Olen kerran ollut juomatta 2 vuotta, sitten pariin kolmeen otteeseen max puoli vuotta.
Masennukseni vain pahenee raittiusjaksoina. Kun juon, olen muutaman tunnin toiveikas ja myönteinen. Sitten nukahdan. Pahinta on, ettei krapulaa tule koskaan.
Millainen hoito, muu kuin alkoholi, teillä on auttanut masennukseen? Olen sairastanut masennusta ala-asteelta saakka. Yläasteelta jo olen ryypännyt.
Moikka Unssi ja lämpimästi tervetuloa palstalle!
Minulla on myös ollut jonkinasteista masennusta ja ahdistusta aina, ja samoin lääkitsin sitä osaltani alkoholin avulla. Kun lopetin käytön, minulla ei tullut useamman kuvailemaa pinkkiä pilveä. Olo oli kuukausikaupalla todella tyhjä, ja tuntui lähinnä suossa askellukselta. Hyvä puoli oli, että olin muutaman viikon jälkeen tunteiltani niin turta, ettei minkään muun ohella kiinnostanut myöskään juominen.
Nykyään olen kiitollinen silloiselle itselleni, että jaksoin sen läpi. Noin kahdeksan kuukauden kohdalla tilanne alkoi parantua, mutta eskaloitui parin vuoden kohdalla romahdukseen. Onnekseni tapasin ihanan lääkärin, jonka kanssa viilailtiin lääkitys kohdalleen. Olin hyvin kiitollinen siinä vaiheessa myös siitä, ettei alkoholi ollut sotkemassa lääkkeiden vaikutusta. Koska senhän se tekee, pienissäkin määrin.
Nyt ihmettelen, miten olen uskaltanutkin vuosikausia lääkitä itse itseäni hermomyrkyllä sen sijaan, että olisin tehnyt sitä vain ammattilaisten kanssa ja valvonnassa. Nyt olen ollut raittiina melko tarkalleen kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta, ja henkinen vointini on parempi kuin koskaan aikuisiällä. Tuntuu aivan ihmeelliseltä, että tällaistako se normaaleilla ihmisillä on.
Toki mukana on myös katumusta siitä, etten ole tajunnut tehdä mitään aiemmin. Se meidän plinkkiläisten keskuudessa aika tavallinen ajatus, miksi olen tuhlannut vuosia tähän aineeseen. Sen käyttöön ja ajatteluun, lopulta ehkä lopettamiseenkin. Eihän etanoli olisi sitä ansainnut. Koen itse myös, että tarvitsin nimenomaan ensin alkoholin lopettamisen ja aivokemioideni tasaamisen. Eihän lääkitystä olisi mitenkään voitu saada kohdilleen samalla kun join, se olisi ollut loputon suo ja arvokkaiden resurssien hukkaamista.
Minulla ei siis ole muuta käytössä kuin keskusteluapu ja lääkitys. Enkä missään nimessä väitä, että kaikki voivat tehdä saman tuosta vaan. Minä olen ollut kuitenkin riittävän “terve” kestääkseni. Ja lisäksi siitä onnekkaassa asemassa, että olen voinut vertailla ja käyttää yksityisiä palveluja. Kaikilla näin ei ole, ja silloin tilanne on valitettavan haastava. Nykyään teen omalta osaltani hartiavoimin töitä, että tilanne yhteiskunnallisella tasolla taas paranisi. Kovin hyvältä ei valitettavasti näytä, mutta en lakkaa yrittämästä.
Toivottavasti oma kokemukseni kuitenkin antaisi jonkinlaista toivoa paremmasta, vaikkei suoria ja helppoja ratkaisuja tarjoakaan. Olisit sen ansainnut. Hurjasti tsemppiä!
Hei ja kiitos! Tuntuu niin toivottoman pitkältä odottaa vaikka 8 kk. En siis koskaan ole ollut onnellinen, en lapsenakaan. En ole koskaan unelmoinut tai haaveillut mistään. Elän raudanharmaata, inhorealistista arkea, jossa alko antaa hetkeksi toivon kipinän. Nimenomaan toivon, minulle nousuhumala on toivoa, ei muuta. Fyysinen terveyteni on jo pahasti kärsinyt alkoholista. Juon joka pv.
Olen myös melkein koko elämäni ollut yksin. En ole hetero enkä ole koskaan halunnut perhettä. En kai osaa ollakaan kenenkään kanssa. Ei minulla ole kyllä sukupuolielämääkään. Vain kalja!
Moikka!
Itse aloitin ryyppäämisen ja sain ekat masennuslääkkeet aikalailla samoihin aikoihin. Kävin usean vuoden psykoterapiankin koko ajan samalla ryypäten, terapeutti ei ainakaan koskaan sanonut mitään jos huomasikin.
Mun masennus parani kun lopetin juomisen kokonaan. En tiedä oliko varsinaista masennusta ollut enää vuosiin, mutta dokaaminen vei sekä elämänhalun että pisti aivokemiat niin sekaisin, että masennuksen kriteeri terveydenhuollossa täyttyi ja salailin juomisen määrää.
Pahan olon lisäksi join koska turrutin elämäntuskaa, pakenin huonoa parisuhdetta ja pelkoa maailmaa kohtaan. Sain terapiasta paljon apua, mutta vielä enemmän olisin saanut jos en olisi juonut, ja olen nyttemmin joutunut aloittamaan tiettjä asioita käsittelemään uudelleen.
Eli vastaus kysymykseesi on omalla kohdallani ensin selvisi että alkoholi oli pitkän aikaa ollut masennuksen aiheuttaja ja lisäksi olen käyttänyt lääkitystä joka on saattanut auttaa tai sitten ei. Psykoterapia ja muu keskusteluapu on ollut kullanarvoista. Piti myös selvittää, mitkä ovat juurisyyt siihen että rupesin pakenemaan masennusta juomiseen alunperin, ja mitä teen asialle.
Minulla noin 8kk kohdalla alkoi tuntua taas että elämä maistuu ja juomihalut oli helpottanut merkittävästi ja masennuksen tunne väistyä.
Tsemppiä!
Voi kiitos sinullekin viestistäsi! Onkohan tuo 8 kk jokin maaginen raja?
Se itseasiassa on. Siinä 6-9 kuukauden kohdalla alkaa aivojen oma dopamiinijärjestelmä heräämään uudelleen. Samoin aivokemiat rauhoittuvat ja otsalohko toipuu.
Säännöllinen ja runsas alkoholinkäyttö aiheuttaa ihan varmasti masennusoireita, mutta toki raitiskin voi masentua. Juomatta masennuksen hoito on kuitenkin takuuvarmasti tuloksekkaampaa kuin jos samalla juo.
Olen nyt ollut tiistaista saakka juomatta, kun täytyy mennä aika akuutisti lääkärille ensi viikolla ja pelkään PETH-testiä, jos siihen joudun. Kammottava ahdistus- ja pakko-oireralli soi päässä.
Olisikohan tuo 8 kk jokin maali… Toki olin 2 v juomatta 2010-2012, eikä olo ollut kovin kummoinen.
Lääkäri tänään. Lisätutkimuksia tulee. Labroihin asti jos pystyisin olemaan juomatta. Lääkärille en kertonut juomisestani. Jos minulla on syöpä, ei sen hoito riipu siitä, mikä sen on aiheuttanut. Mutta hoitohenkilökunnan asenteeseen se varmasti vaikuttaisi. Ja mahdollinen syöpäni on sellainen, jota ei automaattisesti yhdistetä juuri alkoholiin.
Inhottavaa, kun elämä on pelkkää taistelua ja tappelua koko ajan. Tekisi vain mieli juoda ja antaa mennä.
Tervetuloa palstalle Unssi minunkin puolestani. Ja paljon voimia haasteisiin joiden kanssa kamppailet.
Vaikka mielessäsi pelkäätkin kovasti lääkärille “kiinnijäämistä” juomisesta, niin se kärähtäminen tulisi olemaan sinulle hyvin todennäköisesti lopulta kuitenkin suuri apu isossa kuvassa, osasi lääkäri suhtautua siihen pahimmassa tapauksessa kuinka ammattitaidottomasti tahansa. Ja aina voi käydä hyvinkin, että lääkäri ymmärtää riippuvuutta ainakin kemiallisella tasolla, ja osaa hoitaa työnsä niin kuin kuuluukin.
Haluan vain rohkaista sinua olemaan aivan liikaa tuota miettimättä. Kyse on kuitenkin sinun elämästäsi ja isommista asioista, kun yksittäisen lääkärin tavasta tehdä töitä. Siellä on isommat pyörät jo selkeästi pyörimässä, ja sinä menossa eteenpäin kohti parempaa, ei muuta kun rohkeasti vain eteenpäin.
Kiitos Setämies! Nyt väsyttää ja jopa itkettää tämä tilanne, mitä en ole tehnyt vuosikausiin. (Itkenyt siis.)
Kahvinjuontia käskettiin vähentää. Miten niin mokoman pienikin asia on niin vaikea. En käsitä, miten jään kaikkiin asioihin koukkuun..
En ole minkään sortin terveysalan ammattilainen, mutta sanoisin itkun olevan erittäin hyvä merkki. Se jos mikä kertoo siitä, että tunnet ja olet elossa. Siellä myllertää isot asiat ja muutokset ovat jo alkaneet tapahtumaan, vaikka se ei aina siltä tunnukaan ensimetrien tyrskyissä. Pidä tarvittaessa vaikka rystyset valkoisena tasaisemman elämän toivosta kiinni, se ei ole sinunkaan ulottumattomissa. Hengitä, käy kävelyllä, kokeile meditointia, kylmävesiuintia, käy vaikka marjassa tai ihan mitä vain uutta tai vanhaa sellaista tekemistä, jolla ei ole mitään tekemistä juomisen kanssa, sitten kun voimia riittää. Mitä enemmän saat opetettua aivoillesi, että hei nyt tämä kroppa tekee muutakin kuin vain kippaa etanolia itseensä, niin sitä vakaammaksi meno alkaa pikkuhiljaa muuttumaan.
Viisaita sanoja!
Vaikeita aikoja sinulla. Koen kuvauksesi sellaiseksi, että varmaan kontakti johonkin hyväksyvään ja inhimilliseen ihmiseen voisi auttaa. Itse näitä samoja asioita pohdiskelen, alkoholi tuo kieltämättä mielihyvää mutta samalla se myös syö kaiken mielihyvän koska sitä latistuu ihmisenä pidemmän päälle.
Toisaalta tuot esiin että inhorealismi on ollut osa elämääsi pitkään. Auttaisiko ihan filosofian lukeminen? Podcastit jotka käsittelevät masennuksen aihetta ja mitä se on. Tuntuu, että nämä tunteet ja kokemukset joita kuvaat, eivät ole kovin epätavallisia. Toki en tunne ollenkaan taustaasi joten en osaa analysoida tarkemmin.
Haluan uskoa, että toivoa on aina jonkin tasoista vaikka itse olen oppinut tämän vasta hiljattain. Itse pohdin aiemmin ryhmiin menoa ja tämä keskustelu taas toisaalta itselläni vahvistaa käsitystä että ryhmiin kannattaa mennä (ja sieltä voi myös poistua).
Ei tästä viestistä varmaan mitään erityistä hyötyä ollut mutta tällaisia ajatuksia heräsi. Toivon sinulle voimia, ei ole helppoja nuo asiat joista kerrot. Jotain valoa sinne. Olen huomannut että joskus toivoa saa aivan järjettömistä asioista kuten siitä että ajattelee vain että jotain hyvää on tulossa. Onko se faktaa vai ei, no siitä en tiedä mutta joskus kannattaa antaa kylmien faktojen olla ja yrittää luottaa että joku pienen pienikin hyvä juttu voi tulla. Auringonpaiste, hyvä ruoka, naapurin tervehdys. Voimia!
