Olen 4- kymppinen nainen, hyvä työ, kaikki ulkoiset jutut kunnossa. Mutta alkoholi on saanut liian suuren osan elämästäni. Viini on ystäväni ja viholliseni. Jokainen päivä saan taistella mielihaluani vastaan. En tiedä mitä tehdä. Työni hoidan moitteetta, samoin kodin. Juon yksinäisyyteeni. Repivä eroprosessi ja masennus ovat tehneet tehtävänsä. Syön kyllä lääkkeitä ja mieliala on aika tasainen. En ole puhunut kenellekään tästä vaivasta, en edes omalle psykiatrilleni. Olen juonut 25 vuotta alkoholia, nuorena kokeilin myös muita päihteitä. En käy baareissa, vaan kotona illat pitkät istun viinilasi kädessä. Tänään en ole juonut yhtään vaikka mahdollisuus olisi ollut. Viikossa alkoholia kuluu 2-3 pulloa viiniä ja lisäksi olutta. Onko täällä kohtalotovereita? Haluaisin lopettaa, mutta se tuntuu epärealistiselta.
Hyvän ystäväni tarina oli suurinpiirtein samanlainen. Halusi eroon viina- ja lääkehelvetistä. Lääkärit kielsivät lopettamasta lääkkeitä, vaikka ystäväni oli tullut siihen tulokseen että lääkkeillä hoidetaan oireita, ei syitä, ja halusi kohdata silmästä silmään masennuksen, itseinhon, yksinäisyyden, toimettomuuden jne… Ihminen ei ole tyhmä ajatuksen tason ulkopuolella, kehon ns. häiriötiloihin on aina joku syy, ja esim. kun pikkulapsi ei sairaana tahdo syödä on sillekin syy. Masennus on minunkin näkemykseni mukaan elimistön ohimenevä tila jossa pitäisi löytyä sitä aikaa olla ja opetella olemaan yksin ja kohtaamaan asiat ja muuttamaan kenties suhtautumistaan niihin ja sitäkautta oppii tuntemaan omia käyttäytymismallejaan ja tapojaan. Ennen lääkkeiden keksimistä oli kohdattava asiat ja annettava henkisenkin paranemisprosessin edetä omalla painollaan. Nykyään lääketiede on kovin kyseenalainen kaikkine totuuksineen, sanon minä.
Ystäväni joi alkoholia joka pvä 20vuoden ajan. Mielialalääkkeitä 8vuotta. Omien sanojensa mukaan lääkkeet mahdollistivat juomisen koska ei tarvinnut kohdata niitä asioita joiden takia oli masentunut. Ja ihmetteli jälkeenpäin miksi lääkäri määrää lääkkeitä joita tulisi syödä masennuksen oireiden hoitoon korkeintaan muutamia kuukausia eikä kysellyt alkoholinkäytöstä eikä maininnut prosessin etenemisestä mitään.
Hän alkoi itse tutkimaan ja lukemaan aiheesta, ja ja lopetti eräänä aamuna lääkkeet sekä viinan kun seinään, ja kolmen viikon jälkeen kuulemma oli parempi olo kuin 15 vuoteen. Oli alkanut kommunikoimaan ihmisten kanssa, nauttimaan musiikista ja elokuvista, istumisesta puiston penkillä maailman menoa katsellen…
Nyt parin vuoden jälkeen ei uskoisi missä kunnossa oli muutama vuosi sitten.
Ehkä kirjoitus ei auta sinua, mutta tässä nyt oli yksi tarina lähipiiristäni jossa olivat suurinpiirtein samat lähtökohdat, tosin ilmeisen paljon kovemmalla dokaushistorialla.
Ja kai ymmärrät sen, että alkoholin kanssa otettuna noilla mielialalääkkeillä ei tee mitään, käytännössä ei mitään “hyötyä” kun juot, ja sivuvaikutukset voimistuvat. Esim. SSRI -lääkkeiden kanssa alko voi lamauttaa keskushermoston. Voit siis hyvässä lykyssä kuolla tai istua ton ääliötoimintas takia rullatuolissa loppuelämäs.
Olen aian ihmetelly tota miten ihmiset ei tajua mitä ne lääkkeet on, varsinkin mielialalääkkeet. Herranjumala joka päivä jotain paskaa kroppaan jotka vaikuttavat aivojen toimintaan, kuulostaako luonnolliselta? Ja kuvitellaan että näitä kun popsii loppuelämän niin kaikki on hyvin. Ja dokaaminen vaan pahenee…
Niillä on toki paikkansa akuuteissa vaiheissa oireiden hoidossa, mutta syitä ei lääkkeillä hoideta näissä asioissa.
Jo pelkästään kipulääkkeisiin menehtyy n. 250-300 ihmistä vuosittain.
Selvä. Tämä riittikin mulle. Vai tämmöinen vertaistukipalsta! Taidan selvitä omillani.
No toivottavasti kuitenkin luet vielä ja vastaat edes kerran. Haluan esittää ihan vilpittömästi kysymyksen, että minkälaista vertaistukea kaipaat ?
Tästä on ennenkin keskusteltu ja vaikea muodostaa mitään kuvaa. Jokun kaipaa potkua persuksiinsa ja toinen taas hyssyttelyä mutta mistä sen etukäteen voi tietää.
Olihan tossa vastauksessa saarnaamisen sävyä mutta itsekin vaikeasti masentuneena eron jälkeen ja sitten mielialalääke helvetin kokeneena kehottaisin varovaisuuteen, Minulle ne eivät sopineet lainkaan ja vieroitusoireet olivat kamalat.
Vähentämistä ja tuurijuoppona monesti lopettamista päättäneenä, niin minun näkemykseni on se, että lopettaminen on yleensä helpompaa kuin kärvistellä vähentämisen kanssa.
Ensin täytyy tiedostaa faktat, ja hyväksyä ne. Sen jälkeen on helpompi olla raittiina. Toi on tyypillinen reaktio, ja sitä odotinkin.
Ei auta kieltää ongelmaansa, tai edes osaa siitä, tai edes vähätellä mihin se pahimmillaan johtaa. Työskentelen itse hoitoalalla ja tiedän nämä asiat. Painin itse myös alkoholirepsahduksen kanssa. Naamatusten en näitä voi potilaalle sanoa vaikka kuinka haluaisin koska siinä menisi työpaikka. Mutta kaltaistesi tapausten kohdalla se valitettavasti on yleensä ainoa tapa edes vähän herätellä ihmistä. Harmittavan usein työnnetään pää takasin pensaaseen ja valehtelu, itsepetos ja juominen jatkuvat hautaan asti.
Toivon sydämestäni että kohdallasi näin ei ole vaan pystyt tarkastelemaan omaa tilannettasi kokonaisuutena objektiivisesti ja siirtymään kohti paranemisprosessia ensin ajatuksen tasolla, myöhemmin konkreettisesti.
Kaikkea hyvää kaikesta huolimatta 
Toivottavasti löydät rauhan ja elämäsi palaa samoihin uomiin kun mitä se oli ennen alkoholismia ja mielialalääkitystä!
Sydämessäsi tiedostat nämä asiat, mutta mielesi ottaa ne henkilökohtaisesti ja tekee mitä vain saadakseen syyn jatkaa ja jopa lisätä tuhoisaa käyttäytymistään.
Hei Tähtisilmä. kysyt onko kohtalontovereita? no kaikkihan me ollaan 
kaikki me painitaan viinaongelman takia jotka tänne kirjoittelee. Sama ongelma vaikka eri sävyt.
Lääkkeistä en osaa sanoa mitään.
Sen osaan sanoa, että tänne kirjoittaminen on auttanut mua.
Olen viiskymppinen ja nuoresta asti viina siivittänyt vapaa-ajat, joskus enemmänkin, että krapuloissani oon tutissu töissä, mutta sen nyt onneks olen jo saanut vuosia sitten päihitettyä. Mutta viinin lipitys on hallinnut kaiken vapaa-ajan. Niin on pitänyt kampaajat yms varata ettei ne vaan häiritse juomista.
Loppiaisena viimein sain tarpeekseni ja myönsin “ääneen” että mulla on iso ongelma. Olin sitä jo vuosia pyöritelly mielessä, mutta rohkeus/halu ei riittänyt tarpeeksi mihinkään muutokseen. Vaikka monta kertaa olin mielessäni sanonut, että olen alkoholisti niin jotenkin sen vaan aina kuitenkin pyörsin toiseksi kun krapula oli hälvennyt ja uus vapaa kolkutteli nurkilla.
Dave tuossa toteaakin, että helpompi lopettaa kokonaan kuin kärvistellä vähentämisen kanssa. Taivahan tosi, näin on. Vaikkakin olen tosi hyvin onnistunut vähentämiseni kanssa niin liekkö tämäkään oikea tie mulle. Toki olen ihan hemmetin tyytyväinen tähänkin saavutukseen vaan riittääkö se, en tiiä.
Toivottavasti kuitenkin ajattelet asiaa ja jatkat ennen kuin lopetat täällä.
Kuten totesin kirjoittaminen on auttanut minua. Kun niitä ahistuksia ja ajatuksia pulpahtelee päähän ja se viinapirukin istahtelee olkapäälle niin tänne minä vaan ryntään tilittään niitä.
Mullekin on tällä palstalla kirjoitettu, että jos mussa on yhtään miestä niin hakeudun AA - kerhoon! En moisista kommenteista välitä vaan jatkan vähentelyäni! 
t. Juhani
Heippa kaikille! Alkuärtymyksen jälkeen huomasin että eipä ole tänäänkään tehnyt mieli juoda. Ehkä hyvä niin, alkoi ottaa niin päähän että minähän en semmoinen(juoppo) ole, siitäs saatte 
Työskentelen siis itsekin hoitoalalla, joten alkoholin ja lääkkeiden terveyshaitoista on minulla hyvinkin paljon tietoa.
Kevättä kohti! Ehkä jatkan seuraamista/kirjoittelua tällä palstalla sittenkin. Tajusin just että otan päivän kerrallaan. Yksikin alkoton päivä on plussaa ja voitto!
No jos tän hoitaskin pitkän ajan suunnitelmalla niin sehän ois helppoa päättäs vaan etten enää koskaan juo tai juon sen ja sen verran. Vaan niinhän tää juttu ei mene. Päivä kerrallaan, näin se vain on. Ja jos kompastuu niin nousee sitten ylös ja jatkaa taas.
Ei kait tähän hommaan yhtä oieaa kaavaa ole olemassa.
Sen mä olen huomannut, että kyllä ajatusmaailma heittelee ja muuttuu matkalla.
Ja eihän me olla loppujen lopuksi vastuussa kuin ittellemme näistä.
tervehdys, erityisesti Tähtisilmä
en yhtään ihmettele että kimpaannuit, oli nimittäin vastaanotto sen tyylinen että hoh hoijaa.
onneksi sait myös kannustavaa palautetta mm. vilmastolta ja juhanikarilta
mulla on mielialalääkkeistä pelkästään hyviä kokemuksia.
jokainen on yksilö enkä käsitä, en sitten millään, että mielialalääkitystä verrataan “paskaan”, varsinkaan sellaisen
henkilön osalta joka ei nähtävästi itse käytä/joudu käyttämään lääkkeitä ja mainitsee olevansa jopa hoitoalalla.
toisekseen, itseni kohdalla lääkitys nimenomaisesti vähensi alkon kulutusta.
sairastin siis nuorempana rajua masennusta, ja kun sain vihdoin oikean lääkityksen, mikä tasoitti kaikista sietämättömimmän olotilan, niin vasta tällöin kykenin ylipäätään ryhtyä käsittelemään niitä kipeitä asioita
elämässäni.
sitä ennen kun kaikki voimani meni siihen että selvisin jotakuinkin hengissä päivästä seuraavaan.
tsempit Sulle ja tervetuloa mukaan!
lämpöisin terveisin SylviaPlaa
Moi Tähtisilmä!
Ensimmäisistä saamistasi vastauksista minulle tuli mieleen ensimmäisenä se, kuinka helposti ihmiset pitävät niitä omia tai muiden kautta huomaamiaan ratkaisuja ainoina oikeina. Itselläni mukaan lukien on sitä taipumusta. Toisaalta pidän tuota piirrettä hyvänä, koska tämmöiselläkin palstalla on loppujen lopuks hirveät määrät tietoa, kun sitä alkaa oikein kaivamaan. Kukaan tuskin osaa antaa kenellekään toiselle mitään valmista ratkaisua, joka varmasti toimii, vaan itse se pitää jotenkin osata koota. Nämä jutut kirjoitin ihan yhtä lailla itselleni, kuin sulle.
Omalla kohdallani koen, että alkoholi on toiminut mulle jonkinlaisena itselääkintänä enimmäkseen, kun sitä olen käyttänyt. Aloitin käytön masentuneena teininä, jolloin elämäntilanne oli sellainen, etten aidosti varmaan yhteenkään ihmiseen pystynyt luottamaan. Nyt reippaat 10 vuotta myöhemmin olen herännyt huomaamaan mitä kaikkia järjettömyyksiä sitä on humalassa tullut tehtyä, vaikka iso osa on myös semmoisia, joista monet, itseni mukaan lukien, ovat saaneet hyvät naurut.
Minulle on myös kokeiltu useampia vuosia sitten mielialalääkkeitä. En kokenut niistä olevan itselleni apua. Tosin en tiedä, olisiko siinä ollut itseään toteuttava ennuste, koska en ole ikinä suhtautunut ks. lääkkeisiin kovin suopeasti. Suurena syynä pidän kuitenkin ennemmin sitä, että omat ongelmani ja suruni ovat olleet sen kaltaisia, että ne pitää työstää pois ja siinä samalla opetella uudenlaiset ajatusmallit.
Sulla on ollut rankka jakso juuri elämässä ja ymmärrän hyvin, että viini maistuu. Mutta nyt, kun oot päässy hyvään alkuun vähentämisen kanssa, niin jatka samalla tyylillä! En tiedä, minkälainen olo sulla silloin on, kun tekee mieli ottaa päivän ensimmäiset huikat, mutta mikäli se päällimmäinen tunne painottuu sinne jonnekkin masennukseen tai ahdistuneisuuteen, niin suosittelen kokeilemaan semmoista, että olet vaan sen tuntemuksen kanssa. Mä olen yrittänyt oppia nauttimaan myös niistä masennuksen tunteista ja oikein vellomaan niissä. Kunhan velloo vain hetken ja sitten kömpii taas ylös sieltä montustansa freesiytyneenä siitä, että tuli edes osa niistä huonoista tunteista taas purettua.