Luovuttamisesta seuraa toivo

Me Lopettajat
1

Haluan aluksi siteerata tähän kohtaan, erään Al-anon jäsenen kauniin kirjoituksen siitä, kuinka hän on kokenut ohjelman toimivuuden omalla kohdallaan. Se miksi haluan tämän tähän kirjoittaa, johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että itse eilen illalla nukkumaan mennessäni, vaimoni luki minulle Al-anon ryhmän kirjallisuudesta seuraavan tekstin ja koin ehkä raittiin elämäni suurimman samaistumisenkokemuksen, joten sinällään tämä kirjoitus kuvaa myös minun toipumistaivaltani vallan mainiosti:

[i]"Ajattelen usein kuvaa, joka tuli mieleeni, kun ensi kerran luin kahdentoista askeleen ja yritin ymmärtää lukemaani. Katsoin taaksepäin murheellista elämääni ennen vertaistukiryhmää, jolloin minusta tuntui kuin olisin hapuillut pelottavassa, pimeässä luolassa. Ulospääsyä ei ollut. Vaikka rukoilin ja kamppailin kuinka epätoivoisesti tahansa, olin loukussa. En löytänyt tietä ulos toivottoman sekavasta elämäntilanteestani.

Yhtäkkiä joku, aivan vieras ihminen, otti minua kädestä ja johdatti minut luolassa kuin kulman taakse. Sieltä avautui tunneli, jota reunusti rivi valoja. Hän johdatti minut ensimmäisen valon luo ja sanoi: ´Seuraa vain valoja. Sinä selviät kyllä.` En välittänyt siitä, mihin valot johtivat. Halusin vain pois pimeästä epätoivosta, jossa olin elänyt. Kulkiessani valon luota toisen luo luolan halki johtava tunneli kävi yhä valoisammaksi ja vähitellen pelkoni hälveni. Viimein edessäni oli kaikista kirkkain valo - auringonpaiste ja vapaus.
Valot olivat kaksitoista askelta ja kaksitoista perinnettä, jotka näyttivät minulle tien ulos sekasorrosta. Niitä seuratessani tunsin olevani turvassa.
Tiesin, että oli monia muita kaltaisiani, jotka eivät löytäneet tietä tuohon tunneliin, joita valaisivat nuo toivon lamput. Muistaen oman tuskani minä yritin auttaa muita matkaan kohti sitä kirkasta auringonpaistetta, jonka voimme löytää vertaistukiryhmän ohjelmasta."[/i]

Lisäksi lueskelin itse eilen illalle samaisen ryhmän askeleista kertovia tekstejä ja koin eräänlaisen “valaistumisen” 3. askeleen kohdalla. Olen tutustunut AA-ryhmässä kahteetoista askeleen varsin tarmokkaasti, mutta tässä kohtaa, jokin kolahti ennennäkemättömällä tavalla. Kolmas askelhan kuuluu "Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan - sellaisena kuin hänet käsitimme. "

Itse olen tuskan kautta kokenut tuon luovuttamisen, mutta toisaalta en ole sitä oikein silti osannut sisäistää tajunnassani. Ehkäpä siitä syystä, että tuo luovuttaminen on osa enemmän hengellistä, kuin järjellä ajateltavaa tapahtumaa. Joskus aikoinaan minulle eräs mielestäni fiksu ammattiauttaja totesi, etten voi saavuttaa kovinkaan tasapainoista raittiutta, ellen saa kokea 3. askeleen vääjäämättömyyttä. No tänään saan sitä kirjaimellisesti kokea.

No tuohon eilen iltaiseen oivallukseeni liittyi vain sellainen eräänlainen ymmärrys tuota luovuttamista kohtaan. Omalla kohdallani se merkitsee sitä, että myönnän olevani vajavainen, keskeneräinen ja vielä kovin rikkinäinen ihminen, joka kyllä edellen tasasisin väliajoin saa päähänsä haluta elämässään vaikka ja mitä asioita tapahtuvaksi, samalla alkaen kuvittelemaan voivansa hallita elämää ja pystyvänsä kantamaan itse itseään, vaikkakin nyky hetkessä enää tiedostamattaan. Jos jokin asia sitten ei suju haluamallani tavalla, mieleni valtaa katkeruus. Nyt ymmärrän sen, että tuon katkeruuden todellisena vaikuttimena kohdallani jyllää se harhaluulo, että tiedän kyllä, mitä milloinkin elämässäni tarvitsen. Miettien katkerana kysellen itseltäni miksi sitten asiat eivät suju niin, että saisin tarvitsemani asiat tai miksei asiat suju, niin kuin ajattelen milloinkin niiden olevan minulle parhaaksi.

Luovuttaa, luovuttaa ja vielä kerran luovuttaa. Samalla kun osaan edes hieman luovuttaa, omavoimaisuuteni väistyy ja mieleeni alkaa tulvia positiivisia, toivoa herättäviä luottamuksen tunteita. Luottamus juurikin on omalla kohdallani ollut se vaikein asia oppia elämässäni. Tänään kuitenkin koen jo siitä tarpeellisessa määrin nauttivani. Siis juuri sen määrän luottamusta, jonka tarvitsen tämän päivän vastuitteni kantamisessa, ilman että karkaisin taas toiseen äärilaitaan, alkamalla olemaan vastuuton tai pahemmassa tapauksessa täysin välinpitämätön. Toisin sanoen, oikeassa olemisen pakkomielteeni alkaa helpottamaan. Minun ei tarvitse tietää, eikä ymmärtää kaikkea. Riittää kun omaan sen verran nöyryyttä päivää kohden, että kykene hyväksymään kyseessä olevan päivän tapahtumien olevan minulle aina parhaaksi.

Kun katson tässä hetkessä taaksepäin elämääni, ymmärrän sen, että juurikin ne tapahtumat, jotka tapahtuessaan vielä katkeroittivat mieleni ja saivat minut miettimään elämän epäoikeudenmukaisuutta ja samalla kiroamaan sitä, ettei rakastavaa Jumalaa voi olla olemassa, ovat juurikin olleet ne tarpeellisimmat tapahtumat matkalla kohti tasapainoisempaa elämää ja eheämpää minäkuvaa.

“Tyyneyttä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa, Rohkeutta muuttaa mitkä voi ja viisautta erottaa nämä toisistaan.” Tyyneysrukous toimii aina.

Voikaa hyvin sekä pyrkikää joka päivä parhaanne mukaan rakastamaan lähimmäistänne, niin kuin itseänne…

2

Kaikki me olemme tavallamme puutteellisia ja epätäydellisiä, ja kaikissa meissä on vikamme. Luovuttamiseen en kuitenkaan itse usko. Tosin en usko käsi nyrkissä ja hammasta purren sinnittelyynkään, vaan jossain luovuttamisen ja kärvistelyn välillä tai yläpuolella on sellainen ihmeen ihana asia kuin vapaus, tai vapautuminen.
Siihen minä henkilökohtaisesti uskon, mutta jos jotakuta auttaa luovuttaminen ja toista taistelu, niin hyvä niin.

Ja tyyneysrukouksessa on myös se tärkeä kohta: … rohkeutta muuttaa ne asiat jotka voin. :sunglasses:
Jotain tärkeää on omissa käsissä, ja Jumala auttaa sitä joka itseään auttaa.

3

Omalla kohdallani kävin 32 vuotta taistelua, niin itseni kanssa sisäisesti, kuin kaikkien muiden ihmisten, asioiden, uskomisen, epäilyn ja kaiken maailman asioiden kanssa. Viimeisimpänä taistelu joka oli viedä hengen, mutta toisaalta toi tullessaan ihana vapauden oli kuollettava taisteluni päihteiden kanssa. Olen taistellut itseni kuolemanporteille, ollakseni valmis luovuttamaan. Sitä se minun kohdallani oli ja vaati.

Jokainen meistä on yksilö ja elää, sekä ajattelee tavallaan. Niin kauan kuin pystyn elämään arvostelematta toisia tai saati tuomitsematta heitä, niin kauan minä saan elää päivän kerrallaan vapaana.

Tyyneysrukouksen kohtaa, rohkeutta muuttaa…sopii vallan mainiosti seuraava tekstinpätkä:

“On kuin seisoisin joen rannalla ja lapseni olisivat vastakkaisella rannalla nälissään, palelevina ja peloissaan. Lähellä olisi vene, jossa olisi lämpöisiä peittoja, vaatteita ja ruokaa. Seisoisinko vain rannalla ja rukoilisin Jumalaa pelastamaan lapseni, kun Hän on jo antanut ulottuvilleni kaiken mitä tarvitsen? En todellakaan! Minä hyppäisin salamana veneeseen ja soutaisin joen yli, kietoisin lapseni lämpimiin huopiin, antaisin heille ruokaa ja kiittäisin Luojaani siitä, että Hän oli tiennyt tarpeeni”

Toisin sanoen, käsitykseni mukaan, rukoilen tietoa Hänen tahdostaan ja voimaa sen toteuttamiseen. Aurinkoista päivää sinullekkin RiikkaRettiKatti, ja ennen kaikkea luovuttamista, voi hyvin :slight_smile:

4

Kiitos samaa sinulle, kaaleppinen. :slight_smile:

5

Pimeässä luolassa harhailu kuulostaa erittäin tutulta. Halusin lopettaa ja elää ormaalia elämää, mutta en osannut. en oikestaan vieläkään tajua, kuinka pääsin sieltä luolasta ulos. Ehkä sekoituksella hyvää tuuria, johdatusta ja omaa päättäväisyyttä. Minulle luovuttaminen merkitsi siis luopumista kohtuukäyttöajatuksista ja siitä ajatuksesta, etten ole sairas.

Se kuinka ihminen VAPAUTUU, lienee paljon kiinni ongelman asteesta.

6

Kiitokset Kaaleppinen hyvästä tekstistä. On jotenkin kummallista, miten kirjoituksen läpi kykenee erottamaan oivallusten syvyyden ja todellisuuden. :smiley:

7

Voin vain kuvitella mitä kaikkea koet oman diilisi myötä. Itse vahvistan omaa diiliäni joka aamu ja ihan milloin vain, kun on sen tarvetta. Tein juuri autokaupat eli huonon diilin, mutta Jumalani kanssa tehtyä ei ole tarvinnut katua, eikä perua ja sehän on ilmaista sekä ainakin itselläni se vain vei turhia itsekkäitä juttuja tapahtuessaan ja antoi taas …

Iso kirja sanoo tästäkin asiasta mm näin: Kolmas askel: ""vaikutus, mikäli otimme askeleen rehellisesti ja nöyrästi, oli usein suuri ja tuntui heti.

Kun omaksuimme tämän kannan vilpittömin mielin, siitä seurasi monia tärkeitä asioita. Meillä oli uusi työnantaja. Hän antoi meille kaiken, mitä tarvitsimme, kunhan pysyttelimme Häntä lähellä ja teimme Hänen työtään hyvin. Tällaisessa asemassa meitä kiinnosti yhä vähemmän oma itsemme, omat vähäpätöiset aikeemme ja suunnitelmamme. Yhä enemmän meitä alkoi kiinnostaa se, mitä me voisimme omalta osaltamme tehdä maailmassa. Tuntiessamme uuden voiman virtaavan meihin, saavutettuamme mielenrauhan, kyetessämme kohtaamaan elämän ja tullessamme tietoisiksi Jumalan läsnäolosta, pelko tästä päivästä, huomisesta ja tulevasta alkoi hellittää. Olimme uudestisyntyneitä.“”"

Minä olen saanut kaiken mitä tarvitsen ja paljon enemmänkin mitä koskaan olisin voinut kuvitellakaan saavani. Tänäänkin on ilo, onni ja vapaus ollut läsnä, kuten mielenrauha jne. Diiliäni en siis taida vaihtaa huomennakaan, jos huominen tuleekaan.

Mutta kiitos sinullekin Kaaleppinen siitä, että jaat toipumistarinaasi meillekin.

8

“Koettuamme hengellisen heräämisen näiden askelten tuloksena, yritimme saattaa tämän sanoman alkoholisteille, sekä noudattaa näitä periaatteita kaikissa toimissamme”
Tämän ehdotuksen mukaisesti pyrin omaa osuuttani parhaani mukaan jokisena päivänä toteuttamaan. Minulle tuo hengellinen herääminen on yksinkertaisuudessaan kääntymistä pois oman navan tuojoittelusta, suuntaamaan toimintaani vielä kärsivien ihmisten auttamiseen. Toisin sanoen, hengellinen herääminen on epäitsekästä rakkautta, johon ei ole kiinittettynä minkäänlaista hintalappua.

Pitkän ja tuskaisen tien olen tämänkin askeleen kanssa saanut kulkeä, ennen kuin ymmärsin omalla kohdallani sen todellisen merkityksen. Olen lukemattoman monta kertaa väsyttänyt itseni pyrkimällä auttamaan ihmistä, huomaten vasta totaalisen väsymyksen iskiessä sen, etten ole tekemässä asioita pyynteettömästi, vaan minulla on ollut kymmennenen askeleen mukaisesti kätkettynä huono vaikutin hyvän alle. Tänään ymmärrän sen, ettei itsekkyydestä ja omaneduntaoittelusta aivan heti opi eroon, mutta jokainen päivä luovuttamalla ja tutkimalla rehellisesti itseään, sekä vaikuttimiaan, matka vie kuitenkin eteenpäin.

Eräänlaisena esimerkkinä voin mainita sellaisen tilanteen, kun kotiryhmäni kokoontuu kaksi kertaa viikossa ja vuoden raittiuden kohdalla aloin puhumaan meidän ryhmällemme samista tilaa kolmeksi illaksi viikossa. Ajatus tyrmättiin paikan vuokraajan suunnalta hyvin perusteluin.
Viime viikolla olin yhteydessä jälleen samaiseen vuokraajaan, nyt kysyen ensin yhtä iltaa viikossa perheryhmän pyörittämistä varten, jonka vaimoni ja muutaman ystäväni kanssa olemme suunnitelleet perustavamme. No tällä kertaa vuokranantaja ei pelkästään suhtautunut myönteisesti meidän perhryhmän perustamiseen, vaan lisäksi sain puhuttua AA-ryhmällemme kolmannen illan samaisesta tilasta. Olin tietysti kovin kiitollinen, mutta omalle tyylilleni uskollisena, aloin tutkiskella ja mietiskellä asioita hieman tarkemmin. Siis lähinnä pohtien sitä, miksi silloin aikaisemmin asia tyrmättiin totaalisesti ja nyt sujui kaikki. En tiedä välttämättä miksi näin, mutta itsestäni viisastuin jälleen kummasti. Vielä tuossa ensimmäisen vuoden raittiudessani, omat vaikuttímeni ryhmätilan hankkimisen kohdalla olivat kovasti itsekkään, sekä omahyväiset, tyyliin “Minä kun saan ryhmällemme kolmannen illan, niin olenhan oikein tekijämies muun ryhmän silmissä”, mutta tässä hetkessä olen noiden ajatusten kanssa kompuroinut, noussut uudelleen ylös, taas konpuroidakseni, sen verran useasti, että tänään en enää tavoittele omaa etuani ja siksi asioiden järjestyminen tuntuukin huomattavasti paremmalle.

Itse olen lisäksi saanut kokea myös sen, että ohjelmassamme olevat lisäykset, Jumalsta puhuttaessa, tuovat jokaiselle mahdollisuuden kasvuun. itse aloitin ajatuksiltani kuin ateistina, siirryin uskomaan pöydänjalkaan, siitä luottaakseni yhteen ihmiseen, sitten ryhmään ja nyt jo omalla tavallani lapsenomaisesti uskoen Jumalaan. Silti en ala kenellekkään toivottavasti Jeesustella, vaikka elmäni yksi vankimpia tukipilareita onkin usko johonkin.

Näillä miettein lasten kanssa kisailemaan. Aurinkoista päivää kaikille, voikaa hyvin…

9

Näinhän se menee, kun itsekkäät pyrkimyksemme ovat saattaneet meidät aina ennenkin ongelmiin, niin miksei näin tapahtuisi vastíkäänkin. Joskus olen itsekin ihmetellyt omien pyrkimysteni epuuta, mutta jälkeenpäin asioita punnitessa sitä huomaakin, ettei asiat olisi voineet paremmin mennäkään. Jokin on aina johdattanut minua, mutta nykyään vasta sen tajuaa tai hyväksyy, että mikä ja jopa miksi.
Se asia on joskus mietityttää enemmänkin, että mikä on Jumalani luoma tarkoitus minulle tänään, varsinkin, kun en saa vastausta jos sitä kysyn. Hyviä vastauksia on mm. perheen jutut, mutta onko joskus jotain muutakin, niin siinä sitä purtavaa onkin.

10

Omalla kohdallani itsetutkistelusta on tullut jokapäiväinen asia ja iso osa hyvältä tuntuvaa elämää. Juuri menneisyyden purkaminen tukihenkilön kanssa auttoi minut alkuun tuossa tutkimuksessa ja sen myötä itsekkäät teot alkavat jäädä vähemmäksi. Pyrin jokainen päivä tutkimaan omia vaikuttimiani, puhumaan ja kirjoittamaan niistä ja tällä tavoin pyrkimään niistä eroon. Eihän sitä onneksi koskaan täydellisiksi pyhimyksiksi tulla, vaikka kuten “vanhemmat ja kokeneemmat” joskus leikkisästi toteavat, välillä tuntuu, kuin siiventyngät lapaluiden kohdalla alkaisivat puskemaan esiin.
Minulle tämä elämä on sitä elämää, jota olen kaivannut ja omalta osalta elämäni tarkoitus on jakaa tätä ilmaiseksi saatua laatua jokaiselle joka sen vain haluaa vapaaehtoisesti vastaanottaa, niin perheen piirissä, kuin muidenkin ihmisten kanssa, joilla alkoholismi-sairaus on tunne-elämää sekoittanut tai sekoitaa. Siinä on omalla kohdallani elämän tarkoitus päiväksi kerrallaan. Välillä on päiviä, jolloin koen toimivani sinä kanavana, jona tahtoisin päivittäin olla ja välillä on päiviä, jolloin koen “eksyväni” epäolennaisiin asioihin.

Mutta hetkenkin kun mietteissään palaa viisi vuotta taaksepäin olleeseen elämään, ei tarvitse itseltään sen jälkeen kysellä, onko tässä elämässä mitään tarkoitusta tai järkeä, koska vastaus on aina kyllä, tässä elämässä on tarkoitus ja järki.

Omalla kohdallani oppiminen uskomaan Johonkin, oli todella pitkän, raskaan järkeilyn takana, mutta enää minun ei tarvitse miettiä sitä, mikä tai kuka elämässäni vaikuttaa hyvää tehden. Tänään minulle onneksi riittää yksinkertaisesti se ymmärrys, etten itse ole ohjaaja elämäni näytelmässä ja kaikki asiat, jotka elämässäni tapahtuvat, tapahtuvat sen vuoksi, että niillä on tarkoitus.

11

Tässä on hyväksynnästä kyse, ajattelisin, siis siitä mitä jo omaa ja on päivä kerrallaan saamassa. Itse en ole koskaan voinut kuvitella miten hyvä onkaan olla tässä ja nyt. Näillä eväillä mitä minulle on annettu ja näiden ihmisten kanssa joidenka kanssa saan viettää elämääni.
Ennen hain jotain vielä parempaa, enemmän,…, mutta tänään on oikeastaan parempi olla, mitä vähemmän on mistä pitäisi pitää kiinni, kuin sen kaiken saisi vietyä mukanansa. Lainaa Jumalaltani on kaikki tuo maallinen ja nuo ihmisetkin ympärilläni. Niitä en saa mukaani, mutta helpottaa matkaani ja kun vielä saan olla kaikesta iloinen, onnellinen ja tuntea vapautta, niin mikä tässä on ollessa.

Alkoholismi on yhteinen kokemus, mutta kyllä se on aika hienoa, kun toipuminenkin on yhteinen ja sinunkin matkaasi Kaaleppinen on ollut ilo lukea ja tuntea likipitäen ihan samoin kuin sinä.

12

Itselläni tähän hetkeen tuleminen, on vaatinut todella suuria tuskatiloja. Varmasti jokainen ihminen, oli sitten holisti tai ei, voi samaistua jollain tavalla siihen tuskaan, jonka ihminen kokee menettäessään oman vanhempansa päihteille. Minun kohdallani isäni itsemurha tapahtui juuri siihen aikaan, kun itse olin saamassa kiinni raittista elämästä. Tähän hetkeen ymmärrän ja hyväksyn tuonkin tapahtuman täysin, mutta ilman armotonta prosessointia, puhumista, kirjoittamista, huutamista ja itkemistä ei tuotakaan hyväksymistä kohdallani tapahtunut.

Kun lapsuuden ja nuoruutensa seuraa vierestä, kuinka kaikista läheisin ihminen ajaa itsensä tuhoon, yrittäessään kasata itselleen mahtipontista minäkuvaa materian voimin, vain huomatakseen kaiken valheellisuuden tuottavan tuskan. Kasvaa itse ajan myötä arvostamaan aivan erilaisia asioita. Ennen elin kuin isäni. Ajattelin tulevani onnelliseksi kun minulla on suuri talo, pari autoa, kesämökki jne. jne. Tänään minulla ei ole itselläni noista mitään. Tällä hetkellä tse omistan ainoan perintöpiirongin, joka isältäni hänen kuoltuaan jäi, mutta silti joakinen päivä elän sydän täynnä kiitollisuutta siitä, että koen elämässäni saaneeni kaiken, mitä onnellinen ja tasapainoinen elämä kohdallani voi olla ja miltä tuntua.

Toisaalta olen siinä onnellisessa tilanteesa elämässäni, että 10 vuotta perässäni kulkenut velkataakka on pois reilun kuukauden kuluttua. Tämän jälkeen minulla on enää inhimilliset 5000 euroa ulosotossa, kun -05 yritin tappaa itseni ajamalla moottoritiellä kaistojen väliseen pylvääseen. Sen verra vakuutusyhtiö minua asiakkaana arvosti, että lätkäsi postissa tuollaisen laskun :slight_smile:

Onneksi kuitnekin olen saanut raittiina ollessa innostua opiskelusta ja opiskellut itselleni jo ammatin. Nyt opinnot jatkuvat ja oikeastaan opiskelen tällä hetkellä vain sen vuoksi, että koen löytäneeni alan, joka osaltaan tukee ja motivoi minua, mutta toisaalta myös ssen vuoksi, että voisin omavaraisesti elättää perheeni. Se jos tulevaisuudessa saan töitä, omistusasunnon, monta autoa, kesämökin jne. uskon niiden tulevan sen vuoksi, että minun Jumalani katsoo minun niitä johonkin tarvitsevani. Tänään keskityn vain tekemään sen vaatimattoman pienen oman osuuteni kantaessani sen vastuun, joka tänään minun on kannettava, eikä minun tarvitse muusta huolta kantaa. Voimat tämän päivän vastuun kantamiseen minulle suodaan kyllä, kuten kaikki muukin, kunhan pidän huolen vain siitä, että vaikuttimeni tekemisieni takana ovat pyyntettömät ja rehelliset. Omalla kohdallani olen oppinut viime aikoina sen, että tunnistan väärät aikomukseni siitä, että oloni käy ylivoimaisen väsyneeksi ja epäkiitolliseksi. Onneksi minut aina kuitenkin käännetään takaisin oikealle tielle, vaikka kuinka yrittäisin siltä harhautua. Tämä hoituu yksinkertaisesti sillä pienellä rukouksen tapaisella, jonka omassa dialogissani Korkeamman kanssa aamuisin käyn, ennen kuin nousen päivän toimia tekemään.

"Jumalani, minä annan itseni Sinulle, jotta sinä tekisit minulla ja minulle, niin kuin tahdot. Päästä minut itseni kahleista, jotta voisin toteuttaa Sinun tahtosi paremmin. Ota pois minun vaikeuteni, että niiden voittaminen toidistaisi niille, joita tahdon auttaa. Sinun voimastasi, Sinuun rakkaudestasi ja Sinun viitoittamastasi elämän tiestä. Anna, että aina teen tahtosi mukaan.

Näillä miettein…Auringonpaisteista päivää kaikille…

13

“Jumalani, minä annan itseni Sinulle, jotta sinä tekisit minulla ja minulle, niin kuin tahdot. Päästä minut itseni kahleista, jotta voisin toteuttaa Sinun tahtosi paremmin. Ota pois minun vaikeuteni, että niiden voittaminen toidistaisi niille, joita tahdon auttaa. Sinun voimastasi, Sinuun rakkaudestasi ja Sinun viitoittamastasi elämän tiestä. Anna, että aina teen tahtosi mukaan.”

Näillä miettein…Auringonpaisteista päivää kaikille.

Joku ilmaisee sen noin, joku vaikkapa näin:

“Ei minun tule pyrkiä veljeäni viisaammaksi, vaan minun on voitettava se pahin vastustaja - oma itseni.”

Luovuttamisesta ja siihen liittyvästä toivostahan on puhe. Minulle luovuttaminen merkitsi tosiasioiden tunnustamista ja sen kautta halua ja kykyä muuttaa itseäni, eikä enää yritystä muuttaa toisia tai olosuhteita. Siis ajattelu- ja elämäntapojen muutoksen käynnistämistä. Itsekeskeisyydestä luopumista ja lakkaamista yrittämästä olla kaikkien asioiden ja alojen asiantuntija. Aloin keskittyä siihen, mikä minusta olisi parasta itselleni, eikä siihen, että jakaisin neuvoja toisille. Neuvoja, jotka minusta ovat hyviä toisten elämään liittyen.
Olin ennen aika fiksu mielestäni tietämään, mikä on parasta jollekin toiselle… :sunglasses: Nykyään pyrin vain kertomaan omaa kokemustani liittyen omaan toipumiseeni.

14

Tässäpä juuri kiteytyy oma nykyhetken elämänmallini. Omaa kokemustani jaan ja jos yritän jotakin muuta jakaa, pian saan itseni kyllä kiinni siitä, että pyrin olemaan toisten yläpuolella, leikkien itse Jumalaa.
Toivottavasti näistä kirjoituksistani ei saa sitä käsitystä, että yritän täällä neuvoa ketään. Minusta ei siihen ole, enkä sitä kyllä haluaisikaan tehdä.

15

Haluan myös jakaa oman toipumistarinani. Se on aika lyhyt: huomenna viikko juomattomuutta!
Mutta tästä se lähtee!