Kuuluuko tämä parantumiseen?

Kotikanava
1

Hei kaikille.
Rohkaistuin kirjoittamaan ensimmäistä kertaa, lukenut olen jo pitkän aikaa näitä tekstejä.

Miehelläni on ongelma, on sen myöntänyt ja apua hakenut. Kesällä oltuaan viikon katkolla ja tuli kotiin, oli aivan kuin eri mies. Ensimmäinen kk hoidon jälkeen meni kuin unessa ; ajattelin itsekkin että näinkö helppoa tämä oikeasti oli? Vuosia kestänyt salajuopottelu tai vaihtoehtoisesti jokailtainen tissuttelu jäi pois noin vain.SAmalla miehen mieli muuttui, oli iloisempi, ei ärsyyntynyt kaikesta, nautti pienistä asioista jne.Meillä oli oikeasti mukavaa. Mies oli itsekkin yllättynyt ja intoa täynnä, elämä alkoi luistaa taas.
Nyt taas pikkuhiljaa herra sandels on hiipinyt elämään.Ensin alkoivat puheet siitä, miten me ei ikinä pidetä hauskaa. Minä olen tiukkapipo, joka ei ymmärrä, että hän voi halutessaan olla kohtuukäyttäjä.Heti alan arvostelemaan, jos yhdenkin hän juo. Voi kun joisikin vain sen yhden, mutta kun sitten sairas mieli vaatii lisää.Ja jo yhden jälkeen alkaa silmä kiilumaan, ja se “vieras mies” niinkuin itse häntä kutsun , sillä kun hän juo, on aivan erimies kuin se jonka kanssa menin naimisiin.
Kuukauden jälkeen jäi antabus pois.“jos minä muutaman saunakaljan…” Nyt tämä on jo melkein mennyt siihen , että pe-iltana muutama, la-iltana muutama, ja viikolla aletaan puhua ja suunnitella, että taidan ostaa pari kaljaa…
Molemmat olemme päälle kolmikymppisiä, kaksi lasta, jotka luojan kiitos nukkuivat eilen tämän episodin tapahtuessa.

10 aikaan illalla ilmoitti lähtevänsä kapakkaan.Minä kielsin. Kerroin, ettei raitistuminen toimi noin, ja ettei hän todellakaan lähde täältä maalta mihinkään taksilla, kerroin kuinka kallista lystiä on ja ettei ole mitään järkeä. (näin hän itse on käskenyt minun toimia silloin kun hän on tuossa mielentilassa.)Ei auttanut. rahat ovat minun takanani, ilmoitin etten penniäkään anna hänelle ja että soitan kaupunkiin ettei sieltäkään raha järjesty. Siinä vaiheessa halusi ottaa puhelimeni,otti minut sellaiseen"lukitusasentoon," väänsi puhelinta väkisellä kädestäni jolloin minä sitten PURIN häntä, ettei saa minulta puhelintani.(täällä 20 km päässä maalla se kapula on oikeasti aika tarpeellinen, varsinkin silloin kun mies on tuossa tilassa) Siitä puremisesta riemu repesi.
Minä sekopää häntä menen puremaan.Unohtui aivan kaikki muu. Unohtui, että hän väkivalloin väänsi minua, ainut asia mitä hoki oli se, kuinka minä olen hullu, puren ja käyn päälle jne.

Hän on ennenkin käynyt käsiksi, joten päätin parhaaksi kipittää peltoa pitkin naapuriin. Naapuri oli jo saanut mieheltäni puhelun, kuinka hän ei ymmärrä, että akka menee aivan sekaisin kun hän ilmoittaa lähtevänsä kapakkaan, puree ja kaikkea.Hullu nainen.
Naapuri (joka tietää mieheni käytöstavat ennestään) tuli kanssani kotia, mies oli vailla auton avaimia, en antanut. Firman avaimia, en antanut. Siinä vaiheessa oli jo menossa naapurin päälle ja minun päälle ja vaikka mitä.Ei kuitenkaan tehnyä t muuta fyysistä, kuin että väänsi peukalosta, laski sittenlopulta irti, kun ymmärsi etten niitä avaimia hänelle anna.

Naapuri otti miehen luokseen, minä laitoin ovet lukkoon ja nukkumaan.
Kaiken tekee naurettavaksi se, että “ennen vanhaan” tämmöseen episodiin tarvittiin vähintään kasipäkki kaljaa, nyt näkyi riittävän neljä. NELJÄ kaljaa, ja mies oli aivan sekaisin.
En jaksa enää. En vain jaksa.Minä oikeasti kuvittelin vilpittömästi, että nämä tällaiset turhanpäiväiset sotkut on jo eletty. Itse en enää muutamaan vuoteen ole käyttänyt alkoa juuri lainkaan, ehkä yksi saunasiideri viikossa, kapakassa käynyt ehken yhteensä 4 kertaa viimeisen parin vuoden aikana. En vain tahdo.Ei kiinnosta, kun olen nähnyt mitä kaikkea sen käyttö ihmiselle tekee.En tiedä mikä tämän kirjoituksen tarkoitus oli.Kunhan kirjoitin.Ahdistaa.

2

Wain

Joskus helpottaa sekin, että joku on kuunnellut ja huomioi. Kuljeskelen itsekin kotona, kuin kipeä kissa ja käyn vähän väliä netissä milloin milläkin sivustolla ja koitan saada oloani helpottumaan. Oma puolisonikin on juomareissulla ja lapset onneksi harrastuksissaan ja menoissaan.

Vaikka olen katsellut juovaa puolisoani jo vuosia, niin väkivaltaisuus on kyllä tosi vakava asia! Lueskelin rivien välistä, että teilläkin on koko elämänne (työt jne) toisiinne kietoutuneet, eli olet kyllä tosi vaikean paikan edessä ja ymmärrän, että ahdistaa. Apu ja tuki olisi varmasti tarpeen oman hyvinvointisi kannalta. Josko löytäisit paikan, jossa saisit vähän purkaa ja avata tunteitasi ja tapahtuneita. Itse olen selaillut myös almanakkaani ja miettinyt mihin ihmeen väliin saisin itselleni jonkinlaista terapiaa tai kuunteluapua. Olen kyllä päättänyt, että maanantaina soitan yhteen numeroon ja koitan saada oman asiani edistymään.

Minulla on ihan sama tilanne, että rakastamastani miehestä on vuosien varrella tullut pikkuilkeä ja olen huomannut, että usein tuollainen ilkeilyjakso päättyykin sitten juomiseen. Minäkin olen tehnyt samantapaisia asioita kuin sinä eilen: olen kaatanut suurella vaivalla ulkomailta kantamansa erikoisviinat viemäriin hänen nähtensä, olen soittanut poliisit, kun lähti pihasta humalassa autolla (eivät saaneet kuitenkaan kiinni) jne. Hädissään sitä löytää itsestäänkin aivan uudenlaisia puolia.

Hyvä, että kirjoitit tänne. Syyksi riittää se, että helpottaa hieman, kun saa omia ajatuksiaan jäsennellä kirjoittamalla. Ja tuntuu hyvältä, kun joku kuuntelee (=lukee). Ajattelisin kuitenkin, että tuo väkivalta-asia sinun pitää ottaa vakavasti ja miettiä (vaikka jonkun ammatti-ihmisen kanssa) miten toimia. Alkoholistipuolison kanssa asiat harvemmin helpottuvat, valitettavasti.

Voimia sinulle!!! Teit aivan oikein.

3

On tämä kauheaa…sisällä velloo ahdistus, krapulainen isäntä mietii ja tuijottaa tyhjyyteen TAAS kerran. Nyt pyyteli anteeksi kun ei kuulemma parannu…Se oli uus juttu. Voi tätä tunteiden sekamelskaa.Välillä tunnen suunnatonta vihaa, välillä sääliä,välillä mietin ettävika onkin minussa…Miten tässä saa oman pään pysymään kasassa? Töihin pitäs lähteä, kädet tärisee kun niin ahdistaa.Tunnelma täällä kotona on sellainen, että voisi ahdistusta leikata veitsellä.

4

Niin tosiaan, taustoja sen verran, 10-vuotta yhdessä, 7 naimisissa. Alkuun käyttö oli mielestäni sellaista kuin sen kuuluukin 25-vuotiaana, kavereitten kanssa juhlia jne. Sitten perheen myötä minulla jäi alko pois, miehellä ei. Ei kylläkään tuska ollut alkuun mihinkään, vaan tissutteli kotosalla kaljaa päivittäin. Mitään, ei siis mitään voinut alkaa tekemään jos ei ollut herra sandels kaverina.Sitten kun aloin huomauttelemaan juomisesta, alkoi piilottelu…Nyt jo toisen kerran antabuksella yritti, mutta ensimmäisen kerran oli vasta puhumassa jollekin ulkopuoliselle nyt viime kesänä, kun meni vapaa-ehtoisesti katkolle.
Yrittänyt lopettaa alkon kanssa tussarointia jo viimeiset kolme vuotta, eli turhia lupauksia toisten perään…Mikään ei tähän tunnu auttavan. Joku oli mielestäni kirjoittanut hienosti johonki toiseen keskusteluun " ei se alkoholin määrä tee alkoholistia, vaan se kuinka käyttäytyy kun juo sen ensimmäisen" Tämä käyttäytyy kuin sekopää.

5

Niin ja tuo äskeinen viesti siis aloittajalta :slight_smile:

6

Aika harva raitistuu kerrasta. Tauti on todennäköisesti muhinut vuosia ja usein raitistumisen prosessiin kuuluu että sekin kestää pitemmän aikaa. Mieleen tuli sekin, että miehesi on saattanut saada katkolta lääkitystä, joka yhdessä pienemmänkin alkoholimäärän kanssa saa hänet “tiloihin”.

Alkoholista voi päästä eroon, mutta se vaatii sitkeyttä ja halua yrittää uudelleen ja uudelleen, jos ei heti onnistu. Uusi katkokäynti mahdollisesti? Tai laitoshoito? Yhteiselämänne ei kuulosta siltä, että asia tulisi vaieta kuoliaaksi. Puheeksiottamisessa on riskinsä, mutta puhumattomuudessa taitaa riski olla vielä suurempi. Kaiken varalta puhuisin viranomaisille myös.

Parempia päiviä sinulle!

7

eroa, ja jos vuosi tulee raittiutta ja rakkautta on, palatkaa yhteen. ehtona säännöllinen hoito, esim. AA:ssa käynti.

alkoholismi on yhä paheneva sairaus. rakkaudellasi ja ymmärtämiselläsi et miestäsi paranna, vaan ratkaisu on hänen ja vain hänen käsissä.

todennäköisesti sinä voisit nyt paljon paremmin ilman miestäsi. ei tarttisi huolehtia, ahdistua ja pelätä.

miehesi ei raitistu toivomalla tai puheilla.

8

Kannattaa miettiä ennekuin alkaa rajoittamaan alkoholistin menoja. Vanha tarinahan on edelleen tosi, siis se että viinapullon takia on moni ihminen tapettu. Ihan oikeesti juopolta pullon pois ottaminen = menojen rajoittaminen saattaa olla vaarallista jos on vähänkin väkivaltaisuuteen taipuva juoppo kyseessä. Ei kannata uskoa mitä alkoholisti selvin päin sanoo, tilanne on ihan eri silloin kun juomahimo yllättää.

9

Kannattaa lukea tuo nuori alkoholistin vaimo, vastasin sinne vähän samaa. Eli asettaako mies perheen etusijalle, vai itsensä? Entä sinä, ajatteletko aina perheen hyvinvointia ensin ja sitten itseäsi? Veikkaan että mies sitä tuskin tekee, ajattelee ensin omaa hyvinvointiaan (juomistaan) ja perhettä tuskin. Vaikka 500 ihmistä sanoisi ja pyytäisi, että erotkaa, se on paras päätös, niin vain itse voit siihen vaikuttaa. Mieti realistisesti , kuinka kauan jaksat tuollaista? Kuinka kauan menee, ennenkuin lapset tajuavat, aistivat? Alkavat ehkä pelätä kun näkevät isän oudon käytöksen… Ehkä kannattaa lukea joltain palstalta alkoholistien lasten tarinoita, jotta ymmärtää myös viattoman ja turvallista aikuista tarvitsevan lapsen näkökulman.

10

“eroa, ja jos vuosi tulee raittiutta ja rakkautta on, palatkaa yhteen. ehtona säännöllinen hoito, esim. AA:ssa käynti.”

Tätä mietin oman mieheni kohdalla. Mutta, riittääkö sittenkään pelkkä juomisen lopettaminen? Mies on selvin päin melkoisen kireä, kärsimätön yms. vastaavaa. Mulle taitaa olla ihan sama juoko mies vai ei. Pyrin elämään omaa elämääni. Rakkaus on kuollut…

11

Alkoholisti joutuu ratkaisemaan, miten elää raittiina. On hänen oma tehtävä päätellä, että mikä toimii ja mikä ei. Ja miten hän pääsee kärttyisyydestä eroon. jotenkin raitistuessa tuntuu käyvän niin, että alussa näyttää kaikinpuolin olevan kaikki syyt esillä, miksi “olisi ollut sittenkin parempi jatkaa juomista”. Monihan varmaan luovuttaa siinäkohtaa, kun ajattelee ettei elämä muuttunutkaan helpommaksi koska toinen/itse lopetti juomisen. Mutta toisten tehtävä ei ole myöskään menettää uskoa raittiin elämän mahdollisuuteen, vaikka kaikki seikat puhuisivat sitä vastaan. Toise pahaa oloa ei ole pakko myötäillä, ja jos se omaa elämää häiritsee liikaa niin voi keskittyä omaan elämään eikä toisen. Myötätunto ja mukaan meno on kaksi eri asiaa. Raittiudesta voi silti iloita, koska jos antaa periksi niin ei se ainakaan hyödytä. Jos ei pysty katsomaan miehen kärvistelyä, niin sitä ei ole pakko. Pitää jo alussa hyväksyä se, että omat ongelmat seuraavat perässä ja juomisen lopettaminen ei ratkaise mitään, se vain mahdollistaa elämän jatkumisen siten, että ratkaisujen etsimiselle annetaan mahdollisuus.

12

Mihin on hävinnyt ketjun aloittaja Wain? Miten menee tällä hetkellä?
Oma tilanteeni poikkeaa siinä, että mies ei ole ollut hoidossa -eikä mene. Ei hänellä ole ongelmaa, vaan minulla :smiley: Mielestään hän pystyy lopettamaan, jos haluaa. On ollutkin pätkiä juomatta.
Mies ei lähde juomaan muualle. Juo kotona. On juonut aiemmin useammin. Nyt vain kerran viikossa. Paitsi lomilla -silloin juo- mutta ei putkeen, ellei sitten tissuttele.
Kymmenisen vuotta on ongelmajuomista ollut. Ennen sitä pystyi juomaan muutaman kaljan saunan jälkeen ja siihen loppui. Mutta sitten, rankka työ vaatii rankat huvit…Juominen jatkuu aamuyön tunneille.
Inhottavinta juomisessa on, että ei ole kohtuutta. Siis en voi mieheni kanssa nauttia lasillista viiniä ruuan kanssa ja sitten se olisi siinä. Ei onnistu.
Ja mielestään hän ei humalassa muutu omituiseksi, vaan minä. Hän on ihan normaali. Minä vain reagoin kummasti. Voi olla. Vuosien kokemuksista kun en pääse.
On siis ollut yöllistä häirintää -milloin haukkuu -hau, hau- ja toisinaan ylistää maasta taivaaseen. Mutta humalassa. Jos miehellä on mulle sanottavaa kertokoon selvin päin. Humalassa ei riitoja ratkota.
Tämä on tällaista peruskauraa, jonka jokainen tän palstan lukija varmaan ymmärtää. Ja suututtaa, kun tälllaisia asioita joutuu elämässään miettimään. Mutta, omapahan on valintani, kun olen tähän jäänyt.
Hyvää joulua kaikille!

13

Hei!
Täälläpäin menee nyt ihan ok…Mies ei juo (ollut antabuksen avulla selvinpäin viime episodista asti) Mutta itseäni mietityttää…Olisi ollut ihan mukava ottaa saunasiideri saunan jälkeen, mutta en siis uskalla ottaa. Ystävät, työkaverit ynnä muut tuttavat pyysivät pikkujouluihin juhlimaan, en voi mennä. Koen, että jos minä pidän hauskaa, vaikka edes sen yhden ainoan siideritölkin kera, mies kääntää asian päässään niin, että minä en tue häntä raittiudessa. Juuri tänään mietin, kun paras ystäväni kävi kutsumassa kanssaan saunaan. En voi lähteä. En vaan voi.Koska jos minä menen, vaikka selvinpäin naapuriin saunaan, mieheni kuvittelee että haluan pitää hauskaa ilman häntä.Ja häntä ei taas kirveelläkään saa selvinpäin lähtemään mihinkään kyläilemään.Hänen mielestään mihinkään ei voi mennä selvinpäin.
kylläpä kirjoitin sekavasti, mutta jospa joku ymmärtää :slight_smile:
Huoh. Ei ole hyvä kun juo, ei ole hyvä kun ei juo. Mietin, että vika on minussa, en vaan osaa olla kiitollinen tästä juomattomuudesta. Mutta milloin olen tyytyväinen? Luoja tietää.
Tai ehkä vaan mietin liikaa.Huoh.

14

Niin ja herttamari, miehesi kuulostaa NIIIIIN samanlaiselta kuin minun mieheni…raskasta elää tällaisen kanssa. Ja tosiaan, kun se kohtuus alkon käytössä puuttuu kokonaan… Montakin kertaa käynyt niin, että puhuu minut ympäri, otetaan ihan vaan yhdet lämpimät lasilliset…Ja kuinkas se kääntyikään siihen, että minä oikeasti otin vain yhden lasin, mutta herran mielestä oli niin livakkata, että piti loppupullosta tehdä termariin ja ulos mukaan!!! “En minä kaikkea juo, ihan vain lämmikkeeksi pilkille…” paskat. Kaikki mänt ja oluet vielä päälle.
Ja tämä on tapahtunut niiiiiin monta kertaa…Ja sitten se riemu repesi kun hyvään vauhtiin pääsi…

15

Toi lause “En mä näitä kaikkia aijo juoda” on niin tuttua ja kas kummaa kaikki menee (mitä vaan mahdollista) kuitenkin. Minä oon alkoholistin kanssa eläny yhteistä arkee noin 8 ja puoli vuotta ja käyttö on vaan lisääntyny vuosien varrella. Paljon kanssa pohtinu elämän “kurjuutta” sekä eri vaihtoehtoja miten voisin omaan elämääni vaikuttaa. Monet menot on jääny menemättä juuri siitä syystä, etten vaan yksinkertasesti voi mennä, kun toinen on kotona. Vaikka meillä ei oo sitä pelkoo, että yrittäis olla juomatta, koska sitä ongelmaa ei ole… :laughing: Oma ystäväpiiri kutistuu entisestään, kun miltei aina jätän menemättä, että ois kotona kaikki hyvin.

Miten sitä sitten keskittyy omaan itseensä, kun toinen tekee siitä miltei mahdotonta. Teen niin tai näin niin aina on huonosti. Iloon, suruun, vihaan ja ihan vaan muuten vaan voi juoda… Minnekään ei todellakaan voi mennä selvänä tai mitään ei voi tehdä, jos ei oo olutta. Esim. illalla voi mennä vaikka seiskalta nukkuun, jos kaljat loppuu enkä suostu kauppaan lähteen kuskaan (meilläkin matkaa lähimpään kauppaan on n. 20km). Oman itsensä ja oman hyvinvoinnin asettaminen kaiken edelle on todella vaikeeta, mutta ei mahdotonta (paraskin sanoon…). Meidän taloudessa kun ei noita selviä päiviä ole (avokin toimesta) ollenkaan tai jos on niin erittäin satunnaisesti.

Kannustasin sua meneen jutteleen esim terkkariin, ihan vaan sillä, että saat omia ajatuksia jäsenneltyä ja siten saat (pahimman/yleisen) ahdistuksen laantuun. Toivon sulle voimia arkeen ja jatka kirjoittelua =)

16

“Ei ole hyvä kun juo, ei ole hyvä kun ei juo.”
Siinäpä pulma. Eikö meillä ole elämässä muuta mietittävää?!
Jouluna join viiniä ruuan kanssa, välittämättä juoko mies. Hällekin tarjosin -kieltäytyi, pitäytyi kotikaljassa. Mutta perjantaina sitten otti kyllä raittiin joulun takaisin. Sain sentään nukkua-tulpat korvissa ja välittämättä pienestä metelöinnistä.
Ja aamulla oli mies kännissä kuin käki. Oli kaiken juonut mitä olin kaappiin unohtanut. Olis pitäny omat pulloni piilottaa. Testasin. Aina ei ole mun juomani menneet. Nyt taas meni.