Alat saamaan elämän punaisesta langasta otteen ja ymmärtämään oikeasti oikeita arvokkaita ja tärkeitä asioita Tykkään lukea tekstejäsi kun niistä huokuu aina positiivisuus Itse kun oivallamme tämän elämän kiertokulun ja asioiden arvon, pienistäkin arkisista asioista saattaa iloita ihan vaan siksi ettei ole pelaamisen mukanaan tuomia haittapuolia
Itse täytyy myöntää että kyllä tässä vastaan on tullut jos jonninmoista vastaankäymistä tämän pelaamattomuusjakson aikana, mutta niitä en ole vetänyt millään tavalla mukaan peliriippuvuuteen ja sen käsittelyyn. Elämä vaan on tällaista aallokkoa, välillä liidetään aallon harjalla ja välillä paiskaudutaan pohjalle. Ja niin sen täytyy mennäkkin, mikä olisikaan tämän tarkoitus jos kaikki olisi aina pitsi reunuista pilvilinnaa ja linnut laulaisivat sulosointuja. Hyviä ja huonoja päiviä tulee ja ne täytyy oppia käsittelemään ilman että turvautuu pahempana jaksona peleihin! Kuten itsekin aiemmin mainitsit; elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa
Minulla luultavasti huolestuneisuus on ollut se valtatunne. En niinkään ole huolissani itseni vaan lasten ja muiden läheisten puolesta. Ahdistusta on ollut mukamas hyvä purkaa pelaamisen kautta. Suurimmat kiksit ovat siis tulleet peleistä ei esim. urheilusta, jota myös harrastan. Edellinen pidempi pelaamattomuus -kausi päättyi juuri erään hyvin huolta aiheuttavan asian takia… Ja sitten olin rahattomana entistäkin huolestuneempi
Mutta! Nyt onneksi tiedostan tämän asian ja voin tehdä sille jotain: olla siis pelaamatta joka tapauksessa.
Pitää oppia luottamaan, että elämä kantaa… Enkä ole sattuman varassa ajelehtiva puunlehti vaan ihminen, joka pystyy valinnoillaan vaikuttamaan elämänsä kulkuun. Pahoja asioita tietysti voi tapahtua kaikesta huolimatta, mutta sellaista elämä on. Ja kuten ed sanoit: on nousuja ja on laskuja. Sekin pitää hyväksyä.
Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille ja muistakaa, että vain pelaamatta voitte voittaa!
Sulla on juuri oikea asenne, mennyt olisi pakko unohtaa, jos tästä meinaa toipua. Mun oma kallo taisi olla suomalaista peruskalliota, johon tarvi tämä oppi porata kallioporalla sisään. Eilen illalla kun nukahdin sohvalle, heräsin painajaiseen, jossa olin pelaamassa RAY:n peliautomaatteja, aivan ihme uni. Herätessani meni kaksi sekuntia aikaa tajuta, että se oli onneksi vain pahaa unta. Tänään tuli tosin vasta kaksi viikkoa pelaamattomuutta täyteen.
Elämä ei muuten erityisesti hymyile tällä hetkellä. Tästä pelaamattomuudesta on tulossa kuitenkin jonkinlainen valonpilkku tähän elämään, ehkä siksi tuo unikin tuntui niin painajaismaiselta, että olisin ollut menossa hävittämään tämän valonpilkun.
Jatketaan tällä. Mä yritän tulla perässä noiden pelaamattomien päivien kanssa, tai itse asiassa on pakko tullakin.
hei sadgirl!
kiva lukea sun juttujas! olet saanut toipumisesi hienosti käyntiin
mä muistan sen ihanan fiiliksen silloin alkuun, kun lopetti pelaamisen. oli ihan älyttömästi vapaa-aikaa jja energiaa tuhlattavaks…sitten tuli se suvantovaihe, “tällaistako tää normaalielämä nyt sit on…? onks tää nyt sen parempaa sitten…?” meinasi taas masentaa ja pelaaminen kävi usein mielessä…
ei ole tarkoitus masentaa ketään, haluan vaan kertoa miltä itsestäni tuntui…
toivotan kovasti tsemppiä taistoon kaikille vertaisilleni!!
päivä kerrallaan…
Ei mua pysty kukaan masentamaan mrs.qwerty. Olen niin kauan pelannut ja niin monta kertaa lopettanut, ollut vuosia pelaamatta, ollut kuukausia pelaamatta, kuviot ovat siis aivan liiankin tuttuja . Valitettavasti.
En vaan enää jaksa sitä pelaamista. Itsetuntoni oli nollissa ja aloin masentua… Pelit eivät todellakaan sovi mulle. Nollatoleranssilla mennään hautaan asti. Mulla ei ole muuta vaihtoehtoa. Aikansa kutakin. Tiedän, että en pystyisi olemaan sellainen satunnainen “muutaman euron” pelaaja. Ei, ei vaan onnistu. Ja onneksi ei minkäänlaista poltetta olekaan.
Luin erään politiikon puheita koskien alkoholismin hoitoa. Kolmen, neljän kuukauden kuluttua lopettamisesta tulee vaikea vaihe… Tässä peliriippuvuudessa taitaa olla samaa… Olen helposti päässyt noihin lukuihin ja sitten olen taas sortunut. Nyt ei pelota yhtään, koska olen liiankin tietoinen tästä kaikesta, mutta tietysti on oltava tarkkana.
Miksi nyt sitten on niin erilaista verrattuna muihin lopettamisyrityksiin? Tuntuu siltä kuin tämä olisi mun viimeinen mahdollisuus. Olen asettanut taloudellisia tavoitteita ja jos alkaisin pelata niin kaikki siirtyisi taas kuukausia eteenpäin ja tilanne voisi olla katastrofaalinen. Mutta suurin syy on, että haluan “itseni” takaisin. En halua olla “se surkea rätti” kuten laulussa sanotaan. Olen paljon parempi ja arvokkaampi kuin se zombie, joka muusta maailmasta välittämättä, itsekkäästi vain painelee niitä pelikoneita… (Järkyttävää…)
Se, että voin katsoa läheisiäni silmiin ja olla ihan “tavallinen pulliainen” on niin palkitsevaa, että pelikoneet eivät ole mitään sen rinnalla!!!
Kuulostaa ihan itseltäni. Monta kertaa myös lopettanut… Tosin tuon vuosia voin jättää omalta kohdalta mainitsematta, kuukausia on lukemattomia kertoja kertynyt mittariin.
Samat ajatukset meillä myös pelaamisesta ja pelaamattomuudesta. Nyt vasta kun pystyn ajattelemaan kirkkaasti ilman että se pelaamisen tuoma savuverho ajattelussa hämmentää, huomaan kuinka vapautunut olo on :mrgreen: Satunnainen pelaaminen ei tule kuuloonkaan myös itseni kohdalla…
Se on tämä muutaman kuukauden kohtalokas raja. Itse olen aiemmin valheellisesti elätellyt itselleni, ettei pieni pelaaminen haittaa tai mukamas ollut motiivit erit muutamien kuukausien jälkeen. Ihan vaan huvin vuoksi yksi mitätön pokeriturnaus pikku panoksella tai lotto/keno kuponki. Näitä en tule enää suvaitsemaan kun edessä koittaa se autuas aika, mieli on hyvä ja ikäänkuin itseltään huomaamatta havahtuu pelien äärestä. Tätä en päästä enää tapahtumaan. Enään ei tule tilannetta tai mielialaa jossa sallin pelaamisen edes pienessä mittakaavassa, näin on helpompaa
Hävettää joo tunnustaa, että voi olla vuosia ja vuosia pelaamatta ja sitten romuttaa kaiken Menneitä ei kannata kamalasti jäädä harmittelemaan, mutta kyllähän se kylmä tosiasia on, että kaikki voisi olla toisin nyt… Eli älkää pelatko, jos alkuun pääsette!
Viidettä viikkoa mennään ja hyvältä, erittäin hyvältä tuntuu! Ajatella. Mitään muuta muutosta ei elämässä ole tapahtunut. Vain oltu pelaamatta rahapelejä ja tuntuu, että kaikki on muuttunut elämässä sata kertaa paremmaksi.
Jatketaan siis samaan, hyväksi havaittuun malliin!
(Jotkut ovat fiksuja ja ymmärtävät kerrasta. Tällainen yksinkertainen yksilö tarvitsee monta aloitusta tajutakseen…)
Tuo on minusta vaarallinen ajatus, että alkaa suremaan niitä menetettyjä rahoja “kaikki voisi olla toisin nyt”.
Tänään selatessani nettipankissa tiliotteita tuli taas pelaaminen ja rahojen takaisin voittaminen mieleen kun katselin tilisiirtoja.
Juuri tuo rahojen takaisin voittaminen pitää meillä sitä pelihimoa kuitenkin yllä, näin ainakin minulla on ollut.
Tämä voi olla yksilökohtaista, mutta mielenhallinta ja pahojen ajatusten välttäminen on kaiken A ja O itselleni tällä pelaamattomuuden tiellä. Menneisyys on kauhea, ja ainoa suunta on katsoa eteenpäin, sitä menneisyyttä ei saa päästää tähän uuteen alkavaan parempaan elämään. Tämä suomalais-luterilainen synnintuskissa kieriskely ja vanhojen ikävien asioiden muistelu ei vie elämässä pätkääkään eteenpäin.
Mun tuli ihan nimimerkki “Puuh” mieleen tällaisesta synnintuskissa kieriskelijästä, joka oli jäänyt suremaan menneisyyttä ja tekstit olivat aika lohdutonta luettavaa kun “kaikki oli mennyttä ja voisi olla toisin”, ja energiaa uuden elämän rakentamiseen ei löytynyt menneisyyden painolastin takia.
Ei, ei kyse ei ole rahasta. Se olisi liian helppoa. Menetyt massit on menetetty ja minulla ei ole minkään maan valtakunnan halua “voittaa” niitä takaisin. (En voittaisi kuitenkaan vaan häviäisin lisää ). Tehty mikä tehty. Mutta itsetunnon heikkeneminen ja se valtava huonouden tunne on se harmitus, joka ainakin minulle jäi päällimäisenä mieleen. Ehkä tekemäni valinnat elämässä olisivat toisenlaisia, jos en olisi tuntenut itseäni niin maan matoseksi. Ei se ihmistä huononna, jos myöntää tekemänsä virheet. Päinvastoin Kun nyt tiedostan, että pelaaminen vie itsekunnioituksen en voisi enää pelata. En oikeasti enää jaksaisi itseäni. En osaa selittää sitä tunnetta.
Ihmisen täytyy tutkiskella itseäään ja miettiä miksi pelasi, miksi ei kyennyt sitä lopettamaan silloin aikoinaan lopullisesti. Ei tarvitse kieriskellä “luterilaisesti” synnintuskissa. Mutta totta maar kannatta tunnustaa tosiasiat. Pelaaminen oli helvettiä ja johti helvetillisiin asioihin.
En näköjään osaa olla pelaamisen saralla “kohtuukäyttäjä”. Amen
Sitä tunnetta ei tarvitse selittää, ainakaan minulle! Tiedän täysin mitä tunnetta tarkoitat, ainakin luulen tietäväni
Itselle valtaa kauhean paha henkinen olo retkahtamisen jälkeen. Nyt jo tekee pahaa kun ajattelee sitä oloa ja millainen itseinho ja viha omaa itseään kohtaan tulee. Ei arvosta itseään yhtään ja peilikuvaa ei pysty katsomaan. Jollei itse pysty arvostamaan itseään niin miten voi olla arvokas ihminen muidenkaan silmissä… Ei kehtaa edes tänne mainita heti retkahduksesta koska hävettää niin paljon ja on voimaton pelaamisen jäljiltä. (menetetty)Raha ei merkitse siinä vaiheessa paljoakaan, on niin huono olo ettei sitä edes jaksa ajatella sen enempää kuin muutakaan. Pahin nyrkin isku tulee kun ajattelee “ei taas! Taas joudun aloittamaan alusta päivien laskemisen!” Tuo päivien laskeminen on aina konkretisoinut omaa edistymistäni ja se on se mikä itsellä käy ekana mielessä, taas joutuu aloittamaan alusta. Voimat on loppu ja miettii pääseekö tästä koskaan eroon kun on niin monta kertaa ollut varmana lopettamisesta. Alkaa itsensä syyllistäminen ja usein retkahtamisen jälkeen oikea liskojen yö jos on edes unta saanut silmänräpäystäkään ja heti aamulla herätessä nanosekunneissa ensimmäinen asia mikä tulee mieleen, että meni pelaamaan. Aivan ensimmäinen asia mikä valtaa mieleen on se retkahdus. Retkahdusta seuraavana päivänä käy mielessä syvällisiä ajatuksia läpi päivän itsekseen. Ajatusmaailma on sumentunut tämän takia ja mihinkään muuhun ei pysty käyttämään voimavarojaan kuin asian käsittelemiseen.
Jotakuinkin tuon kaltaisia tunteita itselle heräsi kun retkahdin viimeksi. Todella vaikea pukea sanoiksi niitä tunnetiloja, mutta tuossa pelkistettynä vaikeasti selitettynä millaisia tunnetiloja itsellä seuraa.
Ja rahoja en haikaile todellakaan takaisin Tai ainakaan pelaamalla… Monin kerroin tienaan jo ennen menettämistä rahat ja kaiken sen tuskan välttäminen minkä pelaaminen aiheuttaa. Nyt tämä elämä alkaa vasta olla ihmisarvoista elämää :mrgreen: Ja kauan sen tajuamiseen on mennytkin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan
Tippa tuli linssiin, kun luin ed tekstisi… Huokaus. Just niin!
Ei tässä olla eikä olla tulossa muita paremmiksi ihmisiksi vaan paremmiksi itselleen. Että oppisi rakastamaan itseään juuri sellaisena kuin on, hieman keskeneräisenä. (Tietenkään pelaamista ei voi enää hyväksyä ).
En halua ikinä unohtaa sitä tuskaa mitä pelaaminen on minulle aiheuttanut. Mutta tällaisena superpositiivisena luonnonlapsena en aio kieriskellä kuin korkeintaa lakanoissa. Sitten joskus.
Juuri näin, paremmiksi itsellemme! Kuinka huonosti olimmekaan omaa itseämme kohtaan pelatessamme. Lisäksi varsin usein joutuu myös läheiset kokemaan tuskaa pelaamisen takia Se on asia jota kadun jopa enemmän mitä oma itselleni tekemä paha… Itselleni sen suo kun kokee ‘ansaitsevansa’ sen vaikkei oikeasti näinkään ole… Olisin ottanut jopa tuplana pahemmat omantunnon tuskat, satuttamatta syyllisiä jotka joutuivat vasten tahtoaan kärsimään ihan vaan siksi että MINÄ olen riippuvainen, voimatta vaikuttaa siihen. Mutta en ole onneksi aiheuttanut sivullisille mitään pahaa, suurin saattaa olla esim. äidin huoli lapsensa takia. Itse maksoin joka lanttia myöden omat pelivelkani ja onneksi ei joutunut kukaan muu kärsimään lompakossaan mun pelaamisesta.
Hyvä että kirjoitukseni herätti jonkinasteisia tunteita jos tuli tippa linssiin Pyrin tsemppaamaan ja välillä latelemaan ihan karua totuutta myös. Jos edes yksi riippuvainen havahtuu ongelmaansa ja alkaa taistelemaan vastaan jonkin kirjoitukseni takia, koen että olen saavuttanut todella paljon. Edes yksi, alkaisi edes miettimään omaa pelaamistaan. Jos pystyy pelastamaan siltä kaikelta minkä itse on kokenut ja mitä ei kellekään, edes pahimmalle vihamiehelle soisi…
Ja itse en edes pystyisi unohtamaan sitä tuskaa. Ehkä joskus sitä pystyy ajattelemaan sen tuottamatta tuskaa, mutta sen tuskan jos unohdan karille ajaudun. Se on yksi suurimmista syistä miksi en halua pelata! Pelaamisessa on oikeasti niin PALJON pahaa ja ei MITÄÄN hyvää omalla kohdallani… Niin se vain on minun, peliriippuvaisen, kohdalla Positiivisuus jyrää asiassa kuin asiassa, myös tässä
Jatketaan juuri näin sadgirl Olemme jo kärsineet tarpeeksi pelien takia ja uusi lehti on avautunut Todella hienoa kun on saavuttanut tämän olotilan ettei haikaile,kaipaile pelejä taikka menetettyjä rahoja. Ei sit tippaakaan. Tai muutakaan pelaamiseen liittyvää. Tärkeintä nyt vain se kun ei todellakaan halua enää antaa peleille minkäänlaista valtaa omiin tekemisiin, saa hengittää vapaana
Taitaa olla nyt 18. pelaamaton päivä menossa. En ole edes kiinnittänyt huomiota peliautomaatteihin kaupoissa tai baareissa. Olin melko humalassakin baarissa viikonloppuna, mutta itsekontrolli pelasi niin, etten sortunut pelaamaan.
Olen jotenkin saanut resetoitua aivoni toistaiseksi pelaamattomaan tilaan niin, ettei ole edes vieroitusoireita.
Kotimatkalla auton ratissa tuli hetkeksi nettipelit mieleen, mutta sain ajatukset pelaamisesta karkoitettua.
Mennään päivä kerrallaan, taistelu on vasta alussa, oikeastaan tämä on elämänpituinen taistelu, mutten oletettavasti menetä mitään, jos en enää koskaan pelaisi.
Sinä dokogambler olet kanssa päässyt samanlailla hienoon alkuun, aivosi alkavat resetoitua uudelleen, että samalla moodilla kannatta jatkaa Kyllähän sitä ihminen on niin tapaeläin että!
Jonain päivänä, kun olen valmis (??) niin kerron täällä kaikki ne kamalat, nolot tilanteet, joihin pelaamisen takia olen vuosien varrella joutunut. Miten mielikuvitusta onkaan riittänyt jatkaa sitä touhua :mrgreen:
Tänne foorumille kirjoittelu tukee ainakin mun räpellystä tämän asian tiimoilla. Vaikkakin sitä jossain vaiheessa epäilin, että josko pelit sitten olisivat enemmän mielessä. Mutta olen tietyllä tapaa “ulkoistanut” tuon peliasian. Puhun siitä, mutta se ei enää ole osa minua. Oh yeah!
Mikään ei ole varmaa. Täytyy tätäkin foorumia lukea jatkuvasti . Pelko on koko ajan päällä, kun lukee muiden repsahduksista. Liika itsevarmuus on aina pahasta kun muistaa, että olen aina ennen repsahtanut.
Mulla ei ole enää sitä vaihtoehtoa, että voisin pelata. Se nyt vaan on niin. Olen niin monta kertaa käynyt läpi tämän kuvion, että se kaikki on nähty. Se “ilo” mikä pelaamisesta tulisi olisi samantien vuorenkokoinen SURU. Olen saavuttanut pelaamisessa sen lakipisteen. Viimeinen repsahdus keväällä antoi jo viitteitä siitä, että “loppu” on lähellä. “Nautinto” oli poissa, tilalla vain järkyttävä morkkis, joka siis jatkui koko kesän siinä samalla pelatessa.
Mun pelit on pelattu En muista, että olisi ollut näin mukava kuukausi kuin tämä nyt eletty pelaamaton aika. En mistään hinnasta (osuva vertaus!) vaihtaisi tätä siihen tuskaan ja häpeään, suoranaiseen itseinhoon.
Eli varmempana kuin koskaan jatketaan pelitöntä, tavallista ihanaa arkielämää
Mulle kävi ihan samoin, että pelaaminen ei tuonut enää mitään nautintoa, se ei huumannut minua enää. Mua alkoi lähinnä väsyttämään ja v*'tuttamaan, oli sitten RAY:n kone tai nettikasino. Sen takia tällä kertaa on toiveita onnistumisesta
Tykkään lukea tekstejäsi kun niistä huokuu aina positiivisuus 
. Valitettavasti.
(Järkyttävää…)
). Tehty mikä tehty. Mutta itsetunnon heikkeneminen ja se valtava huonouden tunne on se harmitus, joka ainakin minulle jäi päällimäisenä mieleen. Ehkä tekemäni valinnat elämässä olisivat toisenlaisia, jos en olisi tuntenut itseäni niin maan matoseksi. Ei se ihmistä huononna, jos myöntää tekemänsä virheet. Päinvastoin 
Se on asia jota kadun jopa enemmän mitä oma itselleni tekemä paha… Itselleni sen suo kun kokee ‘ansaitsevansa’ sen vaikkei oikeasti näinkään ole… Olisin ottanut jopa tuplana pahemmat omantunnon tuskat, satuttamatta syyllisiä jotka joutuivat vasten tahtoaan kärsimään ihan vaan siksi että MINÄ olen riippuvainen, voimatta vaikuttaa siihen. Mutta en ole onneksi aiheuttanut sivullisille mitään pahaa, suurin saattaa olla esim. äidin huoli lapsensa takia. Itse maksoin joka lanttia myöden omat pelivelkani ja onneksi ei joutunut kukaan muu kärsimään lompakossaan mun pelaamisesta.