Luottamus, oma jaksaminen

Kotikanava
1

Päässä pyörii niin monia ajatuksia, joten ehkä helpottaa kirjoittaa ne tänne.

Ollaan seurusteltu miehen kanssa helmikuusta lähtien, rakastuttiin ja kesäkuussa muutettiin yhteen. Kesäkuussa paljastui myös miehen olevan alkoholisti. Oltiin vietetty sitä ennen pitkiä viikonloppuja yhdessä (välimatkaa paljon) ja kyllähän se silloin otti muutaman päivässä, mutten pitänyt suurena määränä, saatika ongelmana. Muuton jälkeen huomasin miten paljon se juo ja ihan päivittäin. Maksimissaan 10-12 kaljaa, ei kirkkaita, ei huumeita. Itkien sanoi että haluaa lopettaa ja paljasti juoneensa jo pari vuotta. Opiskelut se kyllä hoiti sinä aikana.

Se lopetti jo kerran ja olikin pari viikkoa kokonaan juomatta, kunnes piti taas saada yksi, toisena päivänä pari… Viime viikolla taas ihan pleksit. Mä olin koko ajan pelännyt koska se repsahtaa taas. Mun on vaikea luottaa siihen, haluaisin jollain tavalla kai vahtia ettei se juo? Kauppareissut sillä kestää ja kerran sainkin kiinni kun istui kaupan edessä penkillä juomassa. Ja milloin “tuli kaveri vastaan ni juteltiin siinä hetki” tai “se vaan anto pari kaljaa”… Mä en edes kehtaa liikkua mieheni kanssa kun ajattelen kaikkien tietävän sen olevan juoppo.

Kun lopetti juomisen, sanoi itsekin että alkoholistit on hyviä valehtelemaan. Kertoi että itse piilotti jopa pihalle laatikkoon ja meidän kellarikoppiin kaljaa. Ravasi tupakalla ja joi samalla. Kesäkuussa myös sanoi menevänsä käymään edellisellä työpaikalla, mutta juomassahan se oli ja/tai kävi siellä ottamassa muutaman.

Suurin juttu on tää että mun on vaikea luottaa enää sen sanoihin oikein missään. En luota kun sanoo ettei ole juonut, en luota kun sanoo missä on ja kenen kanssa.

Mä oon nyt alkanut miettiä myös että mitä mä saan tästä suhteesta? Läheisyyttä ja välittämistä hänkin antaa, mutta seksiä ei ole ollut noin kuukauteen ja tämähän laittaa mulle vaikka mitä salaliittoteorioita päähän ja laskee mun itsetuntoa.
Lisäksi tuntuu että mä oon sen holhoaja ja hoidan kaiken kodissa. Pitäisikö jättää hoitamatta sen pyykit ja huolehtia vaan omistani? Tehköön omat ruokansakin?
Tuntuu että pää räjähtää kaikesta vastuusta. Samalla oon ite aloittelemassa yritystoimintaa ja asiakashankinnassakin oma stressinsä.

2

Suhteenne on vielä ihan alkutekijöissään, ja sinulla kuulostaa jo nyt olevan aika paha olla.
Parisuhteessa pitäisi voida luottaa kumppaniin, tuntea häntä kohtaan arvostusta, ja kokea, että suhde antaa molemmille jotain hienoa, että siitä saa elämään tärkeitä, hyviä asioita, voimaa ja rakkautta. Jos jo alkutaipaleella tuntuu siltä, että oma itsetunto kärsii, kumppani valehtelee, hänen tukeensa tai sanoihinsa ei voi luottaa, seksi ei suju ja oma rooli luisuu kohti huoltajaa, on syytä pohtia vakavasti, onko suhteella minkäänlaista tulevaisuutta.

Jos harkitset jatkavasi suhteessa, kannattaa perehtyä alkoholismiin ja riippuvuuksiin, ja hakeutua nyt heti vertaistuen piiriin. Ikävä kyllä kertomasi perusteella miehesi ei ole vielä edes aloitellut jyrkintä luisuaan, ja edessä saattaa olla vuosien tai vuosikymmentenkin kamppailu lupausten, toivon, epätoivon, pettymysten, vihan, huolen ja omien tarpeiden kuolettamisen kurimuksessa. Nyt näet vielä asiat selkeästi, mutta se ikkuna aika nopeasti huurustuu ja jäätyy umpeen. Juomisen kontrollointiyritykset ja vahtiminen eivät tule onnistumaan, eikä sellaisessa suhteessa ole mitään järkeäkään. Voit hyväksyä sen, että miehesi juo, ja asettaa parisuhteelle ja omalle elämällesi sellaiset rajat, minkä puitteissa pystyt asian kanssa elämään.

Sinulla on vain yksi elämä, etkä ole omista tarpeistasi, ajastasi ja unelmistasi luopumista kenellekään velkaa. Toivon sinulle voimia ja kaunista syksyä!

3

Juokse!