En osaa sanoo tähän mitään järkevää, mutta pakko-oireet estää pahasti elämästä. Haluan jakaa tän jutun minkä katoin, en sen takia että kukaan on noin sankari vaan siksi että miten se estää toiminnan.
Toivon että sua ei ärsytä tää linkkaus vaan aidosti toivon että siitä vois olla jotain lohtua.
Muistan kans kun tavikset vähätteli mun addiktioo et eihän sulla mitään ongelmaa oo, mut eihän ne sitä nää eikä ymm5
Kiitti. Varmaan katson sen 
Saanen kysyä onko tässä joku hyvä opetus tai pointti lopussa? Koska mua lähinnä ahdistaa ku toi kiroilee koko ajan xD ja kertoo niin synkkiä juttuja, en ehkä tarvii sitä. Eli mikä se hyvä juttu tässä videossa on? Sillä en uskalls katsoa loppuun. Noin 20 min kattonu.
Sori ei varmaan kannata katsoa, itse tykkäsin joka hetkestä. Minulle avasi pakko-oireista käytöstä.
Lähinnä myös ääripää ja liian menestynyt kun ääntä tarvittaisiin tavallisille ihmisille.
Mulla näissä myös merkkaa kuinka hyvä kertoja on. Kiroilua en huomannut, ehkä kiroilee vähemmän kuin minä. En tiennyt että kiroilu on edes pahasta heh
Juu. Et tehnyt mitään pahaa. Ei ehkä vaan oo mulle tää
Itsellä on tämä häiriö(OCD), se on agressiivinen ja ankara. Ehkä en halua lisätä pelkoa/ahdistusta kun sitä on päivissäni niin paljon. Niin aattelin että tää kuulostaa vähän rankalta tää stoori tässä videossa. Mulla henkkoht syistä kiroilu on vähän vaikea asia. Kuunnella. Toisaalta haluan olla kristillinen eikä se sovi siihen. Mieluummin ei siis kiroilua.
Vaikka kiroilen kyl itekin joskus…heh…kun suutun tarpeeksi.
Tsemppiä.
Kertokaa ihmiset rohkeasti ajatuksistanne, ainakin itse koen saavani sillä vertaistukea.
Minäkin olin ennen sellainen pirteä ja positiivinen jokapaikanhöylä. Tämä muuttui sellaisen työpaikan jälkeen, jossa työtahti oli aivan liiallinen ja pomolla omat suosikkinsa ja inhokkinsa. Myös parisuhde, jossa toinen osapuoli vähätteli kokemuksiani ja väsymystäni, pahensi tilannettani, kun olin tuolloin hyvin epävarma. Minua on kiusattu ja vähätelty erikoisuuteni takia kaikkialla, joka ei ainakaan auttanut minäkuvassani.
Sitten, kun pääsin työpaikkaan, jossa kukaan ei ollut moksiskaan persoonallisuudestani ja parisuhde päättyi eroon, alkoi uudelleen rakentaminen monellakin tapaa. Kuitenkin se kauhea työpaikka on jättänyt jälkensä terveyteeni. Minulla on sairaus, johon tarvitsisin vahvaa kipulääkettä ja tutkimuksia, mutta syystä tai toisesta koen, ettei minua oteta vakavasti ainakaan julkisella puolella.
Pahinta on kivuista kärsiminen, johon annettu lievä kipulääke tuntuu suoraan sanoen vittuilulta. Eikä sekään ole olennaista, MITÄ lääkettä saan, vaan se, että kukaan ei tunnu ymmärtävän, millaista on elää 24/7 jäytävissä kivuissa. Ymmärtäisin paremmin lääkkeiden määräämisen nihkeyden, jos olisin joskus jäänyt vahvoihin kipulääkkeisiin koukkuun, mutta olen useita kertoja vahvoja lääkkeitä käyttänyt eikä niistä ole ollut vaikea päästä eroon. En tuomitse millään tavoin niitä ihmisiä, joille riippuvuus kehittyy, jokaisella on siihen omat tekijänsä ja taustansa, mutta minusta ihmisen ei pidä antaa kärsiä turhaan.
Kiitos jakamisesta. Kuulostaa tosi hyvältä, että olet päässyt pois vahingollisesta työpaikasta ja parisuhteesta.
Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat tuolla kiputilanteellasi. Minäkin olen kipukroonikko ja kokenut samanlailla, että yleensä tuntuu, ettei tule edes kuulluksi, kun yrittää jollekin tilannettaan selvittää.
Voi olla, että nämä on sinulla jo tiedossakin, mutta vinkkaan silti varmuuden vuoksi:
Yhdistyksellä on kaikenlaista hyvää toimintaa, kannattaa ainakin tutustua siihen, jos se ei ole vielä tuttu.
Lisäksi Facebookissa oli ainakin aikoinaan parikin hyvää vertaisryhmää kivuista kärsiville. En valitettavasti muista niiden nimiä enkä ole varma nykytilanteesta, koska en ole käyttänyt fb:tä enää noin viiteen vuoteen, mutta hakemalla niitä kyllä löytää. Ja varmasti muualtakin somesta kuin vain Facebookista.
Tsemppiä sinulle ja kaikille muillekin❣️
Kiitos paljon ja tsemppiä sinulle! Kipujen kanssa eläminen ei varsinaisesti ole sitä, mitä olen elämältäni halunnut, mutta näillä pitää mennä.
Lisäksi on tapahtunut jotain uskomatonta. Olen onnistunut jättämään juomisen kokonaan. Ehkä se on ollut enemmänkin tapa kuin varsinainen riippuvuus. Varmasti tuo Gabapentiini on myös auttanut, sehän on tutkittu juttu, että se on auttanut alkoholista irtautumiseen. Suurin tekijä on varmaankin ollut se, että pelkään todella paljon hengityslamaa, joka saattaisi tulla, jos käyttäisin kolmiolääkkeiden kanssa alkoholia.
Ensin oli todella orpo olo, mutta ihminen kyllä tottuu kaikenlaiseen. Jos olenkin ajatellut, että heti perjantaina töiden jälkeen Alkoon, niin sitten pohdin, että mitä tapahtuisi, jos EN mene sinne. Sitten en vain mennyt sinne. Myös kylmä ilma on ehkäisevä tekijä, kylmä pahentaa kipuja, joten näytän nokkaani ulkona vain sen verran, kuin on pakko, eli töiden tai pakollisten menojen vuoksi. En ole myöskään koskaan varsinaisesti muutenkaan ollut kovin aktiivinen.
