Hei Lipsu,
Meillä ollut samankaltainen lapsuus ja juurikin -70 luvulla. Isä otti känniputkia vähän väliä. Joi 2-3 viikkoa putkeen. Yksi pullo kossua päivässä, aloittaessa enemmän ja joo, keittiön pöydän jalan vieressä se pullo majaili. Ja vahva arvottomuuden tunne seurannut minuakin.
Tv. Leppäkerttu.
Niin Leppäkerttu, tämä oli kai aika yleistä siihen aikaan. Miehet olivat perheen päitä, ryyppäsivät ja hakkasivat vaimonsa jos sattui huvittamaan. Tyttölapset olivat kai alinta kastia, kasvatettiin hellan ja nyrkin väliin.
Mutta tästä on jo paljon aikaa. Jossain vaiheessa siitä täytyy vain päästä yli, elää omaa elämää ja unohtaa katkeruus.
Kohta on jo puoli vuotta mennyt raittiina. Olen äärimmäisen kiitollinen, että olen päässyt näin pitkälle tässä. Joka päivä, kaikesta arjen päälleni vääjäämättömästi heittelemästä paskasta huolimatta, olen onnellinen ajatellessani, että olen päässyt irti alkoholista.
Join yli 30 vuotta, viime vuosina paljon. Ajattelin usein lopettamista, yritin sitä aina välillä. Joskus kestin ilman jopa 3 viikkoa.
Olen istunut lukemattomia tylsiä päiviä kotona, viettänyt iltoja entisessä ryyppyporukassani selvin päin, vietin jopa pienen hotelliloman, jota juhlistin alkoholittomalla oluella. Minusta on tullut rohkeampi juttelemaan ihmisten kanssa, enkä mieti enää niin paljoa, mitä minusta ajatellaan. (Tuskin mitään.) Elämästä on tullut helpompaa niin monella tavalla. Yhtenä sunnuntaiaamuna lähdin kalastamaan lapseni kanssa, anivarhain. Ei ollut mahdollista vielä vuosi sitten.
En ole enää ollenkaan niin usein kiukkuinen.
Nyt täytyy mennä, lähetän tämän nyt ihan tämmöisenä. Palaan asiaan taas joskus.
Onnittelut puolesta vuodesta! 
On jotenki niin kiva lukea näitä onnistumisia. Tsempit jatkoonkin!
Kiitos Venkku! Hyvältä tuntuu. Välillä tuntuu pahalta, ihan paskalta tai tappavan tylsältä, mutta ainakin pohjavire on nykyään hyvä. En kaipaa pääni sekoittamista yhtään. En sammaltamista, kännissä riitelyä, ainaista kiukuttelua, jaksamattomuutta, masennusta, lasten pettymystä, kodin siivottomuutta ja mitä kaikkea vielä en tosiaankaan kaipaakaan.
Alituinen nälkä on helpottanut. Söin lähes puoli vuotta joka välissä, omia leipomuksiani , karkkia, jäätelöä…Liikuin paljon, etten joutuisi uusimaan vaatteita, mutta muutama kilo taisi tulla. Ei se kyllä haittaa yhtään. Koiralenkit ovat pidentyneet ja pyöränkin olen ottanut käyttöön.
Yritän nyt tsempata punaviinikoukussa olevaa siskoa lopettamaan. Välillä kyllä tuntuu, että kiusaan häntä vääristä syistä. Jos hänellä ei ole ongelmaa, miksei hän saisi nauttia viinistään? Siksikö, että itse en voi juoda? Patistan häntä kuitenkin lukemaan sen Annie Gracen kirjan …
Kesä on mennyt paremmin kuin vuosiin. Olen paiskinut töitä veljeni maatilalla, kaikenlaista ruumiillista työtä paskan lapioinnista perunannostoon. Lihaskunto on selvästi kohentunut ja juuri kun helteet loppui, kehtaisin käyttää hihatonta paitaakin?. Kesällä oli muutama heikompi hetki, kun sisarukset sihautteli tölkkejään auki illansuussa, mutta en langennut.
Alkoholitonta olutta tuli kyllä juotua tölkkikaupalla. Itse asiassa niin paljon, että sain normikaljasta säästyneet rahat jokseenkin käytettyä 0,0 Lappariin. Tunturipuro virtasi vuolaana. Oikean isovarpaan nivel alkoi rutista, ja epäilen kihtiä. Joku sanoi, että oluen alkoholipitoisuus ei vaikuta kihdin syntyyn, puriiniaineet on siinä silti?.
Lopetin nyt sitten senkin kittaamisen. Siirryin Rainbow-siideriin, hyvää kylmänä ja paljon halvempaakin.
Mikähän siinä kraanavedessä tökkii?
