Lopettamisen jälkeen, miltä tuntuu?

Moi!

Olen lopettanut alkoholin käytön kokonaan noin kuukausi sitten. Viini on siihen saakka kuulunut olennaisena osana arkeeni ja juhlaan koko aikuisiän, pois lukien raskaudet ja muutaman noin puolen vuoden tietoisen alkoholittoman kauden + joitakin tipattomia tammikuita.

Tyypilliseen viikkoon kuului 3-4 pulloa viiniä, 3-4 annosta kerralla, 3-4 päivänä viikossa. Siihen päälle sitten “juhlat”, eli illan istujaiset ja juhlapäivät ystävien kanssa jne. Osalla kerroista pystyin kontrolloimaan juomistani niin, ettei se mennyt överiksi, mutta övereitäkin tapahtui. Näiden seurauksena aamulla mies oli tyytymätön alkoholin käyttööni ja minä koitin selitellä itselleni, että hän liioittelee. Nyt viime aikoina myös lapset huomasivat poikkeuksellisen kovat humalatilani ja siinä kulki raja. En enää juo, ollenkaan, koska en halua läheisteni joutuvan jännittämään, mitkä mittasuhteet alkoholinkäyttöni kulloinkin saa. Lisäksi haluan elää terveen elämän, jossa haistan, maistan ja tunnen asiat, en halua jatkuvia päänsärkyjä, kroonista väsymystä ja painon nousua. Myös morkkikset ja hölmöilyt, joita alkoholi minulle aiheutti, haluan jäävän taakse.

Nyt mulla on paljon kysymyksiä teille, armaat kanssa kulkijat: millaista elämä on, kun siihen ei enää kuulu alkoholi? Mitä iloja, mitä suruja? Mitä mielitekoja, mitä kaipuuta? Miten arki järjestyy ja millaista on juhla? Miten ystävät, mitä tapahtuu, kun joku ei enää käytä alkoholia? Kyllästyttekö itse siihen, että muut illan kuluessa humaltuvat?

Lisää kysymyksiä: millaisia vierotusoireita olette kokeneet ja kuinka kauan? Millaisia vaiheita alkoholin käytön lopettamisen jälkeen keho, mieli ja tunne-elämä käyvät läpi? Miten läheiset ovat reagoineet.

Olen äärettömän kiitollinen, jos joku haluaa vastata kysymyksiini ja jakaa minulle omaa tarinaansa.
Voidaan hyvin, me kaikki.

Elämäni on parantunut ja muuttunut täysin raitistumiseni jälkeen. Ilot ja surut ovat samanlaisia kuin kaikilla ihmisillä, mutta pohjavireenä on miltei koko ajan kiitollisuus siitä, että se päihdepaska on ohi.

Ensimmäisen raittiusvuoden aikana päihdehimo jylläsi voimakkaana, tosin koko ajan heikentyen. Nykyisin sitten mieliteot ja kaipuut kohdistuvat muihin asioihin. Kaipaan raittiinakin sekä hyviä että huonoja asioita. Mieliteot ovat välillä fiksuja, välillä eivät. Mutta minulle on voitto jo se, etten kaipaa päihteitä.

Arkeni on mielekästä, tasaista ja melko iloistakin. Tykkään arkielämästä. Suurin osa arjen murheista hävisi päihteiden häviämisen myötä. Välillä työt/ihmissuhteet ärsyttävät, mutta se kai on normaalia.

Juhlia voi ihan mainiosti raittiina. Toisten humala ei häiritse yhtään, naurattaa vain yleensä. En ole joutunut tilanteisiin, jossa joku örveltäisi. Usein viinaa kyllä tuputetaan, mikä rasittaa vähän. Suurin osa ihmisistä (siis ei-alkoholisteista) on mukavia humalassa. Viina sopii heille ja tekee ilmapiiristä letkeän.

Fyysiset vieroitusoireet menivät viikossa ohi. Psyykkiset jatkuivat voimakkaina muutaman kuukauden. Olin ahdistunut ehkä puoli vuotta. Sitten ahdistus alkoi helpottaa, kun hoidin itseäni ja tein henkistä työtä riippuvuuteni kanssa. Olin sinuun verrattuna paljon kovempi deeku, joten mun oli tehtävä todella paljon hommia elämäntyylini muuttamiseksi. Ei se helppoa ole ollut. Raitistuminen tarkoitti mulle aivopesua: koko asenne oli muutettava.

Kehoni ei ihme kyllä reagoinut raitistumiseen mitenkään, vaikka tinailin ja mömmöilin vuosikaudet ennen raitistumista. En laihtunut tai kaunistunut, tyvärr!

Läheisilleni raitistuminen oli kova juttu. Alkuun riitelin puolison kanssa kamalasti. Lapseni eivät luottaneet minuun ekana vuonna yhtään, mikä on normaalia. Nyt kun olen kohta ollut kaksi vuotta raitis, kaikki ihmissuhteeni ovat ok. Perheemme on saanut uuden elämän. Nyt elämme suht normaalia arkea. Välillä tulee sanomista muttei enää päihteistä.

Mä olen lopettanut noin kaksi vuotta sitten.Aluksi apuna oli Antabus,sitä söin jokusen kuukauden mutta sitten jätin sen pois.Se oli siinä alkuvaiheessa hyvänä tukena koska niin paljon kuullut kaikkia kauhujuttuja mitä voi tapahtua alkon ja antabuksen combossa että en ikinä olisi uskaltanut ottaa tippaakaan :smiley:

Mulla riistäytyi alkon käyttö ihan totaalisesti,kaljaa meni paljon.Väkeviä en ikinä juonut vaan kalja oli mun juttu maun takia. En ikinä kaivannut sitä humalatilaa,join ku oli niin hyvän makuista ja olihan se yksi rentoutumiskeino.Ikinä en vetänyt mitään kännejä,aamusta alko tissuttelu ja jatkui hissukseen iltaan asti…määrät oli loppuvaiheessa hurjia.

Mulla ei ole tänä koko aikana tehnyt mieli kaljaa ollenkaan,vaikka koko ajan vieressä on ollut se puoliso joka joka ilta kittaa.Aluksi korvasin kaljan ties millä iltanapostelulla mutta ajan kanssa nekin sitten jäi. Aluksi ostin myös kaupasta alkoholitonta kaljaa,sitä join tölkin,kaksi ja se riitti mulle ihan mainiosti.Sain siitä sitä tykkäämääni kaljan makua.

Kaikki ovat olleet erittäin hämmästyneitä ja yhtenä kysymysmerkkinä kun tuli ilmi että olen lopettanut alkon ottamisen kokonaan.Jossain vaiheessa hiukan ärsyttikin kun koko ajan tivattiin että miksi en ota mitään.Ja sitten kun toiset humalassa alkavat melkein pakolla tyrkyttämään kaljapulloa käteen,siitä en tykkää yhtään. “ota nyt hiukka,yks vaan”
Nehän ei sitä tiedä mutta mä tunnen jo tämän suhteen itseni.Se on joko on tai off.Ja nyt mulla on varmistus siitä että kyllä se nyt taitaa olla todellakin off.
Tulipa meinaan reilu kuukausi sitten oikeen kuningasidea että minäpä maistan pitkän tauon jälkeen vähän olusta,lähteekö se mopo taas vai ei. Ni,ei se lähtenyt.Ei edes pystynyt juomaan kun etoi maku ja ajatus niin kovasti.Että siihenpä se sitten jäi.Join kyllä mutta vastentahtoisesti ja hirveetä pakkopullaa se oli.

Krapulaa mulle ei ikinä juodessa tullut mutta morkkista sitten senkin edestä.Ihanaa heräillä aamulla kun ei ole morkkista tai kauheeta väsymystä tissuttelusta.On todella pirteä ja jaksaa paremmin pyörittää lapsperheenarkea.Juomista en oo kaivannut ollenkaan,mulle on oikeastaan tullut vain positiivisia juttuja lopettamisen jälkeen. Huonot puolet on se että kaverit kaikonnut kun en enää juo.Hassua sekin kun en ikinä käynyt baareissa tai kavereilla,kotona aina tissuttelin.Mutta eivät viitsi pitää kuulemma yhteyttä kun en enää juo,kun en sitten kumminkaan mihinkään lähtisi.

Mulla ei oo nykyään mitään niitä vastaan jotka ottaa.Oon aina sanonut että ottakaa nyt minunkin puolesta,minä oon nyt tähän elämään kaljani kitannut :smiley: eikä mua ärsytä jos ukko tossa ottaa tai kutsuu kavereita ja he siinä ottavat.Se hiukan ärsyttää kun ollaan jo siinä vaiheessa että ollaan niin tuubassa että toistellaan niitä samoja juttuja sen sadannen kerran ja aletaan haastamalla haastamaan riitaa.Silloin yleensä yritän väistyä takavasemmalle,se on aikas ärsyttävää.Mutta sillon tulee se hetki kun huokaisee ja miettii ittekseen että voi luoja,mä olin ennen tollanen! Nämä hetket tuo sitä vahvistusta että todellakin tämä on oikea ratkaisu :slight_smile:

Kiitos paljon vastauksista, näistä oli apua!

Päässä pyörii lähes koko ajan, että enkö muka pystyisi käyttämään alkoholia kohtuudella? Miksi en muka pystyisi? Pystyinhän kuitenkin suurimman osan kerroista kohtuuteen… ja nyt olen oppinut läksyni, enkä enää tietenkään joisi samoin ennen.

Tiedän kuitenkin, että en pysty juomaan enää koskaan, vaikka se tuntuukin käsittämättömän absurdilta ajatukselta. En edes vielä kunnolla käsitä koko asian lopullisuutta. Tottuuko ajatukseen elämän mittaisesta alkoholittomuudesta? Muuttuko alkoholittomuus normaaliksi jonain päivänä, etten enää mieti sitä, pystynkö juomaan vai en? Hyväksyykö sen, ettei pysty juomaan, jonain päivänä?

Samaan aikaan tiedän, etten pysty juomaan enää. Tiedän, miten kaikki menisi. Tilanne olisi hallussa kuukauden, kaksi, puoli vuotta. Sen jälkeen viimeistään alkaisin salailemaan puolisolta ja lapsilta juomistani, mittailisin vettä ja viiniä pulloihin, jotta näyttäisi, että olen juonut vain pari lasia, vaikka todellisuudessa meni lähes koko pullo. Melkoista elämää, jossa hämäilyyn menee hirveästi energiaa, tietää, että se on väärin ja silti tekee.

Jos jatkaisin juomista, niin pian taas alkaisin suunnittelemaan päiviäni ja viikkojani sen mukaan, miten ja missä ja kenen kanssa käytän alkoholia. Olisin kärsimätön silloin, kun en voi juoda, poissa läheisteni luota henkisesti silloin, kun joisin. Lapset vetäytyisivät jälleen huoneisiinsa iltaisin arkena, kun äiti tissuttelisi viiniään. Ja tämä kaikki jo siinä vaiheessa, kun juominen olisi “yleisesti hyväksytyllä” tasolla, eli ei sammallusta, örvellystä, vain poissaoleva ja jaksamaton äiti + puoliso.

Ja missäköhän olisin lopulta, kun tätä jatkuisi aikansa. En edes halua ajatella.

Silti koko ajan mietin, onko totta, etten oikeasti pysty ja voi enää koskaan juoda alkoholia. Skumppaa, punaviiniä, kylmää valkoviiniä? Miksi juuri minä en hallitsisi tätä juttua? Skumppa, punaviini ja kylmä valkoviini muuttuivat mulle lopullisesti?Ne ei vaan ole samanlainen juttu kuin ennen ja samanlainen juttu kuin suurimmalle osalle tutuista ja kavereista? Mulle ne ei ole nautintoaine vaan jotain myrkkyä, mitä mun keho ei siedä? Voiko tää olla totta?

Tämä ei TUNNU alkoholismilta, siltä sen perinteisen kuvauksen mukaiselta. Mutta oonko mä alkoholisti? Jos oon, niin mitä se tarkoittaa? Jos en, niin mikä mä sitten olen?

Pää on ihan ulalla, jotkut päivät menee ohi vaan miettiessä näitä, jotkut päivät on iloisia ja onnellisia enkä mieti tätä, joskus taas en pysty ajattelemaan koko asiaa ja sen lopullisuutta vaan menen vaan autopilotilla kaikkea muuta miettien. Kuuluuko tällainen asiaan ja loppuuko tää joskus?

Jos joku vain jaksaa avata mulle omia kokemuksiaan tästä, niin olen enemmän kuin kiitollinen. Tämä on kaikki niin kovin kummallista ja olen ihan pihalla siitä, kuka ja mikä olen.

Hei minä 123!
Maailman terveysjärjestön mukaan alkoholismi on sairaus. Kopsasin tähän John Hopkins yliopiston testin kyselyt. Auttavat sinua määrittelemään oman tilasi ja suhteesi alkoholiin.

EHDOTETUT TESTIKYSYMYKSET

  1. Tarvitsetko ryypyn seuraavana aamuna?
  2. Otatko mielelläsi viinaa yksin?
  3. Menetätkö työaikaa juomisen vuoksi?
  4. Vahingoittaako juomisesi perhettäsi jollakin tavoin?
  5. Haluatko ryypyn tiettyyn aikaan joka päivä?
  6. Tunnetko sisäistä levottomuutta, ellet jatka juomista?
  7. Onko juominen tehnyt sinut ärtyneeksi?
  8. Onko juominen tehnyt sinut välinpitämättömämmäksi perheesi hyvinvoinnista?
  9. Oletko vahingoittanut puolisoasi sen jälkeen kun olet alkanut juoda?
  10. Onko juominen muuttanut persoonallisuuttasi?
  11. Aiheuttaako juominen sinulle fyysisiä vaivoja?
  12. Tekeekö juominen sinut levottomaksi?
  13. Onko juominen aiheuttanut sinulle nukahtamisvaikeuksia?
  14. Onko juominen tehnyt käytöksesi arvaamattomaksi?
  15. Onko itsekontrollisi vähentynyt sen jälkeen kun olet alkanut juoda?
  16. Onko aloitekykysi vähentynyt sen jälkeen kun olet alkanut juoda?
  17. Onko kunnianhimosi vähentynyt sen jälkeen kun olet alkanut juoda?
  18. Onko sitkeytesi ponnistella tietyn tavoitteen saavuttamiseksi vähentynyt sen jälkeen kun aloit juoda?
  19. Juotko rentoutuaksesi sosiaalisissa tilanteissa? (Häpeä, jännittäminen, itsetietoisia ihmisiä paikalla.)
  20. Juotko rohkaistaksesi itseäsi?
  21. Juotko saadaksesi helpotusta havaitsemaasi riittämättömyyden tunteeseen?
  22. Onko sukupuolinen kykysi kärsinyt juomisestasi?
  23. Osoitatko selvää vastenmielisyyttä ja vihaa juotuasi?
  24. Onko mustasukkaisuutesi yleisesti lisääntynyt sen jälkeen kun aloit juoda?
  25. Osoitatko selvää pahantuulisuutta juomisen seurauksena?
  26. Onko tehokkuutesi huonontunut sen jälkeen kun aloit juoda?
  27. Onko juomisesi tehnyt sinut enemmän tunneperäisesti käyttäytyväksi?
  28. Onko sinun vaikeampi suoriutua tehtävistäsi sen jälkeen kun aloit juoda?
  29. Oletko siirtynyt alempaan sosiaaliryhmään alettuasi juoda?
  30. Vahingoittaako juominen terveyttäsi?
  31. Vaikuttaako juominen mielenrauhaasi?
  32. Onko juominen tehnyt kotielämäsi onnettomaksi?
  33. Vahingoittaako juominen liiketoimintaasi?
  34. Varjostaako juominen mainettasi?
  35. Häiritseekö juominen elämäsi tasapainoa?
    [b]36. Jos vastasit KYLLÄ mihin tahansa kysymykseen on olemassa perusteltu syy olettaa, että saatat olla alkoholisti. Jos vastasit KYLLÄ kahteen kysymykseen, on mahdollista, että olet alkoholisti.
  36. Jos vastasit KYLLÄ kolmeen kysymykseen, olet varmasti alkoholisti.
    [/b]38. HUOMAA! Nämä testikysymykset eivät ole AA:n laatimia. Ne ovat kysymyksiä, joita John Hopkins Yliopiston sairaala käyttää sen määrittämiseen, onko potilas alkoholisti vai ei.
  37. Tämän lisäksi me AA-laiset voisimme esittää vielä eräitä lisäkysymyksiä. Seuraavassa muutamia.
  38. Onko sinulla joskus ollut muistinmenetyksiä juomisen yhteydessä tai sen jälkeen?
  39. Onko sinulla joskus ollut keskittymisvaikeuksia juomisen yhteydessä tai sen jälkeen?
  40. Oletko joskus tuntenut katumusta juomisen jälkeen?
  41. Oletko joskus ollut lääkärin hoidossa juomisen vuoksi?
  42. Oletko joskus ollut sairaalahoidossa juomisen vuoksi?

    Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Tossa listassa oli kyllä hyviä kysymyksiä. Joskus tullut tuo luettuakin - aika samanlaisessa tilanteessa kuin missä minä123 on nyt. Vaikka silloin lukiessa vastasinkin yli kymmeneen kysymykseen kyllä, piti varmistusta hakea vielä muutaman vuoden ajan hetkellisine kuivatteluineen. Jonon jatkoksi voisi heittää kysymyksen (johon “ei haeta” kyllä -vastausta);
Tarvitseeko ihmisen, jolla ei ole ongelmaa alkoholin kanssa, pohtia asioita, kuten onko minulla ongelma alkoholin kanssa, olenko alkoholisti tai pitäisikö minun tehdä jotain alkoholinkäytölleni?
Henkilökohtaisesti en koe tuota alkoholisti-sanaa niin merkittävänä kuin jotkut muut, mutta se kirkastui päässäni vihdoin ja viimein syksyllä 2014, että alkoholi vie ja minä vikisen. Ja sitä oli ollut jo monta vuotta, joina pidin kuitenkin käyttöäni ihan normaalina. Hohhoijakkaa.

  1. kysymyksen jätin tuohon lainaukseen esimerkkinä kohdasta, jonka olen tajunnut ja huomannut vasta raitistuttuani. Sitä ei oikein huomaa juovana aikana, kun muutos pääkopassa tapahtuu kuitenkin niin pikku hiljaa. Toki se toiseenkin suuntaan vaatii aikaa, mutta ainakin itse olen huomannut alkoholin muokanneen persoonallisuuttani - ja joka nyt ainakin joiltain osin on “normalisoitumassa”.

Helpommalta ja selvemmältä ja paremmalta tuntuu lopettamisen jälkeen, kun aikaa on kulunut itsellä vuosia.
Mutta koska mä lopetin. Koska alkoi ensimmäisiä kertoja tuntua vähän paremmalta. Oliko jotain päivää.
Itse lopetin 2010, eikä tuntunut paremmalta, vaan se elämän eka viunaa ja kaljaa juomaton vuosi,
vielä bentsoilla tuettu jakso oli aikastas vaikea ja esitin urheempaa, monet tunneklimpit olivat
vain mytyssä ja varmaan vain olin teknisesti dokaamatta, ajoittain ehkä vain kuivailin,
mutten juonut kuitenkaan. Retkahdusten jälkeen ja sen alussa epämääräisen lopettamispäätöksen
jälkeen ehkä 2012 tuli tuntemuksia, että olen luovuttanut juomisen himoni.
sitä tarkoittaa minulle, kun nostaa kädet pystyyn ja myöntää, ettei hanskaa hermomyrkkyä.
mä en kuitenkaan ole vain voinut päättää luopuvani hölskeestä, vaan ajan on pitänyt riittävästi kulkea,
sillä jos olen alkoholistisesti ajatellut 24 vuotta, niin tuskinpa se 24 h ottaa, että parantuu.
Oletin olevani voitolla ja näin varmaan jossain mitassa olikin, kunnes minuuttipäätöksellä tai
silleen pikkuhiljaa luisuen retkahdin toistaiseksi vikan kerran. ja tuntui aivan saatanan pahalta.

Sellanen näkkileipäinen rutinoitu ja “normaali” elämä ilman jonkin mystisen tai
upean luxuksen hakemista ja tylsyydenkin sietäminen kuuluvat selvään elooni.
välillä vituttaa, mutta se on aitoa ja ne hyvätkin ja myönteiset fiilikset tulee raakana.
on myös täysin uusia tunteita, joista en tiennyt. mutta jonkinlainen sekamelska
kai aina ihmisellä painii sisällää, palanssia eri asioissa hakien. ja eri aikaan niitä
juttuja aukeaa tai vanhoja ahdistuksen ja turtuneisuuden raskaita holvin ovia menee kiinni.

Toi urheilukysymys on kyllä paikallaan, mutta ihmisen mieli toimii jotenkin armeliaasti ja
unohtaa kokemiaan tiloja. siksi kirjoittaminen, jonka taltioinnin avulla voi palata
fiilistelemään, miltä tuntuu kun oli taas vetänyt putken, eikä pystynyt edes kirjoittamaan…

nyt tuntuu ihan tiistailta, gonna move on

Raitistuminen kannattaa jos omat fiilikset haraa juomista vastaan ja tuntee että asiat ei ole oikealla tolalla.
Mäkin ajattelin että olenkohan mä oikea alkoholisti ja pärjäisinköhän ihan itse. Ja että onko mulla oikeasti ongelmaa vai liioittelenko asiaa?

Alku ei varmaan ole yhtään loistokasta ja viinapiru kuiskii korvaan syitä miksi juuri sinä voisit olla poikkeus ja loistava kohtuukäyttäjä :slight_smile:

Näin mä ajattelin ja petyin ennen tätä jaksoa joka on ollut alun vaikeuksien jälkeen parasta mitä voin itselleni nyt tarjota.
Ikään kuin aukesi väylä elämälle ja sille että hei mä voin tehdä asialle jotain.

Ja täällä saatu tuki sille että päivä kerrallaan riittää. Älä murehdi liikaa menneitä. Ole armollinen itsellesi.
Tsemppiä <3

Käännän kysymyksen toisinpäin. Miksi juon? Miksi join eilen? Halusin hetken kestävän autuaan nousuhumalan. Juomismäärillläni tämä vaihe kestää vain hetken. Sitten tulee pöhnä ja lopulta sammuminen. Seuraavana päivänä juominen jatkuu, eikä tule edes nousuhumalaa… Tuleee pöhnä ja sammuminen. Mitään edellisistä illloista ei jää mieleen. Pelottaa, että mitä on tullut mokattua. Miten lapset suhtautuu? Antaako puoliso vielä anteeksi. Uskooko kukaan, että töistä jäämisen syy on mahatauti. Ja sitten kaiken päälle helvetilliset ahdistukset ja fyysiset oireet.

Lopettamisen jälkeen näistä pääsee eroon. Siksi haluan lopettaa.

^ Join itse siksi, koska olin aktiivisesti riippuvainen. suurimman osan toimeliainta aikajaksoa fyysisestikin.
riippuvuudessa alkoholiin juodaan alkoholia riippumatta meneekö hyvin/huonosti. on himo viunaan.

En minä tiedä, miten sen saa loppumaan. Itellä tuli määrät täyteen. Sattui ehkä toivo syttymään. Joku jelppi. Kyllästyi samaan surkeuteensa. Alkoi lukemaan tarinoita. Säkä ja tuuri töni toiseen suuntaan. Tapahtui dramaattisia asioita hieman liikaa. Joku menee kokoustamaan, sehän on fine. Tai menee muualle tai itseensä.

15-20 vuotta aiemmin ois kannattanut lopettaa, eikä aloittaa ollenkaan, mutta tätä tiistaita mennään marraskuussa 2015.

Risainen elämä ja sen hyväksyminen ja ettei palaa takaisin huonoon, vaikkakin joillekin edelleen houkuttelevasti hölskyvän mielenterveyslääkkeen pariin… ei se auta, mut on se masenne kylläkin parhaasta päästä.
ja siitä hyvä aine, että nöyrryttää vuosikymmenten mittaan. ja tulee lopullinenkin unohdus toisille.

On kai niin, että jos ihminen juo, vaikka kaikki tosiasiat puoltavat olla juomatta, on kyseessä yksinkertaisesti alkoholismi. Alkoholismista voi toipua raittiiseen elämään.

Nyt kun haluat lopettaa, sinun on enää valittava tapa, millä pystyt toteuttamaan halusi. Ja kun olet valintasi tehnyt, ruvettava työhön noudattamalla valitsemasi tavan toimintaperiaatteita.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Olo on kuin viistoistakesäisellä. Kaikki on uutta ja ihmeellistä. Parasta tässä on kun oppii tuntemaan ittensä ja olemaan semmonen kun on. Silleen ei tarvii paeta mitään juttuja viinan taakse. Elämä on aika siistiä kun sen kokee raakana. Suosittelen kokeilemaan lämpimästi.

Niinhän jotkut sanoo, että alkoholisti kieltää ton vaivansa loppuun asti. Jospa lopetat tuon aprikoimisen sen välillä oletko alkoholisti vai et. Ainakin aika paljastavaa, että ompi alkoholiongelma kun alkaa epäilemään sitä, että onko itellä semmonen vai ei. Silloin yleensä on. Lopetat juomisen tyyliin toistaiseksi ja katsot mitä tapahtuu. Ei se ota jos ei annakkaan.

Minulle tämä sopii passelisti. Harmi vaan kun en aikaisemmin ole älynnyt pysyä viunauksista erossa. Eipä tuota etanolia mihinkään tarvii, eikä tarvii itteensä tärviölle juoda… Riittää kun lopettaa moisen hörppimisen vaikka joisi parit saunakaljat iltaisin. Ei sitä alkoholia mihinkään tarvitse.

Lopettamisen jälkeen elämä tuntuu elämältä. Tai jos kysymys on se klassinen kuten hiihtokilpailujen jälkeen: “Miltä nyt tuntuu?”. Vastaan, että race was good… ja jotain sinne päin… Hyvä fiilis. En kadu. Paras näin. SUOSITTELEN!

t. Vuosi ja seitsemän kuukautta.

Vastaan kysymykseen: Lopettamisen jälkeen tuntuu varsin, luvallanne sanon, vittumaiselta ja kokolailla kauan. Helppoa helpotusta nopeasti ei ymmärtääkseni ole. Sitten kun helpottaa, helpottaa kunnolla ja kauan. Tapasin männä viikolla henkilön, jonka helpotus oli kestänyt tähän mennessä 56 vuotta.

^ Tuosta oon kyl samaa mieltä. ja se perkeleen vähentäminen… ajanhukkaa, tilansa entisestään vaikeuttamista. mut ite ne omat kuviot on oivallettava. vastaukset oli mullekin olemassa, mutta alkoholistinen himo jatkaa valitulla uralla rakasta tölkkiä hellästi rutistaen ja sylissä hellien ja pöhnäisiä harhoja hivellen toi monta vuotta viivettä todella tehdä asialle mitään. and talk is cheap. mut ei auta kuin päivä kerrallaan, eikä päivä “yhdellä” kerralla.

Joo… Aika kauan siinä menee kun pääsee oloon, että on hyvä olla ilman alkoholia. En nyt muista tarkalleen milloin ekan kerran tämä vapauden ja rauhan tunne alkoholin suhteen on tullut. Mut juuri tällä hetkellä olo on hyvä. Muutenkin ihmettelen mihin olen tarvinut koko viinaa. Lienee yksilöllistä milloin riippuvuus helpottaa. Huomattavasti helpompi olo oli jo 5kk:n jälkeen. Mut joo… Tuskin näin pitkään selvänä olisin jos se tyyliin tuntuisi yhtä helvetiltä.

Alku oli minullekin hyvin vaikeaa, mutta joka päivä helpommaksi tulee. Ja kaikki on yksilöllistä. Toivon muille pikaista paranemista mutta kannattaa varata riittävästi aikaa - viikkoja, kuukausia… Aika parantaa haavat. Keinoja en ala luottelemaan kun niitä on miljoonia. Joku itelle sopiva kannattaa valita. Mulla oli “sillisalaatti” eli täältä ammennettu tieto ja sen perkaaminen itelle sopivaksi. Sitten ihan yksinkertaisesti halusin eroon viinasta. Mut joo oon ennenkin “halunnut” mutta tämä oli halua.

Minulla ei ole enää mitään mielitekoja viinan suhteen. Ehkä join ihan tarpeeksi aikanaan niin ei tarvitse enää. Mut juuri nyt olo suhteessa alkoholiin on se mitä edellisessä viestissä kerroin. Yksilöllistä… En oikein muista edes välillä, että olisin edes juonut koskaan.

Uskon, että aika moni päästyään irti alkoholista kokee hyvää oloa. Monet ihmiset on ollut vuosia raittiina, niin en usko että se on heille mitään tervanjuontia. Ei kukaan jaksaisi selvinpäin olla kuukaudesta toiseen jos se ei tuntuisi hyvältä. Tai edes paremmalta kuin juovana aikana.

Itselläni tällähetkellä on hyvä, rauhallinen olo. Ei himoja alkoholista. Voin suositella raittiutta näin omasta kokemuksesta, että kannattaa. Elämä on paljon parempaa kuin juovana aikana. Kun join sitä viinaa niin elämä oli aikalailla yhtä helvettiä loppuvaiheessa. Tosin subjektiivista kaikki. Siksi mietin, että miksi ylipäätänsä edes join koko viinaa. Minulle ilman alkoholia elämä on sellaista minkälaisena sen haluan olla.

Ketjun aloittajalle suosittelen kokeilemaan raittiutta sekä muille vielä asiaa harkitseville. Et pety! En ainaskaan itse ole pettynyt tai kadu tätä päätöstä. Juomisaikaa kadun mutta se tuntuu vanhalta pahalta unelta. Raittius on hyvä juttu. Kokeilkaa… :wink:

Huomenta,

paljolti juuri niin kuin Punatulkku kuvaa.

Minulla rauhoittuminen ja helpotuksen tunne tuli aika pian lopettamisen jälkeen, ja pelko tyhjyydestä alkoholin jälkeen hävisi. Juuri tuo tyhjyyden pelko oli minulla yksi lopettamista vaikeuttaneita tekijöitä. Tyhjyys täyttyi kuitenkin pian monilla mukavilla asioilla, joita ei ennen jaksanut tehdä. Olen myös ottanut vastaan kaiken tarjotun avun, ja nyt en mistään hinnasta luopuisi A-klinikan naistenryhmästäni! Upeita naisia, kaikilla oma tarinansa.

Ja kyllähän viini tai konjakki näyttää kauniilta lasissa ja varmaan maistuukin hyvältä, mutta se ei nyt vain ole minua varten.

Lukijatar

Hei Lukijatar, kiva kuulla, että sulla menee hyvin!

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Kiitos teille kaikille, näistä on suuresti apua!

Mietin tosi paljon sitä, mikä on alkoholisti ja mikä ei. Tavallaan ajattelen, että koska meillä Suomessa on niin voimakas kuva siitä, millainen alkoholisti on, niin iso osa ihmisistä, joilla ei ole juominen hallinnassa, ei tunnista olevansa alkoholisti. Olisiko siksi puhua jollain muilla termeillä? Alkoholille allerginen? En tiedä.

Tällä hetkellä mulle on hyvin itsestään selvää, etten enää juo, en ollenkaan, enkä milloinkaan. Se ei sovi mulle. Se aiheuttaa pahaa oloa mun läheisille, eristää mut muusta maailmasta ja on huonoksi mun terveydelle. Ajatus on vähän sama, kuin että jos sairastuisin vakavasti, niin enhän jättäisi lääkkeitä ottamatta tai kieltäytyisi hoidosta. Tai jos tulisin allergiseksi pähkinöille, en enää söisi niitä, vaikka kuinka tykkäisin. Ei se pähkinättömyys olisi mikään iso juttu, ei minulle, eikä muille. Onko alkoholittomuus?

Miksi on niin iso asia, että joku ( = minä) ei enää käytä alkoholia? Mulle tai muille. Olisi todella kummallista, jos jatkaisin juomista, koska se lopulta tuhoaisi mut. Joten sitä vaihtoehtoa, että joisin koskaan enää alkoholia, ei mulle vaan itsestään selvästi enää ole olemassa. Ei pähkinä-allergikkokaan voi syödä pähkinöitä.

Eniten mietin, että mitä tässä oikein nyt tapahtui tai oli tapahtumatta? Olisinko mä voinut estää sen, että tulen yliherkäksi alkoholille? Alkoholistiksi? Olisiko se tapahtunut joka tapauksessa, vai olenko mä tehnyt asioita, että olen edistänyt sairauttani? Tähän on varmaan liian yksinkertaista sanoa että joo, olisit voinut jättää juomatta sen ensimmäisen alkoholiannoksen. Mistä mä sitten olisin tiennyt, olenko allerginen alkoholille vai en.

Pahoittelut, että tämä on niin sekavaa. Mä todella mietin näitä juttuja nyt paljon ja jokaisesta kommentista, mitä tänne kirjoitatte, on mulle tosi paljon apua.

Asiallisia kysymyksiä, ja vastauksista voi vetää juuri ne tarpeelliset johtopäätökset.
Alkoholismia on monentasoista ja monenlaatuista, kuten varmasti jokainen on itseään ja muita ihmisiä nähtyään huomannut. Jos johonkin noista kysymyksistä myönteisesti vastaa, niin jotain korjattavaa on. siinä olen samaa mieltä.

Vain yksi kysymys minua arvelutti… onko se ihan yleispätevä.
Se on tuo kakkonen. Otatko mielelläsi viinaa yksin.

Jos se tarkennettu että paljon viinaa yksin, niin asia olisi selkeä, ongelma se on. Mutta nyt siitä voi lukea rivien välistä tuollaisen asenteellisen kannanoton; yhdessä juominen on terve ilmiö, sosiaalisuutta ja juhlimista jne joka on hyväksyttävää alkoholinkäyttöä. Mutta yksin jos otat napanterin -pienenkin- niin se on väärää käyttöä.

Minusta ei välttämättä. Määrä ja jatkuvuus ratkaisevat.

Sattui nimittäin niinkin, että tuttavapiiriini kuulunut mies, erittäin arvostettu ja pidetty, monipuolinen ja fiksu, kuoli muutama vuosi sitten lähe syhdeksänkymppisenä.
Vasta hänen kuolemansa jälkeen leski kertoi lapsille -vanhoja ihmisiä jo hekin- että ei se mies mikään raivoraitis ollut, vaikka monet niin ajattelivat. Jopa ne omat lapset.
Leski kertoi että kymmenet vuodet miehellä oli tapana silloin tällöin, ehkä kerran viikossa, joskus jättäen kuukausiakin väliin, ottaa illalla ihan yksinään ihan kunnon lasillinen kirkasta viinaa, toki laimennettuna siedettäväksi. Jonkinlaisen rentoutumiskeinona, nautiskellen siiinä ennen nuykkumaanmenoa. Ja sen hän halusi tehdä nimenomaan yksin. Seurassa hän ei koskaan välittänyt ottaa alkoholia, kenties jonkun tervetuloryypyn maiskutteli siinä kuin muutkin, mutta seurustelujuomaksi ei tuo muutenkin sanavalmis ja hyvänä keskustelijana tunnettu mies alkoholia tarvinnut.

Ei minusta tuo tehnyt miehestä alkosolistia että hän halusi ottaa ne itselleen sopivat viinamäärät nimenomaan yksin.

Eli, en ihan tuota kohtaa listassa ymmärrä… muuten myönnän kaikki ihan oikein ajatelluiksi.

Hyvä huomio mestänreunasta. Tuo kakkonen on vähän “sellainen” juttu. Minäkin tunnen monia joilla yksin napattu paukku tai kaksi kuuluu säännöllisesti päivän rituaaliin. Eikä tietoakaan alkohlismista.
Sensijaan olen vahvasti sitä mieltä, että eristäytyminen omiin oloihinsa juomaan on vakava varoitusmerkki alkoholinkäytön luisumisesta vaaralliseen suuntaan. Sosiaalikontrollin puuttuessa määrällä ja juomistiheydellä ei ole välttämättä suurta merkitystä. Omakohtainen kokemukseni! :confused: