Uutta voimaa, Tiipero! Tärkeintä minusta on kuitenkin sun oma halusi raitistua. Mä suosittelen sitä AA:takin kyllä, itse tosin käyn Al-Anonissa, kun oma ongelmani on enemmänkin alkoholistin rinnalla alkoholisoituminen 
- mutta ihan vaan menemisen takia, siksi että näkee ja kuulee mitä siellä sanotaan.
Mitä genetiikkaan tulee, itse olen alkoholistin tytär, ja aina olen huomannut, että maistuu, ja maistuu muuten siskollekin. Molemmilla opiskeluaika oli aika hulvatonta. Mulle, kun olen perheetön, on juhliminen kelvannut sitten vielä tänne kohti kolmeakymppiä, mutta sitten häpeä, pelko ja ahdistus kundikaverin taipumuksista alkoi ottaa vallan; rupesin pelkäämään, että se tuottaa meidän mahdollisille tuleville lapsille samanlaisia pettymyksiä, kuin minulle, ja elämämme alkoi muutenkin näyttää niin kännistä känniin menevältä, että tuntui, ettei niitä lapsia kohti edes olla menossa. En jaksanut odottaa, että hän mahdollisesti raitistuisi ja ryhtyisi minun muksujeni unelmaisäksi (joka hänestä kyllä sydämensä puolesta voisi tulla - viinaa janoava keho vain ei enää miellytä)…
joten olen nyt yksin ja taistelen myös omaa juomistaipumustani vastaan. Itse juon tuskin koskaan yksin, joten siinä mielessä paineita asian pariin ei varsinaisesti ole. Minun koetinkiveni on bileissä. Yksin hömpsyssä oleminen on mielestäni suorastaan omituista.
Sun kirjoituksissasi mua kosketti ja järkytti se, että näen niissä eksäni, ja ymmärrän nyt paremmin hänen taisteluaan - ja toisaalta myös sitä, miksi minun piti päästä pois. On hyvä, että on internet, paikkana missä puhua - mutta niitä on muitakin. Voimia! Meille molemmille!
