Läheisriippuvuuteni

Mä olen ollut yhteensä 10v on-off suhteessa sekakäyttäjään, joka on samalla mitä hurmaavin mies. Viimeisin off tosin kesti 2 vuotta, minä jätin mutta hän ehti sinä aikana aloittaa vakavan seurustelusuhteen. Minä myös yritin suhdetta sinä aikana, mutta jo puolen vuoden jälkeen aloin ikävöimään todella kovasti renttua. Ihan fyysisesti sattui se ikävä ja kaipaus. Oltiin ehditty jo muuttaa pikaisesti yhteen uuden miehen kanssa ja perustaa uusperhe. Väkisin sitten vielä 1,5v olin siinä suhteessa ajatellen renttua joka päivä. Aloin laittelemaan hänelle kaipaavia tekstiviestejä ja hain koko ajan omaa asuntoa minulle ja lapselleni. Renttu ei vastannut minulle mitään.

Kun sain asunnon, en uskaltanut ottaa sen kummemmin yhteyttä renttuun, laitoin vain muutaman viikon välein jonkin pienen viestin ja kappas, hän vastasi, oli juuri eronnut. Nyt olemme tapailleet vuoden verran, aluksi kyllä se hänen exänsä oli välillä kuvioissa, renttu tietty valehteli mutta ei luvannut mulle mitään. Nyt on ilmeisesti tämä toinen nainen jäänyt ja tässä samassa helvetissä ollaan, minkä takia hänet silloin 3v sitten jätin.

Lähdin itkien hänen luotaan aamulla, narsistisen käytöksen vuoksi.
Miksi ihmeessä lähdin taas tähän soppaan, olin jo voiton puolella ja romutin uuden avoliittoni, kunhan vaan pääsisin taas takaisin kynnysmatoksi ja riitelemään ja tappelemaan. Minä en halua riidellä, mutta hän vääntää aivan mistä vain riidan!! Kun itkin illalla älyttömän, tekaistun riidan vuoksi, (siis hän kehitti aivan tyhjästä, laittoi sanoja suuhuni) hän vain totesi kylmästi: “tekoitkua”. Ja tällä kertaa hän ei edes ollut kovin kännissä, muutaman ottanut vaan. Tai sitten hän oli ottanut lääkkeitä tms. Koska yleensä hän on selvinpäin ollut eri ihminen ja sen takia häntä olen niin paljon rakastanutkin ja olen ajatellut, että persoona muuttuu humalassa, ei hän oikeesti ole tuommoinen tunnevammainen.

Kamala olo ja kuitenkin samalla pieni ääni sisälläni huutaa ikävää hänen luokseen. Lapseni on poissa vielä kaksi yötä ja pelkään pahoin, että menen kuitenkin hänen luokseen. Ja kuinka ollakaan, tilanne kääntyy siten, että minä joudun pyytämään anteeksi kun olen niin vittumainen akka ja provosoin häntä :frowning:

Kyllä se on ihan sama ihminen. Oli kännissä tai ei.

hEI. Miksi naiset rakastuvat renttuihin? Minullakin on renttu joka on ryypiskellyt 4 viikkoa, haluan olla tekemisissä vain selvän rentun kanssa. Ei asuta yhdessä ja onn offia kestänyt 15v. Hyödynnän rentun juomaputkien aikana omaa aikaani harrastaen,tapaamalla ystäviäni ja matkustellen. Minä myös tykkään selvästä rentustani ja ajattelen hänen tuurijuoppoutensa sairautena. :laughing: :unamused:

Niin, mutta persoona muuttuu ja ulkonäkökin muuttuu. Lempeät silmät ovat kovat ja kylmät, koko ihminen on kireä ja “vieras”, ilkeä. Välillä pienessä kännissä tosin lupsakka.

Mielestäni ei muutu. Minä en ainakaan muuttunut paitsi ehkä juuri ulkopuolisten silmissä.

Alkoholilla ja päihteillä on vain paha vaikutus tehdä tietoiseksi ne asiat, jotka on tietoisuuden rajan tuolle puolen torjunut.

Alkoholisti on moniongelmainen ja juominen on niistä ongelmista vain ehkä se pienin paha.

Se “vieras”, jonka näet ja koet, on vieras myös alkoholistin mielessä hänelle itselleen. Se integroiminen osaksi alkoholistin persoonallisuutta vaatii vuosien työn. Eikä sen aikana sovi ottaa ollenkaan.

Niin, siinä mielessä persoona muuttuu…

Ja “elämä”, niin miksi naiset rakastuvat renttuihin…siellähän taas olin mun sairaan rakkaani luona ja siivosin siellä, että hänellä olis hyvä. Taitaa olla yksipuolista tämä rakkaus…

Syy, miksi nainen rakastuu renttuun, löytyy yleensä naisen suhteesta hänen omaan vanhempiinsa. Etenkin suhteestaan isään.

Se on kyllä totta ainakin omalla kohdallani. Tai siis mun isäni hylkäsi minut jo kun olin vauva, eli oikeastaan minkäälaista isäsuhdetta ei ole.

Ja äitini on tunnekylmä alkoholisti…

Sama “vieras” käyttäytyminen, joka tuottaa sinulle ahdistusta, on vieras sinun mielessäsi. Se vieras lienee unohdettu ja yksin jätetty lapsi, joka ei saanut osakseen rakkautta omilta vanhemmiltaan. Isää ei ollut ja äitikin oli kylmä.

Mutta ahdistus on siitä hyvä asia, että se kertoo jotain olevan pielessä, vaikka se ei vielä olisi tietoista.

Nainen, joka rakastuu renttuun, yrittää tiedostamattaan korjata lapsuutensa haavoja nykysuhteessa. Hän yrittää
parantaa uhrautuvalla rakkaudella toisen, joka huomaisi sen ja sitten olisi ikään kuin se puuttunut isä (tai äiti) ja rakastaisi naisen taas ehjäksi.

Valitettavasti nämä hommat ei mene niin.

Juuri näin. Olen yrittänyt olla niin perkuleen hyvä ja ihana nainen ja uhrautuvasti rakastaa.
Mutta se on aivan sama kuinka ihana ja hyvä olen. Renttu oli aivan sekaisin viikonloppuna ja pelkäsin häntä ja lupasin itselleni mielessäni, että jos pääsen ehjin nahoin kotiini sieltä, en enää koskaan palaa hänen luokseen. No, nyt jo syyhyää kädet, tekisi mieli soittaa…mutta en, en, en!!

Avautuminen: Olen ällöttävä ihminen. Etsin vain sitä seuraavaa läheisriippuvuus suhdetta kokoajan. Siitä erottaa onko ihminen alkoholisti vai ei, jos sitä ei ällötä ja se ei suutu minun uhrautuvaan ja hoivaavaan suhtautumiseen, se on takuuvarma juoppo.

Kuinka voin olla näin koukussa tähän sairaaseen kuvioon. Odotan, että renttu soittaa ja pyytelee anteeksi…
Minäkin aivan varmasti ajaudun uuteen läheisriippuvuus-suhteeseen jos tämä loppuu.

Kun ei normaali suhde tunnu missään, haaleeta tiskivettä vaan…puuttuu hulluus ja “elämänmaku” :open_mouth: idiootti olen ja varmasti vähintään yhtä sairas kuin juoppokin.

Nyt tuntuu tosiaan siltä, että tarvitsen apua ja minun on haettava apua. Kun vain jaksaisin.

Hei siitä se lähtee, toipuminen… Että kohtaa tosiasiat rehellisesti. Myöntää heikkoutensa, että ei selviä enää, ei selviä yksin… Sinä olet jo voiton puolella, kun olet tajunnut, että läheisriippuvuus tekee pahan olosi, eikä renttu. Häntä tarvitset vain peilaamaan omaa addiktiotasi.

Se tyhjyys ja pahaolo ovat lr-sairauden oireita. Riippuvuus ei halua irrottaa, siksi se lähettää paskoja fiiliksiä, ja yrittää pakottaa sinut soittamaan rentulle. Jos et jaksa heti hakea apua, mieti miten terve ihminen toimii, ja toimi sen mukaan, ja lue vaikka näitä sivuja, siellä on paljon lohduttavaa tietoa: healingeagle.net/Fin/Txt/OutPain.html

Voi kiitos Sitruunapippuri! Oli niin hyvin sanottu, että läheisriippuvuus tekee sitä paskaa fiilistä eikä renttu. Tuo ajatus helpottaa jo paljon. Ja luen linkittämääsi juttua ehdottomasti, muutos on tultava.

Soitin sitten kuitenkin rentulle. Pääsin aikaisemmin töistä ja soitin muina naisina, että voiskos tulla kahville (renttuhan on siis työtön, tai pätkätöitä välillä tekee). Hän ollut nyt peräti toista päivää selvin päin ja äreä ja varmaan morkkiksetkin. Sain niin töykeää käytöstä vastaukseksi, että sanoin vain että soitellaan kun ehditään.

Mitähän odotin? Varmaan, että hän rakastavana ja kaipaavana ottais mut vastaan, pussaisi ja halaisi pahan mieleni pois. Höh :blush:

Tulin kommenttisi innoittaman lukemaan tämän tarinasi. Taidat olla vielä aika alussa, mutta siitä se lähtee…

Kun mä ensimmäisen kerran kirjauduin tänne, olin ihan umpikujassa. Sitten päätin, että suhteessa juopon kanssa on hyviäkin asioita, ja päätin yrittää. Niin ja elämä noin muuten vähän heitteli, Kännikalasta oli oikeasti apua monessa suhteessa.

Jouduin tosin aika ajoin vääntämään rautalangasta, että me ollaan samalla puolella, ei meidän tarvitse keskenämme tapella - mutta joku epäluulo oli jo välillämme ja se, että toisella oli se humalainen maailmansa, johon saattoi kadota iltakausiksi ja minä… Niin. Minä löysin oman elämän.

Mitä uuteen suhteeseen tulee, niin välillä iskee paniikki, että se on tullut elämääni liian pian. Vaikka onhan tässä eroa tehty jo puolen vuosikymmentä ja erilläänkin asuttu kohta vuoden päivät.

Tulee taas kliseetä toisen perään, mutta kyllä se siitä lähtee että opettelee tykkäämään omasta elämästään. Mäkin ajattelin, että hyvin menee sinkkuna lopun ikää vaikka - mun miesvihani on aika syvällä, vieläkin. Se lähtee siitä, että näen miehen ensisijaisesti rajoittavana tekijänä.

Siitä en ole parantunut, vieläkään. Tänäänkin nousi ikävästi esiin, vaikka yritän järjellä taistella vastaan. Mies ei ole luontainen vihollinen. Ihmisiä nekin on.

Mutta Mijo, sinulla on kaikki mahdollisuudet tehdä elämästäsi juuri omannäköinen. Se ei tarkoita, että homma sujuisi kuin elokuvissa, mutta sitten kun tajuaa että kaikki on oikeastaan aika hyvin niin voi taputtaa itseään selkään ja sanoa, että tähän asti on selvitty. Just nyt on kaikki hyvin.

Niin, omannäköinen elämä…minusta kun välillä tuntuu, että haluan olla rentun kanssa ja se on se minun valitsemani elämä. Koska hyviäkin hetkiä toki on. Ja todella onnellisia hetkiä ja päiviä.
Rentulla on myös masennusta, luonnollisesti juominen aiheuttaa sitä. Itse hän mielestään lääkitsee itseään viinalla, niinkuin tietty tekeekin. Jaa-a, mikähän on syytä ja mikä seurausta…

Mutta pelkäämään en enää suostu, liikaa on nyt vaakakupissa pahaa mieltä ja kyyneleitä.

Ellei renttu ala hoitamaan itseään ja tee itsekin jotain suhteen eteen, yritän päästä irti. Vaikka pikkuhiljaa, jos ei kertariuhtaisu onnistu.