Hei,
piipahdinpa taas tänne Päihdelinkkiin, joka oli minulle raittiuden alkuvaiheissa tärkeä tuki. Mukava nähdä, että vanhat viestit olivat yhä tallessa ja että Päihdelinkki elää ja voi hyvin 
Tässä kuussa minulle tuli kuusitoista raitista vuotta täyteen. Edellinen viestini tälle palstalle näytti olevan neljä vuotta vanha; sen jälkeen on tapahtunut paljon, mutta lähes yksinomaan hyvää. Muutin viime maaliskuussa yhteen naisystäväni kanssa 14 vuoden seurustelun jälkeen, väittelin tänä keväänä tohtoriksi ja jo monta vuotta olen saanut olla mukana sympaattisen harrastajateatterin toiminnassa. Raittiuden roiskeita, voisi sanoa.
Elämä tuntuu soljuvan eteenpäin pienistä töyssyistä huolimatta. Herkkänä ja vähän levottomana luonteena ylireagoin helposti asioihin, ja se aiheuttaa ohimeneviä ongelmia niin parisuhteessa kuin työelämässäkin aina aika ajoin. Myönteistä kehitystä on kuitenkin tapahtunut näinä vuosina: menetän tasapainoni näköjään yhä harvemmin, ja palaudun näistä kohtauksista normaalitilaan nopeammin. Enää en pyörittele mielessäni viikkoa jonkun sanomisia, vaan keskityn muuhun.
Yhä edelleen AA ja erityisesti kotiryhmäni on minulle tärkeä. Loppuvuodesta 2019 jouduin jäämään työuupumuksen vuoksi pariksi kuukaudeksi sairauslomalle, ja tällöin tihensin ryhmäkäyntejä. Se auttoi. Nyt työkuntoni on taas hyvä, ja käyn tätä nykyä palaverissa kerran viikossa kotiryhmässäni. Sen jäsenistä on tullut minulle tärkeitä, vaikka en juurikaan kaveeraa heidän kanssaan palaverien ulkopuolella. Ryhmän kokoontumiset auttavat minua kalibroimaan hieman epätasapainossa olevaa mieltäni silloin kun siihen on tarvetta, muuten ne muistuttavat minua siitä, millaista juova elämä oli ja miten helposti sinne voi luisua takaisin, ellei huolehdi itsestään ja hoida sairauttaan.
Olen nyt 58-vuotias. Aivan viime aikoina olen huomannut ensi kertaa miettiväni eläkepäiviäni ja sitä, kuinka pitkään aion olla mukana työelämässä. Minulla olisi mahdollisuus jäädä 61-vuotiaana osittaiselle, enintään 50 prosentin vanhuuseläkkeelle. Saattaa olla, että hyödynnän tätä mahdollisuutta tehdäkseni sellaisia asioita, joihin ei kiireisinä työvuosina ole tuntunut koskaan olevan aikaa.
En enää kovin usein muistele juomavuosiani. Menneen elämän lunnaat on maksettu jo aikapäiviä sitten: anteeksi pyydetty niiltä, joita kohtelin huonosti, velat maksettu ja sellaiset tekoset korjattu, jotka on sovittaa voitu. Huoleni ja murheeni lienevät tänä päivänä aika lailla samanlaisia kuin ns. tavisten. Elän tavallisen ihmisen elämää, kai sitä voisi keskiluokkaiseksikin kutsua. Tämä kaikki on paljon enemmän ja parempaa mitä olisin voinut synkimpinä juomavuosinani kuvitella.
Toivon kaikkea hyvää jokaiselle täällä Päihdelinkissä. Päihteetön elämä on mahdollinen jokaiselle, joka sitä tosissaan haluaa.
Terveisin,
mikkeli