Kyllä Kela valvoo ja apteekit

Olin hakemassa koiran särkylääkkeitä ja itselle pameja, pyysin samalla kipulaastareita joita mulla oli vielä kolme eli kolme viikkoa. En saanut mutta kahdenviikon päästä voin hakea, 3*100 pamia sain vaikka se hieman ylittää 3kk annoksen. Teemuja olisin saanut mutta mulla on askikaupalla niitä, Gapapentiinit saan 5vko kuluttua. Laiskuuttani olisin ottanut kuten koiralle toisenki purkin a100kpl tulehduskipu lääkkeitä. Hirveä pelko ylikäytöstä mitä ei ole koskaan tapahtunut, saatana niin kuin kerjuulla olis. Respat just uusittiin vuodeksi ja sanoin ettei ole loppu joten kaksi pakettia riittää.

Ei ole hieno olo tämmöisestä holhoamisesta, hävettää ku takana seisoo oman kylän ihmisiä. Vaihdan apteekkia nyt, teemuissa merkintä sic kun maha ei kestä muita kipulääkkeitä, nehän on laastarin päälle.

Onks sulla se kelan lääkekatto täysi? Sen jälkeenhän se menee tarkaksi. Yliopiston apteekin sivuilla on sellanen laskuri, millä voi laskea milloin saa seuraavan erän lääkkeitä haettua. Eli apteekki ei saa antaa kelakorvattuna uutta 3 kk annosta lääkkeitä, ennen kun vasta sitten kun potilaalla on enää 2 viikon annos eli 14 päivää lääkettä jäljellä. Jos on saanut pienemmän määrän esim. 1 kk annoksen, niin sitä sai olla muistaakseni jäljellä vaan joku 4 päivää sitä lääkettä. Selittivät joskus apteekissa ton aika hyvin.

Helpoiten tuon laskee sillä laskurilla YA:n sivuilta. Itse lasken aina sillä kun se katto on mennyt täyteen, niin ei tarvii turhaa mennä sinne apteekkiin, jos sitä uutta erää ei saakaan vielä ulos. Sen löytää helpoiten googlaamalla “yliopiston apteekki ja seuraava korvauserä” niin siihen tulee linkki suoraan laskuriin.

Naurettavin tapaus oli minusta, kun en saanut ostaa kahta 30kpl pakettia 400mg ibumaxia :smiley: Pyysin sitten mieheni siihen kassalle, maksamaan sen toisen, niin se kyllä kävi…

^ Tuo on musta toisaalta tyystin ymmärrettävää, että Buranan ja muidenkin ihan käsikauppalääkkeiden myyntiä rajoitetaan, sillä nekin voivat olla pirun vaarallisia, jopa vaarallisempia, kuin monet reseptilääkkeet ja monet ihmiset ovat niin tolloja, että kuvittelevat lääkkeen olevan vaaraton ja että sitä voi popsia mielinmäärin, mikäli sitä saa ilman reseptiä :unamused: . Mielestäni ennemmin kannattaisi tosin panostaa siihen, että henkilökunta kertoisi asiakkaille esim. juuri tulehduskipulääkkeiden vaaroista, kuin noihin kertaostomäärien rajoituksiin, sillä jos joku nyt on aikeissa myrkyttää itsensä hengiltä Buranalla tai tahtoo vain hankkia sitä varastoon pahan päivän varalle, koska ei jaksa ravata apteekissa alvariinsa, niin kyllä niitä lääkkeitä saa tosiaan haettua lisää vaikka viereisestä apteekista tai sitten voi laittaa kaverin asialle.

Katto ei ihan vielä täynnä ja kun ne loppuu eriaikaan aattelin vain laiskuuttani ottaa samalla.

Jaa, kuulostaa siltä et sulle on sattunut joku nipo apteekkikyttä. Tosin kai ne nykyään tarkkailee kaikkia pkv-lääkejuttuja tarkasti, joka puolella. :unamused:

Eihän sillä kelan korvauskatolla ole mitään tekemistä ton asian kanssa! Jos on ostanut lääkettä ottaen kela-korvauksen, ei lisää saa hakea ennen kuin edelliset lääkkeet loppuu, max. 3vrk ennen. Tähän ei vaikuta se, onko ostanut koko maksimin, eli 3kk satsin, vai ei. Mut jos ei ole ottanut sitä kelakorvausta lääkkeestä ollenkaan, voi ostaa vaikka koko respan tyhjäksi, eli vaikka vuoden lääkkeet kerralla. Kelakorvausta ei sit vaan saa edes jälkikäteen kuin max. 3kk ajalta.

No on sillä helvetisti sen kanssa tekemistä, sen jälkeen ostamisen suhteen ollaan paljon tarkempia. Ei mun lähiapteekissa ole kiinnostuttu siitä jos olenkin hakenut lääkkeitä useammin kuin milloin kela sen korvais ton sun kaavan mukaan. Ja kela korvaukset olen normaalisti saanut.

Kyllä se yliopiston apteekin laskuri vaan on se virallinen “kelalaskuri” ja sen mukaan voi laskea milloin lääkkensä kelakorvattuna saa. Ellei niitä ole iteroitu tai muuta vastaavaa… Näin se homma nyt vaan on. Miks vitussa tollanen laskuri olis, jos se ei pitäis paikkaansa? Ja mun kohdalla se on aina ollut tismalleen oikeassa.

Ja totta vitussa se on eri asia jos on ostanut lääkkeensä ilman kelakorvausta, mut jos katot esim. noita Neurokivun laastarien hintoja, niin ei niitä kovin mielellään osta ilman kelakorvausta. Eikä ne silloin edes kasvata sitä kelakattoa mikä oli 610 euroa tänä vuonna, koska on mulla jo ylittynyt. Enkä todellakaan ole saanut lääkkeitä korvattuna vasta siinä vaiheessa kun niitä on ollut 3 vrk annos jäljellä, vaan paljon aikaisemmin.

No taas apteekissa kun Neurotol Slow purkin pohja näkyy, kirjoitettu 2+2 vrk ja olen ollut yhdellä jo kauan niin omalääkäri muuttanut sen yhdeksi. Löin tiskiin neurologian ylilääkärin lapun että potilas syö tarpeen mukaan ja teemuja kipulaastarin lisäksi. Pitää kuulemma soittaa, no koiro sai loput kipulääkkeensä niin on helpompi tehdä vakuutusyhtiölle korvausvaatimus. 2€ per päivä koiran ylläpitoannos ja pitää välillä ylittää, nyt oli ihan kamreeri ja olisin saanut omani mut sanoin että mennään ny sääntöjen mukaan ku joka päivä ajan tästä ohi.

30€ ja mulla tulee katto täyteen, nuo kipulaastarit on saakelin kalliita eikä Gapapentiinikään ihan halpaa ole. Kokeeksi anoin Kelasta kuntoutus tukea ja jee 70€/kk sain, vaimo sai joitain euroja omaishoitajana. Odotan päätöstä Jyski vastaan minä, ei silläkään juhlita kun jo mennyt tonneja.

Kaljaa ja pameja, kyllä se sänky kutsuu ja 12T unet tulee, toki heräilen mut kumminki.

Aika paljon apteekista riippuu milloin saa respat ulos ite oon saanu lähiapteekista huumerespat ulos 3 viikkoakin ennenku loppunu riittää ku loppuu samassa kuussa kun pitää viedä laput sossuun et saa rahat ulos että voi maxaa vuokrat ja laskut. en tiiä vaikuttaako siihen se että en saa kelakorvausta kun olen liian vanha adhd-potilaaksi :laughing:

Saathan sinä ne lääkkeet sieltä apteekista ulos vaikka kerralla,mutta kelakorvausta et saa kuin 3kk satsista kerralla.
Mulle sanoi apteekin täti kun minulla tuli tuo kelan lääkekatto täyteen että nyt kun se katto on täysi niin on tarkempaa ja kotona saa olla vain kahden viikon satsi lääkkeitä ennen kuin saan lisää.
Jos neuris käyt joskus virossa niin sieltähän saa nykyään sillä eurooppalaisella reseptillä hakea vuoden lääkkeet joista sitten haetaan jälkeenpäin se kelakorvaus.

Juurikin näin. Tää oli vaan selvitystä tohon nasaalisesti- nimimerkin keksimään omaan logiikkaan, että kaikki lääkkeet saa ulos vasta kun niitä on 3 vrk annos jäljellä. Tässä ihan sama info kun itse selitin.

onko noi lääkkeet yhtään halvempia virossa? meinasin ku en saa kelakorvausta nii ois voinu hakea jos ois edullisempaa ja saako sieltä tuoda myös huumereseptejä tuoda vuoden erän?

No onhan ne halvempia, muttei niitä voi tuoda sitä vuoden erää. http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/matkailijat_muuttajat/laakkeet/index.jsp

Mitkä kaikki lääkkeet luokitellaan huumausaineiksi? Olen ollut siinä uskossa että sillä tarkotetaan näitä vahvempia troppeja kuten oxycontin(mikä vaatii sen erillisen sellasen huumausaine reseptin)
Onks kaikki kolmio tropit sit huumausaineita tullin mukaan?

Epäilen, mutta tohon en mitään absoluuttista totuutta osaa enää vastata, että miten tulli noi lääkkeet luokittelee. Kannattaa kysyä suoraan tullista, sieltähän se selviää.

Kaiketi tulli noudattaaa YK:n sopimusta huumausaineiksi luokiteltavista aineista. Listaan kuuluu siis tosiaan muutkin aineet kuin nuo mainitsemasi kontit. Useat PKV-lääkkeet löytyy tuolta listalta, mukaanlukien kaikki bentsodiatsepiinit ja niiden johdannaiset (paitsi tsopiklonia ei ollut luokiteltu huumausaineeksi, eikä yllättäen myöskään tramadolia.)

fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Y … usaineista

Mitään noita ei tosiaan voi tuoda vuoden satsia kerrallaan. Tulli sallii sellaisen määrän, jonka voidaan katsoa olevan yksityiseen käyttöön pelkästään. Tietenkin lääkärin määräyksellä, tosin tämän nyt pitäisi olla itsestäänselvää.

Mulla on ollut aina lääkärin kirjoittama lausunto erikseen mukana matkoilla reseptien lisäksi, Suomen päässä virkailijoita tosin ei ole kiinnostanut hevonvittuakaan moinen paperi tai mun lääkkeet, mutta ulkomailla oltiin kiinnostuneita ja syynättiin oikeen erikseen, vaikka oli lausunto ja reseptit esittää. Mukana ollut määrä oli 20 x Tramal 50 mg, 20 x Panacod, 10 x Tenox 20 mg, 10 x Diapam 5 mg ja 20 x Stilnoct 10 mg. Eli ei edes mikään huima määrä.

YK:n listan lisäksi huumausaineina pidetään myös EU-tasolla sekä kansallisesti luokiteltuja aineita (mukaanlukien tsopikloni). Näitä et saa tuoda kuin rajoitetun määrän ja reseptin pitää olla pääasiallisessa asuinmaassa kirjoitettu. Tuossa koko lista:

finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2008/20080543

Missäs maassa tulli on lääkitystäsi ruvennut selvittelemään ja oletko itse tehnyt siihen aloitteen (ts. mennyt tullille ilmoittamaan asiasta)? Itselläni ei ole missään Euroopan maassa (yli 20 käytynä) ruvettu lääkkeitä tutkailemaan, vaikka reseptit toki aina mukana ollutkin.

^ Äh, ei siis tulli ollut kiinnostunut mun lääkkeistäni, koska eihän tullin lävitse tarvitse edes mennä lennettäessä EU:n sisällä, ellei itse sitten käppäile sinne. Ihan normaalin turvatarkastuksen yhteydessä kiinnostuivat Saksassa mun lääkkeistäni, jotka olivat siis käsimatkatavarassa. Tekivät jotain lisäselvityksiä ja kovasti kyselivät, että miksi ja mihin vaivoihin, vaikka oli lausunto luettavissa, mutta ei meinannut kelvata, kun lomake itsessään oli suomenkielinen, vaikka toki lausunto englanniksi. :unamused: Lieneekö epäilleet sen aitoutta. Ongelmana oli myös e-reseptit, koska niissä tulosteissahan ei esim. käy ilmi sotua tai muita tietoja, jotka vanhanaikaisissa resepteissä näkyvät. Aikansa kyseltyään kuitenkin päästivät mut ihan ongelmitta menemään.

Tosin yllämainitsemani tilanne oli ihan yksittäinen tapaus, vaikkakin eka kerta, kun mulla on noin paljon ollut lääkkeitä edes mukana. Ikinä muulloin ei ole kyselty mitään ja kohtalaisen paljon on tullut reissattua myös. Yli 10 Euroopan maata mäkin olen kolunnut.

// Oonko puusilmä ja vammaako ctrl+F, mutten kyllä edelleenkään löydä tsopiklonia tolta listalta? Tsolpideemin kylläkin.

Okei, itsellänikin on ollut ainoastaan Stilnoctit unilääkkeenä ja joskus myös Tramalia. Kerran jopa sanottiin turvatarkastuksessa, että ei heitä noi lääkkeet kiinnosta yhtään (tämä tosin Suomesta lähdettäessä). Olen kyllä ton Stilnoct-reseptin uusittaessa pyytänyt aina paperisena juurikin tuosta syystä.

Katos vaan, oikeassa näyttäisit olevan. Jotenkin kummittelee vaan muistikuva, jonka mukaan tsopikloni olisi alunperin ollut listalla, mutta tsolpideemi lisätty vasta myöhemmin. Mutta ilmeisesti tsopiklonia ei siis tosiaan lasketa huumausaineeksi, kun en sitä itsekään onnistu tuosta löytämään eli muistan varmaan väärin.