Sitä vääntöä kohtuukäytöstä jatkuu varmaan ikuisesti. Vaikka itse en ota en saarnaa siitä muille. Minulla ei onnistu lasillinen. olen kokenut. Jos nyt joisin vaikka pari lasia viiniä ruokailun yhteydessä se voisi jäädä siihen. Kynnys juomiseen madaltuisi välittömästi. Todennäköisesti seuraavana päivänä ottaisin taas. Senjälkeen putki päälle joka päättyisi katkaisuhoitoon.Vastuun siirtäisin hoitopaikkaan. Tehokas apu ja helposti. Mutta se ei paranna alkoholismia. Kaupunki jossa asun on hyvä hoito päihde ongelmaiselle. Asuin hetken muualla ja siellä ei päässytkään hoitoon ei ollut paikkoja. Se oli minusta hyvä. Vastuu oli otettava viimein itse. Se oli varmaan osasyy miksi juominen loppui. Niitä kauheita oloja en halua ikinä takaisin toivon että muistan sen jos tekee mieli juoda.
Just kävellen kaupassa eestaasmatka 40min ja kaikki tämä kolmen sandelspurkin takia ja niillä meinaan pärjätä, tuo kolme purkkia on se mitä olen itselleni luvannut ja jos ihan ilman kärvistelisin olis kohta kossupullo pöydällä. Kahdesta pahasta valikoin sen pienemmän ja juon ne todella hitaasti eli reilu tunti per purkki niin ei iske mitään paineita päälle, on onnistunut jo jonkun viikon ja eilen meni vain Olvin ykköstä. Pitäisi hakea Lidistä koppa ykköstä koska se maistuu ihan oluelta ja viikon saa olla suu märkänä, jokainen omalla tavalla ja tärkeintä on tavoitteet ja niissä pysyminen.
Positiivista olet harrastanut liikuntaa !
Minä tässä käyn vielä hitaalla. Mulla on 4 kk ikäinen mäyräkoiran pentu. Sen kanssa täytyy mennä ulos pakolla. Se on hyvä asia. Minulla on tuo kahvi jota lipitän. Sekin pitäisi vaihtaa murukahviin. Ei ärsyttäisi niin paljon vatsaa. Jokainen omalla tavalla mennään.
Tuossa mulla jaloissa makaa 47Kg Dopermanni ja eikohän kohta siirry eteiseen sen merkiksi että nyt ulos, naapuriin syntynyt koiranpentuja niin hajut panee pienen pojan pään niin sekaisin että olen kipeänä helisemässä hihnan päässä, olis kiva tietää kuinka monta hevosvoimaa tuossa on ku laittaa nelivedon päälle. Tottunut käyttämään 5m pitkää fleksiä jotta pääsee kunnolla metsään kakkalle mutta nyt taidan ottaa vain lyhyen nahkaremmin niin ei pääse säntäilemään kun ei osaa käyttäytyä, pitää katsoa jos ketään ei näy niin päästän metsään juoksemaan ja jos sieltä pupu lähtee juoksemaan niin on pupun viimeinen juoksu, tuo kyllä mulle kunhan on ravistellu lihat mureiksi ja luut jauhoksi. Muuten pysyy irtiollessaan paremmin vierellä ja korvissa on off asento pois eli kuulo toimii, jotkut ihmiset vaan ei tykkää ison mustan irtipitämisestä. Että kyllä sitä ulkoillaanki satoi tai paistoi.
Nyt viikko takana ettei yhtään Lyricaa eikä Tramalia, kumpaakin meni max annokset. Aamulla en pääse sängystä ylös ilman paria teemua ja pamia kun särky vie jalat totaalisesti alta ja tuo Gabapentin Actavis 300mg ei kanna yön yli kuten Lyrica 300mg teki. Jotain on pyydettävä lekurilta lisää tai määriä pitää muuttaa, itse olen sitämieltä et päivällä pitäisi ottaa pari tymäkkää ja pitkävaikutteista hermosärkyyn purevaa särkytablettia mutta mitä pitäisi pyytää koska itse ne ei ehdota mitään kumminkaan. Kyse on loppuelämästä joten aivan sama onko niistä vaikea päästä eroon mut pollaa en haluaisi sekoittaa eikä saisi väsyttää.
Aamulla Dolmed 0.5-1.0mg ja päivän mittaan Rivoja 2-6mg, yöksi jtn pössyjä. No hätä.
Mitä tarkoitat?
^Pölönen tarkotan sitä ku tääl ennen OLI porukkaa ja kivat värit jne. Sit tuli uudet säännöt ja porukka alkoi jäämään pois. Kaikki oli offia mut ainaki oli juttua ja vakiporukat joissa oli kiva keskustella; ei väitellä kuka tietää huumeista eniten joko kokemuksiensa tai kirjallisuuden perusteel; jokaisel on kokemuksia täällä käydessä yleensä. Nykyään kävijöitä on vähän ja porukka ei todellakaan käy kovin säännöllisest…
Ennen oli yhteishenkeä ja jaettiin mielipiteitä. Ite oon kyllästyny tähän palstaan ku vertaa joku muutama vuos sit ja ku säkii olit vielä nimel Bentsopää… =) Oli vihreä foorumin värikin… Eikä paljoa kiinnosta foorumia vaihtaa ku nuo aineet ei enää oikein mahdu kiinnostuksiin suuremmin… Mut se henki porukas oli hyvä, silloin ku Robsku ei enää kommentoinu joka asiaan mut Miffyt ja muut oli messis… Sama juttu kuivaukses, ennen kaikki jeesas toisiaan mut nyt puhutaa vaa omist asioist… Toisaalta ite jaksa jeesaa enää ku oon sen verran pitkäl ja tiedän et ei auta toista kiskoa jos ei oikeasti tahdo nousta ylös… Mut kuten joskus itekin kirjotit ni mä oon kans sitä mieltä et offiks meneminen on melkein parasta koska silloin asia saa ihmiset kirjoittamaan mielipiteitään. Täältä on kielletty paljon asioita ja moni asia on luettavista netin tieto-sivuilta tai huume-iskuista. Kaikki perus-kysymykset ja topicit ollu moneen kertaan ja palsta on vain lähes kuollut verrattuna muutama vuos sit… Eikä oo siis tarkotus dissata uusia millää lailla vaa kirjottajat kirjottaa niin vähän et ei jaksa käydä kattomas ku kerta viikkoo ja silti samat topicit on ekal sivul…
Kiitos, kun vastasit, ymmärrän varmaan nyt, mitä tarkoitat… Tosiaan, aika paljon jäänyt porukkaa poies, toisaalta tullut uusia. Vanhat aiheet saattaa nopsaan jäädä, kommentoidaan viimeisimpiä. Mä haluisin palata Kuivureitten pariin, kun mä h a l u a n tän kyl päättyvän, enkä huonosti. Mut kun en ole vielä läheskään nollilla, ja vasta hoitoon ensi viikol lähdössä, käyköhän se, kyl maar, kun tavoite kuitenkin on selkiytynyt. Ehkä tääl oli ennen hauskempiaki juttuja, huolimatta asian vakavuudesta… Enemmän ehkä kyseenalaistamista ja aktiivista keskustelua. Ja ihmiset tosiaan saattoivat varmaan enemmän kysyä tietoa sellaisilta, jotka tietävät paremmin…Hmm.
Itse katson tätä mailmaa ihan erilaisin silmin, eksyin tänne etsiessäni tietoa Tramalista ja sitä oikeaa tieto eikä lääkeinfon teknistä höpötystä, nyt peliin on mulla tullut mukaam Diapam, Temgesig, Lyrica ja kun teho ei riittänyt niin alkoa lisää. Ennen mun ei tehnyt mieli lääkkeitä vaan usein jopa oksensin heti pois mutta nyt tekee mieli ja tajusin että en ehkä ole vielä täysi narkomaani mutta sekakäyttäjä musta ainakin on tullut. Mulla ei ole vapaapäiviä käytössä vaan se on koko elämä ja joka päivä, vieroitusoireista en tiennyt ennen mitään en edes kun lopetin yli 30v tupakanpolton. Tramal 400mg pantiin stop seinään ja taistelin lyrikan vähennyksen kanssa 600mg päivässä ja siitä 75mg pois niin johan oli helvettiä ja sitten ylilääkäri sanoi et 4 päivää 150mg ja loppu, mä hullu lopetin niin tulinpa tutustuttua viekkareihin. Triptyylit lopetin ja nyt taistelen uusien myrkkyjen kanssa mutta sain 100mg Tramalia että edes jalkakivut vähän viekkareiden lisäksi helppaa, ensiviikolla kuulemma lopetetaann Diapam turhana ja Tramal ja saan jotain muuta lääkettä särkyyn joka vaikuttaa paremmin hermostoon ja en tiedä mitä mut sillä mun pitäisi kuulemma pärjätä. Kaikki tämä reilussa puolessa vuodessa niin olen saanut täältä valtavasti tietoa eri lääkkeistä, niin Sirdalud 3*4mg loppui seinään kun kuulemma en tarvi. Kipupoli heitti pihalle kun en suostunut syömään Triptyliä ja nut kolme lääkäriä keskenään taistelee kuinka mua kuuluisi hoitaa koska olen uhannut tehdä valituksen tästä leikistä kun lääkettä saa kahdenviikon annoksen ja uuden ajn kahden kuukauden päästä, paripäivää sitten vein lapun että harkitsen itse lopettaa tämän koska ette kykene päättämään mitä lääkettä ja miten saan sitä lisää. Tähän päälle sydänvika ja ykköstyypin diabetes niin tieto kaikista lääkkeistä ja niiden hupikäytöstäkin on antanyt niin paljon tietoa et ilman en olisi tässä ja syhtautumiseni lääkkeiden väärinkäyttäjiin on muuttunut täysin kun tajuan miksei voi olla ilman. Olen lähinnä kipupotilas mutta en enään puhdas koska on ollut pakko kokeilla muutakin. Toki myös masentunut ja psykiatrit on käyty yms. Palsta on mielestäni loistava ja välillä puheet muustakin kuin lääkkeiden käytöstä ovat hyviä koska suuri osahan haluaa lopettaa.
muistaakseni isoja määriä sirdaludia ei sais lopettaa seinään, aiheuttaa muistaakseni verenpaineen nousua ja jotain muuta. eikös tuo sirdaludkin lievitä kipua relaxoinnin lisäks, mulla ainakin lievittää jalassa hermo särkyä tai oikeestaan pistelyltä se tuntuu.
Niin mutkun saat ajan erikois/yli lääkärille ei hänellä ole aikaa katsoa kuinka kauan ja miksi potilas on syönyt kyseistä lääkettä vaan tekee sekunnissa päätöksen mikä olisi oikea lääkitys ja mitä ne rerefloista tietää, jos joku heistä joutuuja ja varmaan syökin jotain lääkkeitä niin eihän nelopu kun lääkekonsultit jakaa ilmaisnäytteitä että potilas voi kokeilla. Itse en ole saanut ilmaispakkausta yli 25v ja ennen jopa usein niitä sai, tosin työpaikan lääkäriltä. Kirjoittaahan se kaveri kaffipöydässä mitä vaan ikinä pyytää josei kehtaa vaan hakea lääkekaapista ja laittaa jonkun vanhuksen nimiin niitä, mun luotto on mennyt täysin ja nykyään tilaan tupla ajan ja printtaan paperille mitä syön ja miksi ja miksi epäilen jonkun sopivuutta kun hiljan söin kahta jotka kumoaa toisensa vaikutuksen ja printtasin artikkelin netistä niin sille naurettiin ja sanottiin meillä olevan paljon potilaita jotka syö näitä. Vnahuksia jotka uskovat kuin jumalan sanaan ja kun kysytään kipeältä vanhukselta auttaako niin kunnioituken takia sanoo että hyvin vaikkei toimikkaan. Pää sekaisin vaipat jalassa ei totuutta enään kerrota eikö tietoa haeta internetistä, nenppä vielä myöntämään että muutama olutki vielä maistuu niin panadolia/buranaa tulee, issoj kulläkin että maksaaarvot ovat pilvissä. Yksi tuttu hommas isänsä kotihoitoon niin että vaimo hoiti ja yksityislääkärin ja makuupotilas käveli itse vielä muutaman vuoden valittamatta ja lääkkeet nahtui taas dosettiin. Täysin pihalla ollut mies rupesi juttelemaan vanhoja asioita eikä ollut kuolaava idiootti, vaipat sai poista yms. kaikki väärästä lääkityksestä josta nyt kärsin itse kun 14 kohtaa kieltää muiden lääkkeiden samanaikaisen käytön.
Just kävellen kaupassa eestaasmatka 40min ja kaikki tämä kolmen sandelspurkin takia ja niillä meinaan pärjätä, tuo kolme purkkia on se mitä olen itselleni luvannut ja jos ihan ilman kärvistelisin olis kohta kossupullo pöydällä. Kahdesta pahasta valikoin sen pienemmän ja juon ne todella hitaasti eli reilu tunti per purkki niin ei iske mitään paineita päälle, on onnistunut jo jonkun viikon ja eilen meni vain Olvin ykköstä. Pitäisi hakea Lidistä koppa ykköstä koska se maistuu ihan oluelta ja viikon saa olla suu märkänä, jokainen omalla tavalla ja tärkeintä on tavoitteet ja niissä pysyminen
My heart goes to you my friend.
En varmasti itse ajattelisi yhtään eri tavalla jos vaan ei jokin sisälläni olisi saanut kaljasta ja viinasta tarpeekseen.
Huvittelen nykyisin ostamalla toinen toistaan nätimpiä viskejä tai liköörejä hyllylle, koska nautin katsella kuinka aurinko paistaa niistä läpi. Ei tule mieleenkään juoda niitä.
Eino Grön sanoi että ‘nyt on jokainen päivä juhlaa’ lopetettuaan kännissä ajetun onnettomuuden jälkeen. Olen maistellut tuota fraasia mielessäni nämä pari vuotta ja koen ihan samoin. Hankalatkin asiat ovat kohdattavissa, kun kroppa ja mieli ei makaa jossakin liuottimessa.
Se vaan on sanottava, että mun jutut pelaa terveellisen kautta. Rouskutan happamia omenoita ja joskus en syö mitään. Aikuinen mies länsimaissa pienellä ylipainolla kestää pientä askeesia ja katse vaan terävöityy
En voi siis ymmärtää minkäänlaisia ykkösolut-terapioita tai pikkutissutteluterapioita. Jotta viinasta voi päästä eroon, on lakattava idolisoimasta sen vaikutusta itseen, ja vaan hylätä se paskana mitä se on.
Joku lopettaja sanoi hienosti työstään raittiuden eteen, miten hän joutuu joskus sanomaan itselleen; Älä piipitä, vaan toimi.
Mene lenkille, joka kerta pidemmälle, on minun neuvoni, ja sen voi laittaa kehyksiin.
Tiedän ettei musta enään saa absolutista, et voi olla vastaan että vähennän rajusti, Voi olla että se on mahdotonta mutta on nyt kumminki toiminut, mä olen muutenki kummallinen Pohjalainen mies niin miksen koittaisi näin. Jos epäonnistus niin tiedän ainoan keinon olevan täysi raittius, anna mulle vähän narua ja kokeilen.Nyt menee toinen kalja ja hitaasti eli pitää juoda wissyä että olis vessaan asiaa ja tänään aloitin nesteenpoisto lääkityksen. Olen luopunut niin monesta ja vaimo aistuu vieressä ja pitää kädestä, mopo voi karata mutta kyllä miehellä saa ajatuksia olla. On/off on usein se oikea keino ja olen sen lääkkeillä tehny niinkin rajusti että tuli yksi lääkäri vastaan. Me ollaan kaikki erilaisia ja huuvaavista lääkkeistä en usko kuin täyteen lopetukseen, sekakäyttäjä musta tehtiin kun lääkkeiden tehot ei riittäny. Huomenna juon valkkaria ja sunnuntaina lopetar darran sillä samalla purkilla. Formulakaljat se kolme ja näin mennään vaikka tuntuu konrnilta niin yritystä on, kossut on pois paitti se 3.5dl mikä kahteen isoon ei ole paljon ja avaamaton vielä. Kyllä mailmassa on keinoja ja pitäisi oppia käyttämään miitä, kolmas viikonloppu kumminki, mitä jos tästä tulee tapa sen vanhan päälle. Ampukaa vaan mut sit vasta ku tähtään teilepäin.
Jos olisit halunnut OIKEASTI kuolla, olisit mennyt yksin jonnekin ja ottanut riittävästi niitä tabuja. Oot täällä itkenyt sitä, kun oot “liian hyvässä kunnossa” saadaksesi klinellä huomiota, joten toi sun temppu oli hyvä tapa hankkia sitä. Eikä siinä mitään, mut tosiasiat tosiasioina. On tosi raskasta läheisille, jos tekee noita “nyt otan överit”-temppuja ja kuitenkin vajareilla.
^Mä heitin vain jonkun jutun tuohon, sulla ei ole mitään käsitystä missä oon ollu tai mitä tehny tai ketä siinä paikalla on ollut joka oli asian pointti! Oon kirjotellu tääl tosi pitkää ja olen ollut lääkkeiden väärinkäyttäjä vuosia, en oo ollu sitä enää aikoihin mut ku kuulut näihin uusiin ni sun on hyvä tulla selittää asioita joista sul ei ole mitään hajua!?!? Aiemmin on ollut sellaset tolet lääkkeisiin et moni muu olis kuollu niistä määristä vaikka ite en ole saanut edes päätä sekasin!
Jos olisin tahtonut tappaa itseni ni totta helvetissä mä olisin mennyt ulos jäälle… Luuletko ettei monella ole tuohon suunnitelmaa??? Voihan se myös olla et tahdoin vain oksentaa koska olin syönyt paljon herkkuja enkä tahtonut lihoa… Tosin eipä ole ollut bulimiaakaan aikoihin… Et ei kyse ole siitäkään mut sitäkään sä et voi tietää ku et tunne mua IRL… Kyllä mulle on väkisin kuule yritetty laittaa itsari-yritys lääkkeillä (joita otin respan mukaan), vaikka kyse oli lakasta!!
Olen vain tällainen 13v teini joka vetää muskottia ja etsii kadulta tai sukulaisilta lääkkeitä jolla vois saada pään sekasin, allergialääkkeet on tosi hyviä siihen
Jos olisit halunnut OIKEASTI kuolla, olisit mennyt yksin jonnekin ja ottanut riittävästi niitä tabuja.
Itsemurhayritys voi olla myös impulsiivinen, ei harkittu, jos se OIKEASTI kuoleman haluamisen tulee olla harkittu… Moni on niihin kuollut. Runsaisiin lääkeyliannostuksiin, joita ei ole harkinnut, vaan jossain epätoivon tilassa vaan tunkenut kaikki kurkusta alas… Eikä ole hankkinut tietoa, kuinka paljon näitä kuolemiseen tarvitaan tai mennyt yksin mihinkään, ehkäpä on ollut yksin jo kotonaan. Kenties muutenkin. Itsemurhia on monenlaisia. Joskus voi olla, että tarkoitus ei ole ollut sittenkään kuolla, mutta onpa kuollut silti, kun annos on ollut tappava tai sitten on kuollut yliannostuksen muihin vaikutuksiin, vaikkapa kaatumiseen tai munuaisten blokkaamiseen tai sydänkohtaukseen en minä tiedä, mitä kaikkia seurauksia voi olla elimistölle, ei suoraan myrkytykseen.
Ja ihminen voi pelätä molempia, kuolemaa ja elämää eikä silloin välttämäti osaa harkita yhtikäs mitään…
Ja tässäpä päivää piristävä aihe, huh. Slut mun osalta, en halua ajatella tätä enämpi, moni kaveri on lähtenyt oman käden kautta. Ja itsekin halusin, joskus kauan sitten. Nyt yritän ajatella, että perkele mullon ihan sama oikeus elää kuin muillakin .
Kyllä! Monella on siitä omakohtaisia kokemuksia. Mutta niin kuin eräs viisas mies sanoi “Murhatkin annetaan anteeksi”
Alussa ei ole edes ajatusta tulevasta. On vain mukava kun lähtee viihteelle ja ei tarvi kuin yksi, kaksi nappia ja olet hyvissä koko illan. Aamulla ei ole tietoakaan krapulasta. Ei tarvi pelätä kotiin tullessaan huomaako vanhemmat/puoliso viinan käryn susta tai tuleeko tehtyä tai sanottua jotain sopimatonta mitä ei muista aamulla. Elämä on helppoa! Päivät koulussa tai töissä illat kotona notkumassa. Ja kaikenlisäksi sulla on hyvä olo! Ajattelet miksi et ole aijemmin älynnyt? Tälläistä oloa ei ole ollut minulla ikinä.
Siitä se lähtee. Huomaat pian että myös ne auttavat eri kiputiloihin, ellet ole juuri sen takia niitä ottanutkin. Aikaa kuluu ja lääkemääräykset uusiutuvat. Pidät sitä jo normaalina. Alat käyttämään lähes päivittäin. Kotona ollut riita tai töissä/koulussa vituttaa, no miksi ei otettaisi kun heti pääsee “omaan maailmaan jossa ei ole riitoja eikä ongelmia”. Olet jo astunut aidan toiselle puolelle.
Ensimmäinen merkki on siinä kun vanhemmat tai puoliso huomauttaa rahankäytöstäsi. Ongelmat jatkuvat, kotityöt unohtuvat, olet koneella kokoajan, tai tuijotat tv:tä. Uusi lääkelaatikko odottaa sinua lääkärillä.
Päivät menevät ja nalkutukset yleistyvät. Miksi et tee sitä, miksi et tee tätä? Mikä sun on, olet ollut ihan omituinen viimeaikoina. Jatkuvasti olet väsynyt. Huomaat että yhtenä aamuna olet kipeä. Terve mutta kipeä. Vatsa on ehkä kuralla. Paikkoja särkee ja olet tavattoman hermostunut. Aika korjata ongelma. Tsädäm! Hetken päästä olet “oma itsesi”. Alat miettimään mistä voisi johtua. Se on ne lääkkeet. Mutta unohdat sen melko heti.
Aikaa kuluu, ja rahaa. Suhteesi ovat ylä- ja alamäkeä. Paketit menee nopeammin kun on niin paljon huolia. Tiedät jo että ongelma on sinussa. Yrität porskuttaa eteenpäin yhä kasvavien lääkemäärien voimin. Turhaudut. Olisiko nyt aika ottaa puheeksi…? Et uskalla sillä olet jo niin kauan pitänyt yllä roolia ja pelkäät menettäväsi paljon vain sen takia.
Tuttuako? Sinä voit onnistua, niin minäkin!