-kele, anoppi soitti ja kyseli myötätuntoisena oloani alle viisikymppisenä kuolleen sisareni perunkirjoituksen jäljiltä. Muuten hyvä puhelu, mutta mieleni taka-alalla pyöri koko puhelun ajan se, mitä tuskin pystyn hänelle sanomaan ääneen ainakaan kovin pian: “Olen nyt tekemässä sitä, mitä sinä et saanut aikaiseksi: heittämässä alkoholin kodista ulos, ja jos poikasi valitsee että lähtee sen perässä, niin minun puolestani saa mennä.”
Appiukko on jo yli 90-vuotias, eikä ole liikkumisvaikeuksien ja muistihäiriöiden vuoksi pystynyt itse käymään missään noin kymmeneen vuoteen, mutta silti anoppi vaan edelleen huolehtii hänelle ne “välttämättömät” juomat… Tuota menoa riittävän kauan katseltuani koko olemukseni huutaa moista tulevaisuutta vastaan.
Mieheni on nk. “sivistynyt” juoppo. Työpäivän iltana yksi tai kaksi kaljaa ja yksi tai kaksi terävää, viikonloppuna lounaan alkuryyppy, viiniä ruuan kanssa 1-2 lasillista, sitten iltapäiväkonjakki tai -rommi tai kaksi, ja illalla taas se yksi tai kaksi kaljaa ja yksi tai kaksi terävää. Hissukseen, tekemättä asiasta numeroa. Kun minä sitten aamuvirkkuna keräilen niitä käytettyjä laseja, tyhjentyneitä pulloja ja tölkkejä, juomisen saldo on aika selvä. Laskeskelin tuolla viikkolaskurilla että hänen työviikkokulutuksensa on viimeiset 2-3 vuotta ollut jotain 38-40 annosta.
Mutta kun on loma, hänellä onkin viikonloppu joka päivä, ja sitten alkavat vaikutukset näkyä raskaamman päälle. Sama on tapahtunut jo ainakin kuutena (saattaa olla kahdeksanakin) kesänä vuoden 2002 jälkeen: kun hän kaksi viikkoa on juonut 7-10 annosta päivässä joka päivä, hänen pinnansa kiristyy, ärtyisyys nousee pintaan, itsekeskeisyys kohoaa huippulukemiin ja riitaisuus ja “jankuttaminen” muuttuvat lähes jokailtaisiksi. Lisäksi hän alkaa riidellä lasten kanssa ikään kuin myös hän, viisikymppinen, olisi teini-ikäinen. Kolmannen täysillä juodun viikon lopulla alkaa korostunut epäluuloisuus nostaa päätään, ja hän kokee todella monesta asiasta, että häntä sorretaan tai kohdellaan kaltoin tai että häntä vastaan vehkeillään, minkä vuoksi hänen sitten pitää “puolustaa” itseään. Eikä hän aamulla muista yhdestäkään noista riidoista juuri mitään, joten hän ei usko olevansa millään tavalla vaikea. Tämä alkoholipersoonallisuus säilyy sitten loman loppuun. Eikä ihme: 50-70 annosta alkoholia viikossa on todella paljon, myös lähes satakiloiselle miehelle.
Yritin lähteä kesällä 2009: menin turvakotiin lasten kanssa ja pistin avioeron vetämään. Mies järkyttyi tästä niin, että raitistui, meni yksilöterapiaan, tuli mukaan parisuhdeterapiaan, ja meillä oli reilun vuoden asiat paremmin kuin koskaan. Mutta hän oli aina ollut sitä mieltä, että alkoholin jättäminen kokonaan on turhaa fanatismia ja että hän kyllä hallitsee oman alkoholinkäyttönsä.
Jepjep, ja kuu on juustoa, jos minä päätän uskoa niin…
Olen vuosien varrella useita kertoja välillä pyytänyt asiallisesti, välillä itkenyt ja huutanut, että palaisimme tipaton elokuu ja tipaton tammikuu -linjalle, jota noudatimme lasten ollessa pienempiä, tai jättäisimme ainakin väkevät kokonaan kotoa pois. Viimeisten 2-3 vuoden aikana mies on lähinnä kiemurrellut, eikä noista mikään ole toteutunut. Tänä kesänä sain kaikesta stressistä rytmihäiriöitä ja - onni onnettomuudessa - sellaisia lääkkeitä, joiden kanssa ehdottomasti ei saa käyttää alkoholia, ja viimeistenkin lasillisten pois jättäminen oli ällistyttävän helppoa. Samalla palautui kykyni nähdä, millainen mieheni suhde alkoholiin oikeasti on. Aiemmin olen kokenut epävarmuutta ja jopa häpeää siitä, että miten voisin vaatia häneltä lopettamista, kun en itsekään ollut täysraitis.
Mieheni reaktio rytmihäiriölääkkeisiini? Hän ei pitänyt ajatuksesta lainkaan ja kotiin päästyämme arvosteli lääkäriä ja arvioi, ettei minun kannattaisi noita lääkkeitä käyttää (miehelläni ei ole mitään terveydenhuoltoalan koulutusta tai osaamista). Kun urputin tästä yhdelle ex-alkkis kaverilleni, hän selitti, että jos mieheni toimii yhtään samalla logiikalla kuin hän aikanaan, jokainen ihminen joka juo mieheni nähden tai seurassa antaa hänelle “sosiaalisen luvan” juoda ainakin yhtä paljon. Tuo selitys kolahti, koska minulla on ollut jo yli vuoden ajan voimistuva tunne, että mies tyrkyttää minulle esim. sitä lounasviiniä. Täysraittius on nyt entistäkin motivoivampaa - en halua olla mukana miehen yrityksissä huijata itseään, ja se suorastaan yököttää, että hän yrittää manipuloida minua juomaan.
Eipä mennyt kuin viikko rytmihäiriölääkitykseni alkamisesta niin mieheni, joka ei voi sietää kaupunkia kesällä, halusikin jäädä stadiin yhdeksi ylimääräiseksi päiväksi, koska löysi yhden kaverin illanistujaiset Naamakirjasta. Ja taas oli “hyvä syy” vetää vähintään kolme annosta jo ennen lähtöä (mies haisi viinalta metrossa jo menomatkalla). Sitten kaverin luona 4-5 annosta ja kotona vielä 1-2.
Toinen tekosyy juomiselle näyttää olleen jalkapallokaljoittelu TVn ääressä. Minua kun ei peli kiinnosta ja menin siksi häntä aikaisemmin nukkumaan monena iltana. Sitten ei ilmeisesti tarvinnut arastella niitä kaljoja ja rommeja. Tai sitten hänellä on vatsa hankala, joten aperitiivia ja/tai digestiiviryyppyä on niin tarpeen…
Nyt kun olen ollut hyvin vähällä juomisella 18. kesäkuuta lähtien ja tipaton viikon, mies ei enää juuri puhu juomisesta, tyrkyttää huomattavasti harvemmin ja piilottelee omaa juomistaan enemmän. Mikä kaikki vahvistaa käsitystäni, että hän huijaa itseään täysillä edelleen.
Lisää myöhemmin - pitää muistaa syödä (mies on maalla vanhimman tyttären (15) kanssa ja nuorimmainen (kohta 13) on kaverinsa maalla, joten minulla on vihdoin hiukan aikaa itselleni).
