Lopetan, en lopeta, lopetan

Olen 30v nainen, ensimmäinen alkoholikokeilu oli alle 15vuotiaana.

Molemmin puolin sukua on alkoholismia. Toisella puolella myös pahanlaista juoppohulluutta.

Usein juon itseni siihen kuntoon, että menee muisti. hauskaa on pääsääntöisesti, kunnes tapahtuu jotain että olen hetken selvinpäin. Lukemattomat morkkikset, rikkoutuneet ystävyyssuhteet, huonot perhesuhteet seuraavat perässä.

Aina jotenkin sitä on ajatellut, että kyllä tämä nyt vielä menee kohtuuskäytöstä jos vain 4 kertaa juo kuukaudessa. Todellisuudessa kaukana kohtuukäytöstä. Lisäksi juomista on alkanut tapahtua myös arkisin joka jo vaikuttaa työhöni. Kaikki ystävyyssuhteet joita omaan perustuvat siihen että käydään yhdessä baareissa ja reissussa joissa juodaan. Toki näiden ystävien kanssa tulee tehtyä myös selvinpäin asioita, mutta alkoholi keskeisessä osassa.

Todella monia kertoja miettinyt että pitää lopettaa alkoholin käyttö kokonaan, pisin aika juomatta on ollut 2 kk. 2 kuukauden jälkeen taas pohdin josko sitä osaisi juoda ja menty taas kohta 2 vuotta joka viikko juoden Max 2 viikon tauolla. Tissuttelua en harrasta, edes se hyvä puoli tässä. :smiley:

Eniten pelottaa alkoholin lopettamisessa, että kaikki ystävyysuhteeni päättyvät ja olen yksin.

AA kerho olisi varmaan paras alku tälle matkalle, mutta pelottaa mennä ja entä jos siellä on tuttuja.

Hyvät neuvot tarpeen! ?

Tervehdys,

kommentoin näitä pari huoltasi:
“Eniten pelottaa alkoholin lopettamisessa, että kaikki ystävyysuhteeni päättyvät ja olen yksin.”
En tietenkään tunne ystäviäsi mutta mieti omalta kohdaltasi: katkaisisitko sinä ystävyyden johonkin siksi, että tämä on jättänyt alkoholin? Jättäisitkö tapaamatta siksi, että tämä juo viinin sijaan kivennäisvettä? Ja jos et, miksi ajattelet että sinun ystäväsi niin tekisivät? Jos sinä kelpaat ystävillesi vain ryyppyseuraksi niin voi miettiä, ovatko nämä oikeita ystäviä. Itse en ole saanut kuin positiivista kannustusta kavereiltani, yhtään ystävyyttä ei ole katkennut ja useampi kyselee kuulumisia. Poikien saunailtaakin järjestelivät ja ymmärsivät hyvin kun sanoin että en vielä tässä vaiheessa, reilu kuukauden raittiuden jälkeen, viitsi asettaa itseäni siihen tilanteeseen. Myöhemmin voi olla baarissakin selvinpäin eikä ainakaan sen takia tule sekoiltua.

“AA kerho olisi varmaan paras alku tälle matkalle, mutta pelottaa mennä ja entä jos siellä on tuttuja.”
Sama juttu kuin edellä, miten itse suhtautuisit tuttuun jos törmäisit häneen AA-kerhossa? Siinähän on ihminen, joka käy läpi samankaltaisia asioita kuin sinä itse ja hakee itselleen tukea. Ei kai kumpikaan toista tuomitse ja parhaassa tapauksessa tämä on sellainen tuttu, jonka kanssa voitte yhdessä käydä läpi ja auttaa vaikeina aikoina.

On hyvä että olet tiedostanut tilanteesi mutta huomaan sinun listaavan asioita, miksi et pyrkisi raitistumaan. Minusta nuo ovat, anteeksi kun sanon suoraan, tekosyitä kun kuitenkin haluaisit lopettaa.

Hyvät neuvot tarpeen? Kyllähän niitä neuvoja on ja annetaan monestikin, mutta kuka niitä uskoo? Kuka jaksaa noudattaa kun siihen vanhaan tuttuun tapaan on niin helppo mennä. Uusi tapoja elää ei vielä ole, mutta niitä voisi tulla jos uskaltaa kokeilla jotain muuta kuin sitä vanhaa kaavaa.
Kirjoittelen tässä ihan lähinnä itsenikin takia. Kaavoihin kangistuneena en osaa lähteä, en uskalla alkaa, tai olen laiska kokeilemaan jotain muuta kuin mitä tähän asti olen tehnyt. Olen toki raittiina, ollut jo kauan. Ja muistan kuinka läheiset sanoivat: älä ota niin paljoa. Sinun kans ei uskalla enää lähteä mihinkään kun juot niin paljon. Ole kunnolla, älä tee mitä sattuu. ooohh ja vaikka mitä neuvoja nuhteita tuli läheisiltä: voisitko lopettaa tupakoinnin. sekin vielä. Eikö sitäkään hermoja rauhoittavaa saanut enää tehdä…
Vasta sitten, kun itse aloin voida liian huonosti, säikähdin tekojani humalassa, en enää hallinnut itseäni. Krapula oli liian rankkaa ja alkoi olla monen päivän juomista. Juominen ei enää jäänyt yhteen iltaan tai yöhön. Olin krapulan takia pois töistä. Työkaverit alkoivat pilkkaamaan että missä olit? Olit siellä, jossain baarissa, sammuneena… Sukulaiset irvaili että onko krapula? Viestiä kyllä tuli joka puolelta etten enää ollut kohtuukäyttäjä.
Jälkeenpäin ajatellen en olisi heidän keskellään jaksanut raitistua. Onneksi menin ryhmään ja sain tukea ja toivoa ja rauhaa. Sain olla yksi muiden joukossa samankaltaisten kanssa, kukaan ei irvaillut eikä moittinut. Eikä tarvinnut yrittää väkisin olla juomatta, ei tarvinnut luvata kenellekään että en enää ikinä juo. Vain päivä kerrallaan, hetki kerrallaan…
Tänä aamuna kiitollisena voin jatkaa päivän touhuja…

Hei Romma! Hyvä homma, että lopetat sen alkon käytön. Ei siitä ole niin paljoa kenellekään loppujen lopuksi iloa verrattuna haittoihin, ja jos on suvussa molemmin puolin taipumusta ja on aloittanut nuorena, niin kuin on minullakin asian laita, niin voi joutua pahaan jamaan.

Ite oon suunnitellu sitä juomisen lopettamista jo yli kymmenen vuotta. Alotan ja lopetan ja en lopetakkaan…Mulle sanoi jopa päihdelääkäri, ettei minua hyödytä laittaa kuntoutukseen, koska vanhempani ovat vain kotoisin sieltä mistä ovat; on niin vahvat alkoholismigeenit, kun 28-vuotiaana pyysin päästä. No muunkin laista paksukalloisuutta sieltä lie periytyy, koska menin sinne kuntoutukseen sen lääkärin mielipiteestä huolimatta. No, ei siitä kyllä ollutkaan mitään hyötyä. Jostain toisentyyppisestä hoidosta olisi ehkä voinut ollakin hyötyä, mutta en osannut tuolloin tietää, miten minua pitäisi hoitaa. Tämä oli kumminkin semmoinen lepokoti, jonne olin liikunnallisena alle 30-vuotiaana liika hyväkuntoinen, niin olisivat halunneet minut lamaavalle lääkitykselle ja sitten kai asumaan viereiseen pysyväisasukkien hoitokotiin…

Myöhemmin kävin 2021 avominne hoidossa mutkan. En siinäkään raitistunut, mutta olin kuukauden kokonaan ilman alkoholia, joka oli varmaan kymmeneen vuoteen pisin aika minulle. Ja siinä hoidossa oli edes jotain ideaa, alettiin tosissaan käsitellä sitä päihdeongelmaa. En harmi kyllä sielläkään pystynyt sitä kuukautta olemaan, koska minun on niin vaikea luottaa ihmisiin ynnä muuta. Kumminkaan en lähtenyt suoraan juomaan. Vaan olin kaverilla(juopolla!) majoituksessa ja kävin sieltä joka ilta a-a:ssa. Omalla kylällä ei oo oikein ryhmiä. Tosin nykyäänhän on etäryhmiäkin ja ne toimii yllättävän hyvin.

A-a:ta kannattaa tosissaan kokeilla ja kokeilla useamman kerran ja eri ryhmiä, koska ne kun koostuu henkilöistä, niin niissä on eroja. Et ole ainoa, joka on jännittänyt sinne menoa aivan turhaan. A-a on kumminkin todettu yhdeksi tehokkaimmista alkoholismin hoitomuodoista, eikä se edes maksa mitään.

Ei se tietenkään kaikille sovi ja itselleni oli vaikea myöntää ja tajuta, että se ei ilmeisesti minulle sovi. Pystyin sen sitten myöntämään, kun joku oikein fiksu raitistunut alkoholistinainen, näyttelijä muistaakseni ammatiltaan, sanoi jossain haastattelussa, että hänelle se ei sopinut ja selitti miksi. Siinä oli jotain tutun kuuloista. Että tällähetkellä olen luovuttanut sen a-a:n suhteen. Käyn kuitenkin mahdollisuuksien mukaan muunlaisissa vapaamuotoisemmissa vertaistukiryhmissä

Olen nyt 36-vuotias, enkä ole vieläkään ihan raitistunut, mutta viime keväänä kävi joku valonväläys paksun kalloni sisällä ja aloin antabukselle. Niistä pillereistä oli jo mennyt päiväys yli vuosi sitten eli kirjotettu vuonna 2016, mutta niitten avulla pystyin olemaan kokonaan juomatta kolme puolentoista kuukauden jaksoa, joiden välissä sitten kyllä taas join itseni katkokuntoon… Viimeisimmällä retkahduksella tuli lievä antabusreaktio yhtäkkiä muutama päivä jo juotuani, jota sitten säikähdin niin, että en ole viitsinyt lääkettä käyttää, kun en kerran jaksa olla kokonaan juomatta kuin sen puolitoista kuukautta kerrallaan.

Nyt on sitten alkanutkin lipsumaan. Join viime viikolla maanantaina ja perjantaina jotka jäi nätisti siihen yhteen iltaan, en loiventanut. Mutta nyt sitten aloitin jo sunnuntaina uudestaan ja jatkoin kolme päivää… Selviän ilman katkoa tästä, mutta minun täytyy ruveta olemaan tarkkana. En voi ottaa yhtään.

Opettelen tässä elämään päivä kerrallaan. Minulla taitaa olla ongelmana ahdistuminen. Ahdistun kohtuuttomasti asioista, joista ilmeisesti muut eivät. Sitten tekee mieli vetää pää täyteen. En voi alkaa suorittamaan tässä mitään, enkä ottamaan elämätöntä elämää takaisin. Minulla pitää olla sopivasti asioita elämässä, ei liikaa ja niistä ahdistavista, joita väistämättä tulee, pitää puhua luotettaville ystäville. Joita onneksi on <3

Mieti sinä sitä, miksi sinä juot? Jos se on vaan se sosiaalinen paine, niin varmaan helpompaa kuin minulla? Et sinä juomisen lopettamisesta yksinäiseksi tule, mutta jatkamisesta voit tulla, jos kerran tulee noita muistikatkoksiakin.

Hei Romma!
Itse myös nainen ja samassa tilanteessa. Viikon verran raittiina, viime viikolla tuli radatuksen raja vastaan, täyden pohjan tai motivoivan kriisin kautta. Etsin itseasiassa toisesta naisesta vertaistukea lopettamiseen, jos sellaiseen haluaisit ryhtyä :slight_smile:
Juominen, tai itseasiassa sekakäyttö vuosien aikana täysin holtitonta ja humalanhakuista. Viime aikoina rajumpaa ja pidempää ja kerta kerralta nolompaa.
Rakastan viiniä, rakastan nousuhumalaa, tuntuu hurjalta ja pelottavalta, etteikö koskaan enää ja mitä mä niinku sitten teen? Kaikki sosiaalinen elämä on yhtä viinittelyä ja radattamista. Mutta tosiaan kun meno on vaan hurjistunut ja todella noloa ja melkein ilman muistikuvia, niin eipä tässä oikeastaan ole hirveästi vaihtoehtoja - joko juon työpaikan ja kaikki mulle oikeasti tärkeät ihmiset pois alta tai sitten pysyn päätöksessäni…