Hei!
Olen jo muutamia vuosia lukenut ahkerasti päihdelinkin eri alueita, mutta nyt päätin rekisteröityä ja tehdä oman tunnuksen tänne. Tässä topicissa tulen käsittelemään tunteitani ja ajatuksiani juomisen lopettamisesta.
Olen 23-vuotias miehen alku, jolle viina on maistunut jo 8 vuotta runsaahkosti. Ensimmäiset kännit joskus 13 vuotiaana, mutta arkikännit alkoivat maistua “vasta” n. 15 vuotiaana. Siitä lähtien olen juonut jokaisen viikonlopun perjantaista sunnuntaihin. Toki muutama hassu poikkeus löytyy. Arkena viina on maistunut vaihtelevasti. Välillä paljonkin, välillä on ollut kausia, että olen kyennyt pitämään juomisen vain viikonlopuissa. Kannabista on myös tullut kausittain poltettua paljonkin, nykyisin hyvin harvoin. Kannabista en ole koskaan pitänyt itselleni ongelmana, joskaan en siihenkään enää aio koskea. Nyt tavoitteenani on raitis mieli ja elämä.
Olen ollut aina suosittu seuramies useissa porukoissa ja sosiaaliset suhteeni pohjautuvat vahvasti alkoholin ympärille. On hyvin harvinaista, että viettäisin aikaa kavereiden kanssa selvinpäin. Minuun alkoholi vaikuttaa niin, että minusta tulee ihan oikeasti mukava ja leppoisa. Siinä kai suosioni salaisuus osin piileekin. Olen näennäisen itsevarma, mutta kai alkoholi on alkujaan silloin teininä ollut sitä, että olen halunnut “kuulua porukoihin”, en ole halunnut jäädä paitsi mistään. Syitä juomiseeni on useita. Niistä voin kertoa joskus myöhemmin enemmän.
Ongelmani alkoholin suhteen ei siis ole sen luonteinen, että saisin fyysisiä vierotusoireita vaan se, että alkoholi hallitsee ajatuksiani ja mieltäni myös arjessa. Myös noina “kuivempina” kausina, kun olen juonut vain viikonloppuisin, on alkoholi ollut mielessä kaikki arjet ja olen vain odottanut viikonloppua, että pääsen juomaan. Se on ollut elämäni sisältö, vaikka minulla on harrastuksia ja muita, mutta mikään ei ole voittanut juomista. Viikonloppuna annoksia on mennyt “kuivempina” kausinakin helposti yli 50. Yleensä juon porukoissa, todella harvoin yksin. Yleensä aina jotain seuraa saan juodakseni. Ystäväpiirissä muille alkoholi ei ole ongelma. Suurin osa ei juo edes joka viikonloppu, mutta kun toinen porukka on viikonlopun rauhassa, lähden toisen porukan kanssa juomaan. 1-4 kertaa vuodessa on ollut myös pidempiä putkia. Jopa viikkojen mittaisia.
Avopuolisoni juo suunnilleen kolmena viikonloppuna kuussa, ei koskaan arkena, eikä useinkaan kahta päivää viikonlopusta. Olen puhunut hänen kanssa asiasta, ja hänelle alkoholi ei ole ongelma. Hänen elämällään on sisältöä ilman alkoholiakin, eikä alkoholi hallitse ajatuksia arjessa. Tämä on myös yksi kompastuskiveni. Hänen kanssa lähtiessämme juomaan on meillä lähes poikkeuksetta hauska ilta, emmekä riitele koskaan humalassa. Tiedän, että nyt juomisen lopetettuani, on vaikeaa olla lähtemättä hänen mukaansa juomaan, vaikka hän ei millään tavalla painostakaan. Miten lähtisin yhteisten ystäviemme kanssa viettämään aikaa selvinpäin, kun olen aina ollut se hauska humalainen? Mitä vastaan ystävillemme, kun he yrittävät juottaa minua tai kysyvät miksi en juo?
Viimeisten 3 vuoden aikana on alkanut tuntumaan, että olen tainnut oman lätäkköni juoda. Useita lopettamisyrityksiä on ollut, mutta ne ovat kaatuneet yleensä jo ensimmäiseen viikonloppuun, viimeistään toiseen. Ajatuskin lopettamisesta on ahdistanut niin, että on tehnyt mieli juoda tilanteissa joissa normaalisti en juo. Viikonloppujen jäljiltä on aina hirveä masennus, joka jatkuu niin pitkään, että pääsen seuraavan kerran pämppäämään. Krapulat ovat valtavia. En kykene mihinkään, ja olen “ihmiskammoinen.” Olo kauhea, ja ajatukset todella maassa. Olen kyllästynyt tuollaiseen elämään. Vähentäminen ei minulla onnistu. Yhden oluen jälkeen harvemmin enää lopetan juomista ennen aamuyötä.
Ulkoisesti elämäni menee hyvin. Olen töissä, ja työni olen aina hoitanut. Vaikka aamuyöllä olisin neljän jälkeen kotona, olen aamulla toimistossa klo 9.00. Toki työn tulokset ovat kärsineet, mutten jätä menemättä töihin, vaikka kuinka kännissä heräisin.
Viime kesänä aloitin juoksuharrastuksen. Ajatuksena oli, että se helpottaisi juomisen lopettamista. Olisi muuta sisältöä elämälle ja fyysisesti parempi olo. Nyt kuitenkin olen vuoden juossut ja juopotellut.
Nyt olen ollut VIIKONLOPUN SELVÄNÄ! Se on jo todella hyvä saavutus. Viimeksi join torstaina. Olo on tällä hetkellä ihan ok. Vielä vähän tuntuu tuo torstaihin katkennut putki luissa ja ytimissä. Kohta menen lenkille ja toivon, että oloni hieman paranisi.
Kerron joskus pidemmän kaavan kautta siitä, miksi olen alunperin alkanut juoda enemmänkin.
Mielelläni kuulisin vinkkejä lopettamiseen. Ihmisiltä, jotka ovat kokeneet saman. Sosiaalinen elämäni tulee käytännössä loppumaan juomisen loppumisen myötä. En haluaisi sen menevän niin. Olen vahva ja itsevarma, mutta alkoholi on heikko kohtani. Taivun taivuteltaessa varmaan aika helposti. Mitä te olette juhlissa sanoneet syyksi lopetuksellenne?
Toivottavasti sekavasta tekstistä sai jotain selvää. Hauskaa darratonta sunnuntaita kaikille! Ja darraisille pikaista “paranemista.”
Nyt täytän 40v.syksyllä.