läheisten tunteet...

Vilpola
1

Lukenut nyt 2 yövuoroa kirjoituksia ja paljon on tarinat samanlaisia.Oma poika siis parin pv päästä 18 ja muuttamassa kaverin kanssa avopuolen sijoituksesta yhteiseen asuntoon.Tänään soitti,että tarvii juna asemalta kyytiä kun niin paljon tavaraa.
Itku kurkussa sanoin:2 viikkoa sitten et halunnut että sun elämään puututaan ja pyysit poistumaan elämästä,viikko sitten jäi kiinni siirtyneensä kannabiksesta extasiin…Koitin selitää taas vaaroista niin vastaus oli:“ihan sama,me kuollaan kuitenkin”…OLI pakko lyödä luuri korvaan ja sanoa että apua ei tule.

Nyt koko päivän ollut itku kurkussa,laitoin pojalle myös viestiä että muistaa että rakastan häntä ja annan apua sitten kun haluaa elämänsä hallintaan ja arvostaa läheisiään,kerroin miten olen mielessäni jo haudannut hänet monet kerrat ja kerroin tuskasta jonka koen…

vastaus oli:kerran me täällä eletään ja ei meillä kenelläkään ole täällä mitään tarkoitusta ja hän aikoo loppuelämän viettää päihteissä…

MITEN IHMEESSÄ näistä tunteista selviää?jatkuvasti mietin että jos vielä kerran soitan ja koitan puhua järkeä,mietin että pitäiskö sittenkin auttaa poikaa kaikin tavoin,vaikka on ilmoittanut että ei apuja halua,pitäiskö sittenkin vielä ja vielä…loputonta pohdintaa.kun alitajunnassa tiedostan että kaiken olen sanonut ja tehnyt… :frowning:

Sitten pojan pikkuveli 15v,hän selkeästi ahdistunut veljen tilanteesta,avoimesti on hänelle kerrottu kokoajan mikä on tilanne,Pikkuveli juttelee avoimesti ja paljon pohtii syitä että miksi ja on ajoittain raivoissaan,mutta varmasti myös surullinen…omat välit kyllä nuorempaan todella avoimet ja luottavaiset sen jälkeen kun isoveli sijoitettiin avopuolelle,mutta nyt molemmat kauhuissaan kun isoveli muuttamassa samalle paikka kunnalle,mitä jos törmätään siihen,mitä jos tulee ovelle,mitä jos jos ja jos…Sääntönä isommalle on että kotiin saa tulla käymään mutta laajan testin tekee ovella ja oltava negatiivinen…haistatti päin naamaa kun tämän kuuli.

Onko vertaistuki ryhmissä ollut mukana vanhempia sisaruksia?jotenkin tuntuu että nuorempi kaipaa sellaista?
Entä miten teillä on kokemuksia lääkäreiden suhtautumisesta teidän ahdistukseen ja pahaan oloon?
Itse kun mietin,että pakko hake kohta joku nukahtamislääke,kun tuntuu etten ole yhtäjaksoisesti nukkunut yli 4h varmaan 4kk :cry:

2

Huomenta tyty31 :slight_smile: .

Mä olen itse käyttäjä ja kirjoittelen siitä näkökulmasta. Toivottavasti et pahastu, se ei ole tarkoitukseni. Ikää mulla on enemmän kuin pojallasi, olen 32 ja rapiat, ja eriasteista käyttöhistoriaa takana parisen kymmentä vuotta. Vaikka edelleen käytän, niin menoni on huomattavasti rauhoittunut nuoruusvuosistani, olen tiedostanut jo ajat sitten, että tämä on mulle paha ongelma ja käyttöni on lähinnä vieroitusoireiden, niin psyykkisten kuin fyysistenkin, loitolla pitoa. Mulla on vanhempiini oikein hyvät välit nykyisin, vaikka ongelmistani ja käytöstäni tietävätkin. Oikeastaan välit ovat aina olleet hyvät, mutta vanhemmiten toki parantuneet, kun nyt ymmärrän, että perheeni on aina halunnut vain hyvää mulle. Nuorempana se porukoiden sotkeutuminen elämääni häiritsikin enemmän.

No, mennäänpä asiaan. Ei tässä tarkoitus ollut mun elämästäni puhua.

Boldasin tuon kohdan, johon kiinnitin huomiota. Ymmärrän toki, että käyt läpi äärimmäisen vaikeita tunteita, ajattelet vaikka mitä pahinta ja haluat näitä ajatuksiasi ja tunteitasi johonkin ääneenkin purkaa. Olisin silti sitä mieltä, että tuollaisia hautajaispuheita ei kannata suoraan pojallesi kohdistaa. Tuollainen voi lisätä hänen arvottomuuden tunteitaan ja ajatuksia, ettet välitä hänestä, vaikkei se tarkoituksesi olisikaan.

Valitettavasti ne äidin varoitukset taitavat olla niitä viimeisiä puheita, jotka tuossa tilanteessa auttavat, kun ollaan vielä vastarakastuneita päihteisiin, eikä itse todella nähdä sitä ongelmaa. Äitihän nyt ei tunnetusti tiedä mistään mitään jne. Noin mäkin joskus aikoinani ajattelin. Enemmän silmiä avaamaan auttaa se, kun alkaa nähdä niitä kaikkia ikäviä lieveilmiöitä kaveripiirissä; kusettaminen, selkäänpuukottaminen, velkaantuminen, huumekuolemat jne. Toivon kuitenkin, että poikasi järkiintyisi ennen kuin uppoaa liian syvälle tuohon maailmaan.

Tuo kertoo, paitsi siitä, että pojallasi on ns. kuherruskuukausi meneillään päihteiden kanssa, myös siitä, että poikasi saattaa olla vakavasti masentunut, eikä näin ollen näe elämälleen muuta suuntaa, kuin itsensä tuhoamisen :frowning: . Ekstaasi on pirun vaarallinen aine(ainakin) siinä mielessä, että se etenkin runsaasti ja pitkään käytettynä, ja etenkin, jos ihmisellä on muutenkin taipumusta masennukseen, tekee psyykelle erittäin pahaa ja usein myös pysyvää vauriota :frowning: . En tahdo pelotella liikoja, mutta kerron vain tosiasiat.

Tämä riippuu täysin lääkäristä, mutta luulisin ainakin joltain lääkäriltä ymmärrystä löytyvän, kun kerrot kuinka paha tilanteesi on ja tarvittaessa vaikka vähän liioittelet sitä :wink: . Nukahtamis-/unilääkkeet ovat hyvä ensiapu akuuteissa tilanteissa, sillä ihmisen on saatava unta jaksaakseen edes jotenkin. Jollei muu auta, on turvauduttava lääkkeisiin, mutta muista, että nuo lääkkeet ovat äärimmäisen koukuttavia, jollei niiden kanssa ole todella varovainen. Niitä siis ainoastaan tarvittaessa ja maksimissaan kahden viikon yhtäjaksoinen kuuri.

Tsemppiä teidän perheellenne :slight_smile: .

3

Hei tyty31

Winston-84 tuossa kirjoittelikin täyttä asiaa. Kiitos hänelle omien kokemusten jakamisesta nimenomaan käyttäjän näkökulmasta.
Läheisten puheet ja huoli, avun tarjoaminen, kaikuvat kuuroille korville siinä vaiheessa kun ollaan ns.rakastumisvaiheessa aineisiin.
Jossain vaiheessa on oman hyvinvoinnin kannalta ihan järkevää lopettaa käytöstä puhuminen käyttäjän kanssa.
Se kun ei johda mihinkään. Oma ahdistus vain lisääntyy.
Silloin kun tavataan voi ottaa puheeksi mitä itse on tehnyt ja vaikka mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Sivuuttaa tavallaan se maailma, missä käyttäjä elää. Aluksi niitä keskusteluaiheita on hyvin vähän. Ajan myötä pystytään kuitenkin puhumaan vaikeistakin asioista ilman syyttelyä ja vihaa. Käyttäjä kyllä tietää että läheiset ovat valmiita auttamaan kun hän oikesti apua haluaa. Mutta eivät vie häneltä mahdollisuutta korjata itse oman elämänsä suuntaa.
Nuoremman veljen olisi hyvä käydä juttelemassa tunteistaan. Irti-Huumeista läheis-perhetyökeskukseen voi varata ajan. Se on ns. matalan kynnyksen paikka jossa koko perheenkin on mahdollista saada apua.
Vertaistukiryhmiä sisaruksille perustetaan silloin tällöin, mutta tällä hetkellä niitä ei IH:lla pyöri.
Kuntasi sivuilta kannattaa käydä katsomassa mitä nuorisotyö tarjoaa. Joillain kunnilla on Nuorten pysäkkejä
joissa varmaan voisi käydä juttelemassa tällaisestakin asiasta.

Terv. Ohjaaja Kerttu

4

kiitos paljon vastauksista,varsinkin käyttäjien kokemuksia on kiva ottaa vastaan.Itse todella elän kuin tulisilla hiilillä ja aina ei ajattele mitä sanoo…
soittivat juuri avopuolelta,että huomenna poika lähtee ja la täyttää 18v suunnitelmat on kuulemma elää kaverin nurkissa ja viettää synttäreitä pitkällä kaavalla.
ostavat bongin keittiöön ja sit aikovat sitä extasya kokeilla porukalla :open_mouth:

Aivan avoimesti puhuu tästä eri instanssien kanssa ja ei edes koita peitellä.annettu ohjeita minne pitää soittaa jotta saa edes aikuis sosiaalityön kontaktin,mutta ei kuulema ole kiirettä sellasen kanssa kun ensin pidetään hauskaa :imp:

Ajoittain saan päähäni ajatuksen että eipä siinä poika vaan kokeilee nyt uusia juttuja,mutta suurimman osan ajasta olen kauhuissani.Toisalta haluaisi pojan lähelle,toisalta kauas,sen huomannut että joka kerta kun pojan kanssa olen yhteydessä tavalla tai toisella niin ahdistus itsellä lisääntyy TODELLA.

Itse olen todella hoitoalan ihminen ja hoidan työkseni mm ihmisiä jotka ovat aivovamman saaneet huumeiden käytön seurauksena…+ oma läheinen ollut narkomaani 20vuotta ja nähnyt vierestä miten se tuhoaa koko minuuden ja olenpa päässyt todistamaan psykoosiakin,kai siksi pelkoki on suurempi kun tietää konkreettisesti mihin kaikki voi johtaa.

Salaa toivon pojalle todella huonoja kokemuksia aineista mahdollisimman pian…
sen olen huomannut,että itsestä huoli pitäminen auttaa ja tavallan vihan voimalla olen niin alkanut tekemäänkin,lenkille vaan ajatuksella"sä et poika mua saa lannistumaan" :exclamation:

5

poika tulee tänään kotiin yhdeksi yöksi kun ei ole paikkaa…annoin luvan.ehdolla:selvinpäin,ei aineita mukaan ja SANALLAKAAN en halua kuulla manifestejä huumeiden hvyydestä.koitan kaikkeni että en sanallakaan myös itse puhu edes sivulauseessa asiasta :exclamation: katsotaan miten menee…

6

Kun tyttäreni ennen itsemurhaansa kävi kotona, kerroin, että olen hakenut ammattiapua ahdistukseeni. Tyttö katsoi minua kauniisti silmiin ja sanoi; “hyvä, että saat apua, äiti”.
Ilman apua itselleni en olisi mitenkään selvinnyt. Silloin, kun tyttö vielä eli soittelin irti huumeista ja omaiset hyuumetyön tukena auttaviin puhelimiin. Kävin tukitalolla keskustelemassa ja lopulta mielenterveystoimistossa. Sain mielialalääkityksen ja lääkärien suhtautuminen oli todella ystävällistä. He ymmärsivät hyvin sen, mitä läheisen eli lapsen huumeiden käyttö tekee koko perheelle.
Siitä oli sekin hyöty, että kun tyttäreni sitten kuoli, oli minulla valmiina hoitoverkosto, joka esti minua painumasta pinnan alle ihan kokonaan. Ilman lääkitystä ja loistavaa psykiatriani en olisi tässä varmaankaan enää. Nyt sen sijaan elämä alkaa voittaa ja kykenen esim. olemaan taas oikea äiti pojalleni, joka myös sai niin paljon tyttäreni huumeidenkäytöstä ja itsemurhasta kärsiä.

7

kyllä se on huomenna soitettava lääkäri aika :cry: muutaman päivän nautin täällä siitä pojasta jonka muistin,mutta todellisuus iski vasten kasvoja tänään…kokoajanhan olen alitajuntaisesti tiennyt että tsemppaa ja esittää kotona,mutta heti kun sossun rahat tuli alkoi se sama vanha sekopäinen puhe ja minun haukkuminen kun en osaa lajentaa ajatuksiani ja miten hän on viisampi kuin minä,koska on oppinut sieniä käyttämään.

Olen paska äiti ja sairastan piilevää psykoosia,olen yhteiskunnan lammas jne jne siinä vaiheessa sanoin,että tuossa on ovi,mun kodissa ei minun tarvitse tuollaista kuunnella.Sitten olin paska äiti kun minun kuuluu hänestä huolehtia ja auttaa kun ei nyt olekkaan paikkaa minne mennä vaikka niin uhosi että ei koskaan halua minua edes nähdä ja kaverit kyllä auttaa…

oma mielenterveys kyllä OIKEASTI on koetuksella kun tätä balettia tanssii,osa syyllistää kun en hoivaa ja hyysää,osa ymmärtää,että kotona toinenkin lapsi joka kärsii tilanteesta ja jos kaiken avun ja neuvomisen jälkeen olen kuitenkin heti se rotta ja lammas kun saa sossun rahat niin KUINKA PALJON VANHEMMAN KUULUU KESTÄÄ? :smiling_imp:

Puki pitkät kalsarit jalkaan,ettei jäädy ja soitteli kavereita,mutta kenekään luo ei nyt sitten pääsekkään.Kyllä on ahdistus ja tuska taas niin hyvissä lukemissa että kohta tulee oksennus kun tuntuu että rinta puskee kurkusta ylös,miten hemmetissä tässä toimii oikein ja miten tämän kaiken jaksaa

8

Tätä olen itsekin miettinyt kovin monta kertaa. Kaiken yrittämisen ja välittämisen palkaksi kun ei todellakaan saa kiitoksia, päinvastoin jatkuvaa arvostelua…
Voi kumpa osaisin olla vahvempi. Itse olen niin heikko että hän pystyy, on aina pystynyt, manipuloimaan minua.
Poikani, 19 v, on vieroittamassa itseään bupresta ja ollut ilman vajaan kuukauden. Asuu kotona kunnes (omien sanojensa mukaan) lähtee syksyllä taas opiskelemaan. Mitähän siitäkin tulee. Saamaton kun on, epäilen saako edes hakemusta täytettyä jos en istu vieressä. Saamattomuus kuulemma johtuu masennuksesta… voi olla mutta miksi masennusta on vain kun pitäisi osallistua kodin töihin, tai tehdä jotain “tärkeää”. Onko liikaa pyydetty että edes vähän kunnioittaisi minun tekemisiäni ja sanomisiani. Taitaa olla liikaa pyydetty tällaiselta egoistiselta ihmiseltä.

9

Läheisten tunteet.

Poika halusi tulla viikonloppuna käymään “kun on äitienpäivä”.

Paskan äitienpäivä. Oli missä oli ja iltapäivällä tuli vasta kotiin. Ja kun aika tuli lähteä junalle oli hän niin pökkyrässä että ei hommasta meinannut tulla mitään.

Äitienpäivä päättyi siihen että matkalla rautatieasemalle huusin ja kirosin ja lopulta myös löin. En ole ylpeä itsestäni.

10

Done that , been there.
Mitä sille vaan voi, että välillä ahdistus muuttuu puhtaaksi kiukuksi ja purkautuu. Luulen, että se purkautuminen tekee vain hyvää, vaikkei siitä vuoden äiti olo jääkkään päälle.

11

Minäkin kerran raivoissani kävin pojan kurkkuun kiinni, (yli 190 ja 90 kg.) Kyllä pojan naama meni hämmästyneeksi ja riita päättyi siihen. En tosin suosittele samaa keinoa käyttöön.

12

Samansuuntaiset ajatukset täälläkin… Välillä uhoan kaikenlaista mutta taas huomasin että pojan vierailu on jatkunut jo viikon. Eilen laitoin tekemään asumistukihakemuksen kun tekemättä se muuten jäisi, ja listasin paperille mihin kaikkialle hänen pitää soittaa: opiskelupaikkaan varmistus opintojen jatkamisesta syksyllä ( varmaan ihan lapsellisesti pidän kiinni ajatuksesta että hän reipastuisi opiskelemaan), sosiaalityöntekijälle, tukihenkilölle jne. Hänellä on siis omakin asunto ollut muutaman kuukauden, muttei saa siellä juuri oltua niinkuin ei oikein missään muuallakaan. Jos on omassa kodissaan, niin siellä on aina kavereita ja täysi meno päällä.

Mun poika ei hauku eikä arvostele mun mielipiteitä, mutta sekin on ärsyttävää että hän aina näyttää ymmärtävän ja sanoo hoitavansa asiat niinkuin on sovittu. Paskat. “En muistanut, kukaan ei vastannut puhelimeen, ei ollut osoitetta jne” Osaksi pidän itsenikin takia huolta siitä että hänen asuntonsa pysyisi; hoidin sinne kaikki huonekalut, astiat, verhot, matot ja laitoin asunnon ihan täyteen asumiskuntoon. En kertakaikkiaan jaksaisi muutaman kuukauden päästä alkaa rahtaan niitä kamoja taas jonnekin kun poika istuisi taas surkeana pää painuksissa, ja kadulle en häntä varmaan pystyisi laittamaan asumaan. Hänellä aina silloin tällöin välähtää päässä jotain mm. siitä miten kaverit käyttävät hyväksi ja välillä hän hakeekin sitä muutosta mutta muutamaan päivään se yritys yleensä jää. Poika on päissään tosi arvaamaton, hakkaa ihmisiä ja tekee muitakin rikoksia.

Vähän joka kantilta olen yrittänyt puhua. Ei auta.

Lääkäreiden suhtautuminen tosiaan vähän vaihtelee. Meillä on onneksi sellainen työterveyshuolto että voi " valita" useammasta lääkäristä. Ikävin kokemus taisi olla saman firman psykiatri, joka vähätteli ongelmiani sanoen että elämässä nyt tulee kaikenlaisia vastoinkäymisiä, unilääkettä en meinannut saada millään vaikka siinä kriisivaiheessa ei tosiaan uni tullut aikoihin ja olin aivan puhki. " Ei unilääkkeet ole mikään ratkaisu" No ei ole ei, mutta ei ole kyllä jatkuva valvominenkaan.

Nyt käyn aina tietyllä lääkärillä vaikkei hän se varsinainen työterveyslääkäri olekaan. En hae usein saikkua, mutta tuleehan niitä pommeja silloin tällöin jolloin ei vaan pysty asiakaspalvelutyöhän menemään. On sitäpaitsi helpompaa kun lääkäri tietää jo edelliset katastrofit niin ei tarvitse kaikkea alusta selvittää.

Omasta voinnistani olen puhunut pojalle lähinnä vain sen, että käyn tukiryhmissä ja nyt kun hän on lakannut syömästä hänelle määrättyjä lääkkeitä niin sanoin että mullekin on kokeiltu paria- kolmea mielialalääkettä ennen kuin löytyi sopiva, että jos hän ei syö omiaan siksi ettei niistä ole apua niin pyytää sitten jonkun toisen. Itsekseen tulee kyllä meuhattua kuinka kiittämätön ja ajattelematon poika voikaan olla. :imp:

13

Itse tein myös aikoinani kaikkea tuollaista poikaa auttaakseni. Ja vieläkin teen. Eikä kaduta yhtään, vaikka en näillä auttamisillani ole poikaa irti kaman käytöstä saanutkaan. Joku sanoisi, että olen vain pitkittänyt ja pahentanut pojan huumeriippuvuutta. Mutta ei ole poika ainakaan kadulla joutunut asumaan, opiskelujakin on jonkin verran saanut suoritettua. Ja päässyt muuttamaan toiselle paikkakunnalle jne. Eli voisi olla jopa huonomminkin asiat nyt. Ja hyvät välit meillä on edelleen pojan kanssa. Eikös sekin ole jotain?

Itselläni on työterveyshuolto toiminut hyvin. Olen saanut ymmärtämystä, lääkkeitä ja nyt vielä terapian. Olen kyllä kuullut muunlaisiakin kokemuksia. Joskus pitää olla itse tiukkana ja jaksaa vaatia palveluita. Niin itselleen kuin lapselleenkin.

14

Enpä tiedä kuinka paljon sitä voi kestää. Meilläkin on raahauduttu muutama kuukausi eteenpäin. Subutexin käytön poikamme sai pois vaikka halu siihen on edelleen kova. Psyykelääkkeistä ei tunnu olevan apua. Hakemus yliopistoon tehtiin, mutta epäilen pystyykö menemään pääsykokeisiin. Ei ole avannutkaan kirjoja. Enkä usko että opiskelu tuolla elämäntyylillä onnistuisikaan. Rupesin jo miettimään vaihtoehtoista toimintaa ensi syksylle, kun taas tuli uusi tieto pojasta. Tullipoliisi haki pojan eilen kotoa, on ilmeisesti osallisena huumausaineiden maahantuonnissa. Ei ole missään käynyt mutta poliisi vei myös tietokoneen, olisiko mukana jossain nettikaupassa. Tässä taas kiitos siihen että on yrittänyt auttaa ja uskonut lupauksia. Emme ole saaneet pojasta tai tapahtumasta mitään tietoa, poika kun on täysi-ikäinen. Emme edes tiedä mistä voisimme kysyä, mitä hänelle kuuluu, missä hän on ja kuinka kauan, pitääkö hankkia lakimies tms.Kaiken tämän lisäksi oma äitinikin on sairastunut syöpäänja hänen luonaankin pitäisi käydä useammin. Pitäisi myös tukea riittävästi toisia lapsia, Nuorempi veli (18 v) kärsii jo nyt.

15

Pitkästä aikaa minäkin täältä kirjoittelen,lukemassa olen silloin tällöin käynyt. Meillä poika 26v jatkaa entiseen malliin elämäänsä,mikään ei ole muuttunut. On kuitenkin oma vuokra-asunto jossa ollut nyt muutaman kuukauden,käy yhdyskuntapalvelua suorittamassa viikottain rötöksistään. Aineita käyttääsatunnaisesti,viime käytön jälkeen oli psyykosi jo päällä…
Oma elämä,mitä se on meillä “näiden” vanhemmilla? Minulla ainakaan ei sitä omaa elämää mahdu enää mihinkään,pojan huolien lisäksi minulla tällä hetkellä huolehtiminen äidistäni jolla muistisairaus joka pahenee koko ajan sekä isäni,hän erilaisten sairauksien vuoksi tarvitsee paljon apuani(vanhempani ovat eronneet). Tämä kevät on ollut minulle taas erityisen raskas,olen itse työkyvyttömyys eläkkeellä kaikkien näiden paineiden vuoksi. Kaikille voimia ja jaksamista!

16

Tulen taustasta jossa on melko tavallista puhua naisista “heikompana astiana”.

Mutta kun luen tällaisia tekstejä joissa poika on huumeongelmainen, äiti huolehdittava muistisairas ja isällä omat apuavaativat ongelmansa, niin en voi kuin kunnioittaa näitä heikompia astioita.

Ja usein tässä käyvät vielä töissä, yrittävät huolehtia kodista ja toisista lapsistakin.

17

Kiitos Top Rankin,

Arvostan tuota todella! Välillä tuntuu todella rankalta, kun samaan aikaan pojan huumehörhöilyn kanssa pitää hoitaa ja kestää muistisairasta äitiä sekä vielä selvitä työstressistä. Moni ystävänikin ihmettelee, miten jaksan. Jostain kumman syystä miehelläni ei ole näitä paineita juuri ollenkaan… Sä oot Top rankin yks niitä positiivisista poikkeuksista näissä meidän lasten isissä! Ei ole helppoa sullakaan, mutta sentään tajuat ja ymmärrät ja osaat myötäelää! Kiitos!

Enkelinsiivelle paljon voimia ja jaksamista!

18

Ei kestä.

Minulla kuoli tänään iltapäivällä isä. Emme olleet ollenkaan läheisiä mutta itkin minä silti.

19

Huomenta

Ja syvät osaanottoni top rankin. Isä on aina isä vaikka ei niin läheisiä oltaisikaan. Joku side vain katkeaa.
Aina on hyvä jos pystyy itkemään ja suremaan.

Terv. Ohjaaja Kerttu

20

Toivon sinulle, top rankin, voimia ja jaksamista elämäsi rankkana aikana!