Ulkona paistaa aurinko ja on sellainen olo, että saattaa se päivä paistaa vielä minunkin risukasaani.
Stoorini lyhykäisyydessään: olen vajaa 4-kymppinen nainen, jolla alkoholi alkoi maistua enemmässä määrin, kun jokunen vuosi sitten masensi ja ahdisti. Kuten arvaaatte:alkoholi ei suinkaan asiaa auttanut ja aikamoinen helvetillinen kierre oli valmiiksi pedattu. Olen kuitenkin aina ajoittain pystynyt raitistamaan itseni, käynyt välistä ihan apua hakemassa, hoitanut hommani, opiskelen ja olen työharjoittelussa jne. Mutta mutta. Ehkä en kuitenkaan ihan tosissani ole ollut. Mitään katastrofaalista pohjaa ei ollut näkyvissä. Tämä alkuvuosi sitten on ollut sellainen vuoristorata, jossa muutama viiko sitten päädyin sellaiseen kahden viikon putkeen. Sitten naksahti päässä, lopetin 13 päivää sitten juomisen, olin edellisen viikon katkolla ja nyt taas elävien kirjoissa ja mielessä oikeastaan vain yksi ajatus. Ei. Enää. Ikinä.
Katkoon meneminen oli niin iso asia, fyysisesti ja psyykkisesti. Sanotaan ihan suoraan, että en nähnyt valoa tunnelin päässä juuri yhtään, vaikka tajusin että omin voimin en olisi pystynyt mihinkään. Maanantaina tulin ulkomaailmaan ja olo oli kuin vastasyntyneellä bambilla. Hoippuen ja hapuillen, mutta omilla jaloilla. Yhtään en uskalla itseäni taputella selkään, ajatukset vetää hetkittäin maahan ja lujaa. Vapun simatkin jäi prosenttien takia muiden juotaviksi ja se tuntui absurdilta: kyllähän sitä simaa olisi voinut ottaa, mutta ei voinut ottaa. Onneksi mä tykkäänkin enempi pommacista.
Täällä sitä kuitenkin ollaan, nautitaan perjantai-illan huumasta ilman huumaavia aineita, huomenna tulee siis kaksi viikkoa selviä päiviä. Toivotaan, että bambi jaksaa hoiperrella (no, olipa huono ilmaisu)eteenpäin. Olkoon viikonloppunne kirkas ja valoisa kuin keväinen puro
Terve. Päivä paistaa jo nyt risukasaasi. Voimia, rohkeutta ja avointa mieltä pyrkimyksellesi.
Viinaa ei tarvitse kukaan. Kaksi viikkoa ilman päihteitä voi taviksesta kuulostaa ihan normaalilta, mutta itsekin tiedän, että se voi olla pitkä aika ihmiselle, jolla on alkoholiongelma, jolla on alkoholismi.
Itse join hillittömästi 20v ja lopuksi vielä 10v lähes päätoimisesti, josta viisi vuotta oli kutakuinkin yhtä helvettiä.
Jälkikäteen sitä voisi sanoa, että vähempikin olisi voinut riittää, mutta minä tarvitsin sen kaiken.
Toivottavasti sinulla on jo kaikki kokemukset tiedossa, että viikoistasi kertyy niitä kk vv ja saat elää sitä elämää jota ei tarvitse katua.
Onpa outoa aloittaa viikko näin puhtaalta pöydältä. Viime maanantaina hoipuin ulkomaailmaan, aika nujerrettuna ja henkisesti paskana, mutta samalla ihan hivenen toiveikkaana. Viikko on kulunut vuoristoratamaisesti, välillä kaikki skeida palaa mieleen ja iskee oikein kunnolla kanveesiin. Silti on myös se pieni toiveikkuus, kai minäkin tästä paranen, kai… Kaupan kassajonossa katselen ihmisiä ja mietin. näkyykö se kauaskin, se A-leima, vaikka tiedän, ettei näy. Töissä tekee mieli juosta takahuoneeseen ja sanoa, ettei musta ole mihinkään, mutta pysyn paikallani. Nyt en pilaa tätä juttua, yritän hengittää pahan paikan tullessa syvään, kuunnella musiikkia volyymit kaakossa, kunnes juomispirut lähtee mielestä.
Kaiken kaikkiaan varmaan aika tyypillistä vasta-raitistuneen meininkiä, pikkuisin askelin. Ei muuta. Aurinkoa, tuulta ja räntää. Elämää.
Ei se mitään vaikka näkyisikin, pitää vaan ajatella positiivisesti, tyyliin “Paras A-ryhmä! Ei ole häpee olla huipulla (juopottelussa)!”. Eikä ne muut ole sen parempia vaikka olisivatkin raitistelleet pitempään, eivätkä muut sen huonompia vaikka ryyppäisivät tälläkin hetkellä itsensä tärviölle.
Tänään on päivä 30. raittiina.Oli hyvä aamulla herätä, juoda kahvia rauhassa,suht hyvin nukutun yön jälkeen.
Viime viikolla fiiliksiin vaikutti lääkäritäti, jokakyllä tylytti aika tavalla (aiheena naiset ja alkoholi),mutta toisaalta sen tylytyksen olen mielestäni ansainnut.Mitä sitä kaunistelemaan, terveydellä leikkiminen on typerää. Sain masennuslääkkeen reseptin ja sitä nyt kokeilen ja katson, josko se olisi parempi lääke kuin se millä aiemmin masennustani “hoidin” eli alkoholi.
Ihan mitään ruusuilla tanssimista ei elämä ole, eihän se koskaan. Kyllä se tämänkeväinen musta kausi mieleen pulpahtaa, kaikki se ahdistus, paha olo,mustuus ja epätoivo. Siellä se sykkii ja muistuttaa itsestään,muta ainakin toistaiseksi olen sen saanut käsiteltyä. Puheaikakaa on luvassa ensi viikolle,tietyssä mielessäihan hyvä, että on voinut rauhassa itse vähän funtsia asioita. Siinä katkon aikana tilanne oli kuienkin niin akuutti,että puhumisen sijaan halusin vaan vetää peiton pään päälle ja kadota.
Nyt vapaapäivä (opiskelupäivä),jota voi viettää pyykkiä pesten ja ehkä saan vielä jotain hyödyllistä opiskeluun liittyyvää tehtyä. Mene ja tiedä,mutta uimaan tässä täytyy päästä. Ja jääkaapista varata kylmää juotavaa mukaan… sitruunavedellä mennään.
Trooppisissa tunnelmissa, aurinkoa kaikille. Accept the pain and simply count the losses.
Moikka ja lämpimästi tervetuloa tänne minunkin puolestani!
Tuohan on hienoa, että oot ollut 30pv juomatta. Itselläni nyt 37pv on tollanen daycountteri tossa nokialaisessa… Toivottavasti niitä päiviä on enemmän kertynyt kun tuota et olekaan tänään kirjoittanut?
“Oon ollut nyt 4-5 vuotta raittiina. En enää ole pitänyt lukua pitkään aikaan. Ei tämä ole mikään vitun kilpailu. Herään aamulla ja päätän etten dokaa tai käytä huumeita tänään.” - Ozzy Osbourne
(Toi on ehkä eri tavalla sanottu mutta muistan tuon lauseen hänen kirjastaan ‘Minä, Ozzy’.)
Niinpä, ei pitäisi tosiaan yrittää niitä ennätyksiä silleen tehdä vaan pitää korkki tänään kiinni. Ottaa rennosti - ei kärvistellen. Itse oon hiukan kilpailuhenkinen ja yritän rikkoa tuon puolen vuoden juomattomuus ennätykseni. Jos en riko, niin jatkan eteenpäin taas kuivilla tai raittiina…
Ei tämä ole mikään vitun kilpailu! I Admire You Mr Ozzy!
Ne on! Aattelin kuunnellessa kyseistä kirjaa, että jotain hirveetä rokkimiehen sekoilua yms. olisi tulossa… Yllättävän hyvää juttua - sopii alkoholistille kun on “alan miehen” elämäntarina.
Ihan pakko laittaa noita lainauksia kun on tosiaan mahtavia. Itteeni silleen jollain tavalla auttaa ja tsemppaa…
Aloittajalle: jos minä olen jo 9. vuotta ollut juomatta enempää kuin yhden päivän peräkkäin ja senkin harvoin siihen pystyvät kaikki. (Ikääntymisessä on se etu [ehkä se on sen ainoa etu], että siitä päivän juomisesta ei toivukaan kuin nuorena; jos ottaa perjantaina on palautunut täysin vasta maanantaina].
Toisekseen: harjoittelu pitää ottaa 100% lasissa + jos menee nappiin niin kannattaa kysyä suostuvatko suosittelijoiksi - koulutuksessa taas piilo-opetussuunnitelma (isoissa kouluissa kuulee enemmän eli kannattaa jutella oppilaiden kanssa; opettajilta kysyminen on sekä - että; toiset neuvovat mielellään, paskantärkeät/epävarmat rankaisevat numeroissa “pään aukomisesta” jopa aikuisopiskelijoita ja yli-opistoissa ei Suomessa ole oikeusturvaa jne eli kuten wanhan kansan viisaus kuuluu: “ne opettaa, jotka ei osaa”). Toisekseen nelissäkymmenissä alkaa olla viimeiset ajat kouluttautua johonkin - ellei sitten omaksi ilokseen suorita tutkintoa.
“Itselläni nyt 37pv on tollanen daycountteri tossa nokialaisessa.” Kannattaa jatkaa. Muistan kun join nopeaan tahtiin 3 kuukauden raittiuden jälkeen litran olutpullon (niitä oli vielä 2000 -luvun alussa) - tuli ulos oksennuksena yllättäen R-kioskin tiskillä vartin kuluttua. Kun on juomatta niin toleranssi alenee ja toisaalta liian nopeasti juotu ei pysykään sisällä → voi seurata ikävyyksiä jos juotuaan menee julkiselle paikalle.
Jatkan tietty . Varmaan nykyään muihinkin merkkeihin saa tommosen laskurin. Ei tarvii enää laittaa rasteja kalenteriin. Hauska tapa seurata juomattomuutta.
Tottahan tuokin on tuo toleranssin pieneneminen. Mulla on taipumusta blackoutteihin niin saattaa pienemmästä määrästä huomata olevansa taas jonkinlaisessa liemessä…
Pidän korkin kiinni; ainakin tänään se ei auennut. Huomenna taas uusi päivä ja raitis - varmaan. Yritän sitä “päivä kerrallaan” menetelmää jatkaa… Vain tänään raitis ja taas huomenna raittiuden tavoittelua.
Niin, en ole kirjoitellut kun olen keskittynyt kesään. Ihan selvistäpäin, vieläpä. Nyt on niiin monta päivää takana, etten edes muista kuinka monta. Kyllä siihen on tuskaa ja ahdistusta mahtunut, mutta myös helppoja , raittiita, aurinkoisia päiviä. Viime viikolla kävelin keskellä viinipeltoja, mutta viininhimoa se ei laukaissut. Ohimenevän haikean hetken ja sen jälkeen kävelin eteenpäin ja nautin maisemasta ja olotilasta.
Liian hyvää oloa en vielä haikaile, sen verran takkuinen tie on aiemmin ollut. Varovaisesti kuitenkin pientä hopeareunaa näen. Kiitos muuten ketjua kommentoineille, luin viestit, mutta en jaksanut alkaa vastailemaan.
Huoh. Kun ajattelin vielä kuun alussa ensi kertaa pitkään aikaan, että ehkä pahin ja mustin vaihe elämässäni vois olla historiaa, niin katsoin parhaaksi torpedoida sitä ja katsoa pitääkö. Kokeilin. En tykännyt, en yhtään. Vain pari kulausta ja kaikki entinen kökkö oli takas elämässä. Onneksi sain itseni kotiin ja nukkumaan ennen kuin aloin tosissaan tuhota kaikkea sitä hyvää minkä jo olin saanut ja saavuttanut. Hirmu pelottavaa tuo kuilun reunalla hoipertelu. Pelottaa miten lähellä se vaan edelleen on. Mitä jos se ei mene pois ja mörkö tulee taas ja hakeen. Nyt olen nyt taas saanut itseni uuteen alkuun enkä tällä kertaa ajatellut, että kun en onnistu niin en ja sitä rataa, thank god for small mercies.
Nyt kämppä on taas siivottu, edessä on uusi viikko, mikään ei ole rikki eikä kateissa, no, itsekunioitus mutta sitä nyt ei järin paljon ole koskaan ollutkaan. Sytytän itslleni kynttilän ja nautin rauhallisesta kuutamoillasta. Kirkkaita ajatuksia kaikille.
Aattelin kuunnellessa kyseistä kirjaa, että jotain hirveetä rokkimiehen sekoilua yms. olisi tulossa… Yllättävän hyvää juttua - sopii alkoholistille kun on “alan miehen” elämäntarina. 