Moi vaan kaikille! Oon vähän aikaa katellu tätä sivustoa, ja nyt ajattelin itsekkin tulla kirjottelemaan, jos se vaikka toimisi jonkinlaisena terapiana ja itseni löytämisenä tai jotain… Kerron tässä vähän mun elämästä.
Eli mun elämä:
Ensin kerrottakoon, että oon vasta nuori, ja yliherkkä maailman pahuudelle. Oon vähän itsetuhoinen, ja joku 4 vuotta sitten olin itsemurhan partaalla kaiken paskan valuessa niskaan, mut läheiset ja koulupsykologi autto läpi. Sit kaikki oli taas hyvin jonkun aikaa. Sit jengi muuttu, ja kaikki katos ympäriltä ja jäin aika yksin. Kaikki mun tärkeimmät ihmiset mun lähelt hävis mun omaa tyhmyyttäni. Mut tulevaisuuteen uskovana mä jaksoin läpi 3 vuotta paskaa näyttämättä mun pahaa oloa kenellekkään. Perhe on aina ollu läheinen mulle, mut viime vuoden ja tän kuluvan vuoden aikana ne välit on kärsiny pahasti.
Viime syksynä mun elämä muuttu, koska lopetin mun pitkään harrastaman urheilulajin, joka oli vieny paljon aikaa. Vaihoin kaveriporukkaa ja löysin sen mukana myös kannabiksen - alkoholista kun en ole koskaan tykkäillyt. Sitä sit tuli vedeltyä ja koulut alko menee totaalisen pieleen. Motivaatio ja kiinnostus tulevaisuutta kohtaan hävis kokonaan. Sit tuli vedettyä vähän kaikkea paskaa pilven lisäks, jos vaan oli tarjolla. Mut sit yks ilta juhlissa, mä tapasin mun tulevan tyttöystävän. Ja nyt ollaan oltu yhessä jo melkei puoli vuotta ja mä rakastan sitä naista. Nyt kaikki on vaa niin vitun hyvin, en haluis luopua mistään mitä mul nyt on.
Mut joka hetki ku oon yksin, haluisin mielummin olla kamoissa ku selvillä. Tää tunne on päällä joka hetki ku oon yksin. Mun nainen vihaa douppaajia, se ei hyväksyis ees pajaa. Sain kauheet huudot ku koko douppijuttu paljastu. Mut nyt oon ollu pääsääntöisesti ihan kuivilla kaikesta. Joskus polttelen ja harvemmin maistelen alkoholia. Lääkeaineita satunnaisesti…Nainen on viinaan menevä, mä en ollenkaan.
Mä en tiiä mikä mul on, haluisin takasin siihen sekavuustilaan heti ku joku menee pieleen tai jos en oo naisen kanssa. Mä en kestä todellisuutta yksin. Mikä täs on? Pelkään kokoajan vitusti, et mä menetän mun tyttöystävän ja sit mul ei ois enää mitään syytä. Oon riippuvainen siitä naisesta. Mietin jatkuvasti sitä, mut heti ku se on pois nii alan jo miettii douppia. Mitä vittua mun elämälle on tapahtunu? Ennen mul oli suunnitelmia, nyt mä vaan ajelehdin tai tuntuu siltä. Ens syksyn ois yo-kirjotukset edessä, saas nyt nähä mitä kesä tuo tullessaan. Jos kaikki menee hyvin mä pääsen yli kamoist ja selviin täst. Oon vaa altis masennukselle. Mä tiedän et douppi tekee paskaa mun elämälle. Mut se auttais taas hetkellisesti tähän vitutukseen ku oon yksin. Douppaamal kaikki on iisii, vaik henki ei kestäiskään.
Just nyt kaikki on hyvin, mut pieniki juttu sortaa mut. Kaverit sanoo et oon vahva, mut musta tuntuu vaa et oon helvetin heikko ku sorrun kaiken maailman skeidaan. Miks vitus kaikki hyvä saa mut loppujen lopuks tuntee pahoin? Mikä vittu mul on? Mä pelkään kokoajan. Elän päivä kerrallaan.
Kuulostaa kovin tutulta, ei omakohtaisesti, mut mulle läheinen ihminen tuntui olevan kanssa hyvin riippuvainen yhdestä tytöstä, vaik muija pompottais - ois millanen kyrpä, niin frendi mateli aina tän luokse… Teki mieli monta kertaa sanoa, että ala elää, unohda toi kimma, se sitä pahinta paskaa sulle on.
Tietenkään en tiedä sun tilanteestasi sinäänsä mitään. Mutta toi vaan kuulostaa liian samalta. ( lukasin kerran jos toisenkin, josko vaikka oisin lukenut väärin, mutta en. )
Sori nyt kun sanon tän, mutta vaikka puolessa vuodessa voikin sanoa “rakastavansa”, mun mielestä parisuhteessa se on niin pieni aika, ettei olla vielä kunnolla tutustuttu toisiinsa - ja jos jo nyt tuntuu, että sukset menevät ristiin, ja annetaan merkkejä siitä että toisen on pakko sulautua muottiin johon ei välttämättä halua sulautua, olis mun mielestä pakko asiasta yrittää keskustella rationaalisesti ( tiedän, se voi olla haastavaa/mahdotonta, mikäli toisen ajatusmaailma dumaa sun jyrkästi, mut kannattaa kokeilla )
Mut joo, sulta loppu urheiluharrastus, joka anto sun elämälles käsittääkseni merkitystä?, musta tuntuis, että sä kovasti haet merkitystä, olipa se sitten naisen tai päihteiden kautta - mutta täs vaiheessa mun mielestä sun kannattaa pysähtyy kuuntelemaan ittees.
Naiseen sun ei kannata riippuvaiseksi alkaa ( sori nyt vaan ), mikäli teil ei oikeesti synkkaa tosi hyvin ( täs vaiheessa mä luulisin, et yksin ollessasi se kuosaaminenkaan ei ois päällimmäisenä )… Jutelkaa, analysoikaa - mitä kumpikin tahtoo elämältä, onko sille muijallekkaan oikein, että se on korvikkeena asialle, jonka sä koet elämänmerkityksenä? Täs asiassa neuvon olemaan puolin ja toisin täysin rehellinen, mut sun täytyy myös olla täysin rehellinen itsellesi asian suhteen.
Toi homma, et kuosaaminen maistuu samantien ku oot yksin, kielii mun mielestä nimenomaan jonkin sortin tyhjiöstä, minkä sä haluut täyttyy/turruttaa - ja tietyssä mielessä se kuulostaa musta helvetin pahalta, nuorella ihmisellä ( joo, en oo itekkään kovin vanha, mut aikoja sitten teini-ikäni nähnyt anyways ) pitäis olla sisältöä, ambitioita, tavoitteita - intohimoo johonkin.
Tietenkään kaikilla ei ole tarvetta omata noita, mutta musta kuulostais, että sä oot just sellanen ihminen, että sä tarviit sellasen tavotteen tai intohimon kohteen johon purkaa itteensä, muuten tyhjä aika alkaa painaa liikaa. do the math, ennen se oli sulle urheilu, nyt muija - jos muija ei oo holleilla, niin sitten aika tapetaan kuosilla.
Kaikki on hyvii jossain, säkin. Älä tapa aikaa, luo jotain, kanavoi fiilikses johonkin - mut älä ainakaan ota päihteistä koko ateriaa elämääs, monelle ne on mausteinakin jo vähän liian stydejä.
^Komppaan Lunaria. Oot aika nuori sälli kerran kirjotukset vasta edessä, toiseen ihmiseen ripustautuminen ja elämän merkityksen hakeminen sen kautta ei oo kovin kauaskantonen suunnitelma. Ei joku toinen ihminen voi olla sun pelastusrengas. Suosittelisin rauhottumista, lueskelua, mietiskelyä ja ittensä kuulostelua, eihän mihinkään oo kiire. Ahistukseen tai elämän tyhjältä tuntumiseen myöskään päihteet ei ole paras ratkaisu, jokin muukin juju elämään olisi hyvä löytää, vaikkei päihteiden käytössä noin itessään mitään karmeeta pahaa olekaan. Relaa, kyllä se siitä.
Tänäänkin ankaraa vitutusta koko päivä. Kiva ku kaverit epäilee mun mielenterveyttä… Ja yks oli huolissaa siit et oisin maanis-depressiivinen tai joku. Ja outoa kyllä, must tuntuu et elämä menee sillee et välil on masennus, ja sit tulee nousu ja oon ihan taivaas, ja sit taas laskua. Ja sama toistuu.
Koulussa tulee vaa istuttua ja piirreltyä ja mietittyä kaikkee, tekis mieli vaan vajota johonki omaa koloon, jossa ei ois muita. Haluisin paeta kaikkee mut en voi. Ahistaa ku miettii muita - niil on suunnitelmia tai ees jotai unelmia. Multa tosiaan puuttuu määränpää, en oo menos mihinkää. En haluu mitää, muuta ku olla onnellinen, mut sitä en oo oikeestaan milloinkaan paitsi kun oon naisen kans. Haluun hymyillä, mut yksin suupielet vetää väkisin alaspäin, jos ei oo kamaa tai jotain aihetta hymyillä.
Liikunnast saatava endorfiini tuntuu hyvält, ja mä harrastankin sitä nykyään aika paljon joka viikko, omasta tahdosta ja vapaasti. Mut heti sen jälkee alkaaki tuntuu etten jaksa. Haluis euforiaa. Liikunta kuitenki pitää pään selvänä ja mielen virkeenä 
. Mut sen rinnal on aina aineet mieles…
Ja siitä naisesta. Se nainen on auttanu mua jaksamaan. En tiiä missä oisin jos se ei ois pistäny jarruu mun hommille. Meil natsaa hyvin, mut doupista ei oikeen pysty puhuu, mut kyl mä oon yrittäny. Mä en sen silmissä käytä enää mitään. Mä valehtelen sille sen suhteen. Oon kuivilla ainaki sillon jos se on kaupungissa.
Ton mun urheilulajin lopettamisen takii mul meni kuvaannollisesti selkäranka sen mukana, koska siin oli tarkat säännöt ja treeneihin piti lähtee ku treenit oli. En enää pysty pitää kiinni säännöistä tai mistään. Meen ja tuun ilman aikataului, ei ees vanhemmat huutele perää. Äitiki heitti joku päivä et “lopeta lukio”, ku se menee kerta päin helvettiä. Toisaalt tykkään et mua ei kontrolloida, mut tyttöystävä pitää mut jotenki hallinnassa, joka on siis hyvä mun mielest. Ja ekaa kertaa monee vuotee mul on joku jolle voin avautuu ja puhuu asioist. Tuntuu tosi hyvält ku on joku lähel.
Siis nykyään mun elämä: 1. nainen, 2. urheilu, 3. juhliminen frendien kaa jos satun olee sillä fiiliksel.
Siinä se on pähkinänkuoressa… Ja kaikki hetket jos en tee noit asioita, oon just siinä tyhjiössä josta sanoit Lunar. Huomaan kyl ite et sillon ku on jotain kiinnostavaa tekemistä, nii en ajattele päihteit. Mut täs mun elämäs ei kiinnosta mikään muu paitsi noi kolme. Paitsi koulussa on kaiken paskan ohella se yks hyvä juttu et siellä on aikaa vaikka mihin! Tykkään piirtää, vaik kaverit sanoo et kaikki mitä piirrän on hullua, mut ne sanoo et oon hyvä siinä. Ja siitä mä kyllä tykkään - kaikki mikä on luovaa on kivaa. Ehkä siin ois joku juttu mis vois olla jotain. Joskus vapaa-ajalla tylsyyteen tai vitutukseen tulee piirreltyä yhtä sun toista. Siin on jotai kuitenki positiivista! . Mut en just tänään jaksa uskoo tulevaisuuteen. Tai kyl mä siihen sillee uskon, mut en tiiä mitä siellä odottaa. Jos jaksaisin kesälomaan asti, mut nää vikat kaks viikkoo tulee olemaa tosi rankkoja. Tekis mieli vetää pää ihan tyhjäks ihan sama millä keinolla. Just nyt on sellanen olo et voisin vetää ihan mitä vaan. Huomisen taidan skipata, liikaa paskaa tiellä.
^ Toi unelman puute ja tyhjyyden tunne kuulostaa tosi paljon samalta, minkä kanssa ite olen paininut ja painin edelleen pahimpien masennuskausien aikana. Se, mikä itteeni on jeesannut ees vähäsen on stressaamisen ja pakottamisen jättäminen. Kaikilla ei ole kirkkaana mielessä toiveammattia, haavetta perheestä, unelmaa opinnoista tai muustakaan elämän suunnasta, muttei se tarkota, etteikö sellasia voilöytyä kuitenkin pikkuhiljaa ja pienistä asioista. Kuten sanoin, niin kiirehän ei ole, sitä omaa unelmaansa voi funtsia ja ettiä aivan rauhassa koko elämänsä, ei se pakottamalla tule vaikka kuinka masentuisi, stressaantuisi ja ahdistuisi.
Jos toi piirtäminen on sulle sellanen mielihyvää tuottava asia, niin tee sitä. Eti sellasia juttuja, jotka sua kiinnostaa ees vähäsen, ja panosta niihin. Niiden kautta voi alkaa isommatkin kuviot hiljalleen selvitä. Ei sun tarte ittees verrata kavereihis, ei niiden unelmatkaan välttämättä ihan niin selviä ole kun mitä ulospäin näyttää, ja vaikka olisikin, niin eipä se sun elämään vaikuta. Naisen lisäksi kuitenkin on oltava jotakin muutakin, koska ei kukaan toinen ihminen vaan voi olla vastuussa sun mielenterveydestä ja elämänhalusta. Se on ihan liikaa vaadittu toiselta, ja jotta suhde voisi kestää ja voida hyvin, niin omaa vointiakin pitää muistaa hoitaa ihan ite.
Kiitos Nyyty!
Toi oli tosi kannustavasti sanottu! Ja tää päivähän on menny oikeestaa hyvin heti ku pääsin koulust. Sain tehtyy yhen pakollisen jutun melkein valmiiks ja sitä oli jopa ihan kiva tehä ku sai vähän itse ajatella ja käyttää omaa mielikuvitusta! Ja muuten… Musiikki auttaa kans pitämään mun pään irti kaikesta, kuuntelen tosi paljon kaikenlaista musiikkia. Omat ajatukset häviää ku kuuntelen sanotuksia ja biittiä. Se tyhjyys just katoaa. Ku oon yksin himas, en oikeen kestä olla ilman musiikkii koska se hiljaisuus saa kaikki mun mielest liikkeelle. Sen tuntee ku siel oon vaa mä ja ei ketää muuta, oon sillon yksin omien ajatuksieni kans. Mut toisaalt joskus metsäs on kiva kävellä ihan yksin ja kuunnella vaan ääniä, siel ajatukset on positiivisia yleensä, mikä on kummallista.
Ehkä mä jaksan huomenna muutaman tunnin koulussa, mut se on ikävä juttu ku siel on tylsää nii tulee mietittyä kaikkea liikaakin. Katon vaik mikä sää on huomen ja sen mukaa lähen tai en lähe sinne! Jos tulee hyvä sää niin voisin mennä ottaa iisii johonkin puistoon koko päiväks. Just täl hetkel ei tee mieli mitään, on sellanen jännä tunne. Voisin vaik hiljaa hymyillä tääl.
Ja en tiiä onks mulla varsinaisii unelmia, mut haluisin lähtee kesällä jonnekin ulkomaille matkustamaan yksin. Sellanen kiertue tonne keski- ja etelä-Eurooppaan ois mukava! Ja oma auto olis kans sellanen asia mitä haluaisin, mut rahat ei riitä… Muit unelmii ei uran tai perheen osalta ole, mut ehkä niitä löytyy sit. Kuhan johonkin päätyisin tält reitiltä.
Mut kaikest huolimatta tällä hetkel on todella hyvä fiilis! Voisin lähteä vaik ulkoilemaan vielä!
Ihan uskomatonta ku ajatukset ei pyöri doupissa. Pitäs vaan kokoajan olla jotain aktiviteeja. Jos vaik maalaisin mun huoneen?
Hyvä päivä. Kiertelin koko päivän kaupungilla ja lähiseudulla. Aamulla ois tehny mieli hiisailla, mut vanhemmat pysäytti minut, just kun olin lähdössä ulos. Ja sit ei ollu mitää koko päivänä, ei ees ruokaa. Vähän kyllä vitutti kun eksyin katselemaan maisemia pidemmäksi aikaa, siinä ois voinu poltella. Just nyt tekis mieli taas jotain mömmöjä tai jotain millä pääsisin pois täältä. Ahdistaa tää kun mitään ei tapahdu ja asioita pitäis itse kuitenkin tehdä. Ei ketään, kenelle puhua. Ei ketään, ketä nähdä. Tää on todellakin tyhjiö tää mun maailma. Mikä vittu siinä on kun kokoajan mun ajatukset menee vääriin asioihin kun ei tee mitään? Oon vielä niin laiska paska, että harvoin teen mitään. Just tää on sitä mikä saa mut maihin. Minkä vitun lääkkeen mä tähän keksisin… Vedän kohta kaverin lääkkeet viinan seassa jos tää ei lopu. Nyt en keksi mitään, mikä piristäis mun päivää. Onks se tää talo mikä saa mut voimaan pahoin? Jos asuisin jossain kommuunissa muiden sekakäyttäjien kanssa niin ehkä se olis parempaa. Olispa mun veli täällä, mut se on intissä.
Ois niin paljon tekemistä, mutten jaksa pakkopullaa. Huomen alkais sit koeviikko, kattoo nyt mihin tää vie kun fiilikset on jo nyt tällaset. Viikonloppuna on pakko tehdä jotain mikä saa adrenaliinin virtaamaan. Täl hetkel tuntuu et voisin juosta päin seinää tai vetää valtimot auki. Vitun todellisuus. Vitun laskukausi.
Joo-o…
Äsken heräilin päiväunilta, kuuntelin musaa ja nappasin muutaman 10mg Diapam-nappia, ja nyt ajattelin lähtee ulos, jos vaikka mieli virkeytyis. Saas nähä mihin tällä päästään. Ihan vitun paska olo sisältä.
Moikka Ruco!
Halusin vaan sanoa, että älä luovuta. Jos olo on sietämätön, ota vaan muutama rauhoittava tai jotain. Sulla on ilmeisesti masennusta ja pilvi ei kyllä käy sen kanssa yksiin. Pahentaa vaan ajan kanssa oloa.
Itse taistelin sinun iässäsi pahan masennuksen kanssa, johon liittyi vielä kroonistunut unettomuus. Lääkitsin itse itseäni noin viitisen vuotta. Sitten ymmärsin hakea oikeaa apua. Nyt jo toiset viisi vuotta mennyt ihan selvänä ja masennuksesta olen toipunut täysin. Unilääkettä en ole myöskään tarvinnut.
Sanon vaan, että käy lukio loppuun ja kirjoita. Ei sillä, että onko ne hyvät vai huonot paperit, ole väliä. Itse jätin koulun kesken. Se ei ole kuitenkaan haitannut. Kävin myöhemmin toisen ja jatkoin siitä vielä opiskeluja ylempään asteeseen.
Olen aika paljon muita ikäisiäni jäljessä. Heillä on omaisuutta, talo, auto ja minä vielä vuokralla. Olen kuitenkin löytänyt sen punaisen langan elämääni, joten mitä väliä! Aina ei asiat mene niin kuin elokuvissa. Joskus joutuu tarpomaan kivisemmän polun kuin muut. Luulen kuitenkin, että osaan nyt arvostaa elämääni enemmän ja juuri niitä pieniä asioita.
Ei sun tarvitse vielä tietää, mitä “isona” haluat tehdä. Kyllä asiat järjestyvät omalla painollaan. Masennukseen saa apua. Päihteillä jos lähdet itseäsi korjaamaan, niin siitä vasta rikki menet. Mitä tahansa teetkin, niin pysy ainakin kaukana opioideista. Ne ei ole viihteilyä varten.
Tiedän, että tästä ei ole nyt paljoa lohtua, mutta kyllä se tyhjiö häviää, kun ikää tulee lisää. Silloin alkaa hieman erilaiset asiat kiinnostaa. itsellä oli kanssa hirveä tarve täyttää tyhjiötä ja olin myös laiska. Oppi ei mennyt korvasta sisään vaan tuli toisesta ulos. Luulin olevani tyhmä. Myöhemmin olen kuitenkin ymmärtänyt, että ne olivat kaikki masennuksesta johtuvia oireita.
Tsemppiä! Ja koita tosiaan keksiä jotain piristävää tekemistä. Ulkoilu ja musan kuuntelu kuullostaa ihan hyvältä suunnitelmalta.
Edit…
Edit…
Nyt takas sisällä. Ja olo paljon parempi, ehdin poltellakin ja oli outoa maata keskellä urheilukenttää ja tuntee kun vesipisarat putoilee kasvoille ja pilvet kiertää kehää ja ne loi sellasen oudon illuusion…Siitä käveli jotain ihmisiä ohi ja ne hymyili mulle!
Tää on käyny viime aikoin raskaammaks tää mun matka. Viel pari viikkoo sitten olin tosi positiivisilla fiiliksillä mukana, mut nyt on paha laskukausi. Tosi alakuloinen olo kokoajan paitsi just nyt on hyvä olla . Kohta nukkumaan taas! Tuntuu et voisin nukkua koko viikon putkeen.
Ja en tosiaan ole luovuttamassa mitään, kyl mä pysyn pinnalla, mut pitää varmaan pitää pameja mukana menossa, ne auttaa kaikkeen. Mut tuntuu tyhmältä parantaa oloaan tolla tavalla. Hieman kyseenalaista…
Ehkä kesä ja sen tuoma valo ja vapaus sitten helpottaa tätä oloa kanssa. Ja oikeaa apua? Tuntuu, että kukaan ei oikeen ymmärrä mun tätä puolta, ainakaan kavereista. Ei niille voi puhua tai voi mut ne ei ymmärrä sitä samalla tavalla kuin minä. Kyl ne sanoo et on huolissaan.
Kyllä mä koulun loppuun käyn, ei vaan kiinnosta mikään juttu mitä siellä opetetaan. Mutta joo…kyl tää tästä, koitan vaa saada sen lakin .
Punainen lanka olis hyvä löytää niin… Sitä mä oon yrittäny etsiä, mut se vaan aina katoaa ja nyt sitä ei sitten oo ollut pitkään aikaan. Naisen kanssa oon niin korkeella, mut yksin mä huomaan vaa kuinka paskaa tää on. Kyl mä arvostan pieniä asioita, mut lopulta se mitä niistä saan, ei yksinään riitä. Tarviin jotain muutakin tähän. Olispa mun veli täällä…Se oli aina se joka oli mun tukena.
Kiitos tuesta sullekin Dahlia! Kyllä toi oli lohdullista kuulla sun elämästäs. Kaikki vaan painostaa ja sanoo että musta ei tuu ikinä mitään, ja oon oikeestaan hyväksyny ton ajatuksen. Mut vaikkei musta ikinä tulis mitään nii jos mul on hyvä olla niin kyllä se kelpaa. Kyl mulle riittää jos vaan saan olla ja olla onnellinen.
Nyt vaan toivon että huominen menisi putkeen, toivon että olis hyvä sää ja toivon että kaverit sais mut piristyy.
Sellasta tänään, että ei oikeen mitään. Kaikki on lopussa. Energia, rahat kaikki on lopussa. Tulis jo se loma, kun tuntuu että tää ei hellitä. Kaikki mitä saan on vaan huutoa ja valitusta. Vitun alhainen olo ja haluun poistuu täst todellisuudest. Potkii päähän, tuntuu että se halkee kohta.
Lähen kaupungille ostamaan nappeja tai jotain, moi.
Tänään pari jotain kolmiolääkeunilääkettä napsasin ennen kuin raahauduin kouluun, siellä sitten mukavasti koetta tehden…
Pää pyörii kokoajan päihteissä. Kaikki on kuitenki loppu tai loppumassa. Mitäköhän sitä tänään keksis? Vähän pelottaa et jos mulle tarjotaan ihan mitä vain nappeja, niin varmaan oon heti vetämässä.
Mut miks helvetissä todellisuus on niin paskaa, miksei se maistu sellasenaan kun jonain harvoina hetkinä? Tuntuu vitun säälittävältä etsiä pillereitä omasta kodistaan. Pitäisköhän hankkia ihan oma resepti pameihin tai jotain. Miks ihminen on niin yksinäinen ja miks vitussa en voi saada mitään aikaseks! Miksei oo mitään, mitä vetää?
Mun pää halkee täst paskast. Viel yks viikko ja sit se ois loma. Sisällä tyhjiö joka pitäis täyttää mut milläs täytät kun ei oo tilaa päihteilt. Haluisin vaa itkee… Olispa joku kaveri, jolle voisin avautuu mun säädöistä, joku joka tukis ja ymmärtäis, mut en voi kertoo naiselle, en voi kertoo perheelle, en voi kertoo kenellekää. Voin avautuu kaikest muusta vaik kenelle, mut kaikki pitää mua jonain nistinäpäränä jos käyn kertomaa täst kaikest. Vaik kaikki muutkin vetää ties mitä.
En voi kuvailla tätä fiilistä mikä on mun sisällä nyt. Miten vitussa voi poistaa pahaa oloa?
Jostain syystä en muista mitään viimeisestä kahesta päivästä. Mun muisti on kauheen huono, ja se on menny vaa huonommaks. Ehkä siks ku ei oo mitään, mitä pitäis muistaa. Mut jännää, nyt on sunnuntai jo, ja koko viikonloppu on mennyt ihan sumussa. Perjantaista muistan olleeni koulussa, sitten pimenee, muistan kyl nähneeni jotain kavereitani. Mut nyt oon kotona, huone on ihan sotkussa. Jaahas…
Mutta asiaan! Kiinnostuksen kohteita ei ole. Mut tajuan et tää talo tekee mut hulluks, täällä mä masennun. Valokuvaus olis kyllä kivaa, ja oon ajatellutkin hommata kameran, mut rahaa ei oo siihenkään. Pitäis kyllä keksiä jotain järkevää tekemistä, kun aina tulee vaan hölmöiltyä. Mut jotain positiivista - kesälomaan ei ole enää kuin 4 koulupäivää! Sit kun pääsen lomalle niin ehkä auringon valo parantaa mut. En jaksais aina lääkkeitä, mut mä vedän kaikenlaiset ryynit nykyään naamaan. Oon kyl just nyt niin jumissa, väsyttää tosi paljon ja pää pyörii ympyrää. Viel just nyt nään sellasia pelottavia otuksia mun mielessä.
Huomenna ehkä teen jotain järkevää jos kykenen . Olen ainakin toiveikas tällä hetkellä. Ei tee mieli mitään, paitsi unta. Öitä vaan.
Joo näin pitkästä aikaa unta, siinä oli mun muija ja joku ihmepilleri. O:
Ja hyvää tänään: sain luettua jotain kokeeseen, loppupäivä meni sitten miten meni.
Mulla on ollut tapana kirjoittaa päiväkirjaa, aloitin sen heti kun siirryttiin vuodelle 2011. Mutta siitä puuttuu paljon päiviä, joita en muista. Ja tänäänkin piirsin jotain, ja katselin muiden teoksia netistä. Tää oli ihan hyvä päivä . Sade rauhoittaa erikoisesti. Ei tarvitse tehdä mitään, voi hyvällä omatunnolla olla tekemättä. Mutta toisaalta kaipaan valoa. Vielä muutama ja muutama päivä, ja pääsen lomille. Tää vika alkava viikko tulee kyllä olemaan täynnä kaikkea, joten katsotaan miten se sujuu. On bileitä, synttäreitä ja vaikka mitä. Tylsyys on varmaan mun pahin vihollinen, se saa mut aina miettimään vääriä asioita. Nytkin tulee ajateltua kaikenlaista. Pitäis tehdä jotain mikä saa adrenaliinin ja endorfiinin vapautumaan, ja ajatukset virtaamaan muualle näistä just nyt mielessä pyörivistä. Keskittyminen ei riitä katsomaan leffojakaan, yritin äsken, mut ajatukset vaan pyörii. En saa hetken rauhaa mielestäni, paitsi kun teen jotain jännittävää.
Painostavaa ja ahdistavaa, kun mulla pyörii vaan kaks asiaa mielessä: nainen ja aineet. Ja nyt ei oo kumpaakaan saatavilla. On vaan mä ja mä ja mä. Ja sitku tiedän, että huomenna pitäis olla koulussa. Tää aika varsinkin illalla saa mut ihan raunioiks. Lomalla voisin nyt olla jossain muualla, ja ehkä ajatukset pysyis hanskassa. Mut tää vaan kasautuu ja kasautuu ja mietin enemmän ja enemmän. Haluisin kuolla vaikka viikoksi, ja sitten herätä ajatukset nollattuna. Haluisin vaa ajatella niinkuin ennen. Mut ei mul oo mitään mitä ajatella, paitsi nainen ja douppi. Ja sitä kun käyn ajattelemaan, tulee lopulta vaan vitutus, kun se on niin kaukana.
Mietippä tätä nyt vähän tarkemmin. Etkös ole syönyt pameja ja polttanutkin olet? Ei ole ihme, että muisti ei niin hyvin pelaa. Masennus voi myös vaikuttaa asiaan.
Ahdistutko siis eniten omassa kodissasi? Tiedätkö, mistä se johtuu? Jos näin on, kannattaa varmaan alkaa hakemaan ihan omaa kämppää. Näin minäkin tein joskus aikoinaan.
Tää on tuttua myös mulle niiltä ajoilta, kun olin masentunut. Sadepäivänä saa levätä oikein luvan kanssa, eikä tarvitse ahdistua siitä, että pitäisi jaksaa tehdä jotain, joka ei oikeasti kiinnosta yhtään.
Eihän tuo ole periaatteessa mikään ihme. Olet ahdistunut ja ehkä myös masentunut. Tottakai haluat parantaa oloasi. Olet huomannut, että douppi ja nainen antavat hyvää oloa nopeasti. Näin tosiaan on, mutta pidemmällä aikavälillä tämä muuttuu.
Terapia voisi tosiaan olla hyvä. Itsellä ei ole kyllä kovin hyviä kokemuksia yleisestä puolesta. Yksityiseltä saa siten jo paljon parempaa apua. Ja olen kyllä sitä mieltä, että sä tarvitset ehkä enemmänkin sellaista life coach-tyyppistä apua. Eli oikeaa suuntaa elämälle ja tukea muutosten tekemiseen, sillä siitä ahdistuksessa on usein kyse. On jotain, mitä pitäisi tehdä toisin. Mitäs, jos alkaisit eliminoimaan noita ahdistuksen lähteitä?
Ja voisit miettiä, että mitä muutoksia tulisi tehdä, jotta olo paranisi. Masennuksesta ei toivu hetkessä, mutta ajan kanssa kyllä.
Koita nyt ottaa elämä omiin hyppysiisi Ruco. Oot vielä nuori sälli. Ei kannata lähteä hakemaan apua vääristä paikoista. Monet ovat ajatelleet, että “Ihan sama. Ei tästä olo voi enää huonontua”. Sitten ovat kolmekybäsenä huomanneet, että “hei täällä vielä ollaan”. Olo on kymmennen kertaa paskempi ja korvaushoito edessä. Ei mikään paras ratkaisu. 
Hyvä päivä! Katselin jotain valokuvia pitkän aikaa, ja mietin kaikkea lapsuudesta. Pelasin myös Minecraftiä! Sit viel äsken tulin ulkoa. Olin vähän happihyppelyllä . Nyt ei tee mieli mitään, ja olo on rauhallinen. En ole ottanut mitään viikonlopun jälkeen. Hyvinhän tää nyt sujuu, ainakin siltä just tuntuu! Loma on ihan ovella, viel muutama päivä ja sitten koittaa vapaus!
Ja siis, tää talo missä asun…Oon asunut täällä koko ikäni, ja haluisin pois täältä, mieluummin nukun muualla. Vielä ei ole rahaa muuttaa omilleen, mutta kyllä vuoden sisällä luultavasti pääsen täältä pois. Voisinpa jättää koko kaupungin taakseni. Välil tuntuu et haluisin hajottaa kaiken ja häipyä. Mut en mä oo vaaraks muille kuin harvoin, jos sattuu olemaan paha vitutus. Mulla on vähän sellanen periaate, että ihmiseen ei kosketa, mut julkinen omaisuus on vähän niinkuin vapaata. Mut vähän välii mul pyörii synkkiä ajatuksia mielessä, jos vaan lopettaisin kaiken. Mutta kuitenkin mulla menee tällä hetkellä niin hyvin, että tosi turhaa olisi mitään jättää väliin. Emmä luovuta, kun en oo tähän mennessäkään luovuttanut. Ennen oli pahemmin, nyt on hyvin .
Ja tuosta life-coach -systeemistä, mun veli toimi sellasena aina ennen kuin se lähti. Sen lähdön jälkeen oon ollu aika paljon omillani. Ja psykologeista en oikein tiedä, skidinä sellanen mua auttoi, mutta se oli vähän etäistä touhua. Mutta kaipa sitä voi kokeilla, jos tästä vielä ollaan menossa alaspäin.
Mut nyt on fiilikset niin korkeella! Huominen kun on ohi, niin käytännössä kesä saa alkaa!
Oon toiveikas, kyllä tää tästä .
Kiitos dark magus ja Dahlia!
Ei helvetti kuinka mua vituttaa. Ei ole missään mitään. Ei oo kukkaa ollu koko viikkoo ja mua vituttaa niin ja massit on loppu ja kaikki on vitun loppu. Tuntuu et kaikki hajoo käsiin just nyt. Päähän tässä hajoo, kun ei oo mitään millä tyhjentää kaikki tää paska päästä. Tänäänkin käytin puol päivää ettien settii kaupungilt, mutta ei näy eikä kuulu. Ens kesäks on pakko kai laittaa omat puskat metsään kun täst ei tuu ilman yhtään mitään. Buranaa on kaapit täynnä mut ei mitään muuta. Elämä tuntuu vaan niin paskalta tällä hetkellä. ADFASDSADASDKDK…