Lyrica reflat.

Olen syönyt lyricaa noin vuoden verran, viimeiset kolme kuukautta 3-4g päivässä ja nyt toista vuorokautta ilman ja pitäs saada itseni jotenkin takaisin työkuntoon.
Onko mitään lääkkeitä joilla helpottaa refloja?
Kokemuksia kaivataan.

  • Set

Itsellä on kokemusta suhteellisen vaikeistakin lyrtsi refloista. Ne muuten joillakin ihmisillä voi olla aika hajoittavan intensiiviset. Itse koin jopa pahimmillaan tietynlaista psyykkeen sirpaloitumista jota en ole edes pahimmissa viina tai bentso refloissa kokenut.

Itsellä ei auttanut lyrica-refloihin bentsot lainkaan, ei myöskään mitkään muut tropit. Mutta kannabis auttoi 100%:sti.
Tosin minun tarvitsi polttaa aivan kokoajan, että ne reflat pysy poissa.
Kaikista vaikeinta oli öisin kun nukahti muutamaksi tunniksi ja sitten heräsi siihen kamalaan oloon. Oli aika vaikeata saada bongi huulille, mutta jo parin hitin jälkeen tuli relaxaatio ja kaikki oireet hävis niin fyysiset kuin psyykkisetkin.

Mitään laittomia päihteitähän ei täällä saa suositella joten en sitä nytkään tee. Kerroin ainoastaan oman kokemukseni.

Olisikohan gabapentiinistä apua?

eipä siihen mikään totaalisesti auta. benzot voi auttaa skidisti mut niin kuin mainittiin ei niistä edes kaikille oo apua, myssy helpottaa mulla vaan pahaa oloa, ^veikkaisin et noi muut saman ryhmän lääkkeet vois auttaa, itellä tais viimeks ku hävitin ryynit niin et annos tippui 4->1 pahaa oloa poistelin: pameilla, savuilla, tramalilla ja subulla, oppareista oli jotain apua(ainoastaan akuuttiin hätään muuten oot niihin koukus), onneks nuo reflat ei kauaa kestä eka viikon vetelee noilla korvaavilla ja sit alkaa vähentelee. mut sanoit et haluut työ kuntoon? siihen et pääse ku uusilla lyricoilla pienentämällä pikkuhiljaa annosta.

Jos ei voi maata sairaalassa tai himassa, niin kannattaa tosiaan ajaa pikkuhiljaa alas. Itse en kokeillut kannabista, mutta mikään muu mitä kokeilin ei auttanut.

Kokeilitko gabapentiiniä? Itellä taitaa lyrica hanat olla kiinni ainakin toistaiseksi.
Opiaatteja en halua ottaa koska niistä päässyt jo eroon.

En kokeillut. Luulisi sen helpottavan, mutta en tiedä koukuttaako se samalla tavalla, kuin se mistä yritetään eroon.

Eikös Lyrika ole Gabapentiinin pikkuveli, Gabapentiinissä on se kolmiokin ja mulla auttaa Cymbaltan kanssa, määrättiin sama annos eli 6300Mg/vrk mutta otan vain 22. Kuolisin jos pitäisi lopettaa, Lyrika 6*300Mg/vrk piti lopettaa neljällä 150Mg ja samaan syssyyn Tramal 400Mg/vrk. Viikko ilman mitään ja muistan sen viikon aina, parivuotta ku söin. Hirveä myrkky ilman kolmiota, ei saisi myydä, buustasi kyllä pameja ja teemuja. Kemiallinen kastraatio on varma pitemmällä käytöllä, tekohumalan tekee.

^samaan lääkeryhmään kuuluu mäkään en tajuu miks ei oo kolmioo se jos mikä tarvis sen vittu libraxissakin on kolmio ja siin on naurettavat 5mg klooridiazepoxidia paras maha lääke mut tänkin kanssa alettu nihkeilee ku on beneä joukossa hyvä jos vastaa 2mg pamia, lyrica on oikein varmaan tarkotuksella päihdyttävä nii benzopotilaat/uudet ahdistelijat ottais noita benzojen tilalle ja sit ollaa noitten kanssa naimisissa helpompi ehkä lopettaa. taitaa pahin lyricoiden määräämis buumi olla menny ku alettu jo ehottelee et luopuisin. suunnitelmissa ois tiputtaa annos sellaselle tasolle et pärjää 75-150mg ois aika realistinen kokonaan en luovu ku en kuitenkaan saa mistään apua jos alkaa ahdistaa tai kun taas jalkaa särkee ku eivät löytäneet mitään mutta kivut on joskus valtavat, kuulemma lihas painaa hermoon, sitä kone ei kertonut että missä kohti hirveesti vaa jumppaa vaikka tulee siitä vaan kipeemmäks.