Luonto ja ympäristö raittiuden voimavarana

Me Lopettajat
1

Aloitin aiheen, koska Mediasta poimittua -aiheessa yritti syntyä jo keskustelua otsikkoon liittyen.

Oletko luontoihmisiä, vai viihdytkö kaupungissa - vai molemmissa? Kaipaatko rauhaa ja yksinoloa, vai osaatko vetäytyä omiin oloihisi myös ihmisten keskellä? Onko sinulla harrastuksia, joita toteutat lähtemällä ulos? Koetko vuodenaikojen vaihtelut voimakkaina, oletko selvästi tietyn vuodenajan ihminen, vai ajatteletko, että kaikille vuodenajoille on paikkansa? Oletko osana elinympäristöäsi - olipa se oma piha tai vaikka koko maailma(nkaikkeus), saatko siitä voimavaroja, jotka auttavat sinua tuntemaan yhteenkuuluvuutta maailman kanssa ja auttavat näin myös raittiina olemista?

Siinäpä joitakin kysymyksiä keskustelua virittelemään, ja toivottavasti sitä viriää. Ihminen on osa luontoa, ei sen ulkopuolinen toimija, vaikka joskus siltä saattaa tuntuakin. :slight_smile:

–kh

2

Tunnen kyllä yhteyttä koko maailman kanssa. Mutta jos ajatellaan nyt vain tätä normaalia eloa täällä kotimaassamme, niin ehdottomasti kaupunki-ihminen olen. Kaipaan myös ajoittain rauhaa ja yksinoloa ja osaan vetäytyä omiin oloihini myös ihmisten keskellä, niinkuin avauksessa osuvasti sanottiin. Siksi minusta on mukavaa asua yksin.

Maalla, tai korvessa saatan viihtyä lyhyinä annoksina kesällä, esim. muutaman päivän. Mutta jos viikonkin verran palloilisi jossain skutsissa tai böndellä kaukana kaikesta, alkaisi hiipiä jo ahdistus tai vähintään ikävä ja mietteet että mitähän sinne Stadin kesään kuuluu.

Harrastukseni eivät liity juurikaan luontoon, mutta minulla on harrastuksia joissa ollaan sekä yksin että ryhmässä. Liikunta on useimmiten yksinharrastamista, ja siinä on tilaa myös omiin ajatuksiin, omaan itseen syventymiselle. Parhaimmillaan hyvin meditatiivinen tunne, jopa.
Musiikki ja bändissä soittaminen puolestaan on hyvin sosiaalista joukkuepeliä, jota tehdään muiden ihmisten kanssa ja ihmisille, ihmisten keskellä.

Vuodenajat vaikuttaa muhun kyllä aika paljon, mutta rakastan sitä että Suomessa on neljä niin erilaista vuodenaikaa. Talvikin on aikansa ihan kiva, mutta pidentyessään se alkaa ahdistaa ja siksi on ihan vallan ihanaa ellei jopa tarpeellista päästä tammi- tai helmikuuksi lämpöön jonnekin huitsin vinku-intiaan. :slight_smile:

Kesää rakastan, mutta silloin puolestaan valoisuus ja lämpö aiheuttavat mm. univaikeuksia.
Syksyä rakastan ihan yli kaiken, sen kauniita hehkuvia värejä, raikasta ilmaa, romanttista melankoliaa.
Voisinkin Pekka Routalemmen tapaan luonnehtia itseäni “jännäksi syysihmiseksi”. :bulb:

3

Koen olevani luontoihminen, joka valitsee kumminkin asua kaupungissa. En näe näiden välillä ristiriitaa tai vastakkainasettelua, koska kaupunkilaisuudestani huolimatta en ole city-ihminen siinä mielessä, että hakeutuisin ihmismassoihin ja viettäisin vapaa-aikaani urbaanisti. Nyt pidempään raittiina elettyäni viihdyn kotona ja käyn kaupungissa enimmäkseen syystä, asioimassa.

Ulkoilua harrastan kävelyn ja sulan maan aikaan pyöräilyn muodossa, ja varsinaisena harrastuksenani on kalastus keväästä syksyyn. Olen ollut aina liikkujana kävelijä, en juoksija, sillä tehokkuutta tärkeämpää minulle on katsella ympärilleni. Kotipaikkani on Suomen mittapuulla suuri kaupunki, mutta jo ydinkeskustan ympäriltä alkaa löytyä puistoja, metsää ja vesistöäkin, jotka mahdollistavat pienimuotoiset luontokokemukset aivan kotini lähipiirissäkin. Luonnontieteistä suuresti kiinnostuneena katselen tuttujakin maisemia usein “sillä silmällä”. Kävellen näkee halutessaan myös lähelle ja tarkasti, paljon laajemmin kuin auton tuulilasin läpi tihrustellessaan.

–kh

4

Tunnen kyllä jonkinlaista yhteyttä elävään luontoon, ja siitäkin huolimatta että talojen rakentamisestakin tykkään, niin kyllä ne maailman elolliset osat sittenkin läheisempiä ovat kuin rakennukset.

Saattaa olla yhtymäkohtia raittiuteenkin, luontojutuillani. Meillä on muutaman samantapaisen äijän kanssa tapana silloin tällöin lähteä metsiin kuljeskelemaan, yöpymään järven rannalla, laavuissa tai autiotuvilla, ja mukaan tulevat pari-kolme ei-niin-täysraitista ovat hekin sillä mielellä liikkeellä että päihteisiin otetaan etäisyyttä noiden reissujen ajan.

Ja olenpa ihan vartavasten joskus järjestänytkin retkeily/luontoviikonloppuja porukalle, jonka elämäntapapyrkimyksille se irtaantuminen kaupungin hälinästä hyvältä tuntuu.

Usein ihan itsekseni , kesäaikaan, lähden joen rantaan onkimaan, kamerakin mukana, nauttimaan enemmän hiljaisuudesta ja luonnosta kuin mahdollisesta kalansaaliista. Luonnon herääminen uuteen aamuun on toisinaan vaikuttava ja ainakin rauhoittava elämys. Toisinaan hirvi ui yli joen, majavat kuljettelevat keppejään, linnut touhuavat omiaan, saukkokin vilahtaa, ja ennenkaikkea, hälyn ulkopuolella voi jopa kuunnella omia ajatuksiaan.

Tämä muuten olisi itsestänikin alle kolmekymppisenä kuullostanut hyvin tylsältä, vanhuudenväsymyksen oireelta vähintäänkin. Hyvin muistan miten tuntui siltä että just oli menettämässä jotain hyvin tärkeää sosiaalista elämystä tai mahdollisuutta jos ei vähintäänkin viikonloppuna päässyt mukaan humuun ja mekkalaan.

Mutta, osaltaan paluuta pikkupojan vapaaseen elämänkatseluun ja haaveiluun, osaltaan kiireiden jäämistä taakse, rauhallisempaa suhtautumista maailmaan. Semmoista vetelää olemista.

Tottakai, lähdenhän minä täältä mökistä myös muuhun. Toisinaan ihan työntekoon ja yhä useammin osallistumaan kaikenlaiseen jossa voin vaikuttaakin asioihin, omiini ja muiden, paljon paremmin porukassa kuin yksin. Onhan sekin osa elämääni, halu olla mukana aina jossain “itseä suuremmassa”, yhdessä rakennettavassa… mitä se sitten milloinkin sattuu olemaan.

Nyt täällä tipahtelee hiukan lunta. eilen jo katselin nokkosenversoja sillä silmällä että nappaanpa kohta lautaselleni tai sitten otan hommakseni jokakeväisen nokkossämpylöiden leipomisen. ovat perhanan maukkaita lämpiminä! Nyt ne sitten taas ovat tuon lumiharson alla… odotellaan…

5

Luontokokemuksilla voi olla ihmiselle jopa syvästi terapeuttisia vaikutuksia. Varhaiset esi-isämme lähtivät Afrikasta vasta noin 60 000 vuotta sitten Aasiaan ja tänne Euroopankin suuntaan, mikä on elämän historiassa niin lyhyt aika, ettemme me nykyihmiset ole muuttuneet noista ajoista “mihinkään” muuten kuin kulttuurimme kehityksen tasolla. Kehomme ja mielenlaatumme on ikivanha, mistä kertoo sekin, että ulkosalla liikuessamme huomioimme helpommin vaikkapa lentävän linnun kuin meitä lähestyvän valottoman auton. Jo pelkkä luonnossa oleminen laskee stressihormonitasoa, samaa vaikutusta on havaittu olevan jo luonto-ohjelmien ja -kuvien katselemisella.

Luonto on raittiutta haluavalle ihmiselle siitäkin kiitollinen asia, että se hyväksyy jokaisen ihmisen maailmankatsomuksestaan ja uskonnollisesta vakaumuksestaan riippumatta. Ihmiset kaikkialla maailmassa pystyvät menemään luontoon, kokemaan syvää mielenrauhaa ja ihastelemaan ympäristön kauneutta ja hiljaisuutta. Hiljaisuus ei luonnossa tarkoita aina täydellistä äänettömyyttä, vaan luonnon oma äänimaailma on sille ikivanhalle mielenlaadullemme hyväksi.

–kh

6

Luonnon merkityksen huomaa kipeimmin silloin kun sitä ei ole tai se on liattua ja pirstottua.
Vaikea oikeastaan edes sanoa mitä kaikkea luonto minulle merkitsee, elämää kaiketi.
Siellä se on meikäläisen kirkkokin, metsissä ja vesissä… :stuck_out_tongue:

7

Kyllähän luonto on suuri voimavara kauneudessaan ja hiljaisuudessaan, kaikkine ihmeellisine eläimineen ym.
Ikävä kesämökille soutelemaan järvelle jossa ei kuulu mitään ylimääräistä, todellinen paratiisi.
Istua laiturilla ja kuunnella lintujen laulua, joutsenet huutelee vastarannalla ja sielu lepää siellä.
Oman juomiseni takia en ole käynyt siellä juuri ollenkaan parin vuoden aikana mutta nyt tullut ikävä sinne.
Kaupungissa asuessani nyt tullut enemmän halu luontoon ja rauhallisuuteen, hiljaisuuteen.
Vuodenajat ovat mukavia koska en jaksaisi pelkkää kesää tai talvea koko ajan, vaihtelu virkistää :slight_smile:
Koettakaa ottaa selkoa näistä mun lauseista kun en jaksa jäsennellä kirjotustani :laughing:

8

Asun pienessä kaupungissa, mutta mesän keskellä. Nytkin kuuluu ikkunan läpi lintujen visertelyä ja lintulaudalla käy kova vilske. Tikka, mustarastas, talitintit, keltasirkut´ja muutama punatulkku ainakin nopeasti silmäiltynä löytyi. Koko elämän maalla asuneena ei voisi kuvitellakaan kaupunkielämää. Opiskeluaikana olin Hesassa, viihdyin kyllä, kävin paljon teatterissa, mutta viikonlopuksi oli aina päästävä kotiin.
Kevät on parasta aikaa, seurata luonnon heräämistä. Lintujen sirkutus herättää aina vain aikaisemmin vaimentuakseen juhannuksen aikoihin. Kesän kulumisen huomaa juuri hiljaisuuden lisääntymisestä. Mökilläkin järvellä kevät ja alkukesä on melkoista mekkalointia, mutta kesää kohden pesintäkiireet ja poikasten hoivaaminen hiljentää vesilinnutkin.
Omasta ikkunastani voin seurailla mm. rusakoiden iloista loikkimista( mitenkähän luumupuu ja omenapuut?), iltaöisin useampi kettu pistää koiran villiin haukuntaan, kauempana pellolla ruokintapaikalla vierailee 4-5 kauriin lauma, peuroja ja hirvenkin voi bongata.
Vuodenajat jäsentävät itsestään selvästi elämää. Pelto-ja puutarhatyöt alkavat pian kiireisinä, kesällä pihanhoito ja pellolla tehtävät torjuntatyöt vievät aikansa, mökillä omat puuhat, syksyllä korjuutyöt sekä pellolla että puutarhassa. Koiran kanssa lenkkeily on samalla luonnon vuodenaikojen kokemista, kevät ihanaa aikaa, mutta myös myöhäissyksy on karuudessaan kaunista. Vaikkakin marraskuu on kylmää, masentavaa, märkää ja ikävää, on ihanaa vetää villasukat ja saappaat jalkaan, myssy päähän ja kierrellä pieniä metsäteitä katsellen luonnon hiljaista ja ainakin aina itse ajattelen, että nöyrän alakuloista, melankolista vaipumista talveen.
Vuodenaikojen vaihtelu on suurta rikkautta ja antaa luvan elää erilaisia elämänvaiheita. Kevät voi olla kiireisempää ja energisempää valon lisääntyessaä ja talvea kohden saa itsekin hidastua, rahoittua ja vetäytyä horrokseen.
Pikkuinen lapsenlapsenikin osaa jo halata puita. Jos et ole koskaan kokeillut, niin lähde vaikka tänään puistoon, metsään tai kotipihalle, pistä kädet suuren puun ympärille,poski vasten karheaa puun pintaa ja tyhjennä mielesi kaikesta. Hyvin meditatiivista ja puhdistavaa.
Kotona on parasta olla silloin kun on siivottu, on puhdasta ja tavarat paikoillaan. Luonnossa parasta on sen harmonisuus, puut ovat olleet paikoillaan jo kymmeniä vuosia ja kaatuessaan maatuvat niille sijoilleen. Kukat kukkivat aikanaan ja lakastuvat.Järkyttävää, miten ihmiset tekevät oksettavan rumia lähiöalueita, ikäviä ostoskeskuksia, outoja taloja, järkyttävän kamalia tehdasalueita ja roskaavat, saastuttavat, pilaavat ympäristön huolimattomuuttaan, välinpitämättömyyttään tai ahneuttaan.

9

tämä lähtee viettään pyhiä kotopuoleen ja otan sukset mukaan jotta pääsee hiihteleen Oulujärvelle :slight_smile:
ja samalla nauttimaan ihanasta keväästä raittiina =)
Hyvää pääsiäistä kaikille :sunglasses:

10

Olen luontoihminen, todellakin. En viihdy kaupungissa, tosin joskus tosi harvoin saattaa sielläkin tulla semmoinen mukavan kiireetön olo ja on ihan viihtyisää katsella ihmisvilinää vaikkapa kahvilan pöydän ääressä istuen. Mutta silti, kyllä jokaisen kerran, kun ajetaan viimeisistä liikennevaloista kotia kohti, pääsee helpotuksen huokaus… Tarvitsen yksinoloa, jos ympärilläni on jatkuvasti ihmisiä, tunnen ahdistuvani ja “kutistuvani”, en osaa olla rennosti ollenkaan. Tänäänkin sama kävi veljentytön synttäreillä, vaikka tunsin hyvin kaikki vieraat. Ihmisinä heissä ei ole mitään vikaa, mutta kun heitä on liikaa samassa tilassa, ahdistun. En siis osaa vetäytyä omiin oloihini sakissa. Minä tosiaan tarvitsen paljon aikaa yksinoloon. Ja se onnistuu ihan hyvin parisuhteessakin, kun on puolisona työnarkomaani… Tulevaisuudessa ei sitten sellaisia ylellisyyksiä, kuin rauha ja hiljaisuus, tule (toivottavasti!) olemaan, joten nautin niistä nyt kun vielä voin… :slight_smile:

Harrastan kalastusta, kuten jo siellä toisessa ketjussa mainitsin. Olen rakastanut sitä ihan lapsesta asti, pienenä rakentelin itse onkia, kun eivät mokomat antaneet mulle sellaista oikeaa, kun olisin rikkonut sen… No, metsästä löytyi vapatarpeet, kohoja oli verkkovajassa, koukkuja mummolla vanhassa tulitikkuaskissa ja karhunlankaa siimaksi samassa vetolaatikossa ja papan pajalta löysin lyijyä painoksi. Ja eikun kahlaamaan rantaa myöten että löytyisi riittävän syvä kohta mistä onkia… Sitä en muista, sainko noilla virityksilläni muuta saalista, kuin oppia ja mukavia kokemuksia! :slight_smile: Nykyään on päästävä jahtaamaan kutusärkiä verkoilla heti kun jäät lähtee, virvelöinnin aika on sit hieman myöhemmin ja sitä jatketaan melko pitkälle syksyyn. Kuten myös verkottamistakin.

Sienestys ja marjastus ajavat minut myös kesäisin ulos, marjastuksesta olen oppinut tykkäämään vasta aikuisena, mutta sienestys on ollut lempparini aina. Kerran laskimme sienikirjasta lajimäärän, mitä olimme keränneet. Lajeja oli 42. Nyt lajeja on jo enemmänkin, joka vuosi pitää opetella uutta… Joten tyhjin käsin ei metsästä tarvitse pois tulla!

Ja nyt “uutena” harrastuksena on tullut tuo tallijuttu, sitäkin voi sanoa harrastukseksi, jota lähden ulos tekemään. Ja siinäkin ovat tietysti luonto ja eläimet läsnä. Ihanaa… :slight_smile:

Minä olen syksyihminen, ehkäpä siitä syystä, että harrastan noita marjastusta ja sienestystä, jotka ovat syksyllä parhaimmillaan. Toki kerään keväisin korvasieniäkin! :slight_smile: Talvesta en hirveästi tykkää, jatkuva pimeys synkistää, eikä ulkona ehdi (eikä tarkene…) tekemään mitään. Kevään tulo herättää minut henkiin ja joka ikinen kevät päätän, että NYT elän hetkessä ja seuraan kevään tuloa rauhassa…kunnes maa sulaa, kasvimaahommat, puuhommat ja pihahommat sun muut vievät ajan niin tarkkaan, että seuraava havahtuminen tapahtuu joskus syyskuussa ja taas joutuu toteamaan että siinä se kesä nyt taas meni. Mutta syksy onkin ihanaa aikaa. Metsän lisäksi saa korjata satoa omasta kasvimaasta, se jos mikä on hyvää ja terveellistä! :slight_smile:

Olen osa luontoa, maailmaa ja maailmankaikkeutta. Ihminenkin on eläin ja joskus (melko useinkin) tunnen syvempää yhteyttä eläin- ja jopa kasvimaailman kanssa, kuin muitten ihmisten. Luonnon hiljaisuudessa, syksyisessä kosteassa metsässä, lahoavan kasvillisuuden tuoksua aistien, kun linnut vielä miettivät, että pitäisikö laulaa vai ei, siellä kun istahtaa kivelle ja katselee maisemaa, kävelyn ja kiipeilyn rasitus lihaksissa tuntuen ja kahvia siemaillen, silloin olen onnellinen. Täydellisen onnellinen. Ja toinen samanlainen paikka on järvi. Omassa soutuveneessä (meillä on myös sähkömoottori, joka sopii hyvin pienelle, rauhalliselle järvelle) iltasella istuen, kun auringon viimeiset säteet värittävät järven pintaa väreillä, joita ei voisi kuvitella olevan olemassakaan, myös silloin olen onnellinen. Se ensimmäinen kerta, kun pääsee järvelle taas talven jälkeen, on jotain mieletöntä. Ei sitä voi edes kuvailla, se on siis niin…no, mieletöntä!!

Luonto oli mulle juomisaikoinakin tärkeä, mutta entistä tärkeämmäksi se on muuttunut nyt raittiina. Ja kyllä, se antaa minulle varmasti voimaa raittiina pysymiseen, antaen vuolaasti elämyksiä joita ei millään kemiallisella aineella saa takuulla aikaiseksi!

Sulia vesiä odotellen… :slight_smile:
Mirtillo, luonnonystävä.

11

Olen asian ajatellut niinkin, että luontoon kannattaa lähteä ilman mitään ennakko-odotuksia. Jos lähjtee vartavasten etsimään jotain elämystä, vaikkapa vain hiljaisuutta, niin hyvin voi käydä niin että saakin jotain ihan muuta -ja kun on itsensä viritellyt just yhteen asiaan niin pettyykin.

Eikä myöskään tarvitse lähteä kauas, maailma alkaa itsekullakin heti ovelta. Jos ihan lähiympäristö sattuu olemaan asfaltilla kuorrutettua niin eiköhän sentään kävelymatkan päästä ainakin nurmikaistale löytyisi.

Yhden pienen jutun voisin vaikka kertoakin…
Ongelle olin menossa yhtenä kesäaamuna, aurinko oli jo noussut sen verran että lämmitti tuulensuojaista rantaa.
Kivellä istuskellessani huomasin että vieressä oli jollain korennolla paljon tärkeämmät hommat meneillään.
Kuoriutuminen, joka kesti siipien kuivatteluineen kolmisen tuntia. Jäin sitä seuraamaan ja keskittyessäni katselemiseen se muutama tunti vierähti , niin, oikeastaan aikaa edes tajuamatta. Tuollaisina hetkinä ajoittain pystyn unohtamaan melkein itsenikin, näkemään vain sen yhden pienen asian suuressa maailmankaikkeudessa ja irtautumaan omista joutavista asioistani.

Pokkarikin oli taskussa, niinkuin yleensäkin, joten sain siinä kummina ollessani napattua muiston tapahtumasta.

12

Aika moneen kyllä…
Asun Helsingissä joskin metsän reunassa, jossa päivittäin käyn kävelemässä aamuin illoin. Paratiisi on mökillä, korvessa, jossa ei juuri muita ihmisiä näy: pitkät kävelyretket nelijalkaisten kanssa umpimetsässä on nautinto, samoin mökin pihalla istuminen, “puiden kasvamisen katselu”.

Sosiaalisuutta annostelen: töissä minua kai pidetään sosiaalisena ja hyvin ihmisten kanssa toimeen tulevana, samoin yhdistystoiminnassa ja opiskeluissa. Kotona käy lähinnä lasten ystäviä, vanhimman seurustelukumppani meillä käytännössä asuu. Kaipaan siis myös yksinäisyyttä, ja tietyllä tavalla ongelmajuomiseni sitä taisi osin olla: sosiaalisuudesta pakenemista, oman rauhan hakemista.

Raitistumisessa minulle oli tärkeää havaita, että hetkeen voi pysähtyä ja oman rauhan hakea ilman että siihen käyttää tekosyynä alkoholia. Luontohavainnotkin ja vuodenajan vaihtelut kokee selvin päin vahvemmin, ja niistä saatu voima auttaa kantamaan pidemmälle.

13

Kyllä se luonto on myös minulle tosi tärkeä ja varmasti tulee olemaan suuri apu ja tuki.
Kuten metsatahti toisessa ketjussa kannusti minua pitkille kävelylenkeille, aion niin myös tehdä.

Olen lapsuuteni viettänyt mummolassa maalla. Lähin naapuri oli 1,5 km päässä. Tallissa oli oma hevonen ja papan 100 lammasta. Aina kun mahdollista lähdin metsään kävelemään ja kun isäni kännipäissään etsi minua, pakenin aina metsään. Siellä tunsin olevani turvassa kaikelta ja kaikilta.

Rakastan metsän tuoksua, vasta leikatun ruohon tuoksua, veden tuoksua, auringon tuoksua.
Kevään vastasyntynyt vihreä on lempivärini.
Rakastan pientä puutarhaani, jossa skillat ovat jo nousseet seinänviereen tervehtimään minua.
Syksyisin kävelen kahden koirani kanssa pitkiä metsälenkejä. Kanttarellit ja mustikat ovat lempi saaliitani noilta retkiltä.

Heti alkoi tuntumaan paremmalta, kun vain ajattelee noita kaikkia ihania luontohetkiä. :smiley:
Alla Saima Harmajan runo keväälle:

Kun sinivuokot untuvaisin lehdin
sulavan hangen alta nosti pään
ma keltaperhon tiellä nähdä ehdin,
ja päivä paistoi siipeen heleään,

  • se sydämeni on, ma virkoin sulle,
    kun vangitsit sen kätees lämpimään.
14

Eilen aamulla katselin ikkunasta kuinka fasaani kukko sulkiaan pörhistellen tepasteli pihan poikki. Asun kaupungin kupeessa ja suureksi ilokseni täällä on hyvinkin vilkasta luonnon eläinten suhteen. Paksuhäntäinen kettu on tuttu vieras pihallani, rusakot käyvät syömässä varta vasten niille katetun " pöydän " ääressä. Toisinaan kuuluu kimeää pupun kiljuntaa kun kettu on saanut pupun saaliiksi. Tämäkin on sitä normia luontoa… saaliiksi joutuminen. Läheisen lammen rannalla voi kuulla kymmenien erilaisten lintujen laulua.

Ei enää pitkä aika siihen kun voi löytää ensimmäiset korvasienet. Siitä sitten alkaakin muutaman kuukauden kestävä sieniaika. Olen intohimoinen sienestäjä. Se löytämisen ilo on niin palkitsevaa.Mökillä kalastellaan, saaliina useimmiten haukia ja ahvenia mutta usein myös ihanaa Saimaan kuhaa. Kalastusreissulla olen nähnyt kymmeniä kertoja tuon suloisen Saimaan norpan. Tulipa se kerran minua laiturin päähän ihmettelemään. Siinä sitten toinen toisiamme tuijottelimme. Norppa kyllästyi ekana naamani tuijotteluun ja jatkoi sukelteluaan.

Mökkielämään on aina vahvasti kuulunut alkoholi. Nyt on takana puolitoista kesää ilman viinaa. On ollut suorastaan opeteltava mökkeily ilman viinaksia. Tässä kun on ajatellut mökkikauden alkua niin onpas vaan se viina vieläkin noussut mieleen :open_mouth: Ei halua herättävänä, mutta vanhana tapana. Onneksi noista vanhoista tavoista voi poisoppia. Puolentoista raittiin kesän kokemuksella tiedän jo kuinka paljon antoisampaa mökkeily voi olla selvinpäin. :smiley:

15

.

16

Suomessa on sekin onni ja autuus, että suhteellisen puhdasta ilmaa ja puhdasta luontoa on jopa maan suurimman kaupungin liepeillä. Kävelin tänään kotilähiöstäni läheiseen merenrantaan, ja ilolla havaitsin kaikkien kävelyteiden ja polkujen sulaneen ja kuivuneen jo lenkkeilykelpoisiksi.
Niillä rannoilla olen lenkkeillyt jo viitenä vuotena keväästä syksyyn, ja ne lenkkipolut symboloivat omalla tavallaan toipumisenikin tietä.
Luonto on sentään sen verran lähellä, että nyt keväällä saan siitepölyallergisia reaktioita jatkuvasti, mutta se menee ohi alkukesään mennessä.

Merituuli puhaltelee, linnut laulaa ja luonto tuoksuu etenkin aamun kirpeydessä ihanalle. Ja tuoksuista tulikin mieleen, että tässä kuussa minulla tulee täyteen 5 vuotta tupakoinnin lopettamisesta. :smiley:
Haista maista kevät, savuttomana tottakai!

17

Voisin allekirjoittaa jokaisen rivin. Juuri tuolta minustakin tuntuu hyvänä päivänä, kun mieli on avoin ja maailmassa kaikki tuntuu olevan hetken kohdallaan, epäkohdatkin saavat merkityksen. Tunne siitä, että mitään ei puutu. Juoma-aikoina tällaista tunnetta ei ollut koskaan; kaikki oli jotenkin onttoa ja vinossa.

–kh

18

Hello!

Pääsiäinen meni nautiskellessa auringosta ja luonnosta kotipuolessa,
hiihtelin Oulujärvellä ja kävin pilikilläkin mutta saalis jäi pariin sinttiin mutta se hiljaisuus ja ihana kaunis luonto ympärillä sai saaliinkin tuntumaan huikealta :laughing: Naamakin sai vähän väriä auringossa.
Ja mikä parasta, en ole retkahtanut vaikka olikin ennen pyhiä hurjan hankalaa, hyvä minä :slight_smile:
No nyt ollaan taas kaupungissa ja räntää räpsii :frowning:

19

Heips,

Ihana aamu takana.
Vapaapäivä ja laitoin lapset kouluun.

Itse lähdin aamulenkille.
Kävelin kaupunkiin aamukahville ja motsarella sämpylälle.
Kävelytie kulkee järvenrantaa pitkin.
Aurinko paistoi ja lämmintä + 5, ei tuulenvirettäkään.
Linnut mekastivat :smiley:
Mieletön olo, samalla niin rauhallinen mutta toisaalta riehakas.
KEVÄT TULEE :smiley:

Paluumatkalla puhelimeen ihana viesti ystävältä:
Onneksi olkoon , elämäsi on nyt muuttunut!

Niin on :smiley:

Aurinkoista päivää teille kaikille!