Olen kaksi päivää kahlannut läpi tätä foorumia ja miettinyt omaa tilannettani. Olin viisi päivää juomatta, mutta tänään hain pullon. Ehkä se oli minulle taas “tuttipullo”. Jotain tunnetason lohtua, jota olen jäänyt / olen vailla? Josko tänne kehtaisin kertoa koko tarinani ja tilanteeni, jota en ole kenellekään kertonut? Josko voisin lopettaa tämän lasisen juopon elämäni ja löytää uuden?
Lähes viisitoista vuotta on mennyt enempi vähempi illat pulloillessa. Taustat kerron myöhemmin. Juon yksin, en ole sekoillut julkisesti. Hienosti olen feikannut lähes kaikki sosiaaliset tilanteet, joissa alkoholia käytetään, kuten illalliset, kaveritapaamiset, työjutut, joulut, vaput ja juhannukset, jne. Olen ottanut “sivistyneesti” muutaman viinilasillisen ja käyttäytynyt asiallisesti. Kotona yksin vedän sitten perseet olalle. Hyvin hoidin työnikin kunnes tuli se kerta, vajaa vuosi sitten, että klo 18 alkaneessa Teams -palaverissa olin ympäripäissäni ja firman toimari huomasi sen. Kenkää tuli. Iritisanomisperusteissa ei ollut sanaakaan alkoholin väärinkäytöstä, ihan outoja syitä oli kirjattu. Työyhteisö luottamusmiestä/henkilöä myöten olivat ihmeissään, no, eiväthän he olleet nähneet, millainen juoppo oikeasti olen. Olisin voinut riitauttaa irtisanomisen, hoitoon kaiketi olisi työnantajan pitänyt minut ohjata. Mutta olin niin häpeissäni, että hoidin työni parhaani mukaan koko irtisanomisajan, enkä lähtenyt tappelemaan irtisanomisesta. Te kaikki, kanssa juopot, joilla vielä työpaikka on, niin pitäkää siitä kiinni! Asenteet ovat koventuneet ja maailma on julma juopoille.
Iso ongelmani on myös, kiitos “hyvien” geenien, ettei minulle tule fyysistä krapulaa - henkinen on sitten oma juttunsa… Eikä juomisen jälkeen kenenkään kognitiiviset kyvyt ole myöskään loistavalla tasolla. Pystyn olemaan juomatta “tarvittaessa”, mutta sairashan minä olen. Juomani määrät ovat jäätäviä ja juon yhtä ja tiettyä kallista tiukkaa viinaa eli olen sitten huolellisesti sotkenut myös raha-asiani.
Olen itse tuolla Lopettajien puolella, mutta kiinnitin huomiota kirjoitukseesi.
Jos nyt tuntuu, että on sen aika, se voi tehdä hyvää. Omasta elämästä kirjoittaminen voi hyvinkin auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja helpottaa oloa.
Ihan varmasti voit. Ei tarvitse kuin haluta, ihan oikeasti, ja täällä on porukkaa tukemassa.
Ehkä voit vielä rauhassa miettiä, onko tilanteesi sellainen, että vähentäminen vielä onnistuu, vai haluaisitko sittenkin yrittää olla Lopettaja.
Jäätävillä määrillä se voi ehkä jopa olla joskus helpompaa ja selkeämpää kuin yrittää saada pahasti käsistä lähtenyt juominen hallintaan. Mutta toki sitä täytyy ensin itse aidosti haluta.
Joka tapauksessa, kumpaa ikinä toivotkaan, vähentämistä tai kokonaan lopettamista, hienoa että olet havahtunut omaan ongelmaasi, pystynyt tunnustamaan sen itsellesi ja edennyt jo tänne asti siitä puhumaan. Pelkästään sekin on jo iso askel ja auttaa eteenpäin.
Lopettajien puolella on monta ketjua, joissa jo jonkin aikaa dokaamatta olevat kertovat siitä kaikesta hyvästä olosta, jota juomisen tilalle on tullut vaikkei siihen itse edes ole alun perin uskonut. Niitä kannattaa käydä lukemassa, jos vain jaksaa, koska monista niistä saa aika hyvän käsityksen siitä, ettei juomisen lopettaminen lopulta ole sellainen menetys mitä monet aluksi pelkäävät sen olevan. Vaan päin vastoin.
Kyllä olet oikeassa - ei minusta tule kohtuukäyttäjää. En uskaltanut suorilta aloittaa tuolla Me Lopettajat -puolella. Olen toki lukenut kaiken myös sillä puolella. Ja kyllä, monet tarinat resonoivat erittäin hyvin, antavat myös toivonpilkahduksen.
Eniten minua harmittaa tämä itse aiheuttamani elämän harmaus. En muista, koska olisin viimeksi nauranut. Inhoan valehtelevaa itseäni. Tiedän tosiasiat: olen lukenut kaiken mahdollisen alkoholismista, seurannut kahden omaiseni ränniä ja lopulta saatellut heidät ennenaikaisesti hautaan. Olen nähnyt läheltä alkoholistin elämänkaareen ja sillloin vielä itse kohtuukäyttäjänä yrittänyt auttaa. Ja nyt itse teen samoja asioita, piilottelen tyhjät pullot kaappeihin, juon salaa ja esitän reipasta - vielä toistaiseksi. Tiedän, että loppuvaiheessa alkoholisti ei enää jaksa peitellä.
En ole kertonut kenellekään kuinka huonosti asiani ovat. Ihmiset eivät ole tyhmiä, kukaan ei vain taida kehdata kysyä, miten oikeasti voin. Lähipiirini on reipasta elämässään hienosti pärjäävää sakkia. Juoppo ja vielä työtön luuseri ei taida olla halutuinta seuraa, vaikka en kännissä toikkaroisikaan. Olen eristäytynyt omaan lasipallooni. Häpeän ja pistän pääni puskaan. Olen prokrastinaation mestari myös selvinpäin.
Ja sitten se kysymys - milloin seurauksesta tuli syy? Aluksi join ahdistukseeni ja ollakseni edelleen tehokas niin töissä kuin kotona. Nyt alkoholista on tullut syy siihen, etten saa enää oikein mitään aikaiseksi.
Näihin mietteisiin. Aurinkoista syyspäivää teille kaikille kanssaräpistelijöille!
Oliskohan tälle lopulta ihan yksinkertainen vastaus: joskos sinulle vaan kävi niin kuin kovin monille muillekin täällä, eli sinulle kehittyi alkoholiriippuvuus.
Se tulee kaikille, jotka juovat tarpeeksi paljon tarpeeksi kauan. Se ei kysele älyä, viisautta, omaa taustaa eikä varsinkaan tahdonvoimaa.
Eikä tarvitsekaan. Teet niin kuin parhaalta tuntuu. Pääasia että olet täällä!
Alkoholin runsas, säännöllinen käyttö aiheuttaa harmautta ja vie naurun. Sinä vaan vähän autoit.
Monet meistä ovat tehneet niin. Mutta suunnan voi muuttaa.
Värit palaavat kyllä. Ensin täytyy vaan päästä siitä juomisesta.
Itseinho kuuluu taudinkuvaan. Juuri se toikin niin monet meistä tänne.
Itse tulin reilut puoli vuotta sitten. Elämäni on nyt ihan toista kuin silloin. Kohtuukäyttöä yritin vuosikaudet omin avuin, ei onnistunut. Täältä saamani tuen turvin olen nyt ollut (yhtä yhden lasin retkahdusta lukuunottamatta) ilman. Enkä kadu.
En menettänyt muuta kuin sen harmauden, jota sinäkin hienosti nyt kuvaat.
Been there, done that.
Häpeä hälvenee kyllä. Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin tulla sieltä pallosta pois. Ja aloitit jo: aloitit täällä oman ketjun. Nyt muut voivat nähdä sinut, kuulla tarinasi. Et ole yksin.
Aurinkoista syyspäivää sinnekin! Päivä kerrallaan.
Kuullostaa pitkälti minulta vielä vuosi sitten. Olin saattanut itseni melkoiseen suohon tarpomaan ja olin jo lähellä sen mustan synkän silmäkkeen reunaa. (voit lukea ketjuani)
@Räpistelijä onkin jo kirjoitellut sinulle hyviä vastauksia, en voi kun nyökytellä ja olla samaa mieltä.
Kannustaisin sinua niin mielelläni laittamaan korkin kiinni pysyvästi, päivän kerrallaan. Alku on kyllä hankalaa, mutta täältä, varsinkin lopettajien puolelta, löytyy runsaasti ohjeita ja vinkkejä selvitä ensimäisistä päivistä, viikoista ja kuukausista. Pikkuhiljaa elämään palaa värit, ilo ja parempi mieli ja olo kaikin puolin. Olen ollut pikkuhiljaa 11 kk raittiina, enkä ole kaivannut entisestä juovasta ajasta mitään. Helppoa ei ole ollut, mutta ei erityisen vaikeaakaan.
En minäkään sitä mainostanut, mutta tästä plinkistä on tullut minulle tärkeä, näistä vertaisystävistä täällä. Suosittelen kirjoittelemaan tänne, se auttaa jäsentelemään omia ajatuksia ja tunteita, välillä saattaa pahoihin paikkoihin saada hyvää vertaistukea ja lohtua.
Tekisipä mieleni jopa sanoa, että kun saat juomisen lopetettua ja raittiuden hyvään alkuun, saattaa jäädä pikkuhiljaa voimavaroja reippaaseen työn hakuun ja alkaa itsetunto palautua haastatteluihin. Elämällä on tapana järjestyä.
Toivon raitista ja hyvää loppusyksyä Sinulle @Turhake
Tässä meni lähes pari vkoa & vkl juomatta - viime viikonloppuna otin sitten 4 annosta pe ja la hyvässä seurassa. En ole tuosta huolissani. Kotona yksin ei nyt just yllättäen tee edes mieli juoda. Kuten aiemmin kirjoitin, suurin ongelmani on tuo yksin juominen. En kuitenkaan yritä kiistää, juoppo edelleen olen.
Taustoista sen verran. Alkoholi liittyi lapsena ja omana kokemuksena nuorena aina vain hauskanpitoon - lapsena kotonani juotiin harvoin ja, jos juotiin, niin aikuiset olivat vaan hassuja, ei mitään ahdistavia muistoja. Nuorena piti sitten itse tietysti kapinoida ja haastaa… Noin nelikymppiseksi alkoholi ei ollut minulle ongelma, vaikka toki ysärityyliin sitä paljon käytin nuorena. No, missä vaiheessa se käyttö sitten lähti käsistä? Taisi olla silloin kun jouduin hautaamaan haaveet omista lapsista ja perhe-elämästä.
Olen elämässäni saanut aika paljon takkiin ja varmasti voin itseänikin syyttää omasta keskeneräisyydestäni. Olen luottanut ihmisiin - tullut ja petetyksi ja jätetyksi, aloittanut monta kertaa alusta. Vihdoin lähes nelikymppisenä löysin ihmisen, jonka kanssa perhehaaveet ja yhteinen elämä olivat viimeinkin toteutumassa. Sitten hän sairastui ja kuoli. Eli perseelleen meni sitten sekin. Ja taas olin yksin.
Työ on ollut minulle aina lähes se tärkein osa elämää, ehkä olen tehnyt töitä välillä ihmisuhteidenkin kustannuksella? Myönnän, että olen paennut itseäni ja tunteitani työhön. Töitä olen tehnyt 12-vuotiaasta. Aina. Olin sitten koululainen, opiskelija tai työläinen. Nyt kun olen tilanteessa, ettei kukaan huoli tätä yli viisikymppistä töihin, olen hukassa ja tilanne on täysin outo. Jopa opiskeluiden ohella ysärin lamassa ei ollut mitään ongelmaa löytää töitä.
Se, että olen juomatta, selkeyttää ajattelua ja parantaa terveyttä & hyvinvointia. Mutta kuten täälläkin on kirjoitettu, juomattomuus ei kaikkea korjaa. No, ehkä tuo elämään jotain värejä - harmauden sijaan. Edelleenkin pohdin tuota syytä ja seurausta…
Ei niin. Mutta se helpottaa muiden asioiden muuttumista parempaan suuntaan, sellaisten siis, joihin voi itse jotenkin vaikuttaa. Sillä juomattomana asioille tulee lopulta tehtyä jotain, sen sijaan että niitä vain pakenisi.
Hienoa!
Hienoa tämäkin.
Juomiselle on varmaan aina jokin syy. Ensin jokin ensimmäinen ja perään lukemattomia muita. Jostain se alkaa ja jotenkin ja lopulta sitten juodaan ilman syytäkin. Koska lopulta sitten vaan juodaan ja vaikka ne alkuperäiset syyt poistuisivat, juodaan silti ja keksitään tilalle uudet. Koska siitä juomisesta on tullut tapa ja tavasta riippuvuus ja alkaa olla vaikeaa olla ilman.
Monet meistä ovat juoneet siksi että omia tunteita on ollut vaikea kohdata selvin päin. Niitä on täytynyt dumpata ja turruttaa.
Itse nyt rapiat puoli vuotta selvin päin elelleenä alan hämmästellä sitä, miksi minun on täytynyt juoda lähes kaikkeen: siihen että tulee jokin sietämätön tunne tai jokin ihana tai että ei tule. Nyt kun niitä tunteita sitten tulee ja niitä täytyy (saa!) kestää selvin päin, olen alkanut hämmästellä sitä, mikä tässä lopulta on ollut niin vaikeaa.
Tunteet tulevat ja menevät. Välillä se on hirveää ja välillä sitten taas ei. Ja aina tulee uusia päiviä kuitenkin.
Hukassa oleminen on tuttua täälläkin. Mutta siinä on yksi hyvä puoli: siitä voi seurata jotain ihan kokonaan uutta.
Jotain hyvää.
Kun on aikansa ollut hukassa, sitä voi sen jälkeen yllättäen löytää vaikka itsensä. Ja se on hyvä tunne.
Voimia arkeesi ja tsemppiä juomisen vähentämiseen! Sinulla on tässä nyt hieno alku.
-kiitos kannustavasta viestistäsi