Lsd ja antabus

Olen aloittanut vähän aikaa sitten antabuskuurin, tavoitteena lopettaa alkoholinkäyttö. Olen kuitenkin ajatellut trippailevani lähiaikoina lsd lappusella ja nyt tässä kuumottelen että eihän ole mahdollista saada antabusreaktiota siitä lapusta? Olen ymmärtänyt että alkoholia käytetään siihen aineen imeyttämiseen tms. Uskallanko ottaa ja jos on suositeltavaa pitää väliä antabuksesta niin kuinkahan pitkään?

En tiiä onko ihan todella typerä kysymys:D mietinkö liikaa?

Siinä happolappusessa lienee niin pieni tippa alkoholia, että hätävarjelun liioittelulta Antabus-reaktion kuumottelu lähinnä kuulostaa. Toisaalta se on hiton yksilöllistä, kuinka herkästi saa Antabus-reaktion. Eihän se ole mitenkään tavatonta, että jotkut saavat lievän reaktion esim. ihan iholle laitetuista, etanolia sisältävistä kosmetiikkatuotteista. Toisilla taas Antabus ei vaikuta lainkaan, vaikka joisivat lekan viinaa. Sinun tapauksessasi mahdollinen reaktio tuskin olisi pientä poskien punoitusta pahempi.

Henk.koht. en kyllä uskaltaisi leikkiä Antabus-reaktion kanssa ollenkaan. Melkein kuolin siihen aikoinaan yli 20 vuotta sitten. Minulla sitä tosin edelsi ihan tarkoituksellinen keppanan juominen, ei mikään dödö. Niitä bissejä ei kyllä tarvittu, kuin pari-kolme ja lanssilla sairaalaan. Totesin sitten niin kuin Matti Nykänen, että on se Antabus hirveä lääke, kun tekee viinan juomisesta niin ikävää tjsp. :grin:

2 viikkoahan Antabuksessa on se viimeisen päälle- varoaika, jos haluaa varman päälle ottaa.

1 tykkäys