Masennukseen lääkitystä?

Aina olen ollut enempi vähempi alakuloon taipuvainen. Noin puoli vuotta viinan juonnin lopettamisen jälkeen oli aallonpohja, joka saattoi olla viinasta sekaisin olevan aivokemian syytä, toisaalta johtua osittain myös yhteen fyysiseen vaivaan saamastani lääkityksestä - sen yhtenä mahdollisena sivuvaikutuksena oli masennus.

Nyt taas on “lieviä” masennusoireita. Vaikka olen masennuksesta lääkärissäkin joskus valittanut, ei minulle kyllä siihen ole missään vaiheessa tarjottu lääkitystä. Auttaako ne lääkkeet oikeasti? Kannattaako niitä koittaa saada? Tuntuu turhalta räpiköidä masentuneena, jos tilannetta voisi auttaa. Mulla on yleensäkin vaikeuksia saada lääkitystä mihinkään, keuhkokuumeisenakin tukehtumispisteessä on lykätty vain kotiin. Syy ehkä, että käyttäydyn liioittelematta tai ehkä sitten jopa vähätellen ja lääkärit ovat tottuneet, että ihmiset liioittelevat vaivojaan - en tiedä. Nyt en ajattele itsemurhaa, niinkuin silloin syvimmässä masennuksessa, vaan passiivisesti vaan toivon, että elämä loppuisi ja pääsisin pois.

Jossakin ketjussa tästä oli, eli usein masennus johtuu alkoholista, mutta jos alkoholin jättää pois ja masennus jatkuu, syy on jossain muussa.

Minulle sanoi lekuri a-klinikalla hyvin, että koska masennus on sairaus ja siihen voi kuka tahansa sairastua niin eipä ihme jos alkoholisti sairastuu masennukseen. Eli muistutti, että kaikkea ei kannata/voi laittaa viinan piikkiin. Kyllä kannattaa masennuslääkitystä ehdottomasti kokeilla, monilla auttaa ja niihin ei kukaan jää koukkuun. Jos ei meinaa ns. "normi"lekurit kirjoitella lääkkeitä niin mene ihmeessä a-klinikalla käymään. Siinä sekin hyvä puoli, että harvemmin siellä kirjoittelevat mitään bentsoja tms. johon voisi jäädä koukkuun. Itselläni mielialalääkitys josta koen apua saaneeni. Vaikea tietysti sanoa, että mikä on lääkkeen ansiota ja mikä puhumisen jne. mutta yhdessä noita kahta keinoa on tarkoitettukkin käytettävän.

Sehän olisikin helppoa jos masennus ja ahdistus poistuisivat juomisen lopettamisella!!! Ja että melkein kaikki varsinkin suomalaisten masennus johtuisi alkoholin käytöstä. Itselläni ahdistus jopa lisääntyi absolutismin myötä (aikoinani olin jokseenkin alakuloinen/ahdistunut lapsi) ja olen tullut lopputulokseen, että tarvitsin alkoholia lääkitäkseni ahdistustani. En oikein jaksanut elämää selvin päin ja myöhemmin elämässä en jaksanut itseäni jos en välillä ottanut unohtaakseni kaikki…Lääkkeistä, mulla ollut useampi eri lääkekokeilu ja totean:lääkkeettä paras (ainakin bentsoista ja neurolepteistä (esim. ketipinor) kannattaa pysyä kaukana, samoin esim. myrkystä nimeltä lyrica). Ennemmin pidän ahdistukseni ja kärsin silloin kun se on akuutimmillaan, kaikki muu on keinotekoista. Tämä sopii minulle eli elämä raakana. Tosin on monia, jotka ovat saaneet apua eritoten SSRI-lääkkeistä mutta niilläkin on sivuvaikutuksensa. Olet muuten pärjännyt todella hienosti, perässä tullaan :smiley:

Moi Wika. :smiley:
Tiedän ja tunnen monia ihmisiä, jotka lääkitys on pelastanut itsemurhalta tai muilta hyvin itsetuhosilta teoilta ja on tuonut toimintakyvyn takaisin. Omakohtaista kokemusta lääkkeistä minulla ei ole, muuta kuin siten että lääkitystä on tarjottu muutaman kerran. Olen kieltäytynyt, koska minulla on vahva pelko lääkkeitä kohtaan. Se ei ole mitenkään rationaalisesti selitettävissä, eikä siihen myöskään auta mitkään järjelliset perustelut, että pelkoni hälvenisi. Minulla vain on vahva intuitio siitä, että pääni menee lääkkeistä enemmän sekaisin. Olen säilyttänyt työ –ja toimintakykyni, enkä ole koskaan ajatellut itsemurhaa ratkaisuna. Kovin vahvaa kuolemankaipuutakaan en ole kokenut. Voi olla, että jos nuo em. olisivat toisin työntäisin pelkoni sivuun ja aloittaisin lääkityksen. Olen sitä mieltä, että lääkitys ei saisi koskaan olla masennuksen ainoa hoitokeino, vaan rinnalla pitäisi olla vähintäänkin keskusteluapua. Toivon, että pääsisit keskustelemaan asiasta päihdelääkärin kanssa. Hannu sanoi tuossa yllä oivallisesti; lääkkeiden käyttäjät kehuvat ja myös lääkkeiden käytön lopettaneet kehuvat. Näissä asioissa ei voi oikein neuvoa, kertoa vain oman kokemuksensa tai tuntemuksensa asiasta. Päätöksen joudut kuitenkin tekemään sinä itse, toivottavasti saat siihen hyvää ammatillista tukea. :smiley:

Minulla on kokemusta lääkityksestä ja se auttoi.

Ihmiset ovat vain niin erilaisia, että oikean lääkityksen löytäminen voi olla vaikeaa. Nyt en enää vuosiin ole lääkkeitä syönyt.

On myös tutkimuksia, joissa on todettu säännöllisen liikunnan (juoksu koetapauksessa) vaikuttaneen yhtä hyvin kuin lääkkeidenkin. Tuli nyt vaan mieleeni, että paljonko siihen vaikutti koeryhmän yhteisöllisyys myös?

Minulle parhaita masennuksen torjumiskeinoja on tuo liikunta ja ystävien seura. Pitkään jatkuva yksinäisyys on todella myrkkyä.

rentoutuakseni ja unohtaakseni tilapäiset murheet tykkään lukea.

Nopeiten vaikuttava masennuslääke on, yllätys yllätys, alkoholi! :smiley:

Tässä nähdään, minkälaista tukea saa näiltä kaikkitietäviltä AA-fanaatikoilta, ihminen, joka tosissaan kysyy vastausta ongelmaansa,

Ei ollut tukea, vaan tietoa.
Alkoholisteilla sisäinen biokemia, vaan muuttuu käytön myötä, kun THIQ kertymä täyttyy.
Alkoholi alkaakin tuottaa masennusta.
Siksi masennus tunnetaakin yhtenä alkoholismin yleisimmistä oireista. :bulb:

Olen samaa mieltä, että alkoholi aiheuttaa masennusta ja monien masennus parenee aikanaan kun alkoholi jää pois.

On kuitenkin muitakin masennuksen syitä ja niihin voi saada apua ja tukea lääkityksellä.

Miten mielestäsi ketjun aloittajan kysymykseen vastaa tuo sinun tietosi, että alkoholi, tilapäisesti, nousuhumalan aikana, voi poistaa masennusta.

Lisäksi voisit aivan hyvin jättää nuo ainaiset winkkisi ja hymiösi pois, ei ne lisää informaatiota millään lailla.

Ei kuinkaan, en lainannut sitä. :bulb:
Hymiöt elävöittävät kieltä! :smiley: :wink: :bulb:

Minä kun sorruin viimeksi dokaamaan, tarkoituksena oli lääkitä masennusta alkoholilla. Toimi se jonkun aikaa, kunnes pienet määrät kaljaa ei riittäny aiheuttamaan nousuhumalaa, vaan tarvitsin litratolkulla. Siinä vaiheessa alkoholi lakkasi lääkitsemästä, vaan pikemminkin ruokki masennustani. Itselläni on ollut masennuslääkitys jo ennen tätä viimeisintä viinanläträyskautta, joten nyt elän toivossa, että lääkitys alkaa jälleen purra viinan jäätyä korkin taakse.
Eli mielestäni masennuslääkitys on kokeilun arvoista, koska sitä kerran esiintyy ilman viinaakin.

Miksi sitten piti tunkea tähän ketjuun kun et kerran edes halunnut ottaa kantaa kysymykseen vaan trollata.

Jälleen metakeskustelua! :frowning:

Alkoholi lisää masennusta, se on huomattu ja koettu aika karvaalla tavalla…
Join suruuni ja ahdistukseeni, yritin useamman kerran itsemurhaa mutta en onneksi onnistunut,
se oli vaan hätähuuto kaiken tuskan keskellä kun ihmisellä oli niiiiin paha olla :cry:
Nyt on lääkitys ja olotila on parantunut kun ahdistus vähentynyt ja paras lääkehän tähän on raittiina oleminen koska en todellakaan halua takaisin siihen paskaan mistä olen ylös päässyt…
Oli vakituinen työ, oma asunto ja kaikki muu olikin päin helvettiä.
Nyt ei ole työtä,asunto on myyty mutta asiat ovat paremmin ja olen hengissä :slight_smile:

Itsehän aloitit. Antaa olla, eihän sinulta yleensäkään vastauksia saa kun jotain kysyy, vaan kiertelyä kuten tässäkin. Eipä tullut vastausta,miksi piti tunkea trollaamaan tähän ketjuun?

Minullakin on pelko tai halu välttää lääkkeitä. Pelkään myös sitä, että aivot tottuvat niihin ja eroon pääsy on hankalaa, vaikkeivat ne sinällään riippuvuutta aiheuttaisikaan. Siksi halusin tietää, onko joku kokenut oikeasti saaneensa apua. Ja joku oli :slight_smile:.

Ehkä tämä oma mielentilani on vähän kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö, jossa maaninen vaihe ei vaan ole kovin maaninen. Eli eiköhän tästä rämpimisestä taas ihan mitään lääkitystäkin taas nousta. Liikunta tekee hyvää ja pakotan itseni ulos, vaikka tuntuukin vastentahtoiselta, jälkeen päin on aina parempi fiilis kuitenkin.

Keskusteluapu voisi olla hyvästä. Täältä mettäperältä kynnys lähteä keskustelemaan on vaan korkea (alkokin oli kaukana, mutta sinne kyllä pääsin). Vaikka kuulin radiosta, että olisi olemassa nettiterapiaakin, eikä tarkoitettu tätä keskustelupalstaa.

Täytyy katsoa.

Jos epäilet toisen lääkkeen aiheuttavan masennuksesi, keskustele lääkärisi kanssa voiko lääkettä vaihtaa toiseen? Tai jos sinulla on jo pohjalla masennusta lääke voi lisätä oireilua. Passiivisena elämän loppumista toivova ei ole enää lievää masennusta, asiaan on tartuttava. Onko lähistölläsi mielenterveystoimistoa? Lääkäreillä on kyllä testilomakkeet joilla mitataan masennuksen astetta (lievä, keskivaikea, vaikea). En osaa sanoa kuinka paljon A-klinikalla on tietoa varsinaisesta masennuksesta, mutta voivathan ne ohjata eteenpäin oikeampaan paikkaan.

Jos vähättelet ongelmaa lääkärillesi on hänen vaikea puuttua siihen. Oma osuutesi on kertoa tuntemuksistasi. Ei pidä liioitella, se näkyy läpi eikä johda hoitopäätökseen. Lääkkeitäkin kokeillaan ensin miedoimmilla annoksilla, eikä niitä läheskään aina tarvitse käyttää loppuelämäänsä. Usein joutuu kokeilemaan montaakin eri lääkettä ennenkuin sopiva löytyy. Lääkkeet eivät myöskään ala vaikuttaaa heti, tarvitaan 2-4 viikon käyttö ennenkuin vaikutus alkaa tuntua. Joten kärsivällisyyttä. Mutta sairaus on jokaisella omanlaisensa, hae nyt apua itsellesi.

Kyllä nykyisistä mielialalääkkeistä pääsee eroon kun niitä ei enää tarvitse, itselläni on juuri vähentämisprosessi käynnissä ja hyvin on mennyt. Ja apua lääkityksestä on ollut, en usko että olisin selvinnyt ilman.

Olin ollut vuoden raittiina kun jouduin aloittamaan mielialalääkityksen uudestaan. Olin ihan helvetin pettynyt. Olin ollut niin varma että viina oli ainoa syy depressiooni. Aloitin lääkityksen ohessa terapian, joka jatkuu yhä. Mieliala on kohonnut ihan huimasti. Valoisampi mieli on myös varmasti tukenut raittiuttani. Terapiassa asioiden läpikäyminen pohjia myöten on ollut erittäin terapeuttista ja tervehdyttävää.

Jossain vaiheessa kokeilen taas lääkityksen lopettamista… nyt on vaan hyväksyttävä se tosiasia että tällä hetkellä lääkitys on tarpeellista.

Näinhän se todellisuudessa on, syy ei ole viina, vaan alkoholismi.
Terapia on todella ainoa varma ja kaikille sopiva hoitomuoto alkoholistin masennukseen.

Juominen kun on oire ihan samaan tapaan, kuin masennuskin, tässä samassa sairaudessa.

Eli oireiden aiheuttaja on hoidettava pois! Meillä se oireiden aiheuttaja on alkoholismi.