En osaa sanoo tähän mitään järkevää, mutta pakko-oireet estää pahasti elämästä. Haluan jakaa tän jutun minkä katoin, en sen takia että kukaan on noin sankari vaan siksi että miten se estää toiminnan.
Toivon että sua ei ärsytä tää linkkaus vaan aidosti toivon että siitä vois olla jotain lohtua.
Muistan kans kun tavikset vähätteli mun addiktioo et eihän sulla mitään ongelmaa oo, mut eihän ne sitä nää eikä ymm5
Kiitti. Varmaan katson sen 
Saanen kysyä onko tässä joku hyvä opetus tai pointti lopussa? Koska mua lähinnä ahdistaa ku toi kiroilee koko ajan xD ja kertoo niin synkkiä juttuja, en ehkä tarvii sitä. Eli mikä se hyvä juttu tässä videossa on? Sillä en uskalls katsoa loppuun. Noin 20 min kattonu.
Sori ei varmaan kannata katsoa, itse tykkäsin joka hetkestä. Minulle avasi pakko-oireista käytöstä.
Lähinnä myös ääripää ja liian menestynyt kun ääntä tarvittaisiin tavallisille ihmisille.
Mulla näissä myös merkkaa kuinka hyvä kertoja on. Kiroilua en huomannut, ehkä kiroilee vähemmän kuin minä. En tiennyt että kiroilu on edes pahasta heh
Juu. Et tehnyt mitään pahaa. Ei ehkä vaan oo mulle tää
Itsellä on tämä häiriö(OCD), se on agressiivinen ja ankara. Ehkä en halua lisätä pelkoa/ahdistusta kun sitä on päivissäni niin paljon. Niin aattelin että tää kuulostaa vähän rankalta tää stoori tässä videossa. Mulla henkkoht syistä kiroilu on vähän vaikea asia. Kuunnella. Toisaalta haluan olla kristillinen eikä se sovi siihen. Mieluummin ei siis kiroilua.
Vaikka kiroilen kyl itekin joskus…heh…kun suutun tarpeeksi.
Tsemppiä.
Kertokaa ihmiset rohkeasti ajatuksistanne, ainakin itse koen saavani sillä vertaistukea.
Minäkin olin ennen sellainen pirteä ja positiivinen jokapaikanhöylä. Tämä muuttui sellaisen työpaikan jälkeen, jossa työtahti oli aivan liiallinen ja pomolla omat suosikkinsa ja inhokkinsa. Myös parisuhde, jossa toinen osapuoli vähätteli kokemuksiani ja väsymystäni, pahensi tilannettani, kun olin tuolloin hyvin epävarma. Minua on kiusattu ja vähätelty erikoisuuteni takia kaikkialla, joka ei ainakaan auttanut minäkuvassani.
Sitten, kun pääsin työpaikkaan, jossa kukaan ei ollut moksiskaan persoonallisuudestani ja parisuhde päättyi eroon, alkoi uudelleen rakentaminen monellakin tapaa. Kuitenkin se kauhea työpaikka on jättänyt jälkensä terveyteeni. Minulla on sairaus, johon tarvitsisin vahvaa kipulääkettä ja tutkimuksia, mutta syystä tai toisesta koen, ettei minua oteta vakavasti ainakaan julkisella puolella.
Pahinta on kivuista kärsiminen, johon annettu lievä kipulääke tuntuu suoraan sanoen vittuilulta. Eikä sekään ole olennaista, MITÄ lääkettä saan, vaan se, että kukaan ei tunnu ymmärtävän, millaista on elää 24/7 jäytävissä kivuissa. Ymmärtäisin paremmin lääkkeiden määräämisen nihkeyden, jos olisin joskus jäänyt vahvoihin kipulääkkeisiin koukkuun, mutta olen useita kertoja vahvoja lääkkeitä käyttänyt eikä niistä ole ollut vaikea päästä eroon. En tuomitse millään tavoin niitä ihmisiä, joille riippuvuus kehittyy, jokaisella on siihen omat tekijänsä ja taustansa, mutta minusta ihmisen ei pidä antaa kärsiä turhaan.
Kiitos jakamisesta. Kuulostaa tosi hyvältä, että olet päässyt pois vahingollisesta työpaikasta ja parisuhteesta.
Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat tuolla kiputilanteellasi. Minäkin olen kipukroonikko ja kokenut samanlailla, että yleensä tuntuu, ettei tule edes kuulluksi, kun yrittää jollekin tilannettaan selvittää.
Voi olla, että nämä on sinulla jo tiedossakin, mutta vinkkaan silti varmuuden vuoksi:
Yhdistyksellä on kaikenlaista hyvää toimintaa, kannattaa ainakin tutustua siihen, jos se ei ole vielä tuttu.
Lisäksi Facebookissa oli ainakin aikoinaan parikin hyvää vertaisryhmää kivuista kärsiville. En valitettavasti muista niiden nimiä enkä ole varma nykytilanteesta, koska en ole käyttänyt fb:tä enää noin viiteen vuoteen, mutta hakemalla niitä kyllä löytää. Ja varmasti muualtakin somesta kuin vain Facebookista.
Tsemppiä sinulle ja kaikille muillekin❣️
Kiitos paljon ja tsemppiä sinulle! Kipujen kanssa eläminen ei varsinaisesti ole sitä, mitä olen elämältäni halunnut, mutta näillä pitää mennä.
Lisäksi on tapahtunut jotain uskomatonta. Olen onnistunut jättämään juomisen kokonaan. Ehkä se on ollut enemmänkin tapa kuin varsinainen riippuvuus. Varmasti tuo Gabapentiini on myös auttanut, sehän on tutkittu juttu, että se on auttanut alkoholista irtautumiseen. Suurin tekijä on varmaankin ollut se, että pelkään todella paljon hengityslamaa, joka saattaisi tulla, jos käyttäisin kolmiolääkkeiden kanssa alkoholia.
Ensin oli todella orpo olo, mutta ihminen kyllä tottuu kaikenlaiseen. Jos olenkin ajatellut, että heti perjantaina töiden jälkeen Alkoon, niin sitten pohdin, että mitä tapahtuisi, jos EN mene sinne. Sitten en vain mennyt sinne. Myös kylmä ilma on ehkäisevä tekijä, kylmä pahentaa kipuja, joten näytän nokkaani ulkona vain sen verran, kuin on pakko, eli töiden tai pakollisten menojen vuoksi. En ole myöskään koskaan varsinaisesti muutenkaan ollut kovin aktiivinen.
Hyppään aiheesta kukkaruukkuun.
Halusin vaan jakaa. Olen käynyt nyt tällä viikolla elämässäni ekaa (ja tokaa) kertaa AA:ssa. Eli 2 kertaa.
Sanon olevani addikti. Sitä olenkin. Mutta en niinkään sano olevani alkoholisti. En ryyppää. En ole myöskään tissutellut kuukausiin. Ennen sitä tissuttelin yleensä 1 tölkin siideriä/olutta per päivä, 2-5 kertaa viikossa, mutta en yleensä 5 kertana viikossa. Ehkä 3 tai 4.
Kuitenkin alkoholi toki himottaa ja haluaisin turvautua siihen. Nytkin melkein päivittäin ajattelen että “TÄNÄÄN kyllä haen yhden tölkin. En kestä enää tätä(ahdistusta/masennusta enää.” Mutta en ole vieläkään hakenut, kuukausiin.
“Pääpäihteeni” on kahvi. Ja ruoka/herkut. En kuitenkaan ahmi ja syön aika terveellisesti. Mutta silti käytän niitä päihteinä. Myös kaakaota(tummassa suklaassa). Yks haaste on se että ulkopuolinen ei ajattele mulla olevankaan ongelmaa mutta se ei ole totta.
En ole löytänyt motivaatiota lopettaa addiktiivista käyttäytymistäni, vaikka sisäisesti tuhoudun.
Ei ole elämänhallintaa= olen työkyvytön, menen nukkumaan aamulla ja herään illalla. En jaksa nousta sängystä vaikka kello soisi 15 kertaa. En jaksa seurustella, en halua edes nähdä tai jutella kumppanini kanssa. Addiktio/siihen turvautuminen menee kaikessa ensimmäiselle sijalle. Mikään ei huvita. Jatkuva ajatus “pitää lopettaa” VS “en halua lopettaa, en pysty” takoo sydäntä.
Käyn AA :ssa ja koen olevani huijari, kun jatkan ihan samalla tavalla, en vain juopottele/tissuttele/käytä huumeita… mutta en pysty tehdä ratkaisua vain LOPETTAA(kahvia).
Masennus ja ahdistus on rankkaa. Itsetuhoisuus raastaa mieltä. On harhoja, voimakkaat pakko-oireet, hirveä syyllisyys ja häpeä.
Hei @Sinipingviini
Ihana nimimerkki Sinulla.
Kurja kun oot mielessäsi niin addiktoitunut.
En ole perehtynyt noihin aivojen ohjausmekanismeihin, niin joku toinen voi kirjoittaa paremmin.
Kysyn vaan oletko hakenut apua tilanteeseesi ?Kun saisit jonku asiasta tietävän kanssa keskustella, voisi löytyä keinot pala kerrallaan purkaa mielen päällä olevia asioita. Keskustelut psykoterapeutin kanssa auttaisivat kunhan olisi hyvä sellainen.
Minäkin olen juonut paljon kahvia. En silti koe olevani addikti. Taitaa olla vaan mielestäni mukava tapa ja jonkin sortin rituaali. Kahvin terveellisyydestä ollaan montaa mieltä. Ite oon siirtynyt pienempään kupilliseen.
Väsymyksenkin takia kannattaa mennä lääkäriin.
Ihana, kun aurinkoisia päiviä. Paukkupakkasten hellittäessä kannattaa pistäytyä raittiiseen ulkoilmaan. Luonto parantaa. Jos pääset vaikka metsäretkelle niin mieli virkistyy.
Tsemppiä 
Hei. Kiitos kauniista vastauksestasi. Se piristi… juu addiktiivisuus ja masennus hallitseen mun elämää. Pelot,pakko-oireet,syyllisyys ja itseviha kroonisia seuralaisia. Tieto siitä etten rakasta ketään. En tuomitse ketään kahvista, tai muustakaan. Tuomitsen itteni koska tunnen oman persoonani. En ole kuitenkaan luopumassa kahvista. Se on niin suuren nautinnon lähde mulle.
Oon nytkin psyk.polin asiakkaana(onneksi), tapaan hoitajaa ja lääkäriä, ja kyllä sitä terapia aina käy mielessä, mutta kun sitäkin oon kokeillut niin paljon jo elämässä on usko mennyt siihenkin. Mutta voi olla että vielä jossain vaiheessa päädyn jonkinlaiseen terapiaan, kunhan se vaan näyttää edes hyödylliseltä. Olen nyt ekaa kertaa elämässä käynyt AA:ssa, kävin 2 kertaa, toissaviikolla. Ajattelin jatkossakin käväistä. Vaikka ei se alkoholi ole se juttu, käyttöni on hyvin pientä. Mut addiktio kuin addiktio. Lisäks yritän käydä jossain seurakuntien jutuissa välillä. Tai mielenterveysjutuissa.
Onneks on monta asiaa jotka voi auttaa masikseen, kuten mainitsemasi luonto ja aurinko. Myös hyvä seura, liikunta, mielekäs tekeminen, ym ym…pienistä puroista kasvaa suuri virta.
T: Sinipingviini 
Minä olen myös suuri kahvin ystävä ja muistan joskus lukeneeni, että se ehkäisee diabetesta. On syytä korostaa, että luin tämän artikkelin vuosia sitten ja tämä fakta on saattanut muuttua vuosien varrella mahdollisesti tehdyistä tutkimuksista. Koen, että kahvi on kuitenkin pienempi paha kuin vaikkapa kovat huumeet. En osoittele sormella yhtäkään käyttäjää koska en voi tietää, mikä käyttämisen taustalla on. Mielestäni huumeiden käyttö ei saisi olla rangaistavaa, koska ei ole niin yksiselitteistä, miksi joku on huumeriippuvainen. Käyttäminen ei myöskään ns. Rikollisuutta ajatellen ole ainakaan suoranaisesti vahingollista muille kuin käyttäjälle itselleen. Se, että aiheuttaa muille pahaa tarkoituksella, pitääkin tuomita.
Kiitos vastauksesta.
Olen niin ahtaalla… no kukapa meistä ei ole. Tuntuu että räjähdän. Ihan vaan koska arki on niin kamalaa. Itseviha ja viha elämän kurjuutta kohtaan repii mut kappaleiksi. Pakko-oireet kyykyttää aamusta iltaan. Masennus vie voimat. Itsen vihaaminen saa mut hakkaamaan itteäni henkisesti. Turvaudun itseni kiroamiseen, henkkseen repimiseen, haukkumiseen ym… en pääse yhtään eteenpäin riippuvuuteni kanssa.
Edelleen, kahvi/kofeiini on mun pää-aine mutta ruoka/herkut on aina olleet ja alkoholi nyt vain kohtuumäärissä. Mutta terveys on jonkin verran paskana, henkinen ja fyysinen, eikä näy toivoa missään. HIRVEÄ syyllisyys kissani omistamisesta, kun olen tällainen raunio enkä jaksa elää oikeaa elämää. Pelkään että kaikki vaan tuhoutuu pikkuhiljaa lopullisesti.
Silti se mikä eniten helpottaa oloa, että pää pysyy koossa, on mun addiktiot. Kahvi, ruoat ja semipieni määrä alkoholia.
Oletko käynyt OCD-tukiryhmissä? Olisivatko ne Sinulle oikeampi paikka kuin AA? Olen käsittänyt, että sellaisiakin on.
Juu. Itseasiassa nyt olen sellaisessa.
