Siinäpä se tuli. Lyhykäisyydessään. Mies on vajaa kolmisen vuotta kestäneen seurustelun aikana vähentänyt hurjasti juomista, hirmutaistelujen seurauksina ja melkein jättämisten. On ollut juomatta kuukausia ja ennen joi hurjana. Eli tilanne välillä hyväkin. Mutta ongelmia on silti. Yrittää saada minua juomaan illanviettoa kosteaksi vaikka millä, ehdottaa skumppaa, viinilasillisia, pitkittää iltaa, selittää maistelevansa oluita, janottaa, saunaan on pakko päästä päivittäin ja sinne pari olutta tietty siellä, joskus ilta kapakassa menee hyvin, joskus ei ja silloin on käynyt muutaman kerran kiinni fyysisestikin. Hän hakee oluen äkkiä festareilla kun musiikki loppuu ja muut lähtevät. Pieniä, mutta niin selviä merkkejä, että alkoholi on hälle se juttu. Ei kuulemma lopeta juomista. Sen on sanonut mulle. Kohtuukäyttö onnistuu, niin sanoo.
Tiukassa tilanteessa tarttuu kaljaan kuitenkkn, haluaa humalaan.
Ja tietty normisetit, minä olen tiukkapipo ja kontrolloiva ämmä. Tästä on väännetty satakertaa tässä pari vuotta. Voi olla kuukausiakin ok, ja sitten sattuu jotain. Kaljaa menee, jos sitä on. On sitten oppinut olemaan ostamatta, ja välillä sitten juo mun viiniä/lonkkua, jota inhoaa, kun huomaa, että kaljat alkaa loppua.
Kerään tässä tuoreimman tapauksen (miehen tytär lähti kotiin, oli tiukka paikka taas, niin kehitteli tekosyyn lähteäkseen yöksi kotiinsa, kaupan kautta kotiin ja veti kännit) jälkeen voimia sanoa, että jatkan matkaan raittiin miehen kanssa tai yksin.
Tiedän, että hän on alkoholiriippuvainen, mutta ei tosiaan myönnä itse. On kyllä hakenut lääkäriltäkin apua juomisen kohtuullistamiseen. Ei laske vaikka olis niin sovittu, kukapa totuutta kaipaa ja muutama olut voi olla se 6-8. Ja aina jän puhuu vaan yhdestä illasta, ei koskaan viikosta saatikka kuukaudesta.
Meillä on omat taloudet ja rahat, eli siitäkään tämä ei ole kiinni. En vaan oon ennen joutunut jättämään ihmistä, jota rakastan. 
Vaikeaa.