Itse en ole todellakaan niin jämäkkä siitä, en ajattele itseäni teloitettavaksi kun join yhtenä iltana. Ja se olisi itseään pettämistä jos en sitä myöntäis eikä vuosipäiväni siitä kärsi… Mutta kaikkihan voi ajatella niin kuin haluaa, mulla on nyt yli vuosi juomattomuutta.
Poltinhan tupakkaakin kerran päivässä pitkän aikaa ennen kuin lopetin, ja sen jäkeen muutamia, niin olen silti ollut polttamatta kolme vuotta… Senkin vuosipäivä on lähellä…
Jaa tänään on a. klinikan aika klo 11, ja joudun kiertämään ovelle kun se reitti mitä yleensä käytän näkyy suoraan päiväyksikön ikkunoista, eli piilottelu jatkuu.
Älkää nyt kuitenkaan ruoskiko, tai kivitettäkö yhden erehdyksen takia .
Pakko myöntää, että itsekin jätin onnittelun väliin, kun tiesin tuosta retkahtamisesta. Toisaalta, ethän Leija sitä mitenkään salaillut ole, eli ei ketään ole huiputettu. Tavallaan huvittavaa tämä meidän lopettajien raittiiden päivien kilpailu, kun oikein diskaamistakin ehdotellaan sääntörikkomuksen tähden. Eiköhän se terveys ole edistynyt retkahduksesta huolimatta niin, että raitis aika ennen retkahdustakin on ollut eduksi. Kun päiviä ynnätään, niin aina kannattaa muistaa, että pisimpään on ollut raittiina se, joka aamulla heräsi ensimmäisenä.
Sinänsä samantekeviä mitkään päivien laskemiset. Kun tänään on hyvin, se riittää. “Huominen on aina tulevaisuutta”.
Elämä ilman viinaa on elämää veitsi kurkulla, vaikka miten pitkään aikaa kuluisi - ainakin minun kohdallani. Helvetti on aina lähellä. Mikä tahansa päivä voi muuttua helvetiksi maan päällä, jos jokin menee vikaan. Huomasin omasta retkahduksestani sen, että olin heti valmis vetämään todella epätoivoista tahtia (vaikea kyllä oli tilannekin, jääköön sinänsä tarkemmin kuvailematta se). Tämä päivä on OK, enkä juo tänään. Se riittää.
Niin ja tärkeitä on juuri ne selvät päivät, itse satuin olemaan yhden illan humalassa 364päivästä. Se että mitä siitä opin oli todella paljon, nyt tiedän että selvinpäin kannattaa olla, ja se toinen tie vie juuri sinne helvettiin…
Ja edelleen tärkeintä on se että olen kertonut jo yhdelle läheiselle missä tilanteessa olin, ja sain siitä niin paljon ettei kukaan voi sitä ymmärtää. a- klinikan tätsyn kanssa just juteltiin näistä asioista ja hän tietää erehdyksestäni, niin kyllä hänkin onnitteli vuosipäivän johdosta . Se antoi itselleni hyväksytyksi olemisen tunteen, jota kannan sisälläni pitkään. Mutta nyt veljen tuomien lehvojen pariin . hyvää ja selvää viikonloppua plinkkiläiset!
En ole kivittämässä sinua, Leija. Päinvastoin kannustan pysyvään raittiuteen. Pysyvä on mielestäni päivä kerrallaan ilman viinaa jonain välipäivänä. Minulle sopii vain täysraittius, koska jos ottaisin yhdenkin paukun, tulisin juomaan viikkoja, kunnes löytäisin itseni katkolta. Edellyttäen, ettei henki menisi ennen sitä. Olen kokeillut raittiita pätkiä monestikin, mutta aina epäonnistuin yhden illan ottamisessa. Siksi lopetin kokonaan.
Tunnen paljon porukkaa, jotka ovat “repsahtaneet.” Se on enempi sääntö kuin poikkeus. Mutta jos laskisin kaikki raittiit päivät yhteen sinun matematiikkasi mukaan, olisi minulla takana jo neljätoista raitista vuotta + väliajat juoma-ajoilta, eli varmaankin jotain 25 v tai sinne päin ja siihen nämä viimeisimmät melkein 4 v. Muuten, 14 vanhana maistoin viinaa ensimmäisen kerran.
Joku vähättelee päivien laskemista. Ei niitä kehuakseen kannata laskeakaan.
Ketjuasi seuranneena sinullakin olisi ollut monen monta tilaisuutta selittää, että lähdinpä dokamaan siksi ja siksi.
Silti sitä tehnyt et.
Olet todella hienosti ottanut vastuun itsestäsi. Miltei kadehdin.
ONNEA! JA LISÄÄ ONNEA TULEVILLE PÄIVILLE
ps. ja nuo jotka jaksavat jaapata päivistä tai retkahduksista… aivan sama.
Sinulla on hyvä olo. Ja jokainen päivä, joka poikkeaa huonovointisuudesta on raitis ja hyvä päivä
Kysymys lyhyen retkahduksen vaikutuksesta raittiuden pituuteen on tietysti mielenkiintoinen. Jos vaikkapa retkahtaa kerran parin kuukauden välein mutta vain yhden päivän kerralaan, tuhoaako se ihmisen onnellisuuden tai elämän?
Tuleehan siitä kuitenkin 359 raitista päivää vuodessa, ja vain 6 ei-raitistä päivää.
Tässä tullaan kai ikuisuuskysymykseen, että meillä on raittiudesta hyvin erilaisia näkemyksiä. Jollekulle raittius on vain absoluuttista kieltäymystä alkoholista, jollekin toiselle se on uskontoa muistuttava elämänasenne, jollakin jotain niiden väliltä.
Olisiko aihetta jälleen ketjulle otskolla “Mitä on raittius?”
Retkahduksesta huolimatta itse koin yhä sitoutuneeni alkoholittomaan elämään, ja raitis ajattelutapa ikään kuin puski sen mustan hetken yli ja läpi niin, että - kun olin selvinnyt morkkiksista - saatoin jatkaa juomattomuutta aivan “vanhaan malliin”. Että sinänsä se retkahdus oli aika helposti ohi menevä juttu kuitenkin, vaikka masentuneena ensin luulinkin toisin.
Inhottava juttu mutta pakko jatkaa. Toivoa on olemassa.
Turha ottaa liikaa morkkiksia siitä, että joku “numero särkyy”. Kyllä se tietty harmitti, että yli vuoden raittius päättyi ihan typerällä tavalla. Lopulta sellaiset laskelmat ovat kuitenkin abstrakteja asioita. Tärkeintä on käsin kosketeltava todellisuus ja se, että kunakin kuluvana hetkenä elää siinä selvin päin.
Jos ihminen retkahtelee kuukauden välein vaikkapa päivänkin kerrallaan, tuhoaa se hyvin luultavasti ennemmin tai myöhemmin alkoholistin onnellisuuden ja elämän. Paraneminen ei pääse alkuun olleenkaan ja riski siihen, että alkoholinkäyttö riistäytyy taas käsistä yhtä massiiviseksi kuin se on ennen ns. lopettamista on mielestäni hyvin suuri.
Viime aikoina Plinkissä on ollut harvinaisen sopuisaa, joten ketju “Mitä on raittius?” voisi olla ihan paikallaan. Ei pidä vaieta vaikeista ja tärkeistä puheenaiheista (alkoholistille olennaisimmista) vain sen takia, että ne Plinkin historiassa ovatkin aiheuttaneet repiviä riitoja ja kuivahuikkaaja-vainoja.
Totta. Siinä päästäänkin ikuisuuskysymykseen: kuka on alkoholisti ja millä kriteerein? Jos elämäntaso ja toimintakyky oleellisesti heikentyvät alkoholinkäytön tai muun päihteenkäytön seurauksena jatkuvasti, kyse on ilmiselvästi alkoholismista tai muusta päihderiippuvuudesta.
Yksi päihderiippuvuuden ilmiselvä kriteeri on myö se, että käyttö jatkuu ilmiselvistä haitoista huolimatta. Tämä riippuvuuden kriteeri yhdistää yhtälailla juopot kuin tupakoijat, yhtälailla nistit kuin toiminnalliset addiktit.
Alkoholistilla pienetkin yritykset käyttää ainetta “hallitusti” yleensä johtavat tuhoisaan ja vääjäämättä haitalliseen käyttöön.
NO p…e !mä ainakin voisin vaihtaa päihteettömät päiväni ihan vaikka kenenkä kans joka on ollut selvänä yli kuukauden!tää homma menee taas niin saivarteluksi että mun puolesta leija saa pitää vuotensa ihan hyvällä mielellä
Ei mene kovin hyvin tällä hetkellä. Juoda ei ole tehnyt mieli enkä sitä harkitse, viime heinäkuussa join viimeisen. Muuten elämä taas tuntuu tyhjältä suorittamiselta, josta en saa hirveästi irti ja olen kauhean yksinäinen. En ole saanut luotua juuri sosiaalista piiriä vanhan juomaporukan tilalle. En pääse sosiaalisiin tilaisuuksiin, edes säännöllisesti AA:han, koska olen äiti. Enkä kaipaa tässä mitään saarnaa siitä, että edes AA:han pääsy pitäisi tavalla tai toisella järjestää… Olen yrittänyt ja pääni puhki miettinyt miten pääsisin, mutta kun en niin en.
mitenköhän onnistuiskohan saada sinun tilanteessa apua vaikka mannerheimin lastensuojeluliitosta? tarkoitan hoitoapua ettette ymmärrä tarkoitustani väärin
Olen nyt kärsinyt aikamoisesta unettomuudesta, onneks on kissoja niin aina on joku niistä hereillä pitämässä seuraa , ja yksi on tulossa lisää.
Keskustelu on ollut hyvin tiivis tätä vuosipäivää kohtaan, ja hyvä niin, en nyt odotakaan että kaikki olisivat asiasta samaa mieltä kuin minä. Ja niin kuin foggy lady sanoi, en ole tehnyt töitä pelkästään juomatta olossani, vaan niin kuin monella muullakin, elämä potkii joskus rankemman puoleisesti. Olen todella saanut osani vuoden aikana, ja sinänsä itsekin ihmettelen etten ole sortunut enemmänkin, varsinkin kun en pidä itseäni kovin vahvana ihmisenä. Silti olen vieläkin tässä, vuosipäivän ylittäneenä .
Huomenna olisi aika psykologille ja sitten keskiviikkona lääkäri ja saa nähdä mitä tohtori täti sanoo pääni tilanteesta, luultavasti muuta kun itse ajattelen… Eli kiva päästä väittelemään tädin kanssa, itse kyllä käyttäisin senkin puoli tuntisen toisin. Seuraava terapia aika on 15pv, ja a- klinikan tätsy tulee siihen mukaan, tosi hyvä että tulee sillä hän osaa paremmin kertoa tilanteestani kuin minä itse. Menen aina jotenkin solmuun tuollaisissa paikoissa, varsinkin kun en ole käynyt terapiassa tällä terapeutilla kuin kaksi kertaa. Juttelen paremmin a- klinikan tätsyn kanssa, hänet kun tunnen paljon paremmin…
Ja ei muuta kun takas leffan pariin, väsyttää vietävästi, mutta en halua nukkua päikkäreitä siinä pelossa etten saa nukuttua sitten yöllä…
Maksaa yli 8 euroa tunti, ei mitenkään varaa kun jo matkoihin menisi tunti (julkisilla, ei omaa autoa)… No, eiköhän se elämä tästä järjesty. Työkuviot on muuttumassa vähän sosiaalisempaan suuntaan, joten sitä kauttakin voi helpommin löytää kavereita, joita voi vaikka pyytää kylään iltaisin kun lapset nukkuu. Raittiina oleminen ei tällä hetkellä tunnu vaativan AA:ssa käyntiä, vaikka varmasti ei haitaksikaan olisi ja aion sinne palatakin kun on mahdollisuus, ehkä parin-kolmen vuoden päästä kun lapset on vähän isompia. Ja ei se elämä lasten kanssa nyt niin ankeaa ole, on niistä vaan niin uskomattoman paljon iloakin Yhdessä harrastetaan, ja vähentäähän lasten seura sitä yksinäisyyttä (ja niiden kautta tulee se omanlaisensa sosiaalinen piiri, kavereiden vanhemmat yms.). Ehkä hieman liioittelin tuota yksinäisyyttä, vaikka välillä tämä elämä aikamoiselta tarpomiselta tuntuukin.
Olen nyt niin väsynyt kun vaan voi olla, mielenkiitoakin riittää juuri netissä pörräillyyn, leffat olen jo katsellut. Nyt on sitten palikkatestit tehty, ja saan tulokset 11.3, jota tietenkin odotan innolla. Onneksi huomenna ei ole muuta kuin kirppispöydän tyhjennys, ei ole paljon tavaraa jäänyt. Sitten lepäilen koko loppupäivän, ke se vitsin lääkäri…
Alkoa ei tee mieli sitten yhtään, pelkkä ajatuskin yököttää, ja jos nyt aloittaisin juomisen, sekoittaisin lopullisesti kaiken minkä olen vuodessa saavuttanut. Joillekin ne voi olla pieniä asioita, minulle ei .
Huh, onneksi sain nukuttua tunnin päikkärit ja nyt on taas hyvä olla . Alko kyllä tuntua tosi pahalta kun oli sitä univelkaa, ja nyt on onneksi kuitattu. Ja ihan mukavalla tavalla, nuorin kissoistani tuli viereen kehräilemään ja siihen nukahdin ja kun heräsin hän oli vieläkin vieressä ja nukkui tosi sikeästi . Nyt ajattelin vähän siivota…
Jos olisi tunteita eksää kohtaan niin olisin todella huolissani hänestä, ryyppää ihan järkyttäviä määriä… Kuten kolme 075 pulloa kirkasta perjantai illan ja sunnuntai aamun välillä… Mutta juokoon nyt, toivottavasti se saa saman kohtalon kun minä, eli sisuskalut todella huonona. Toivottavasti kärsisi niin kuin minä tein… Sit olen tyytyväinen . “rakas” eksäni.
Kyllä ne ryyppäämiset on niin tuoreessa muistissa että voin pahoin jo pelkästä ajattelusta, miksiköhän en tullut aikaisemmin järkiini??? Ehkä sitä piti talloa jossain mudassa ennen kuin pystyi ajattelemaan toista mahdollisuutta, mutta ensiksi mun piti löytää se itsekunnioitus jota ei ollut lainkaan, ja se oli vaikein osa… Kaikki muu tuntuu niin helpolta…
Siis tämä minun väsymys on taas ihan hirvee… Kävin kirpputorilla ja sen jälkeen olen torkahdellut koko ajan, ihan kun minulla olisi uniapnea . Pitää varmaan ostaa jotain vitamiinia kun ei tunnu kone käynnistyvän millään… Hyvä mennä huomenna tohtoritädille ja haukotella koko ajan, niin kuin eilen kun olin siellä psykologilla. Mutta itse se tohtoritäti haluaa mut nähdä, niin kärsiköön haukottelevasta potilaasta, ja jos tämä sattuu johtumaan lääkkeistä niin sitten onkin hyvä että näkee .
Phuuuh… jospa kattelis elokuvan niin voin nukkua senkin ajan .
.
Tavallaan huvittavaa tämä meidän lopettajien raittiiden päivien kilpailu, kun oikein diskaamistakin ehdotellaan sääntörikkomuksen tähden. Eiköhän se terveys ole edistynyt retkahduksesta huolimatta niin, että raitis aika ennen retkahdustakin on ollut eduksi. Kun päiviä ynnätään, niin aina kannattaa muistaa, että pisimpään on ollut raittiina se, joka aamulla heräsi ensimmäisenä. 
. Se antoi itselleni hyväksytyksi olemisen tunteen, jota kannan sisälläni pitkään. Mutta nyt veljen tuomien lehvojen pariin 
mun puolesta leija saa pitää vuotensa ihan hyvällä mielellä 
.
Yhdessä harrastetaan, ja vähentäähän lasten seura sitä yksinäisyyttä (ja niiden kautta tulee se omanlaisensa sosiaalinen piiri, kavereiden vanhemmat yms.). Ehkä hieman liioittelin tuota yksinäisyyttä, vaikka välillä tämä elämä aikamoiselta tarpomiselta tuntuukin.