Lopettaminen ja paniikkikohtaus

Tervehdys

Olen uusi täällä ja hetken mietin, että kirjoitanko tämän Vähentäjiin vai Lopettajiin. Olen mies ja lähentelen viittä kymppiä. Tilanteeni on sellainen, että ensimmäiset kännit olen ottanut siinä 11-12 vuotiaana ja siitä eteenpäin 17 ikävuoteen viikonloppukännejä enemmän tai vähemmän. Ikävuodet 17- 20 tuli polteltua kannabista sen verran, että alkoholi jäi vähemmälle. Armeijan jälkeen, eli n 21v. eteenpäin runsaasti alkoholia ja vuoden parin päästä kuvaan tuli vielä muut päihteet, kuten amfetamiini, extacy, eli varsinaista sekäkäyttöä n 7 vuotta. Tässä kohtaa aloitin vakavan suhteen, joten meno vähän rauhottui. Olin kuitenkin aina töissä ja tienasin ihan riittävästi rahoittaakseni tuon välillä aika sekopäisenkin elämän.

Viimeiset 20 vuotta olen edelleen käyttänyt alkoholia yli kaikkien mahdollisten suositusten. Hyvä asia on se, että en käytä huumeita enkä lääkeitä. Minulla on työ ja hoidan työni, tosin joskus vaihtelevasti (alko), mutta hoidan sen. Olen miettinyt varmaan 10 vuotta, että haluan lopettaa alkoholin käytön ja nyt on mittari tullut täyteen. Haluan Lopettaa ja olen nyt ollut 2 viikkoa ilman pisaraakaan. Tiedoksi vielä, että minulla ei ole ollut tipatonta kuukauden taukoa ainakaan 28 vuoteen.

Lyhyesti vielä juomistavastani. Kun juon yhden, niin juon itseni käytännössä aina humalaan. Inhoan yhden ottamista. Keskimäärin juon kaksi kertaa viikossa, eikä minulla ainakaan kahden perättäisen illan jälkeen haluja jatkaa juomista, koska krapula on sen verran kova. Rutiinilla hoidan, että oma koti löytyy ja ainakin omasta mielestä pystyn käyttäytymään suhteellisen järkevästi, mutta muistaminen on aamulla hataraa. Nyt siis kun luin oman kirjoituksenin, niin Lopettajat lienee minulle oikea osoite. Motivaatiota minulla on rutkasti.

Nyt kun olen ollut pari viikkoa ilman alkoholia, niin mieli on pääsääntöisesti ihan positiivinen, mutta olen saanut muutamana viimeisenä päivänä paniikki kohtauksen oloisia tiloja ja tänään aivan selvästi sain paniikkikohtauksen. Olen ymmälläni, koska ymmärtäisin paniikkikohtaukset jos vetelisin jotain viikon putkia. Olen kuitenkin nykyään enemmän viikonloppu dokaaja, joka juo itsensä vahvaan humalaan, eli reippaaseen seuraavan päivän krapulaan asti. Voiko kohtaukset olla jonkin sortin vierotusoireita? Onko jollain muulla kenties ollut samalaisia kokemuksia lopettamisesta?

Hei. Tervetuloa Lopettajiin. Oikein minustakin sinä diagnoosisi teit. Selvästi lopettaja ainesta. :smiley:

Voipi olla että paniikkikohtaukset tosiaan johtuis rajusta muutoksesta. Hyvästä sellaisesta. Ihme olisikin jos ei missään tuntuisi.
Itsekin muutamia vuosia join joka päivä 5 litraa kaljaa. Lopetin kuin seinään ja jälkeenpäin tuli mieleen että olis voinut kramppikin iskeä.
Kaksi viikkoa on jo pitkä aika. Ei kramppeja enää tule.

Hienoa että olet päässyt alkuun ja motivaatiotakin on. Se on se tärkeä juttu.
Kunhan noi muut murmelit herää kommentoimaan saanet viisaampia neuvoja. :wink:

Minulla oli aikoinaan pahoja paniikkikohtauksia ja lääkäri sanoi, että kun suuri stressi laukeaa niin siitä sitten viiveellä voi tulla niitä kohtauksia. Ja siis minulla oli just näin. Se varmaan sullakin tuon mittarin täyteen tuleminen nyt aiheutti tämän.
Kuoleman pelkohan siinä on se päällimmäinen tunne. Se on kammottava ja todellinen, mutta menee ohi kyllä.
Mulla on tässä vuoden aikana kerran se paniikkikohtaus muistuttanut olemassaolostaan. Iski paniikki siitäkin kun tajusin sen kummittelevan…aloin yksinkertaisesti hengitteleen kaikessa rauhassa ja luovin sen kohtauksen alta pois.

Kiitoksia rakentavasta ja positiivisesta palautteesta.
Kirjoittaja 0132 olen kanssa tosiaan täysin samaa mieltä, että minulle oikea osoite on Lopettajat. Jos 35 vuotta on harjoitellut jonkinlaista kohtuukäyttöä siinä onnistumatta, niin eiköhän se ole viisasta hyväksyä tosiasiat.
Asia lienee suurin piirtein sama, kun olisin harrastanut vaikka tikanheittoa reilut 35 vuotta osumatta koskaan tauluun. Silloin varmaan kannattaa etsiä uusi harrastus.

Nyt vaan uutta viikkoa kohti ja parempaa fiilistä odotellessa.
Mielenkiintoista olisi kuulla muiden kokemuksista kuinka kauan tällainen hutera olotila saattaa kestää. Ensimmäiset lähes pari viikkoa ei siis ollut mitään ihmeempiä merkkejä paniikkikohtauksista, mutta vasta viimeiset päivät tuntunut välillä todella ahdistavalta. Mieli ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen masentunut.

Minulla 7 viikkoa täynnä raittiina ja tänään on ollut erittäin huono päivä. Ahdistus, paniikki, ryyppääminen mielessä. Ei nämä näemmä helpota ainakaan ensimmäisten kuukausien aikana, vaikka niin luulin, että takanapäin olisi jo vieroitusoireet, mutta henkinen koukku on kova.

Toivon sinulle voimia Pikku-lintu. Hyvä asia on, että kun pärjää huonon päivän, niin hyvä päivä tuntuukin juhlalta.

Omalla kohdalla yritän olla laskematta raittiita päiviä ja keskityn vain ajattelemaan asioita uudella tavalla. Tänään on ollut parempi päivä, eilinen ja toissapäivä olivat sen sijaan aivan karmeita. Ahdistusta, paniikkikohtaus, päänsärkyä ja ylipäätään hemmetin hutera olo. Vaikka minulla ei ole ollut mitään viinan himoa, niin oli lähellä, että en paniikiissani vetänyt huikkaa väkevää ikään kuin lääkkeenä. Onneksi en tehnyt sitä ja nyt tuntuu, että alkaisi helpottamaan. Olen kuitenkin varautunut pahimpaan. Seurataan tilannetta ja voimia sekä positiivista mieltä kaikille :smiley:

Mukava kuulla Hoodie, että alkaa helpottamaan. Jes! Se tunne helpottaa, kuten mullakin nyt, kun pahat olotilat vaihtuu raukeuteen eikä Opamoxkaan vaikuta enää oksettavasti (sitä määrättiin just näihin pahoihin hetkiin, joita tulee n. kerran tai kaksi viikossa eli käyttö onneksi vähäistä). Tällä hetkellä illalla otetun lääkkeen vaikutus alkaa lieventyä ja olo tasaantua yötä kohti. Tuntuu jo siltä, että tästä selviyttiin taas. Kohtausta edeltää tyhjästä alkavat fyysiset kivut ja herkistyminen kummallisille asioille, jotka tuottavat ahdistusta ja siitä menee määrittelemätön aika, että kohtaus tulee “päälle” kunnollisella voimalla.

Hieman taustaa siis omaan alkoholin ongelmakäyttöön “lääkkeenä”. Minulla ahdistuskohtaukset ovat kestäneet 20 minuutista vajaan vuorokauden mittaisiin tiloihin tämän 7 viikon aikana (kun se alun krapulaviikko ja fyysiset vieroitusoireet oli selvitetty), mutta pääsääntöisesti alkoholin lopettaminen on ollut positiivisuutta, tyytyväisyyttä ja elämänhallintaa tuovaa, mutta sitten siihen toiseen käyttöön vaikuttavaan asiaan.

Minulla siis vaivana posttraumaattinen stressi kehossa, paniikkihäiriö, keskivaikean masennuksen, ahdistuksen, vakavan päihdeongelman, väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön kokeneena lisäksi soppa on melko kompleksinen, mutta pääsääntöisesti positiivisella mielellä eteenpäin hetkellisestä tunnetiloista eteenpäin… raittiina ja itseään kaikella muulla tavalla auttaen kuin alkoholilla.

Hyvää yötä ja levollisia raittiutta tukevia unia. :slight_smile:

Pieni mutta sitkeä lintu.

Raittiina mennään yhdessä parempaan huomiseen.

Kiitosta vain. Niin mennään! :slight_smile: Tänään aamulla kyllä mietin vakavasti raittiudesta luopumista. Mutta vielä toistaiseksi raittiina olen. Kohtuukäyttö ym. pohdinnat ovat vain ohimeneviä ajatuksia, mutta säännöllisesti toistuvia tässä uudessa elämäntyylissä.

Onhan 7 viikkoa lyhyt aika. Siinä ei vielä ihmeitä tapahdu. Kaksi vuotta join säännöllisesti arkena. (Sinä aikana toistuivat myös 2-3,5 kk:n juomattomat jaksot, jotka aina katkesivat ajatukseen kohtuukäytöstä. Eli yritin vimmatusti kuitenkin saavuttaa raittiutta.) Sinä aikana, toistuvien epäonnistumisten kautta, keho kääntyi sisäänpäin ja ajatukset ettei juomisella ole enää väliä. Tässä sitä opetellaan uutta elämää pitkään taustalla vaikuttaneiden syiden kanssa ja muutokset ovat hitaita. Sen kun malttaa muistaa niin helpompi valita päihteetön hetki. Ja niitä valintoja sitten jatkaa vain eteenpäin rohkein mielin.

Paniikkikohtaus on niin todellinen, että se on todella ahdistava kokemus kokijalleen. Minulla vaihtelevat hulluuden ja kuoleman pelot. Usein liitännäisoireena hulluuden kokemukseen liittyy tunne siitä, että satutan jotain toista ihmistä tai eläintä, koska tulen hulluksi enkä kykene kontrolloimaan käytöstäni. Esim. Eilen tämä kokemus. Kamalia juttuja kokea. Samalla viha kääntyy omaa kehoa kohtaan, se on parempi niin, mutta pelottavaa se on.

Minulla ei ole ketään kenen kanssa jutella näistä arki-elämässä, joten tulevan parisuhteeni aion perustaa rehellisyydelle.

Uskon, että kaikki menee vielä hyvin ja parisuhteen kautta voin vapautua lopullisesti näistä kehon oireista sekä alkoholismista. Suhteistakin muodostuu just sellaisia kuin me itse olemme kykeneväisiä luomaan, jos ajattelee vaikka parisuhdetta. Haluaako ryypätä lauantai-iltaisin baarissa hilluen vai tehdä vaikka toiselle ihania rentoutus-iltoja päihteettömillä keinoilla. :slight_smile:

Että sinänsä, ihan hyvinhän tässä menee, kun tulevaisuuteen on katse ja positiivisella mielellä. :smiley:

Joskus koin ettei ole tulevaisuutta. Se oli synkkää aikaa.

Hei. Jotenkin samankaltaisuutta on sinun tarinassasi osittain ja siksi haluankin rohkaista että kyllä selviät kunhan et ota sitä ensimmäistä ryyppyä. Tukinaiset.ry oli joskus silloin kun minä raitistuin se paikka mihin otin yhteyttä ja sain vertaistukea myös muihin ongelmiin kuin juomiseen. En tiedä mitä nykyisin on mutta varmaankin apua löytyy.
Ja muillekin sen verran että ne on ihan normaalia olotiloja nuo kaikenlaiset ahdistukset ja paniikkioireet kun lopettaa juomisen. En minäkään juonut joka päivä monen viikon putkia (en olisi pysynyt hengissä), silti olen alkoholisti ja vieroituspoireet tuli kun en pariin viikkoon juonut, mutta sen jälkeen voimaa sain siitä että olin vain päivän kerrallaan raittiina, tuntui miltä tuntui. No, kävin ryhmissä tiheään ja oli raittiita ystäviä joiden kanssa jutella ja kulkea.
Tsemppiä teille kaikille, mikään tunnetila ei ole pysyvä.
Niin ja vielä sellainen muisto kun oli oikein pelottava ahdistus päällä niin eräs henkilö neuvoi että mene maata lattialle ja kuuntele mitä tapahtuu, anna kaikkien ahdistusten tulla. Ei tapahtunut mitään, en kuollut enkä tukehtunut, päinvastoin usein tuli puhdistava itku.

Kiitoksia kaikille rohkaisevista sanoista.
Tosiaan, olen yllättynyt miten vähän tekee mieli alkoholia. Muutenkin olo on helpottunut oikeastaan päivä päivältä voisi sanoa. Olen pitänyt itseni kiireisenä ja tallentanut kännykkään parin näppäyksen päähän muutamia perustavaa laatua olevia syitä olla ottamatta huikkaa. Tarvittaessa kaivan kännyn esille ja syvennyn lukemaan muutaman rivin helpotuksen saamiseksi. Tarvetta ei vielä ole hirveästi ollut, mutta hyvä olla varalla. Iltaisin huomaa nukkumaan mennessä, että jotenkin kroppa väreilee ja nykii, mutta se ei oikeastaan tunnu niinkään pahalta.
Varsinainen ongelmani on, että osaa käyttää alkoholia. En ole koskaan osannut, enkä oikeastaan edes halua oppia sitä käyttämään ns.sivistyneesti. Eihän sitä aina tietenkään ole aivan lärveissä ollut kun on ottanut, mutta kun otan yhden, niin koko lopettamisprosessi on hemmetin epämiellyttävä. Koska olen perus luonteeltani ujo, olen kehittänyt dokaamisesta eräänlaisen seikkailun tilkitsemään sitä torjutuksi tulemisen pelkoa elämässäni. Lisäksi humalatila on jotenkin antanut minulle myös yhdenvertaisuuden tunteen varsinkin isossa joukossa. Erikoista tässä kaikessa on se, että näin vanhempana en koe ongelmaksi enää ujoutta, mutta jotenkin on jäänyt vaan vanhat tottumukset ja tavat päälle.
Yritän rakentaa tulevaisuuteni siten, että en ota sitä ensimmäistä huikkaa ja pyrin olemaan mahdollisimman rehellinen itselleni ja muille.

On erikoista miten helpottava tunne tulee rehellisyydestä. Rehellisyys ei ole helppoa, mutta sitä opetella ja siinäkin voi kehittyä. Ihailen ihmisissä usein heidän rehellisyyttään ja saatan tuntea kateutta, koska haluaisin itse pystyä kertomaan samalla tavalla vaikeistakin asioista.

Huonoja oloja myös täällä… toinen päivä juomatta ja ahdistaa ihan sikana, kädet tärisee ja päässä humisee… takana nyt vkon päivittäinen kaljan litkiminen… Määrät vrk 3-15… Nyt pakko viimein lopettaa… päihdepsykalta pyydän antabukset… omin avuin en pysty…

Kiitos Sinisilmä todella paljon rohkaisevasta kirjoituksesta! Saan voimaa siitä että tiedän muidenkin selvinneen.

Sitten on muuten vielä ylisukupolviset traumat ihmisen elossa. Mutta niidenkin vuoksi kannattaa olla raitis.

Joskus on hyvä elää hetkessä. Joskus kovan paikan tullessa on hyvä pitää tulevaisuuden tavoite mielessä.

Huomasin tässä kirjoittaessani aikaisempaa kommenttiani, että raittiuteni on yleensä päättynyt tässä vaiheessa. Nyt aion mennä eteenpäin. Päihdeklinikalla sanoivat että alkosta luopuminen on suruprosessi.

Yksin: Sinulle haluaisin sanoa että vieroitusoireet helpottavat. Ole sitkeä! Parempi on tulossa kunhan et enää juo pisaraakaan.

Tsemppiä kaikille raitistujille! Raitis elämä on mahdollista. Kukin löytää oman tyylinsä ja vahvuutensa sisältäpäin.

Raittiina täälläkin, edelleen. :smiley:

Hoodielle: Onnea siitä ettet ota ensimmäistäkään! Hyvä päätös.

Raitistuminen on tutkimusmatka omaan itseen ja omaan elämään.

Nyt sinulla on tukena tämä päihdelinkkikin jos joitain asioita ei halua jakaa läheisille.

Itse raitistun tavallaan yksin, mutta ammattiavun tuella. Lähipiirini tietää vain sen, että olen lopettanut. En ole kertonut muuta enkä muista ongelmista, joiden kanssa kamppailen. En kykene niin raadolliseen prosessiin, että alkaisin avaamaan sydäntäni, koska teen sitä jo ammattilaisille ja sekin ottaa koville.

Eikä tavallisessa elämässä suhtautuminen rehellisyyteen ole aina myönteistä, sen olen oppinut. Eikä tietämystä, osaamista, kykyä vastaanottaa vaikeita asioita välttämättä ole ja se vaikuttaa ihmisten reagointiin.

Ajattelen, että ihminen on aina tavallaan yksin. Tulevassa parisuhteessa toki toivon vain rehellisyyttä ja avoimuutta. Saa nähdä kuinka helppoa se tulee olemaan käytännössä.

Pieni-lintu, kiitos… pelkään masennuksen jälkeisen psykoosin tulevan… nyt onneksi parempi olo jo. Täytyy yrittää unta kun aamulla töihin

Nyt on mennyt kolmisen viikkoa ilman sitä ensimmäistä. Olotila alkaa helpottamaan, eikä enää ahdista ja tunnu tulevan paniikkikohtauksia. Jotain pientä värinää edelleen on, mutta olo on parantunut huomattavasti viikon takaisesta. Yritän olla laskematta päiviä, koska yritän psyykata itseäni muuttamaan ajatteluani pois alkoholista. Toistaiseksi homma on toiminut yllättävän hyvin, eikä mitään mielettömiä himoja ole onneksi tullut. Suuret kiitokset tukijoille.

Kuluneella viikolla oli pari pakollista vakio tapaamista, joissa käytetään alkoholia, tai ainakin itse olen käyttänyt muutaman muun henkilön lisäksi. Molemmat meni oikein hyvin eikä mitään sen kummempia selityksiä kyselty. Yleensä olen suhtautunut kyseisiin tapaamiseen jonkinlaisena pakkopullana ja siten oikeuttanut itselleni sopivan hiprakan. Nyt aloin ymmärtämään, että ihmisten kohtaaminen voi olla ihan mukavaa. Tästä syystä ajattelen, että minulla on varmaan ainakin ollut joskus ollut jonkin sortin sosiaalisten tilanteiden kammo, jota olen hoitanut alkoholilla. Palautin myös mieleeni, että yleensä juomiseni etenee alussa nopeasti, koska parin kolmen annoksen jälkeen jotenkin ahdistaa ja pyrin ottamaan heti vähän reippaammin, jotta pääsen tuosta alun ahdistuksesta. Tästä syystä en voi olla kohtuukäyttäjä.

Iltaa kaikille

Tässä huomasin, että olen ollut juomatta kuukauden ja 7 päivää Plinkin laskurin mukaan. Tosiaan melkein 30 vuotta meni ennen kuin onnistu olemaan ilman brenkkua kokonaisen kuukauden tai oikeastaan edes kolmea viikkoa.
Parin viikon kuivattelun jälkeen on ollut muutamia paniikkikohtauksia, joita on ollut tässä myöhemmin vaihtelevasti lievempänä. Viime yö oli jotenkin kaoottinen, kun jo nukkumaan mennessä oli kumma ahdistus päällä ja tuntui ihan kuin saisi jonkun paniikkikohtauksen. Ajattelin, että aamulla fiilis on ohi, mutta herätessä oikeastaan oli sama olo. Nyt taas parempi.

Muistelin tuossa, että olen usein hoitanut krapulaisia paniikki fiiliksiä alkoholilla. Muistan esim. kun kerran olin työmatkalla ja sitten pienessä krapulassa seuraavana päivänä illastamassa asiakkaan kanssa. Siinä sitten alkoi tulla pientä paniikki tuntemusta päälle ruokailun alussa. Herätti läsnäolijoissa ihmetystä, kun pyysin tarjoilijaa kaatamaan viinilasini täyteen, jonka sitten kulautin kerralla alas, jotta sain jotenkin paniikki fiilikseni hallintaan. Tämän jälkeen ojensin lasin anelevasti kohti tarjoilijaa, jotta hän voisi täyttää uudestaan lasini. Tämä oli kuitenkin poikkeus tapaus koska yleensä hoidin nuo paniikin puskuroinnit omissa oloissani. Työmatkoilla poikkeuksetta olin jo ensimmäisenä iltana niin päissäni, että en enää kertakaikkiaan voinut olla ilman huikkaa ja päästää krapulaa päälle. Ajattelin, että romahdan totaalisesti jos en joisi, vaikka tiesin että juomalla ainoastaan siirrän romahdusta.

Nyt nyt tosiaan alkaa fiilikset helpottamaan, mutta edelleen ajattelen, että pääsenkö eroon näistä yllättävistä ahdistuksen ja paniikin tunteista, jotka olemukseltaan kovasti muistuttavat niitä tiloja, joita sain krapulassa milloin minkäkin rankan humalan jälkeen.

Vielä mainitsen, että olen saanut paljon täältä Plinkistä ja täällä on upeita ihmisiä.
Toivotan kaikille paljon voimia ja hyvää joulun odotusta.

Minulla oli paniikkikohtauksia n. 6 vuoden aikana. Käytin niistä selviytyäkseni alkoholia työaikanakin. Osallistuin sitten jännittämisestä kärsivien keskusteluryhmään. Siellä oivalsin että minun paniikkikohtaukset ovat olleet itsepuolustusmekanismi. Olin myötäillyt sietorajani yli toisten tahtoa ja sitten kroppa sanoi ei. Päätin siten alkaa sanomaan ei vähän tiuhemmin ja toisaalta antaa paniikkikohtauksilleni luvan tulla ja sanoa sanottavansa aina kun on tarvis. Sen jälkeen ei ole vielä ollut tarvis, tuosta asennemuutoksesta on yli 20 vuotta.