Olen tullut pitkän juomahistoriani perusteella siihen tulokseen, että juomisen lopettamisessa tärkeintä on saada päivitettyä ja tallennettua aivoihinsa, että minä en enää käytä alkoholia lainkaan. En yhtään.
Kun raitis linja on kirkkaana mielessä ja tukiryhmä tukena, onnistumisen mahdollisuudet ovat paremmat.
Pikkuhiljaa sukulaiset ja kaveritkin oppivat tämän, eivätkä enää tuputa juotavaa. Paljon juovia on ehkä parasta vältellä ainakin raittiuden alussa.
Minulla on ajoittain vaikeuksia pitää painoani kurissa. Syömisessä on sama homma. Kun saa kohtuu syömisen “buumin” päälle aivoihin, annokset pysyvät järkevinä.
Kyllä asia minun kokemukseni mukaan noin menee. Korkki kiinni ja kaikenlainen henkinen venkoilu pois juuri sen suuntaisesti kuten kirjoitat. Kaikissa tilanteissa pitää olla kristallinkirkkaasti mielessä, että en ota yhtään pisaraakaan ja sillä siisti. Ja muistaa ottaa päivän kerrallaan, niin sitten sitä juomatonta aikaa rupeaa pikkuhiljaa kertymään. Tsemppiä!
Tuo on jotain, missä itse olen epäonnistunut. En saa naksautettua aivojani siihen asentoon, että juominen on loppu. En osaa sanoa ei mieliteoille. Henkinen venkoilu siis jatkuu. Minulle ei sovi koko loppuelämäksi päättäminen, mutta ei minulle sovi päivä kerrallaan eteneminenkään. Olen hakoteillä, en tiedä miten pitäisi aloittaa enkä muista miten tein 9 vuotta sitten, kun raitistuin. Ehkä elelen lopunaikoja sillä tavalla, että koko ajan tiedostan paremmin, että juomisen täytyy loppua, mutta en ole saanut sitä vielä käytäntöön. Vaikka niinhän sitä sanotaan, että muutos alkaa tiedostamisesta. Olen siis jo muutoksen tiellä ja odotan kovasti seuraavaa vaihetta.
Minulla meni vuosia semmoisessa kummallisessa välivaiheessa, että join valtavia määriä, mutta samaan aikaan kuitenkin jollakin aivojen osalla käsittelin tulevaa lopettamista. Toki siitä käynnissä olleesta prosessista kertoivat myös lukuisat epäonnistuneet lopetusyritykset. Nyt tämä nykyinen raitis kausi on sitten kestänyt selkeästi pidempään. Minulla se vaati sellaisen tunnekokemuksen, että nyt sen on tapahduttava, nyt ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Siihen asti olin venkoillut.
Ei se helppoa ollut. Alkuun menin ihan hetki kerrallaan, sitten päivä kerrallaan. Alkuviikkoina yksi viikko oli hyvä mittayksikkö, kun kokonainen kuukausikin tuntui ikuisuudelta. Laskin siis päiviä, ja viikot olivat sitten sellainen pidemmän aikavälin laskuyksikkö. Nyt kun aikaa on kulunut, niin en enää laske viikkoja, vaan kuukausia.
Se on sitten asia erikseen, että mistä ihmeestä sen tarvittavan päätöksen saa kaivettua. En osaa siihen vastata, mutta minusta sinun pohdintasi kuulostaa siltä että sinun kohdallasi se on vain ajan kysymys. Sekin varmasti auttaa, kun sinulla on pidempää raittiutta elämässäsi ollut, niin ei se raitistuminen mikään tuntematon asia sinulle ole. Tsemppiä pohdintaasi, kyllä sinä vielä onnistut löytämään motivaation kun hetki on oikea!
Kun kiintiö tulee täyteen, tulee täydellisen väsyminen ja kyllästyminen juomiseen ja krapuloihin. Sitten on valmis lopettamaan. Niin ainakin minulle kävi. Onnekseni ei terveys eikä ihmissuhteetkaan ehtineen tuhoutua.
Tsemppiä!
En tiedä itse mitä minulle tapahtui, sain AA-kirjallisuutta käsiini ja luin ja luin, ja halusin ryhmään ja raittiiksi. Enkä ole sen jälkeen juonut. Olen ajatellut että rukouksiini vastattiin kun oli niin rukoillut että pääsisisin irti siitä elämästä mitä elin. Siinä oli hullua juomista kaikilla ja väkivaltaa yms.
Toivon kovasti että kaikki saavat ahaa-ajatuksen ennenkuin tosiaan tuhoutuu suhteet läheisiin, menee terveys, menee mielenterveys, menee kaikki.
Mutta se onkin jännä juttu että ympristö näkee ja kokee sen kauheuden, mutta juova ihminen vain naureskelee ja antaa mennä, ei enää ymmärrä missä ja miten elää.
Näin minä sen näin ja koin.
Vasta kun pääsin irti siitä kauheasta sekamelskasta niin tajusin missä olin ollut.
Jaksaisi kyllä dokata mutta ei sen jälkipyykkiä ja kaikkea pahaa mitä se tuo ainakin minun tyylillä juoda koska aina olen tiedottomassa tilassa.
Huomenna päivä 14 eli pari viikkoa selvinpäin ja muistan aika paljon noista päivistä verrattuna normi viikonloppuhin ja korjailu päiviin.
Mietiskellyt aika paljon parin viikon aikana mitä pahaa on saanut aikaiseksi matkan varrella sen mitä niistä saattaa hämärästi muistaa. Usein ei muista yhtikäs mitään muuta kuin mitä joku saattaa kertoa.
Toki miettiminen ei paljoa auta eikä saa tehtyä paskaa tekemättömäksi se on varma mutta ajatukset vaan pyörii niiden ympärillä enemmän ja vähemmän.
Toivottavasti mieli kääntyy ennen kuin retkahdan “ja nollaan” tilanteen…
Mutta ainakaan tänään tuo “nollaus” ei tapahdu vaan se on selvä päivä ja ilta millä mennään eteenpäin!
Kiitos. Minäkin toivon, että se on vain ajan kysymys. Juomismäärät ei ole pitkään aikaan lisääntyneet ja olen lopettanut muutama kuukausi sitten kokonaan sen, että lähdin ostamaan kaupasta lisää. Siihen olen tosi tyytyväinen.
Kuvaat hyvin tuota välivaihetta, elän selvästi sellaista paraikaa, koska jokaisella juomiskerralla ja niiden väleissä käsittelen tulevaa lopettamista. Käytäntöön pano uupuu, mutta on uskottava, että se joskus vielä tapahtuu. Ja silti olla käyttämättä tilannetta tekosyynä juomiselle. Tänään huomasin pessimistisen ajattelun vallanneen mieleni. Sitä yritän nyt kitkeä pois. Ilmeisesti kuitenkin jo aika paljon haluaisin ulkoisista syistä lopettaa. Yritän ruokkia oikean hetken syntymistä nyt ajattelemalla enemmän juomisen huonoja puolia.
Tämä on ollut tässä matkan varrella niin tuttu tunne. Varsinkin alkuvaiheessa on ollut välillä sellainen fiilis, että ei tässä voi kuin hävitä.
Ja tein sen päätelmän, että parempi olla vaikka hiukan tylsistynyt ja vailla elämäniloa, kuin kuollut.
Koska kohti sitä ennen aikaista kuolemaa omakin alkoholin käyttö oli jo väistämättä menossa.
Mutta ankkuroin itseni aina vain siihen ajatukseen, että kun saa tarpeeksi aikaa viimeisen ryypyn väliin, niin ehkä elämä alkaa muuttumaan myös paremmaksi jossain vaiheessa, niin kuin moni jo raitistunut väittää.
Minä myös yritän miettiä samoin, että jos vaan saan pidettyä homman hanskassa ja korkin kiinni niin kyllä ne paremmat ajat tulevat.
Monet jopa julkisuudesta tutut henkilötkin puhuvat sen puolesta, että kun ovat laittaneet korkin kiinni niin ovat eläneet elämänsä parasta aikaa.
Osittain uskon ainakin samalla tavalla, että kun pääkoppa paranee niin siitä on suunta varmaan ylöspäin uskon niin. Vaikka olisi tylsistynyt niin ei ainakaan juomisesta tarvitse stresssata
Minulle juominen juuri lisää stressiä. Milloin pääsee, miten, koska, missä, kotona…ulkona etc.
No sitten kun on se keksitty missä, milloin, mitä, koska ja niin menty päätyyn…
Sitten saa taas miettiä kun parin päivän putki loppuu, että mitä tuli taas tehtyä, missä tuli tehtyä ja kenties kenen kanssa…
Sitten stressiä kestää seuraavaan kertaan elämä on niin kuin samaa oravan pyörää ja erittäin huonoa sellaista kaikin puolin. Vaikea siitä on mitään hyvää kyllä löytää vaikka kuinka hakemalla hakee
No eilen en ottanut ja on kyllä hyvä aamu kankkus aamuihin verrattuna. Ei laatta lennä, tuli nukuttua ja mikä parasta niin muistaa eilisen kuin eilisen päivän. Minulle tuo on oikea motivaattori.
Se on kaksi viikkoa täynnä ja eteenpäin samalla tavalla!
Todella järkevästi kirjoitat, ja kirjoitatte että sen viimeisen ryypyn jälkeen on saatava tarpeeksi monta päivää, sitten viikkoa, kuukausia ja vuosia niin olo helpottuu.
Kaksi ensimmäistä viikkoa oli kyllä ihmeellistä, olinkuin jossain auvoisessa olossa, pää pilvissä, ja onnellinen: Olin vapaa! Olin vihdoin Vapaa!
Ihanaa on ja oli silloin alussakin se että muistan kaiken eilisestä, voin lähteä ajamaan autoa eikä pelota poliisi ja ratsiat, kaikki näyttää ja tuntuu hyvältä, kauniilta ihmeelliseltä. Onnelliselta. Niin tänäänkin, vaikka olen ollut raittiina jo kauan niin silti pidän erittäin tärkeänä omalla kohdalla sen että muistan olla kiitollinen siitä että saan herätä raittiina ihmisenä. Se kun ei ole ihan itsestään selvyys.
Minä kamppailin vuosia ja vuosia, että saisin uuden elämän. En tajunnut että koko elämäntyylini oli väärää, hektistä sähellystä asiasta toiseen, tupakkaa ketjuna, jollain piti rauhoittaa mieli. Unettomuutta kun syyllisyys ja häpeä kalvoi tai jokin hirveä levottomuus.
Mutta kaikki muuttui kun tosiaan aikaa kului ja pääsin terapiaan, vertaistukeen ja siitä pikkuhiljaa muutos on tullut.
Tänään onnellinen raitis entinen juoppo, ihan reilusti voin sanoa että olin juoppo, join sammuksiin aina itseni. Sinne en enää halua takaisin.
Ajatuksista kaikki lähtee. Mitä ajattelen sitä olen…
Onnea kahdesta ensimmäisestä viikosta!
Siinä on päässyt jo aika kivasti raittiuden makuun, olet kuitenkin jo noin puolessa välissä kokonaista kuukautta.
Olen samaa mieltä, että aivoissa se tapahtuu. En osaa itse ajatella ‘päivä kerrallaan, tänään en juo’… Jotenkin tuo ajatus jättää itselleni tulevaisuuden liian vapaaksi ja avonaiseksi ja riippuvaiset aivothan kyllä löytää raon jos sellainen on.
Minun mielessäni on ollut vain ajatus etten juo enää ikinä, sen jälkeen kun raitistuin. Sama ajatus on ollut tupakan kanssa. En voi polttaa enää yhtään röökiä IKINÄ, tai muuten se alkaa taas. Ja minä en todella ole halunnut enää kumpaakaan myrkkyä elämääni.
Välillä tulee mielitekoja, mutta ne menee aika nopeasti ohi ja tuo ajatus on voimakkaana edelleen mielessä, enkä ole ikinä jättänyt ovea raolleen näille asioille, vaikka toki tiedostan että semmoinenkin hetki joskus saattaa vielä tulla yllättäen.
Kyllä se nimenomaan vaati tuon aivojen myllytyksen, että siihen lopulta pääsi, ja sen että juomisen huonot puolet oli lopulta vaa’assa painavammat kuin hyvät.
Röökittä noin 13v ja alkotta noin 4v.
Ja kamppailen tällä hetkellä ruuan/sokerin/herkkujen kanssa mutta työn alla sekin tässä pikkuhiljaa
Onneksi olkoon!
Samaa mieltä ettei enää myrkkyjä kehoon, en oikeasti enää kestäisikään niitä.
Mutta nuo herkut , kun ostan niitä niin en voi olla syömättä kerralla… mässäilyähän se on. Siinäkin pätee ainakin minulla se, etten ota ensimmäistä, enkä osta kotiin niitä. Pullahimon olen saanut selätettyä niin että teen itse jotain terveellisempää eikä niin rasvaista ja sokerista kuin mitä kaupasta saa.
olen sairastanut nuorena bulimiaa, joten kait olen tällainen ahmija kaiken suhteen.
Kaikki tapahtuu korvien välissä. Omalla kohdallani luulin olleeni syvässä masennuksessa ja alkoholismissa (tai siis olinkin, olin ollut valmis lähtemään lopullisesti milloin vain). Alkoholismini syynä ei kuitenkaan ollut pelkästään kyseisen molekyylin tuoma riippuvuus, vaan tunnistamaton Bipolaarisuuteni, joka oli sinikäyrän muotoisina tunnevaihteluina houkutellut käynnistämään holtittoman alkoholinkäytön yhä uudelleen niin huipulla kuin pohjallakin. Onneksi sain virhediagnoosin ja sen myötä SSRI-lääkityksen, joka yhdistettynä bipolaarisuuteeni käynnisti jo neljässä päivässä manian.
En ymmärtänyt tätä ja nappailin sekaan vielä Selincro nimistä lääkettä, jonka tarkoitus on hillitä tarvetta juoda. Tämän jälkeen olinkin jo lopullisesti sekaisin. Järjettömän manian lisäksi näin harhoja (lentäviä liskoja yms.) sain lihaskramppeja jopa sisäelimiini, katkokävelyä jne. - kyyti oli siis hurjaa. Melkein vuosi meni erilaisissa tiloissa, kunnes tajusin jättää selincron pois, taistelin talous- ja työasiat - nuo mieltä eniten häiritsevät tekijät paremmalle tolalle. SSRI:tä otan yhä, sen avulla mieleni näyttää seikkailevan normaalin ja hypomanian välillä. Tämä onkin parasta, mitä osaan kuvitella tunneskaalan perustaksi.
Parhaat kiksit saan nyt työstäni. Viinaa tekee vielä mieli päivittäin, koska työni tuomat positiiviset tunnemyrskyt olin tottunut tasaamaan alkoholilla. Nyt päällimmäisenä on ajatus, että haluan nähdä, mihin tämä kaikki voi johtaa ilman alkoholia. Se voittaa jopa viinanhimon, joten aika hyvältä näyttää - jos vain masennus pysyisi poissa.
ja riippuvaiset aivothan kyllä löytää raon jos sellainen on.
mutta työn alla sekin tässä pikkuhiljaa 
, kun ostan niitä niin en voi olla syömättä kerralla… mässäilyähän se on. Siinäkin pätee ainakin minulla se, etten ota ensimmäistä, enkä osta kotiin niitä. Pullahimon olen saanut selätettyä niin että teen itse jotain terveellisempää eikä niin rasvaista ja sokerista kuin mitä kaupasta saa.