Mitä jos vois ajatella laatikon ulkopuolen mitä siellä onkaan onko siellä mörköjä ja talouden kaatuminen ku boksista pomppaa pelottavaa pelolle päin naamaa hekottakaa se voi olla helvetin helpottavaa hermottavaa löysää lyöt nyrkkisi pöytään Mä oon tehny mun työni kiristäny vyöni menettäny yöni…
Hieno teksti/sovitus Juliukselta.
Itselläni on nuoruudesta rajakokemus ja teksti natsaa hyvin siihen. Onko teillä monella ruumiista irtoamis kokemuksia? Siis ei mitään avaruus tykitystä vaan niin , että olet jokin esine tai näet itsesi taivaalta/katonrajasta…?
Tähän asti on uskottu aivojen tuottavan tietoisuuden ja muistin. Kun tutkii kuolemanrajakokemuksia, tämä käsitys tulee kyseenalaiseksi. Ehkä aivot eivät olekaan tuottaja vaan vastaanottaja. … Yksi päämääristämme oli siirtää rajakokemustutkimus teoreettisesta väittelystä objektiiviseen tieteeseen. Siksi julkaisimme tutkimuksen sydänpysähdyspotilaista. Kiinnitimme huomiota esim. happivajaukseen, potilaiden ottamiin lääkkeisiin, heidän psykologiseen tilaansa ja uskonnollisiin näkemyksiinsä.
“Tiedämme, ettei kokemusta synny ilman toimivia aivoja, joten kun aivotoiminta lakkaa, myös kokemukset lakkaavat. Jos näin ei jostain syystä käy, se viittaa vahvasti siihen, että aivot ja tietoisuus ovat erillään.” netikka.net/mpeltonen/rajakokemus.htm
Omassa tripissä irtosin ruumiistani ja katselin itseäni noin 10-15 metrin korkeudesta. Istuin sohvalla ja olin kämpässä jossa oli 4 muuta kaveria minun lisäksi. Näin kattorakenteiden lävitse ja tunsin syvää rauhaa. Tiesin kaikki virheeni ja onnistumiseni. Ymmärsin, että materiaalilla ei ole mitään merkitystä. Näin muita hahmoja ympärilläni(siis leijailemassa kanssani) Kaikki oli hyvin kunnes yhtä äkkiä nousin sohvalta ja lähdin kävelemään. Yritin vastustella, mutta se oli turhaa. Näin itseni liikkuvan, mutta en voinut tehdä asialle mitään. Tässä vaiheessa en enää edes tiennyt olenko itseni vai mikä. Aloin jotenkin panikoida siellä ylhäällä ja halusin epä toivoisesti takas… Jotain tapahtui ja siinä samassa olin taas takas ruumiissani. Olo oli hämmentynyt… En oikein tiennyt vieläkään olenko itseni. En uskaltanut kertoa muille kokemastani ja yritin jatkaa iltaa. Tämä osottautui mahdottomaksi sillä olin kokenut jotain todella hämmentävää.
Olen yrittänyt irroittaa mieleni kropasta sen jälkeen useaan kertaan ja ei… Ei vain onnistu sitten millään. Nykyään en enää edes tahtoisi… Sen verran säväyttävä kokemus oli.
Mielestäni me olemme niitä avaruus olioita ja meidän tarkoitus on vain nauttia ruumiista ja maapallon antimista.
Ylhäällä on rauha taivas ja helvetti.
-Älä tuhoa maapalloasi tai eläimiä jotka täällä ovat matkalla tai näet helvetin.
-Anna kaikkien elää… tai auta heitä niin näet taivaan.
-Uskonnot ovat huuhaata ja materiaalilla et tee mitään.
Kiviluoto kertoo, että kuolemanrajakokemus muutti hänen suhtautumistaan elämään. Raha ja omaisuus eivät merkitse hänelle enää mitään.
Jokainen päivä, huonokin, on hyvä ihmiselle. Minun on myös vaikea astua hyönteisen päälle, kunnioitan nykyään niin paljon elämää. Kokemus muutti myös suhtautumistani väreihin. Kauneimmat värit ovat mielestäni Picasson töissä, joita aiemmin pidin omituisina.
Kiviluoto uskoo nykyään, että kuolemassa ihminen muuttaa olomuotoa tai menee tavallaan toiseen kulttuuriin.
Aleksander korostaa useaan kertaan, että hänen kokemansa transsendenttinen maailma oli paljon todellisempi kuin normaali fyysinen maailma. Aleksanderin mukaan aivot eivät tuota tietoisuutta, vaan ne toimivat eräänlaisena suotimena, joka sovittaa tietoisuuden fyysisen maailman ehtoihin sopivaksi
^ En ole lukenut linkkejä, ja kuulostaa tämmöisen sekptikon ja ateistin ja lähinnä vain tieteellisen menetelmän tuotoksia kelailevan korvaan aika hurjilta jutuilta. Toki olen DXM-matkoilla ja sieniä syödessä useinkin kokenut elämän ja kuoleman rajapinnan hyvin elävästi, kokenut egon menetyksen, samoin kuin kokenut näkeväni maailman äärimmäisen yksityiskohtaisesti ja tavallaan vakuuttavammin kuin selvin päin… Mutta mikä näistä hurjista kokemuksista on vaan psykoottista itsekusetusta, mikä muuten vaan illuusiota, mahdoton sanoa mitään varmaa. Mutta ajattelen kyllä, että tärkeintä on ihmisen kokemus maailmasta, ei niinkään se meiltä ikuisesti piilossa pysyttelevä jokin siellä kokemuksen takana (Kantilaisittain das ding an sich, maailma sinänsä, meidän aisteistamme riippumatta). Aiheesta pikku sanastoesittely (oli pakko googlata ja tarkistaa nämä teoreettisen filosofian käsitteet, etten puhu puuta heinää) löytyy vaikkapa täältä: http://www.mv.helsinki.fi/home/olappi/lukionfilosofia/sanasto/fenomenaalinen_maailma.htm
Pidän siis esimerkiksi unia suurin piirtein yhtä oleellisena kuin hereillä koettua. Harmi vaan, että unista muistaa vain viimeisimmän unen. Mutta unipäiväkirjalla voi saavuttaa paremman tatsin unimaailmaan, kuten myös selkounien näköä harjoittelemalla. Nythän oli jossain mediassa juttu sovelluksesta, joka alkaa ihmisen nukahdettua tuottaa halutunlaista äänimaisemaa, jonka pitäisi ikään kuin tulla mukaan uneen. Eli voi vaikka laittaa luonnon ääniä, ja siten nähdä luontoon liittyviä unia. Voisi olla hyvä tapa välttää painajaisia. Onneksi itse en juuri painajaisia näe, ja jos näen, uskallan kohdata ne pelottavat asiat.
