Toiseen aloitukseeni jo vähän tilannettani avasin mutta ajattelin avata omaksi ja myös mahdollisesti muiden tueksi tämän langan, jossa voin purkaa tuntojani ja olojani koska muuten en asian kanssa voi julki tulla monestakaan syystä eikä vähäisin ole se, että työskentelen sote -alalla ja minulla on lapsi. Lapselle avattiin jokin aika sitten lastensuojelun asiakkuus omasta toiveestani liittyen isänsä kuvioihin ja omien voimieni loppumiseen. Niitä voimia koitin saada takaisin väärillä keinoilla koska heikosti niitä sain vaikka yritinkin. Olen ollut pitkään käytännössä yksinhuoltaja. Lapsi on alakouluikäinen ja itse jotain 30-36 ikävuoden välillä.
Olin tosiaan liki 8 vuotta kuivilla huumeista, kunnes viime vuoden lopulla retkahdin ja nyt olen käyttänyt subua iv:nä hieman yli kuukauden 1-3mg päivässä. Mikään mahdoton urakka ei siis vielä edessä koska näin nopeasti tuli päätös lopettaa. Ja niin, jollain tapaa subu ehkä pelasti mut tässä kohtaa (Ha, sanoppa se sossuille ) koska sen avulla jaksoin käydä töissä ja ennekaikkea kaikesta huolimatta olla hyvä äiti tyttärelle. Lopetin myös alkoholin kokonaan, alkoi olla huono tapa tissutella viiniä iltaisin lapsen mentyä nukkumaan ja kun lapsi oli hoidossa tuli vedettyä kunnon liiskat -yleensä aina se pari päivää putkeen. Kuinka karulta se kuulostaakin mutta subu piti mut tolkuissani. Nyt on kuitenki aika tullut hyvästellä taas koko aine ja olotilat on ristiriitaiset. Silti liian paljon puhuu sen puolesta että aine saa jäädä. Ei rahallisesti pystyisi enää kauaa, tahdon olla taas raitis äiti, kulisseja ei voi pitää ikuisesti (edes poikaystävä ei tiedä), haluan seksuaalisuuteni takaisin (ei oikein oo jaksanut kiinnostaa), joudun tod näk antamaan kuitenkin seuloja lastensuojelun pyynnöstä koska eksä on puhunut vaikka mitä älyttömyyksiä jne jne. Kaksoiselämä on raskasta ja ennenkaikkea rakkaus lastani kohtaan joka oikeasti ansaitsee paremman äidin kuin tällaisen salaa vessassa narkkaavan. Mulla on vielä jokunen milli tuolla jäljellä, eli niillä nopea tiputus ja ajatuksena on, että lauantaina olisi ensimmäinen päivä kokonaan ilman. Koitan kirjoitella tänne fiiliksiä aina kun on sopiva väli
Hei!
Kiitos kirjoituksestasi, mikä sinun tilanne tällä hetkellä on?
Oletko edennyt lopettamisen suhteen. Hyvä juttu on, se että sinulla on aito halu lopettaa käyttö. Mitä pitempään käyttö kestää, sitä vaikeampaa se on lopettaa. Sinulla on vahva kokemus aikasemmasta lopettamisesta ja pitkä käyttöhistoria. Niistä on varmasti lopettamisen kannalta tässä vaiheessa hyötyä, olet onnistunut lopettamaan aikaisemmin.
Niinkuin ite kirjoittelitkin niin bupre tosiaan auttaa jaksamaan, ainakin aluksi. Pian se kuitenkin kääntyy päinvastaiseksi kuten olet huomannut seksuaalisuudessa, eikä tämäkään jää ainoaksi mutta sen ehkä helpoiten huomaa? Kaikkia tunteita se lamaa, vie motivaation tehdä asioita, eikä mistään oikein tahdo saada mielihyvää.
Sulla ei pitkää käyttöä vielä ole eikä älytöntä annosta niin ehkä viikko-tai pari riittäisi isoimpien viekkarien ohimenemiseen? Näin mä veikkaisin. Aluksi tulee fyysiset oireet jotka alkaa hiljalleen paranee kahden viikon aikana, mut sen lisäksi vielä kuitenki jää pieni masis ja ainakin itellä alko myös mielialanvaihtelut. Vaikeina hetkinä piti vain kestää ja keksiä tekemistä että saa ajatukset muualle. Muutenkin suosittelen olemaan aktiivinen vaikka olis pienet reflat, jos vain pystyt.
Oot voittanut addiktion ennenkin niin ehkä kirjoittelin asioita mitkä jo tiedät, tai olet niistä eri mieltä, mutta jos tästä jotain apua on niin se riittää! Voimia
Hyvä idea kirjotella tänne mieltä ja tilannetta purkaaksesi. Miten on sujunut?
Itse olen 30v entinen opiaattiriippuvainen (subua pääosin) ja nyt toukokuussa siitä irti 2v. Mulla ei ole lapsia, mut voin uskoa miten paljon enemmän on pelissä silloin kun pitäisi samalla kasvattaa uutta elämän alkua. Moni haluaa viimeiseen asti salata käytön ymmärrettävästikin (niin halusin minäkin…muuten ikuinen stigma otsassa), mutta aina ennen lopettamisyritystä kannattaa mun mielestä miettiä REALISTISESTI että pystyykö yksin omin avuin ilman apua/tukea pysyvään lopetukseen ja elämänmuutokseen? …ja ennen kaikkea suht tasaiseen elämään sen jälkeen,etenkin mikäli on jäänyt surua, traumaa, häpeää tms käsittelemättömiä tunteita elämässä…
Lisäksi on hyvä miettiä kenelle tätä elämää elää? Sinä toki lapsellesi nyt ainakin, mutta lopulta ne tietynlaiset kulissit on niin syvää illuusioo ettei ihmiset itse aina ees näe sen oman kulissiverhon alle enää… Monella korvaushoito poislaskettu (ikävä kyllä muiden ihmisten takia again…) mut anonyymeista itsehoitoryhmistä (NA, AA ym) voisi saada apua ja hyvää vertaistukea. Olisi hyvä tuntea itseä sen verran että vastaisi itselleen esim, että missä tilanteissa voisi retkahtaa? Kuinka niistä selvitä takaisin raiteille? Miksi ajattelen kemikaaliyhdistelmän “auttavan” minua? Auttaako se oikeasti? jne jne… Kaikilla ei mee hommat yks yhteen, tää on jokaisen matka tääl oudossa maailmassa.
Toivon sulle paljon tsemppiä ja kerro ihmeessä kuinka etenee. Täällä sua ei ainakaan tuomita.
) koska sen avulla jaksoin käydä töissä ja ennekaikkea kaikesta huolimatta olla hyvä äiti tyttärelle. Lopetin myös alkoholin kokonaan, alkoi olla huono tapa tissutella viiniä iltaisin lapsen mentyä nukkumaan ja kun lapsi oli hoidossa tuli vedettyä kunnon liiskat -yleensä aina se pari päivää putkeen. Kuinka karulta se kuulostaakin mutta subu piti mut tolkuissani. Nyt on kuitenki aika tullut hyvästellä taas koko aine ja olotilat on ristiriitaiset. Silti liian paljon puhuu sen puolesta että aine saa jäädä. Ei rahallisesti pystyisi enää kauaa, tahdon olla taas raitis äiti, kulisseja ei voi pitää ikuisesti (edes poikaystävä ei tiedä), haluan seksuaalisuuteni takaisin (ei oikein oo jaksanut kiinnostaa), joudun tod näk antamaan kuitenkin seuloja lastensuojelun pyynnöstä koska eksä on puhunut vaikka mitä älyttömyyksiä jne jne. Kaksoiselämä on raskasta ja ennenkaikkea rakkaus lastani kohtaan joka oikeasti ansaitsee paremman äidin kuin tällaisen salaa vessassa narkkaavan. Mulla on vielä jokunen milli tuolla jäljellä, eli niillä nopea tiputus ja ajatuksena on, että lauantaina olisi ensimmäinen päivä kokonaan ilman. Koitan kirjoitella tänne fiiliksiä aina kun on sopiva väli 