Kysy mitä vaan seuraavalta ja vastaa edelliselle. Osa 3

Olohuone
1061

Nyt eläkeiässä minulle on tullut säännölinen unirytmi, jossa nukun ilman herätyskelloa aika tarkkaan 7 tuntia, jos ei ole mitään häiriöitä ja se tuntuu riittävältä. Jos juon normiannokseni keskiolutta, herään joskus aamuyöstä yleensä kerran, mutta onnistun nukahtamaan uudestaan aika nopeasti. Jos olen juonut yli normiannokseni, saatan nukkua kymmenenkin tuntia heräilemällä joitakin kertoja. Jos päällä on joku akuutti ahdistus, voi yöllinen herääminen jatkua pitempään ja saatan nousta ylös aamuneljältä, kukkua hetken ja palata nukkumaan tunnin päästä. Nukun yksin hyvässä kaksoisvuoteessa, joka on minulle sopivan kokoinen pyöriä vapaasti. Työiässä nukuin 9-10 tuntia yössä vaihtelevalla menestyksellä. Minulla on vain pitkäaikainen Peratsin-lääkitys.

Uni alkoholin jälkeen ei ole yhtä rentouttavaa ja levollista, kuin ilman, unet ovat outoja, joskus vaikka jonkun taulukon täyttämistä tai netin selaamista, yleensä unissa ongelmat jäävät ratkaisematta. Kun en ole juonut, unissa on enemmän ihmisiä. Joskus mietin ovatko oudot unet merkki alkavasta dementiasta … Painajaiseni perustuvat huonoon itsetuntooni, näen joskus inhottavia unia, joissa minua häpäistään ja nolataan ja herään ahdistuneena ja surullisena - onneksi ne eivät kuitenkaan ole jokaöisiä. Työiässä olen joskus käyttänyt vain nukahtamislääkkeitä, mutta ne pyörittivät hermostuttavasti juuri nukahtamisvaiheessa ja lopetin nekin lyhyeen. Melatoniinia olen kokeillut, mutten juuri kokenut niistä hyötyä, viime aikoina en ole kaivannut mitään rohtoa, uni on tullut ilmankin.

Unihalvausta en ole koskaan kokenut.

Jatketaan kysymys seuraavalle:
Kuinka monta tuntia unta vuorokaudessa on sinulle riittävästi? Nukutko yleensä hyvin? Entä kärsitkö muista, kuin unettomuuteen/nukahtamisvaikeuksiin liittyvistä unihäiriöistä, esim. unihalvauksista?

1062

Kyllä minä sellaiset 7-8 tuntia tarvitsen. Nukun kuin tukki, usein koko yön samassa asennossa. Olen iltaisin virkeä ja lueskelen usein yhteen, ylikin. Tai katselen jotain elokuvaa. molemmat ovat aika hyviä unilääkeitä. Saa tyhjennettyä omaa päätä ja omia murheita kirjan tai elokuvan fiktiiiviseen tarinaan.
Kesällä ja syksylläkin oli hieman nukahtamisvaikeuksia sattuneesta syystä, mutta ovat onneksi historiaa.
Nyt viimeisen viikon aikana on unet jääneet hieman liian lyhyiksi ja se näkyy naamasta. Silmät on kohtalaisen väsyneen näköiset.
Unihalvaus on onneksi minullekin kokematon ja tuntematon. Levottomat jalat joskus yritti häiritä, mutta eipä enää.

Kysytään sitten vaikka säästä :laughing:
Onkos kiva, kun tuli kesä talven keskelle, vai oletko talvi-ihminen, joka kaipaisi lunta, pakkasta ja hiihtokelejä?

Minusta on hauskaa, kun tammikuun puolivälissä sataa vettä ainakin näillä korkeuksille. Johan tuota talvea piisasikin.

1063

Asun taiga-vyöhykkellä, en nauti ollenkaan vaihtelevista talvikeleistä. Onneksi hankin hyväpitoiset kumisaappaat, eikä tarvitse tuhota hienoja talvisaappaita. Pyöräilen tavallisesti päivittäin asioidessani ulkona. Nämä suojasäät tekevät pohjalta jäiset ja päältä sohjoiset kelit mahdottomiksi pyöräilijöille. Kävelystä tulee lonkkavaivoja.

Toisaalta suojasäässä on helpompaa hengittää ja parvekkeen oveakin on kivempaa pitää hetkiä avoinna kissojen ulkoilla edes pikkuisen. Sähkön hintoja kiittelen, kun tuuleekin.

Hiihtoa en ole harrastanut sitten kouluaikojen, kun pakotettiin järven jäälle jäätävään viimaan kiertämään kaukaa saari ulapalla, meni maku koko lajista eliniäksi. Lasketteluharrastus loppui kavereiden puutteeseen.

Kaunis, kuiva luminen keli on minulle mieleen, mutta sekin on lyhytaikaista näillä leveysasteilla nykyään.

Kysymys: reagoitko luonnon valon määrään?

1064

Reagoin ja vahvasti. Pimein aika marras-joulukuussa on mulle aina enemmän tai vähemmän plääh. Varsinaista kaamosmasennusta en ole potenut enää aikoihin, mutta pimeys kyllä pistää vähän hommia tahmomaan. Ihan toimintakykyinen olen kyllä, mutta energiaa on vähemmän ja synkät ajatukset saavat helpommin valtaa. Aamuvirkku kun olen, vituttavat nämä pimeät aamut, varsinkin, kun tykkään käydä lenkillä tai muuten ulkoilemassa mieluiten aamusta tai aamupäivästä.

Keväällä valon lisääntyessä piristyn aina huimasti ja vähän maanisestikin. Tuosta unen määrästä kun oli puhetta, niin keväisin uneni lyhenevät sellaiseen 3-4 h/yö, enkä koe sen edes haittavan. Virtaa riittää silti vaikka pienelle ydinvoimalalle. Tietenkään se ei ole mikään kestävä, eikä terveellinen tilanne, mutta aina nukkuminen korjaantuu, kun mennään pidemmälle kohti kesää. Alkukesä onkin ehdottomasti suosikkivuodenaikani.

Miten toimit, jos näet jonkun varastavan kaupassa?

1065

^ Rehellisesti on myönnettävä, että en tee mitään. Enintään seuraan vaivihkaa jääkö varas kiinni, mutta itse en yritä vaikuttaa asiaan.
Jos kyseessä on jokin pikkunäpistys tyyliin lapsi/teini varastaa suklaapatukan tai energiajuomatölkin, ajattelen että kyllä tuo joskus nalkkiin jää ilman minuakin. Asiaan vaikuttaa ehkä se, että olen itsekin näpistellyt kaupoista teininä, ihan 19-vuotiaaksi asti. Myönnän että se oli väärin tehty, mutta ei suinkaan rikoksistani pahimpia.

Jos kyseessä on sitten vähän isompi varkaus tyyliin juoksukaljat, henkilökunta havaitsee ne kyllä yhtä nopeasti kuin asiakkaatkin.
Ja jos supermarketissa joku rosmo irrottaa hälyttimiä kalliista takista, en puutu asiaan senkään vuoksi että asialla saattaa olla päihtynyt/vierotusoireinen addikti tai ammattirikollinen, enkä halua saada kostoksi puukosta.

Rikoksia joihin sen sijaan mielestäni pitää puuttua, ovat mm. rattipäihtymys, väkivalta/ahdistelu/kiusaaminen tms. Tai lasten kaltoinkohtelu. Niitä havaitessa voi soittaa 112 tai tehdä lastensuojeluilmoituksen, jos ei itse uskalla mennä väliin tapahtumiin.

Oletko ollut koskaan putkassa? (minä olen, viimeksi 20-vuotiaana)

1066

Oletko ollut koskaan putkassa?

Onhan tullut oltua. Ensimmäinen kerta joskus alle 18v yhden tanssipaikan järjestysmiehet pistivät hetkeksi putkaan.
Sen jälkeen vuonna 1996 pari kertaa oikein poliisin toimesta. Ihan syystä, satuin ajelemaan humalassa. Toinen kerta noin viikko myöhemmin olin taas, kun silloin elämä vähän romahti. Karu paikka se putka, en suosittele.

2008 olin myös, mutta se oli ihan poliisien ylireagointia. Vinkkinä: Ei kannata koskaan sanoa poliisille pienessä hutikassa: “Mitähän se sulle mahtaa kuulua, homo” Kun se poliisi van kysyi, onko kaikki kunnossa ja selviätkö kotiisi.

Sitten samana vuonna oltiin silloisen naisystävän kanssa yksi yö. Kun meidän auto oli päätynyt ojaan ja joku innokas ohikulkija oli soittanut poliisille. Oltiin siinä harmissamme tapauksesta hinuria odotellessa. Ja tuli juotua puolksi yksi kossupullo.
Poliisihan erheellisesti luuli, että olimme juoneet jo ennen ojaanajoa. Sattuuhan niitä erehdyksiä ja parin viikon kuluttua poliisi kävi anteeksi pyydellen palauttamassa ajokorttini, jonka pikaistuksissaan tapauksen tiimoilta otti pois. Verikokeet otettiin ja tuli lausunto labrasta, että olivat juoneet vasta onnettomuuden jälkeen. Kuten totuus olikin. Syyttäjäkin myöhemmin naureskeli, että sattuipa teille kohdalle yli-innokkaat poliisit,

Sitten on ole ollut poliisin kanssa tekemisissä, paitsi passia pari kertaa hakenut.

Kysymys:
Luotatko suomalaiseen poliisiin? Ja jos et, kerrotko miksi et. Onko jotakin syitä, miksi et luota?
(minusta ihan ok. porukkaa, tosin onhan sielläkin muutamia, joiden olisi pitänyt ehkä valita toinen ammatti… Niitä mätämunia. Samoin kun vartijoista on ihan äskettäin paljastunut aika ikäviä juttuja.

1067

Luotan Suomen poliisiin 90 %:sti ja varmaan ylikin. Mulla ei ole henkilökohtaisesti mitään syytä olla luottamatta. Aina kun olen joutunut soittamaan kytät(Joko oman turvallisuuteni vuoksi tai ihan sivullisena) tai tekemään rikosilmoituksen, ovat toimineet oikein asiallisesti ja tehneet sen, minkä poliiseina voivat. Silloin kun olen itse tehnyt pahojani ja jäänyt kiinni, koko poliisin olemassaolo on luonnollisestikin siinä hetkessä vituttanut äärettömästi :mrgreen: , mutta ei mulla oikeasti valittamista ole siitäkään. Asiallista on kohtelu ollut silloinkin. Työnsä ovat vain tehneet, kuten kuuluukin ja ihan omaa syytänihän olen itseni siihen tilanteeseen järjestänyt. Mitään ACAB-juttuja en ole huudellut sitten teini-iän :laughing: . Oikeasti ärsyttää, jos joku aikuinen ihminen sellaisia huutelee Suomessa. Monessa muussa maassa se onkin ihan perusteltua.

Näitä mätämunia(Kuuluisimpana tietysti Aarnio, mutta on sieltä muutakin porukkaa siivottu pois viimeaikoina) tietysti mahtuu poliisiinKIN, mutta niin mahtuu joka alalle. Se, että näitä poliisin toimia tutkitaan ja sitten tarvittaessa hutkitaan pitää luottamusta yllä, vaikka uskonkin, että kyllä siellä asioita edelleen painetaan villaisellakin. Tosin tämäkin pätee muihinkin ammattikuntiin. En voisi asioida minkään palveluntarjoajan/viranomaisen/instanssin kanssa, jos aina lähtisin siitä ajatuksesta, että siellä voi olla joku työnsä huonosti hoitava tai rikollinen vastassa.

Ihmisten luottamusta poliisiin voi ymmärrettävistä syistä syödä se, että rikostutkintaprosessit tuppaavat nykyään pitkittymään rikollisen paljon. Itseänikin vituttaisi ja rankasti, jos mut hakattaisiin/raiskattaisiin/ryöstettäisiin ja kestäisi pari-kolme vuotta päästä edes lähelle käräjäoikeutta ja paskassa lykyssä rikos olisi vanhentunut siihen mennessä. Poliisin surkeista resursseistahan tuokin tosin johtuu. Ei siitä, että ihan kiusallaan vitkastelisivat.

Vartijoista olen jo kauan ennen näitä nyt ilmitulleita keissejä ajatellut, että ovat niitä, jotka eivät päässeet poliisikouluun antisosiaalisen persoonallisuushäiriönsä vuoksi :mrgreen: . Ei sekään toki ihan noin mene. Ihan asiallisen oloisia vartijoita tuolla näkee paljonkin ja kun minut on joskus poistettu jostain häiriökäyttäytymiseni vuoksi, se on mennyt ilman pahempaa väkivaltaa ja ylireagointia. Aika paljon päivitystä vartijoiden koulutus ja alalle soveltuvuus kyllä vaatisi nykyisestä.

Milloin olet viimeksi saanut oikein huonoa palvelua?

1068

Siitä on aikaa. Mieleenpainuvin episodi tapahtui kymmeniä vuosia sitten. Olin ollut töissä ulkomailla ranskalaisessa gourmet-ravintolassa ja oppinut jotakin. Kun palattuani tulin kotituppukylääni ja tilasin paikallisessa krouvissa ihan tavanomaisesti lasin punaviiniä mitään odotuksistani mainitsematta - lasissa lillui jääpala. Sanoin tarjoilijalle nätisti, että kun seuraavan kerran kuljet ohi, voitko ottaa mukaan lusikan, että saan jääpalan pois. Siihenkö topakka kyyppari: “Paskat, jos ei kelpaa, niin vien koko lasin pois!” :smiley:

Kysymys: myönnätkö omia puutteitasi ja erehdyksiäsi avoimesti vai pidätkö viisaampana vaieta niistä?

1069

Aika vapautuneesti myönnän kyllä. Useinkin lörpöttelen tuolla ympäriinsä, että “vittu, mie oon kyllä yks saatanan kaksinaismoralisti”, “nyt nolasin sitten itseni tosi lahjakkaasti”, “tajusin vasta äsken asian X, jonka yleensä tietävät jo kaikki alakoululaisetkin”, “olenhan mä pirun hankala ihminen”, “luulin aina, että se ja se asia on niin, mutta sitten mua vähän sivistettiin” jne. ja kerron sitten toki, mitä olen kämmäillyt. Nuo voivat olla pienempiä, ihan hassuja kömmähdyksiä tai isompia juttuja, jotka oikeasti jäivät vaivaamaan. Olen ajoittain aika ankara itselleni ja sillähän se ainakin vähän helpottaa, että puhuu ne asiat ääneen. Toki tiettyä harkintaa käytän siinä, kenelle puhun mitäkin. En niinkään siksi, että mokiaan tai puutteitaan olisi vaikea myöntää, vaan ihan siksi, että joiltain ihmisiltä saa kuulla vain pelkkää vittuilua, jota en loputtomiin jaksa. Sinänsä mokailujani ei voi käyttää mitenkään erityisesti minua vastaan, koska en ole mikään julkkis, en edes hakemassa töitä ja nykyään ei tule tehtyä mitään laittomuuksiakaan.

Joitakin asioita sitten on, jotka ovat niin kipeitä, että niistä en laulele ympäriinsä. Psykiatrilleni ja/tai jollekin tosi läheiselle ihmiselle voin kertoa, mutta en heidänkään kanssaan kovin mielelläni niistä jaarittele. Ainoastaan sen verran, että vähän saan taakkaani kevennettyä.

Onko tammikuusi tipaton? Oletko joskus ihan asiaksesi viettänyt Tipatonta Tammikuuta? Oliko siitä jotakin olennaista hyötyä tai haittaa?

1070

^ On joo tipaton tammikuu ainakin tähän mennessä ja tulee näillä näkymin jatkumaankin. En ole asiasta mitään lujaa päätöstä tehnyt saati hehkutellut sillä, mutta menee raittiilla linjalla ihan omalla painollaan.
Ainoa kysymysmerkki tulee vastaan tammikuun lopulla 28. päivä, jolloin on hyvien ystävieni jonkinlaiset hääjuhlat! :slight_smile: Ei siis varsinaiset häät, kun avioon he menivät vaivihkaa maistraatissa jo viime kuussa, vaan jonkinlaiset bileet vaan tuoreen avioliiton juhlistamiseksi.

Olen joskus aikoinaan useinkin sanonut viettäväni tipatonta tammikuuta. Ehkä siksikin, että tipaton tammikuu tuntuu ärsyttävän sekä juovia että raitistuneita alkoholisteja. Olen lisäksi halunnut osoittaa, ettei tipaton tammikuu johda automaattisesti siihen, että helmikuun koittaessa ryyppää itsensä välittömästi hautaan, sairaalahoitoon tai vähintään katkolle. :slight_smile:

Jos käyttää alkoholia satunnaisesti tai vaikka säännöllisestikin, kuukauden mittainen raitis jakso voi olla ihan hyväksi ja terveellinen. Elimistö lepää, maksa toipuu, ajatus kirkastuu ja samalla saa maistiaisen miltä se raitis elämä tuntuu.
Kunhan sitten tosiaan varoo, ettei kuukauden jälkeen ryhdy kiskomaan viinaa kaksin käsin.

Ajankohtainen aihe, joten jatketaan seuraavalle:
Onko tammikuusi tipaton? Oletko joskus ihan asiaksesi viettänyt Tipatonta Tammikuuta? Oliko siitä jotakin olennaista hyötyä tai haittaa?

1071

Ei ole ollut tapana, eikä ole nytkään. Miksi pitäisi lauma-ahdistua aiheesta juuri tammikuussa - helmikuukin on helpompi, lyhyempänä :smiley:
Tipattomia olen viettänyt monena muuna kuukautena. Olen assosiaali, enkä innostu näistä ryhmähaasteista. Uskon kyllä, että kroppa kiittää, missä kuukaudessa ikinä tipattomuuteen onnistuu. Kun on moniongelmainen, yhden ongelman eliminointi ei vielä maailmaa muuta, tuhat muuta jää painamaan. Olisi mukavaa löytää edes hoitosuhde, josta saisi rohkaisua, pelkkä lämmin käsi ja lässytys ei pitkälle vie.

Jatketaan: Onko tammikuusi tipaton? Oletko joskus ihan asiaksesi viettänyt Tipatonta Tammikuuta? Oliko siitä jotakin olennaista hyötyä tai haittaa?
Ja uusi; mitä katsot telkkarista nykyään?

1072

Ei ole ollut tämä tammikuu tipaton. Viime vuoden tammikuu oli. En tehnyt siitä mitään päätöstä ja sitoumusta. Kävi ihan itsestään, kun ei huvittanut juoda. Nykyään ei huvita kovin usein. Ei jaksa enää tässä iässä, kun nuorena on tullut ihan riittävästi rällättyä ja nykyään on niin paljon kaikkea muuta mielenkiintoista puuhaa, joka menee dokaamisen edelle.

Ainahan se on hyväksi niin psyykelle, fysiikalle, kuin lompakollekin mitä vähemmän/harvemmin käyttää alkoholia. Haittoja en ole huomannut, kun en tarvitse alkoholia sosiaalisten tilanteiden voiteluaineeksikaan.

En muista, että olisin koskaan tarkoituksella viettänyt Tipatonta Tammikuuta. Joskus alta kolmekymppisenä olin “vahingossa” vuoden juomatta. Siihen ei siis liittynyt mitään päätöstä, ulkoista painetta tai sitä ei edeltänyt mikään kauhukokemus(Niitä on kyllä dokaamisesta seurannut, mutta eivät ne ole pitkäksi aikaa korkkia sulkeneet). Ei vain silloinkaan huvittanut. Vähän päälle parikymppisenä kärvistelin vähän aikaa kuivin suin Antabuksella, kun A-klinikalla sanoivat, että se olisi hyväksi. No, se johti vitutukseen ja lopulta siihen, että kokeilin, miten Antabuksen kanssa dokaaminen onnistuu. Seurasi sairaalareissu ja melkein henki lähti :open_mouth: . Päädyin samaan toteamukseen, kuin Matti Nykänen, eli on se Antabus hirveä lääke, kun tekee viinanjuomisesta niin ikävää :laughing: . En muista sanatarkasti, mutta jotenkin noin hänen ainakin kerrotaan lausuneen.

Edit: Jaa’a… Mitähän sitä telkkarista katsoisi…? Tosi vähän katson telkkaria yleensä, mutta ihan hyvä ja hulvaton sarja oli Brassic-Persaukiset, kun sitä taannoin isännän seurana silmäilin. Siitä on tullut uusi kausi Yle Areenaan. Voisi siis sitä katsoa seuraavaksi sitten, kun hotsittaa. Jonkun hyvän dokkarin voin myös katsoa, jos sellainen töllöttimestä tulee. Varmaan niitä tuleekin usein, mutta kun seuraan niin huonosti tuota ohjelmatarjontaa. Joku enemmän telkkaria katsova voi ottaa tämän kysymyksen jatkoon.

Onko asuntosi sinulle koti vai vain kämppä, kun jossain sitä pitää asua?

1073

Olen masennuskierteessä ja mietin usein, juontaako ahdistukseni juurensa turvattomaan lapsuuteen ja nuoruuteen, kun kotona oli ahdistavaa, pelottavaa ja ankeaa (siistiä meillä kyllä oli). En jaksa nykyisin huolehtia kodin viihtyvyydestä, siivoan vain, jos joku on tulossa harvoin käymään, itselleni en jaksa suoda juuri mitään. Kissojen ruokapaikan ja laatikot yritän pitää siisteinä, lakaista lattioita ja tuulettaa, mutta muuten saa siistiminen olla. Motivaatio on hukassa.

Kierrätän mielenkiintoisen kysymyksen: Onko asuntosi sinulle koti vai vain kämppä, kun jossain sitä pitää asua?

1074

^ Kai se on vähän kumpaakin tai jotain siltä väliltä. Viihdyn ihan hyvin kotona etenkin nyt talvella, mutta en ole kuitenkaan sellainen ns. “kotoilija” joka panostaa täysillä sisustukseen ja erilaisiin kodin vempaimiin.

Koti tämä on siinä mielessä, että täältä on ollut aina hyvä lähteä ja tänne on ollut hyvä palata. Siinä mielessä tämä on enemmän kuin pelkkä kämppä.

Koti -sanasta minulle tulee kuitenkin mieleen jotenkin laajempia kokonaisuuksia. Ainakin kotikaupunki ja kotimaa. Kotini on Suomi, isänmaani on Eurooppa, tai jotain sinne päin. :slight_smile: Henkisiä koteja minulla on myös ehkä Lontoossa ja Goalla.

Missä paikoissa sinä tunnet olevasi kuin kotonasi, muualla kuin asunnossasi?

1075

Tämä kysymys osui sopivaan hetkeen siinä mielessä, että eilen oikein ääneen pohdin sitä miksi joissain paikoissa on mukava olla ja toisissa taas todella epämukava. Vaikka olisivat ulkosilta puitteiltaan yhdenvertaisia. Joidenkin kavereiden kotona on tosi kotoisa olo. Tuntuu, että vaikkapa sohvalla tai heidän keittiössä voisi notkua tunti/päivä tolkulla. Sitten on taas ihan erilaisia kokemuksia. Minua jo nyt ahdistaa se, että pitää mennä eräille ystäville kylään 1,5 viikon kuluttua ja siellä pitäisi viihtyä iltapäivästä ainakin puoleen yöhön. Jostain syystä heidän kotinsa ahdistaa minua. Tekivät vuosia sitten remontin missä muuttivat huonejärjestystä ja oikein sisustussuunnittelija oli apuna. Eli kaikki siellä on teknisesti kohdallaan, mutta minulla vaan on aina epämukava olo. Sen paikan feng shui ei sovi minulle ja se on tosi hankalaa, koska sinne kokoontuvat ihmiset ovat ihania ja heidän kanssaan viettäisin mielelläni aikaa. Yleensä houkuttelenkin heidät meille, mutta nyt en onnistunut.

Mutta niistä henkisistä kodeista. Maailmalla matkatessa on ollut joitain paikkoja jotka olen tuntenut heti omakseni. Näitä on ollut esim Costa Rica (koko maa paitsi pääkaupunki), Buenos Aires (asuin puoli vuotta) ja pienet kylät Italiassa ja Espanjassa. Kotimaassa tunnen viihtyväni kummitätini luona, sekä hänen kaupunki kodissaan, että entisessä mummolassa, joka on nyt kesämökki. Mutta näissäkin vain rajatun ajan. Parhaiten viihdyn pitkiä aikoja omassa kodissa.

Sain eilen itse hyviä uutisia terveyteni suhteen, joten asia on pinnalla. Kysymys on:

Huolettaako jokin terveyteen liittyvä asia sinua? Jos huolettaa niin oletko valmis tekemään jotain sen eteen (laihduttamaan, lopettamaan roskaruoan, alkoholin, tupakan / liikkumaan enemmän jne)

1076

Terveys mietityttää kyllä. Laihdutusta en tarvitse, enkä roskaruokaakaan mainittavasti syö, paitsi eineksiä, jotka ovat yleisesti ottaen aivan liian suolaisia ja proteiiniltaan köyhiä. En vain jaksa masentuneena paneutua ruuanlaittoon. Ja keskiolutta menee sen verran reippaasti, että ruokahalukin kärsii, mikään ei oikein maistu eikä houkuta, ei edes herkut, niin tulee vedettyä eineksiä nopeana ja helppona vaihtoehtona. Ja ahdistus vetää puoleensa juomista. Kaipaisin keskusteluapua masennukseeni, mutten luota psykiatrisiin sairaanhoitajiin ja halua heidän typeriä Kanta.fi-muistiinpanojaan. Soitin päihdehuoltoon, jossa takaisinsoittopalvelu, ei tunnu heilläkään olevan aikaa, voi olla, että tulee jossain vaiheessa pitäkää-tunkkinne-reaktio sinnekin. Olen elämän ehtoopuolella, niin että liekö tuolla väliäkään enää, paranenko masennuksestani vai en.

EDIT: tätä eivät kaikki tiedäkään: nikotiinipurukumissa on sorbitolia, joka nostaa puolet tavallisen sokerin arvoista verensokerimittauksessa. Olen itse ollut vuosikymmenet koukussa siihen purkkaan ja sokeriarvot ovat olleet koko ajan vähän koholla. Nikotiini sellaisenaan myös häiritsee insuliinin imeytymistä. Tämän tiedon sain Diabetes-liitosta joku aika sitten, lääkärikin myönsi, ettei sitä entuudestaan tiennyt.

Jatkan samalla kysmyksellä: huolettaako terveys ja mitä olet valmis tekemään sen eteen

1077

Ihanaa lukea että Vilma 1966 on saanut hyviä uutisia tilanteestaan. :smiley:

Omassa fyysisessa terveydentilassa on hieman pientä häikkää, eli olen jonossa lonkkanivelen leikkaukseen. Tulee ehkä titaania lonkkaan, heh. Ja nyt jos joku arvailee minun olevan 80-vuotias, niin en ole. Olen huomattavan “alaikäinen” lonkkaleikkusjonoon.

Tämä kaikesta siitä huolimatta, että olen harrastanut aktiivisesti liikuntaa viimeiset 15 vuotta.

Kerron varmaan tästä lonkkaleikkausseikkailusta Olohuoneeseen, kun sinne leikkaukseen pääsen. :slight_smile:

Niin ja terveydentilan hyväksi olen toki valmis tekemään kaiken mitä lääkäri suosittelee.

Millaista kaunokirjallisuutta, leffoja, sarjoja luet tai katsot? Onko lähimpänä sydäntäsi draama, historia, toiminta, scifi, kauhu? Mainitse yksi suosikkileffasi, sarjasi tai romaanisi?

1078

Olen moniruokainen leffojen suhteen, näyttelijäsuoritusten ja ohjauksen on mielellään oltava mieleenpainuvia, klassiset starat viehättävät ja tekevät yleensä hyviä teoksia, mm Tom Hanks (Forrest Gump) ja Julia Roberts (Erin Brokowich, Pretty Woman) Hollywoodista, Lasse Hallström ohjaajista ja ruotsalaiset eturivin näyttelijät ovat mieleen. Scifiä en ole ikinä katsonut, se ei jotenkin tcempaa yhtään mukaansa, kauhusta mielellään vanhoja Hitchkockeja tms. TV-sarjoja en juuri seuraa, viimeksi katsonut jonkun saksalaisen ja jonkun ruotsalaisen lyhytsarjan (Vihdoinkin!), hömppä ei uppoa lainkaan. Mitään suoratoistoa en ole ostanut ja harmittelen telkkarin iänikuisia uusintoja, niin monet elokuvat tuntuvat jo nähdyiltä. Suomalaisia elokuvia en usein jaksa katsoa, tosin joskus vanhoja iltapäiväuusintoja, minusta Suomessa ei osata oikein näytellä kiinnostavasti. Tosin Helene ja Tove olivat ihan jees,

Kirjallisuutta menee mielialan mukaan, psykologia tietokirjoina ja dekkarit ovat helpoimmin sulavia, Jo Nesbø ehdoton suosikki, varsinkin Harry Hole-sarja. Luin aikani useita ruotsalaisia naisdekkaristeja (Läckberg, Jungstedt, Jansson ym), mutta niihinkin aloin kyllästyä, kun ne ovat tavallaan jatkosarjoja, joissa yhdet ja samat ihmisuhteet toistavat samoja kuvioitaan. Remes kiinnosti aikansa. Kristina Lugn on suosikkirunoilijani Ruotsista, Suomesta vanhemman polven runoilijoita olen lukenut vaihtelevalla kiinnostuksella, Eeva Kilvestä tykkään ja uudemmista jopa Heli Laaksonenkin menee. Ruotsalaiseen kirjallisuuteen intressi juontaa juurensa aikaan, jolloin elin siellä vuosia itse. Ja runoudesta täytyy sanoa, että sellaisilta suuruuksilta kuin Pentti Saarikoski, Sirkka Turkka, Ilpo Tiihonen ja Arto Melleri suurin osa menee yli hilseen, vaikka olen kahlannutkin tuotantoaan, jotkut proosarunonsa hauskuttavat. Finlandia-palkittuja romaaneja olen yrittänyt lukea, mutta ne ovat kovin erilaisia, jotkut käsittämättömiä, kuten Mikko Rimmisen Nenäpäivä taannoin, minusta se ei ollut minkään palkitsemisen arvoista kirjallisuutta ja taas Laura Lindstedtin Oneiron oli minulle mahdoton ymmärtää korkealentoisuudessaan. Elämänkertoja luen mielelläni, nekin ovat helposti sulavia. On aikoja, jolloin ahmin kirjoja, sitten aikoja, jolloin en saa tartuttua muuhun, kuin ilmaisjakelulehteen . Olen ollut töissä kirjastossa, silloin käsiin tarttui helpommin kiinnostavia teoksia.

Teema kiinnostaa edelleen:
Millaista kaunokirjallisuutta, leffoja, sarjoja luet tai katsot? Onko lähimpänä sydäntäsi draama, historia, toiminta, scifi, kauhu? Mainitse yksi suosikkileffasi, sarjasi tai romaanisi?
[/quote]

1079

Valikoivasti tykkään aika monien tyylilajien leffoista, sarjoista ja romaaneista. Esim. kauhufiktio on aina ollut lähellä sydäntä, kirjallisuuden puolella etenkin Mats Strandberg ja Stephen King. Maailman ihanin kauhuleffa puolestaan on ruotsalainen “Ystävät hämärän jälkeen” (Låt den rätte komma in).

Historialliset leffat etenkin toiseen maailmansotaan liittyen kiehtovat myös, kuten saksalainen “Der Untergang” sekä kotimaisista “Tuntematon sotilas” etenkin Louhimiehen ohjaamana tv-sarjana, sekä lotista kertova “Lupaus”.
Sofi Oksasen ja Katja Ketun kirjoista tehdyistä leffoista tykkäsin, mutta en ole lukenut niitä kirjoina. “Puhdistus” on jäätävä leffa! :open_mouth:

Sitten tykkään ihan nykyaikaan sijoittuvista arkirealistisista ja hieman yhteiskunnallisista leffoista joissa voi olla vaikkapa hieman päihdeteemaa, kuten Miia Tervon ohjaamassa “Aurorassa” vuodelta 2019.
Muita lemppareita on mm. “Tyttö nimeltä Varpu” ja “Hölmö nuori sydän”.

Kuka henkilö on vaikuttanut eniten elämääsi, jos lähisukulaisia ja puolisoa ei lasketa?

1080

Luottopsykiatrini, jonka potilaana olen ollut jo kohta 20 vuotta. Hän on auttanut mua niin paljon, että tuskin olisin enää tässä ilman häntä tai ainakin mulla menisi pirun paljon huonommin. Ja auttanut nimenomaan enimmäkseen lääkkeettömin, psykoterapeuttisin keinoin, jotka ovat paljon kauaskantoisempi ratkaisu, kuin pelkkä nappien napsiminen. Suhtautuu minuun yksilönä, ei diagnoosinumerona, jota hoidetaan suoraan oppikirjasta lukemalla. On paitsi pirun pätevä kallonkutistaja, myös ihmisenäkin huipputyyppi. Hänen kanssaan voi puhua muistakin, kuin suoraan kupoliongelmiini liittyvistä asioista ja nimenomaan se inhimillinen ote, maanläheisyys, sekä ne paljon puhutut yhteen natsaavat henkilökemiat auttavat hitosti siinä, että kallonkutistamisesta on kunnolla hyötyä. On ihan tohtoristason naisia ja erikoistunut todella pitkälle, mutta ei ole tippaakaan tärkeänä titteleistään. En tarkoita, että kaikki muut korkeasti koulutetutkaan olisivat, mutta tuollaisia koulutuksellaan pätijöitä on tullut psykiatreissa vastaan vähän turhan paljon.

On kai niitä sitten muitakin ihailemiani henkilöitä, mm. vahvoja naisia ym. uranuurtajia, jotka ovat vaikuttaneet maailmankatsomukseeni ja ovat esikuviani, mutta eivät niin vahvasti sentään vaikuttaneet henk.koht. elämässäni, kuin tuo em. shrinkki.

Onko soteuudistus vaikuttanut jo jollakin tapaa omaan elämääsi, hyvässä tai pahassa? Olit sitten potilas/asiakas, sote-alan ammattilainen tai vaikkapa omaishoitaja?