Hei,
meillä on surkuhupaisa ketju alkkistemme selittelyistä. Ajattelin aloittaa ketjun asioista miten itse on loukkaantunut tässä tiimellyksessä - mikä on sitä törkeintä kohtelua. Itselläni on niin paljon kaikkea pientä, minkä nieli pala palalta silloin kun niitä sateli - vasta myöhemmin on tajunnut että selkänsä olis voinut kääntää ja painua pois montakin kertaa sen sijaan että jäin vaan hymyilemään vierelle.
Ehkä loukkaavinta oli kun olin eksäni kanssa - joka siis ei ollut silloin eksä- vähän vieraammassa kapakassa, joka kuitenkin oli yksi hänen kantiksistaan. Istuin siinä ja baarimikko , joka ei tuntenut mua, tuli iloisena kertomaan eksälle että “naisystäväsi on ovella”. Oli pikkasen outo tilanne! Eksä sanoi että on vaan kaveri. No joo!
Pahinta ikinä oli se, kun mies vokotteli mun parasta kaveria ja tietenkin ystäväni kertoi minulle. Se vei luottamuksen mieheen ja pilasi välit ystävään pitkäksi aikaa. Vieläkin… hävettää tai jotain. Siis hävettää että minun mieheni teki jotain niin älyttömän tyhmää ja ajattelematonta ja kamalaa. Tuntui silloin että elämä loppuu. Kai se jotenkin loppuikin, se oli varmaan käännekohta siihen kun aloin säännöllisesti tuntemaan oloni vain heikoksi ja huonoksi, mutta roikkumaan suhteessa.
Onneksi välit ystävään on nyt ehjätty ja kovasti näyttää siltä, että olen pääsemässä miehestä eroon kaiken älyttömyyden jälkeen.
Ehdottomasti se, kun vein mieheni vaatteita asunnolleen toiselle paikkakunnalle ja siellä istuskeli viiniä ryystämässä uusi naisystävä. Ex-mieheni pyysi minua lähtemään tai soittaa muuten poliisit…
Tätä siis sulattelen edelleen, eikä vieläkään naurata yhtään.
tai sitten se, kun eksä oli ihan kyllästynyt mun lapseen ja lasta pidettiin suunnilleen kaapissa kun eksä oli meillä, ruokakin vietiin lapsen huoneeseen koska eksän mielestä lapsi maiskutti ärsyttävästi syodessään ja aamulla hiivittiin ulos ettei vaan alkkiksen uni häiriydy jne. Sitten eksä jatkuvasti tutustui uusiin naispuolisiin henkilöihin ja jaksoi kertoa, miten viehättäviä lapsia/lapsenlapsia heillä on ja miten eksäni iloitsee kun voi olla avuksi ja viedä lapsia uimaan, keinutella pihassa jne. Vaikka tiesin eksäni luonteen, että ei se kauan jaksa niiden lasten kanssa sit kuitenkaan – silti se kyllä niin kirpaisi joka kerta!
Meillä alkoi ero läheneen siinä vaiheessa, kun Häsis korotti äänensä baaripöydässä ja esitteli minut seuraavasti ihmisille, joista osaa en lainkaan tuntenut: “Tässä on mun Verity. Verity vihaa mua, koska sen mielestä mä käytän liikaa alkoholia.”
Oli saatanan vaikea pitää pokkaa. Olin koko illan pyytänyt, että se lähtisi kanssani pois, alkuillasta saakka sanonut, etten mielelläni tänään istuisi koko iltaa jne. Häsis itse oli ryyppäämässä ekaa kertaa 2,5 viikon (hoo! Mikä sankari!) tauon jälkeen (silloin en vielä tajunnut, että se taukohan hänestä teki miehen, jolla ei ole ongelmaa…) joten pakkohan sen oli saada ryypätä kunnolla. Olin oikeestaan alkuillasta ihmetellyt, miksi sen steitmentti “tänään aion ottaa yhden oluen” pilasi mun päivän, mutta nyt tiedän. Aavistin tietenkin sillon jo, että “yksi olut” oli koodi sanalle “perseet”.
Tämän lisäksi loukkaavinta oli, että milloin vain ahdistin häsiksen tilanteeseen minä vs. viina, se muuttui niin häijyksi, että teksti alkoi olla sensorttista, että “itse asiassa en kyllä tosiaankaan välitä”, “joo mene vaan, ei tällä varmaan ole mitään merkitystä”, ym. vähättelevää vittuilua. Erityisesti kännissä, selvin päin harvemmin, joskus kun oli viinanhimo päällä, mutta selvin päin (=kuivahuikkaa luultavasti). …
voi hyvä ihime.
Mun eräs alkkis-ex jutteli aikoinaan kylillä vielä useita kuukausia eromme jälkeen, että seurustellaan yhä! Mitään epäselvyyksiä erossa ei todellakaan olisi pitänyt olla. Olin päättänyt suhteen katseltuani puolisen vuotta lähes päivittäistä ryypiskelyä. No thanks. 
Kun mut sitten nähtiin muiden miesten seurassa (vaikka vaan kaverinkin), se herätti paljon hämmennystä ja kyseenalaisuutta mun maineelle. (Mutta kukapa noista kylän kapakkapiireistä jaksaa välittää, en minä ainakaan, tai näin yritin ajatella). Silloin vaan tuntui hyvin oudolta, että toinen elää jossain niin ilmeisessä kuplassaan, ettei voi myöntää totuutta kavereilleen (tai itselleen?) . Näitä sotkuja sain sitten selvitellä. Silloin se tuntui aika pahalta ja jopa säälittävältä. Tuli fiilis, että toinen ei oo todellakaan ihan terve.
Nyt hän on onneksi löytänyt uuden rakkauden, eikä varmaan tarvitse enää satuilla musta. 
Mun viimeisin on tämä:
eksä tulee meille, on masentunut, toivoo että auttaisin häntä vähentämään juomista kun hän on nykyiselle tyttöystävälleen niin hankala kun juo liikaa 
Uuh… Voi kuinka mua loukkasi tuo sama aikanaan. Että olin toiselle ‘äiti’ enkä tasaveroinen elämänkumppani.