Olen tällä hetkellä 17 v. tyttö, kesällä 18. Monenlaiset päihteet ovat olleet elämässäni n. 12-vuotiaasta lähtien ja se olikin yksi syy miksi jouduin huostaanotetuksi erääseen nuorisokotiin. Mulla todettiin lievä masennus jo 9-vuotiaana ja muutama vuosi sitten masennus pahentui, diagnoosina oli silloin vaikea masennus. Oon yrittänyt koko ajan elämässäni päästä tavallaan eteenpäin, päästä irti masennuksesta ja päihteistä. Joskus se hetken näyttääkin onnistuvan mut sitten kaikki taas romahtaa - ja pahasti. Nykyään oon työtön, peruskoulu eikä muukaan koulu oo ikinä onnistunut. Aina oon vaan epäonnistunut, en kykene saattamaan mitään asioita loppuun vaikka kuinka yrittäisin. Ja kaiken lisäks oon nyt epäilty yhdestä lievästä rikoksesta.
Oon miettinyt itsemurhaa vakavissani noin neljä vuotta. Tällä hetkellä mietin sitä melkein jatkuvasti. Itken joka päivä, vihaan itseäni, viiltelen usein (oon viillellyt ennenkin mutta sain lopetettua sen hetkeksi, nyt taas jatkan sitä…). Mä en enää kestä tätä tuskaa ja pahaa oloa. Mun elämässä ei oo enää mitään nähtävää. Ja vaikka oiskin niin se olis just sellaista että saisin yhä uudestaan ja uudestaan todeta sen että mä en onnistu missään, onnistun vaan mokaamaan ja sähläämään asiani pahemman kerran ja käyttämään päihteitä. Mitä nähtävää siinä muka enää olis?
En usein näytä pahaa oloani edes täällä nuorisokodissa, yleensä teeskentelen iloista vaikka se olis kuinka vaikeaa. Monet luuleekin että mun elämässä kaikki on hyvin, oon onnellinen jne. Tosiasiassa kaikki menee päin h*lvettiä.
Mun tekis niin mieli päästä pois tästä elämästä, mä en oikeasti jaksa tätä enää. Oon miettinyt monia tapoja tappaa itseni ja sitä koska tekisin sen. Todennäköisesti tekisinkin sen pian tai ainakin yrittäisin. Mitä mä teen??
Välillä itse kullakin tulee ajatuksia helpottavasta kuolemasta, mutta sillä loppuu tuskan lisäksi myös elämä. Myöhemmin kun ajattelet mitä olisi jäänyt näkemättä ja kokematta jos olisit mietteesi toteuttanut, olet varmasti tyytyväinen kun päätit jatkaa elämää.
Mitä jos näyttäisit jollekin läheiselle työntekijälle tämän kirjoituksesi? Puhuminen voi olla hankalaa, mutta ehkä kirjoittamalla saisit hätähuutosi esille. Jos kukaan ei tiedä miten pahalta sinusta tuntuu, ei kukaan voi auttaakaan. Sinulla on oikeus näyttää tunteesi.
Jos lukeminen kiinnostaa, lue kirjoja joissa kerrotaan miten vaikeasta lapsuudesta / elämäntilanteesta on selvitty. Neuvoisin myös että yrittäisit saada koulut loppuun tai jonkin harjoittelupaikan. Yleensä se helpottaa kun on järkevää ja mielekästä tekemistä päivittäin ja voi tuntea itsensä sitä kautta tarpeelliseksi ja osaavaksi.
Välillä itse kullakin tulee ajatuksia helpottavasta kuolemasta, mutta sillä loppuu tuskan lisäksi myös elämä. Myöhemmin kun ajattelet mitä olisi jäänyt näkemättä ja kokematta jos olisit mietteesi toteuttanut, olet varmasti tyytyväinen kun päätit jatkaa elämää.
Mitä jos näyttäisit jollekin läheiselle työntekijälle tämän kirjoituksesi? Puhuminen voi olla hankalaa, mutta ehkä kirjoittamalla saisit hätähuutosi esille. Jos kukaan ei tiedä miten pahalta sinusta tuntuu, ei kukaan voi auttaakaan. Sinulla on oikeus näyttää tunteesi.
Jos lukeminen kiinnostaa, lue kirjoja joissa kerrotaan miten vaikeasta lapsuudesta / elämäntilanteesta on selvitty. Neuvoisin myös että yrittäisit saada koulut loppuun tai jonkin harjoittelupaikan. Yleensä se helpottaa kun on järkevää ja mielekästä tekemistä päivittäin ja voi tuntea itsensä sitä kautta tarpeelliseksi ja osaavaksi.
Moi,ymärrän hyvin että sulla on todella paha mieli ja tulevaisuuden rakentaminen
tuntuu ylitsepääsemättömältä.Olen itse elänyt todella rankan lapsuuden,nuoruuden ja aikuisuuden.
Onko sulla siellä nuorisokodissa sellaista aikuista mille voisit kertoa tuntemuksistasi? Tai jos ei siellä ,niin ketä hyvänsä vaikka kummitätiä tai sukulaista? Olisko mahdollista päästä lääkärin juttusille ja purkaa koko vyyhti auki?
Kannustan sua puhumaan, sillä uskon hyvinkin että vaikeuksistasi huolimatta elämällä on sulle myös hyviä asioita tarjottanavaan. Itselläni on mennyt päin mäntyä myös pitkiäkin aikoja, mutta silti sinnittelen eteenpäin. Uskon että niitä hyviä aikoja ja hetkiä tulee myös ja niin on ollut.Ties kuinka monta kertaa on tehnyt mieli lyödä “hanskat tiskiin” mutta järki on aina voittanut, meikäläisen hölmöilyistä huolimatta. Sillon kun on tosi paha olla niin mitä on sellasia juttuja mistä sulle tulee hyvä mieli? Itse koitan tehdä sellasiaa juttuja mistä tulee parempi mieli .Olen myös itse nuoruudessa käyttänyt päihteitä ja niin paljon on porukkaa ympäriltä päihteilyn myötä vajonnut todella pohjalle että en halunnut itse samaan jamaan. Niistä ei saa kun hetken puudutuksen ja siinä se on. Kannustan myös päihteettömään elämään. Olisko sun mahdollista hakeutua vaikka johonkin nuorten ryhmään missä voisit käydä juttelemassa vaikeista asioista ja vaihtaa mielipiteteitä ja saada tukea? Sulla on vielä koko elämä edessäsi,anna sille mahdollisuus ja ihan varmasti tulee hyviäkin aikoja. Kannattaa puhua et on paha olla sillä siitä on itselle apua ja tukea.
Tutustuu uusiin ihmisiin ja pystyy näkemään tilanteensa eri tavalla hoitoon päästyään.Ite oon hakenut apua aikanaan ja se on kantanut tähänkin päivään. Älä luovuta,toivon sulle kaikkee hyvää ja jaksamista ja et kaikki kääntyy vielä paremmaks ,mut pura toi tuska puhumalla se on kaikista tärkein juttu et juttele jonkun tai joitenkin kans, ja siitä eteenpäin.Voimia sulle.
Hei vaan,
Nyt sinun täytyy hakea apua pikaisesti ja jos et halua/jaksa mennä suoraan terveyskeskukseen voit saada ensiapua netinkin kautta laitan tähän muutamia linkkejä joilla pääset alkuun. Älä jää yksin ongelmiesi kanssa vaan hae vertaistukea muilta vastaavassa tilanteessa olevilta ja tämän voit halutessasi tehdä ihan nimettömänä. Näiltä sivuilta saat myös ohjausta jatkohoitoon hakeutumiseen paikkakunnallasi. Olet vielä nuori ja elämä on edessäsi ja varmasti hyviäkin päiviä mahtuu sinunkin elämääsi tulevaisuudessa kun jaksat vain päästä nyt tämän vaikean vaiheen yli. Toivon että löydät jonkun tukihenkilön tai ystävän joka osaisi auttaa nyt sinua mutta älä luovuta niin kauan kun on elämää on toivoakin paremmasta. Jaksamista sinulle ja tässä näitä linkkejä sitten: www.tukinet.net nuorten-yst.fi/palvelut/miel … yspalvelut mielenterveysseura.fi/vertaistukiryhmat
Tiedän sen tunteen, kun sisältä on ihan rikki ja lopussa ja silti näyttää vaan iloista naamaa. Jostain tulee se pakko vaan esittää. Niin oli mullaki - ei mun tarinasta sen enempää, mutta siinä vaiheessa kun olin ite niin masentunu ja lopussa, että vihdoin uskalsin mennä lääkäriin juttelemaan ongelmistani… niin mitä mä tein? Aloin vaan näyttää iloista naamaa ja väitin, että kaikki on taas hyvin. Vaikka ei ollu. En vaan saanu suutani auki, en pystyny edes kirjoittamaan mitää kirjettä tai lappua sille lekurille. No alkosta ja kaverin puutarhasta löytyi lääkkeitä niihin vaivoihin, ja tilanne vaan paheni, ja se alkoi helpottaa vasta sitten ku uskalsin kertoa asioiden oikean laidan.
Eli se koko totuuden kertominen auttaa, vaikka se olisi vaikeaa.
Siinä kertomisessa helpottais se että näytät ton sun kirjoituksen jollekki. Kun siinä ei tartte muuta kuin lykätä sille työntekijälle toi teksti/linkki tänne, sit voit olla puhumatta jos haluat, voit vaikka juosta pakoon ja piiloon… mutta sit se homma on jo jonkun muun käsissä ja joku tietää sun hädän.
Jos saisit tosiaan näytettyä ton sun kirjoituksen jollekin niistä nuorisokodin työntekijöistä, niin siinä olisi alku. Juu, se pelottaa. Mutta mitä jos mietit vaikka siltä kantilta, että mitä sulla on menetettävää, jos näytät sen? Jos sulla on sellainen olo, että sun elämä on jo yhtä helvettiä, niin voiko se siitä muuttua pahemmaksi, jos näytät ton tekstin jollekulle?
Ei. Mutta se voi vaikka muuttua parempaan suuntaan. Kyllä ne ihmiset haluaa, että sä olet oikeasti onnellinen.
Ja joo, teidän sen tunteen, millaista on kun yrittää saada elämäänsä kuntoon ja silti aina jossain vaiheessa menee mönkään. Mulla on käyny opiskeluiden ja uran kanssa noin. Kun tarpeeksi on yrittäny ja epäonnistunu, jossain vaiheessa iskee sellainen fiilis, että ei jaksa enää yrittää. Että on ikuinen luuseri paska, vaikka mitä tekis. Että mitä järkeä on enää edes yrittää, kun tietää epäonnistuvansa, kun tietää ettei siitä yrittämisestä tuu mitään. Tähän en osaa oikein antaa mitään neuvoja, kunhan kerroin, että tuttu on tuo fiilis, valitettavasti. Kun aluksi uskoo, että nyt nää asiat lähtee luistamaan, ja sit käy taas “perinteisesti”.
On käyny mielessä myös, että mitä järkeä tätä elämää on elää, miksi mä täällä roikun. Mutta näin jälkeenpäin olen iloinen, että jäin tänne vielä roikkumaan, vaikka ongelmia on vieläki (niinkuin kuka tahansa voi tuolta Vähentäjien puolelta mun jutuista huomata). Ehkä muutaman vuoden päästä sinäkin olet iloinen siitä, että annoit vielä elämälle mahdollisuuden.
Mua auttoi myös, kun rupesin antamaan armoa itselleni. Että ei se tee musta huonoa ihmistä, jos en ole yhtä menestynyt, jos olen yrittänyt ja epäonnistunut. Yrittämisestä oon sentään oppinu edes jotain. Sinäkin oot ihmisenä hyvä ja arvokas.
Sitten vielä sellainen pikku vinkki, joita täällä on kans ehdotettu jo, että jos aloittaisit jonkun ihan pienen harrastuksen ja projektin, jonkun jonka pystyisit viemään loppuun? Kirjan lukeminen oli hyvä idea. Mitä muuta tykkäät tehdä? Piirtää, maalata? Yhden piirustuksen saat varmasti tehtyä loppuun. Entä jos opettelet jotain uutta, vaikka hoitamaan jotain kasvia, soittamaan jotain soitinta, joogaamaan, tekemään puu- tai käsitöitä (jos siihen on mahdollisuus)? Mitä tahansa, mitä tykkäät tehdä. Jotain sellaista, josta tulee onnistumisen tunteita, oli ne vaikka miten pieniä. Jotain, mistä voit sanoa, että olet hyvä ainakin jossain?
Nää vinkit kuulostaa varmaan typerältä näpertelyltä, mutta kyllä se on ainakin mua auttanut. Innostuin esimerkiksi viherkasveista, ja sekin tuo jo ylpeyttä ja onnistumisen tunteita, kun kukka voi hyvin ja se on nätti. Tai opettelin vääntämään nettisivuja, ja olen sivuistani ylpeä. Pieniä juttuja, mutta yllättävän paljon niistä on iloa.
Joskus pienet jutut on niitä, jotka kantaa eteenpäin.
