viha ja katkeruus on myös valtava tätä ihmistä kohtaan. Niin, eli siis nuo tunteet , joita sinulla nyt on, ovat aivan samoja kuin minulla. Muistui hyvin mieleen taas, kuin raskasta aikaa se oli. Voimia tulevaan, ja se on fakta, ,että kun pääsee maistamaan alkkisvapaata elämää, niin siitä alkaa myös oma toipuminen!
Itse ajattelen, että tuo sun masennus ja uupumus on vain aivan terve ja normaali reaktio tuohon äärimmäisen kuormittavaan tilanteeseen.
Mulla oli ihan samanlainen tilanne, lisäksi koko ajan vatsa kipeänä. Olo helpotti heti, kun tein eropäätöksen. Olin tosi ahdistunut siinä miettimisvaiheessa, kun pohdin mitä tehdä, mutta pelkkä päätöksen teko helpotti olon. Heti eropäätöksen jälkeen aloin myös toimimaan hullun lailla (mm pakkasin ryyppyreissulle jääneen exäni kamat valmiiksi ja aloin hoitaa itselleni uusia huonekaluja jne) Aloin laittaa koti itseni näköiseksi ja tein itselleni pitkän aikavälin suunnitelmia (buukkasin juuri itseni näköisen kesälomamatkan, sovin tapaamisia kavereiden kanssa, varasin teatterilippuja, aloin siis kaikin keinoin elää omaa, itsenäistä elämääni) Toinen selvä helpotuksen kohta oli se, kun ex viimeinkin haki kamansa pois. Eli vastauksena kysymykseesi: se alkaa heti helpottaa, kun saat ratkaisusi tehtyä ja pystyt toimimaan paremman elämän eteen.
En haluaisi enää lisätä tulisia hiiliä päällesi, mutta muista, että itsesi lisäksi olet vastuussa myös lapsista. He eivät voi tehdä päätöksiä, vaan he ovat riippuvaisia sinusta. Haluatko antaa heille lapsuuden alkoholistin kanssa ja siten, että itse olet uupunut ja masentunut? Vai halutko varmistaa heille toisenlaisen lapsuuden? Ihminen on vastuussa omasta onnestaan, mutta sinä olet myös vastuussa siitä, että lapsesi saavat hyvän lapsuuden. En tiedä yhtäkään alkoholistin aikuista lasta, joka ei olisi toivonut sitä, että juomaton vanhempi olisi lähtenyt lasten kanssa turvaan.
Voimia ihan hirmuisesti! Kun saat tilanteesi normalisoitumaan, olosi helpottuu myös ihan varmaasti!