Hei!
Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa. Olen aivan loppu. Sisältä ja fyysisesti miehen juomiseen. Ollaan seurusteltu 5 vuotta ja pahemmaksi vaan mennyt. Lupaillaan eikä mikään pidä. Aina vaan vaikka kuinka sanoo itelleen et ny oli vika kerta niin antaa anteeks.
Sama touhu jatkuu vaan. Mies lupaa muuttua eikä muutu ja nykyään juo sen 4-6 pvä ettei ilmoita missä on. Sitten palaa katuvana. Joskus vielä välitti kun mulla oli vielä itsetunto sanoo et lopeta ja mietti sillon et ehkä nyt lopetan.
Ei enää. Ei välitä kun oon jo niin monesti antanut anteeks. Nyt tuntuu pelkästään helvetiltä koko suhde. Joko toinen juo tai jos ei niin pelkää kun ei juo.
Jos ollut selvä viikko niin jos satun näkeen perjantaina kaveria niin sillä aikaa on kadonnut juomaan ja menee heti monta päivää. Ainoo keino enää on olla 24/7 yhdessä, eikä sellasta kukaan halua. Minä viimeksi.
Oon niin sanoinkuvaamattoman loppu. Haluaisin vaan et tää painajainen päättyis. Jäis vaan jollekin reissustaan ja löytäis jonkun. Näköjään en ite pysty eroon.
Onko kokemusta olisko mistää mikää tukihenkilö apuun tai onko täällä 
Hei Särkynyt
Hyvä kun kirjotit tänne. Täällä on kyllä todellakin asiasta jotain tietäviä ja saat henkistä tukea! Askel jo oikeaan suuntaan että jaksoit ja uskalsit kirjottaa!
Alkoholismi on vakava sairaus jota ei meinaa ymmärtää millään. Käsitin itse vasta muutama vuosi sitten, että mieheni on alkoholisti ja kielsin sittenkin sen vielä monta kertaa itseltäni, koska se on niin surullista tajuta omalle kohdalle tapahtuvaksi.
Minulla prosessi oli pitkä siihen että lähdin lopulta. Meillä on lapsia ja pitkä yhteinen historia. Oltiin nuoresta asti yhdessä ja koettu monenlaista. Myös alkon takia. Enkä ymmärrä miksi ylipäätään katselin sitä touhua, koska itse en juuri koskaan juonut, saati nyt kun asun omillani. Mutta nyt jälkeenpäin kun mietin miksi, suuri syy on minun luonteessa joku hoivaamisvietti, kiltteys toisille ja loputon ymmärtäväisyys joka kääntyy siis itseäni vastaan. Olen antanut aina miehen kohdella minua huonosti ja hyvin…antanut anteeksi ja jatkettu. Lopulta mies kääntää asiat niin , että sen juomisen aiheuttama paha olo jota ei meinaa kestää, onkin minun vika jotenkin. Ei olisi ongelmaa jos en tekisi juomisesta numeroa! Aina kun otan asian puheeksi tai möykkään se on minun rasittava piirteeni hermostua joka asiasta…
Lopulta tuli viimeinen pisara täyteen ja se tietoisuus että minua ei kohdella näin ja sain aikaiseksi hakea oman asunnon. Saan olla oma itseni.
Nytkin on vaikeaa toki koska yhteiset lapset ja pakko olla tekemisissä. Välillä kivaa ja välillä rasittavaa. Edelleen juo ja uskottelee lopettavansa. Mutta en enää voi luottaa sanoihin ja surullinen olen siitä mitä tekee lapsille. Mikä on heidän tulevaisuutensa isänsä suhteen. Onko vaikeaa käydä vanhempana läpi asioita vai sujuuko elämä huolettomammin…
Alkoholismi siis on todellakin etenevä. Sen olen nähnyt. Nuorena joi vkl ja silloin humalahakuisasti. Kävi baareissa. Sitten jää kotiin vanhempana ja alkaa sellainen tissutteluvaihe. Sitten ei enää ole rajaa. Menee arki illat. Vkl kunnolla. Maanantaina töihin krapulaisena. Ja joskus rokulipäivä. Taas olutta illalla ja samaa rataa jatkuu. Lomat meneekin viikko toisensa perään juoden enemmän tai vähemmän. Turhaa suunnitella menoja. Ja nekin hänen ehdoillaan. Nainen tietenkin ajaa…
Mieti ennenkaikkea itseäsi. Nosta pääsi. Olet arvokas. Kenenkään ei tarvitse suostua tuollaiseen kohteluun. Kerro jollekin luotettavalle ystävälle. Älä syyttele miestä. Totea faktat. Tee suunnitelma. Aseta vaikka aikaraja itsellesi. Minulla oli oikein lapulla ylhäällä että tästä puoli vuotta ja jos tilanne ennallaan tulee muutos. Minä siirryn pois näyttämöltä. Aikuisena voi elää yksinkin. Se ei maailmaa kaada!
Voi soittaa esim. Minnesotaan, hekin osaa auttaa sinua. Al anon tukiryhmä.
Tsemppihali sinulle!
Niin tuttua… Tyhjiä lupauksia vuodesta toiseen. Loppu ollaan täälläkin.
