Olen syönyt Lyricaa 7vuotta, ensin sairauteen, sitten käyttänyt sitä monta vuotta väärin. Olen rakastunut siihen euforiaan, maaniseen tunteeseen, sen tuomaan energiaan ja nimenomaan siihen, ettei mikään vituta tai ahdista. Painoa se on lisännyt huomattavasti, ja turvotusta on niin, ettei sormukset mene sormeen. Lisäksi isoilla annoksilla esim. 20x150mg tulee kauheita mässyttelykohtauksia. Muisti ei pelaa, alkoholin kanssa tulen aggressiiviseksi. Lyrica antaa niin hällä väliä-olon, että olen mm. sotkenut raha-asianikin sen säestyksellä.
Vaan nyt se loppuu. Tänään. Tiedän, että lähipäivät tulevat olemaan helvettiä. Muutaman kerran joutunut seinään lopettamaan, kun on ollut lääkekatto täynnä, eikä apteekista ole annettu. Olen hakenut Lyricaa myös Tallinnasta helvetin kovaan hintaan. Se on siellä kalliimpaa kuin Suomessa. Niin pohjalle voi ihminen lääkeriippuvuuden kanssa joutua. Kerran olen ostanut myös katukaupasta Lyricaa ja käyttänyt viimeiset säästöni siihen. Säälittävää.
Viekkarit kärsittyäni olen taas monen vuoden jälkeen MINÄ. En edes muista, millainen ja kuka oikeasti olen. Monta vuotta tullut vietettyä Lyrica-pöhnässä, isommassa tai pienemmässä. Aion mennä lääkäriin ja tunnustaa riippuvuuteni sekä samalla pyytää, että Lyricaa ei minulle koskaan enää määrätä. Olo on kieltämättä haikea, mutta myös hyvin, hyvin helpottunut. Pitäkää peukkuja, että kestän viekkarit ilman alkoa
täällä on peukut pystyssä! Hieno päätös! Mul on kans menny Lyricaa lääkärin määräämänä ahdistukseen 300x2 päivässä. Tiedän sen eufoorisen energisen tunteen mitä siitä saa. Mut ei se pidemmän päälle toimi, pitäs vaan aina nostaa annosta. Noh mut tsemppiä sulle lopettamiseen, toivottavasti kaikki menee hyvin.
Täytyy kyllä minunkin todeta, että seinään lopetus tuollaisista annoksista on aika riskaabelia touhua. Varsinkin kun tuota käyttöhistoriaakin on jo tuon verran. Ainakin hyvin intensiiviset reflat tulet todennäköisesti saamaan…
Tule ihmeessä kertomaan miten vieroitus edistyy jos kykenet ylipäätään mitään kirjoittamaan. Aikanaan kun vierottauduin en olisi tähän itsekkään kyllä kyennyt.
Joillekin se seinään lopetus vain on ainoa vaihtoehto, mikäli mielii lääkkeestä/huumeesta X eroon päästä, sillä annosten vähentely menee itsekusetukseksi, nappeja napsitaankin sitten yli tarpeen, kun nyt vain sattui olemaan huonompi päivä tai juuri tänään ei kestäisi näitä refloja tms. Itseni on toimittava noin esim. oppareiden kanssa, sillä vähentelemällä ottaisin aina jollakin verukkeella enemmän, kuin oikeasti tarvitsisin vain reflojen sietämiseen ja näin en saisi touhua koskaan loppumaan . Kylmän kalkkunan kestäminen ns. palauttaa maan pinnalle ja sitten pystynkin olemaan taas hetkisen :mrgreen: ilman, kun mietin niitä oloja. Siis lyhyemmän tai pidemmän hetkisen. Lopetus ei siis ole mulle henk.koht.(oppareista puhun nyt edelleen) vaikeaa, mutta uudelleen aloittamisen ehkäisy on, joten ehkei se kylmä kalkkuna munkaan kohdallani mikään kovin pätevä ja pitkäaikainen ratkaisu ole .
Yleensäkin, olipa lopetusmetodi mikä hyvänsä, olisi tärkeää käsitellä päässään syvemminkin ne riippuvuuteensa johtaneet asiat, eikä vain kärsiä refloja alta pois .
Lyrican tai esim. benzojen kaltaisten lääkkeiden kanssa en tosin minäkään voi mitenkään suosittaa seinään lopetusta, etenkin, jos yhtäjaksoista käyttöhistoriaa on vähänkin pidempään ja käyttömäärät ovat olleet suuria. Siinä touhussa saattaa “hyvässä lykyssä” tosiaan päästä hengestään. Jollei vähentely siis kotioloissa onnistu, niin valvottu katko, joko ihan suljetulla osastolla tai sitten avopuolella, olisi ehkä paikallaan. Katkojonot tosin saattavat olla monessa paikkaa sen verran pitkät, että “pelkän” Lyrden vuoksi ja akuutin hengenvaaran puuttuessa saa odotella maailman tappiin saakka, jotta katkaisuun pääsisi .
No viime yönä en nukkunut silmäystäkään, illalla oli sellanen semiahdistava olo. Lisäksi tuli vanhat tutut kylmähorkasta hikeen-vaihtelut kun sängyssä pyörin. Se on nyt vaan kärsittävä. Tiedän, että olo tästä vielä pahenee ja kunnolla.
En mä pysty lopettamaan muutoin kuin seinään, ei minusta ole sellaiseksi pikkuhiljaa vähentelijäksi. En mä nyt jatkuvasti ole mitään 20 kpl niitä vetänyt, tyypillisesti 2-10/vrk. Lyrden syönti on sellane taitolaji, että ku on päivän syömättä, niin seuraavana päivänä (puhun vain omasta kokemuksestani) jo kolme nousee kunnolla hattuun. Mulla siis vahvuus ollut 150mg. Pahaan oloon ja ahdistukseeni minä niitä olen kiskonut. Ja alkoa usein päälle. Alko tosin ollut nyt 3kk pois kuvioista.
Jos tämä on kuolemaksi, niin sitten se vain on. Joka tapauksessa tuo koukuttava paska on osaltani pian historiaa. Se kyllä pelottaa, miten töissä jaksan käydä seuraavat pari viikkoa. No, mutta olen niin varma päätöksestäni ja niin helpottunut, että tiedän, että kun reflat on selätetty (ellen sitten kuole niihin) niin ikinä en sitä paskaa suuhuni laita. Aamen. Kiitos muuten kaikille tsemppaajille
Siis kyllähän nää fyysiset viekkarit kestäis jotenkuten; helvetin paha olo, ei ruokahalua, kaikki kuvottaa, on hiki ja seuraavaks vilu, joka paikka särkee, kädet tärisee, pää särkee, levoton ja tuskainen olo, ei pysty olemaan paikoillaan. Mutta tää vitun ahdistus, se on vaikeeta kestää. Ahdistaa, ahdistaa niin saatanasti. Ja tää ei siis muka koukuta lääkäreiden mukaan.
No, mut minähän oon väärinkäyttäny tätä viitisen vuotta, että sitä saa mitä tilaa. Periksi en anna, minä kärsin vaan. Haen sitte sairaslomaa, jos ei muu auta. Enkä mitään pamipaskaa tms.suuhuni laita lievitykseks. Pakko mennä minuutti kerrallaan eteenpäin. AAAAAAAAAARGGGGGGGHHHHHHHHHHHH
Lyrican viekkutuskat kärsitty ja oon siitä paskasta kuivilla, vihdoinkin… Lääkärille kerroin rehellisesti vuosien viihdekäytön jne.ja sain ajan aikuispsykologille (vaimikäseoli) Saan sinne mennä pohtimaan syitä, jotka johtivat tähän hengelläleikkimiseen vuosikaudet.
No mutta hyvää kevättä kaikille! Mä tutustun nyt itseeni uudelleen, selvään minään… outoa
Tuo on tosi hyvä juttu, että hankit jatkohoitokontaktinkin ja alat käsitellä niitä psyykkisiä syitä riippuvuutesi taustalla. Eipä se yleensä nimittäin pitkälle kanna, että kituu fyysiset viekkarit pois, vaikka hetken aikaa sen jälkeen eläisikin mukavassa selväpäisyyseuforiassa. Kokemusta on .
Mulla on noiden Lyricoiden kanssa sama tilanne. Välillä niitä menee 10kpl300mg kapsuja, mutta toi on jo aika tapissa. Yleensä joku 3-5kpl300mg riittää metadonin rinnalla. Aamu ei avaudu, ellei saa satsia lyrtsiä ja metskua. Pirullinen koukku ja bentsot päälle. VOIMIA hyvä Veli!!!
Pitää koittaa pienentää Lyrica annosta. Ei riitä tuolle käytölle enää itselle määrätyt lääkkeet ja en jaksa säätää noiden kanssa enää. ikää jo sen verran.
juuri niin, kotiapteekki… en haluu, että ketään joutuu tohon paskakoukkuun, jossa olin monta vuotta… kyllä se on nyt niin, että Lyricaa ei mulle koskaan enää määrätä. Täytyy myöntää, että hetkittäin ikävä on. Elämä on kuitenkin aika synkeetä välillä, Lyrican kanssa mikään suru tai murhe ei tuntunut miltään ja iloisen mielen se buustasi potenssiin sata. Mulle täyttä huumetta.
Lyrican seinään lopettamine on ainaki noilla annoksilla
vitun vaarallista, en suosittele kellekkään. Refloihi auttaa
vaan Neurontin ja Gabrion vaikka nekään ei vie kipuja eikä kramppeja
kokonaan pois. Lyrica on hyvä lääke mut tolet nousee kyl jos pitkää
käyttää niinku muissaki lääkkeissä. mut sen mä vaan sanon että
ÄLKÄÄ JUMALAUTA LOPETTAKO LYRICAA SEINÄÄN!!!
sei oo pelkästää helvettiä vaa jotain paljo hirveempää, helposti lähtee henki
kun isot annokset ja seinään lopettaa käytön. Ja joka tapauksessa paska lentää vetenä
kaaressa ennenku ehit vessaa ajatellakkaan eikä voi muuta ku sängyssä maata…
Siis se todella voi olla vaarallista, siitä varmaakin tuo Traman teksti. Siksi suositellaan ettei sitä seinään lopettaisi. Hyvä kuitenkin että Armilla meni kaikki hyvin. Itse en sitä missään nimessä seinään lopettaisi, pariin kertaan olen annosta pikku hiljaa laskemalla tiputtanut, kun koin ettei siitä ollut riittävästi apua. Tosin tokalla kerralla sen lopettaminen pahensi tilaani ja siksi aloitin sen uudestaan.