Kun kaikki kaatuu niskaan

Kotikanava
1

Hei,
rekisteröidyin juuri uudeksi käyttäjäksi, koska alan olla hyvin solmussa ja väsynyt elämääni.

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 13 vuotta, meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Parisuhteemme suurimpia solmukohtia ovat olleet mieheni liiallinen alkoholinkäyttö, humalassa tapahtuneet pettämiset ja miehen vakavan peliongelman paljastuminen minulle hirveiden velkojen vuoksi. Olemme molemmat kasvaneet perheissä, joissa oli täysin normaalia olla kännissä kaikki viikonloput, lomat ja juhlapyhät. Minulle tästä aiheutui pitkäkestoisia psyykkisiä ongelmia, mieheni mielestä se on normaalia elämää.

Peliriippuvuuden paljastuttua ja pelaamisen (tietääkseni) loputtua mieheni on alkanut käyttää alkoholia enemmän. Edelleen vain viikonloppuisin/vapaalla, mutta niin suuria määriä kerrallaan, ettei hänellä jää illoista mitään muistikuvia. On myös usein satuttanut itseään humalassa, kun vetää itsensä aivan tiedottomaan tilaan. Toki tämä alkonkäyttö näkyy myös meidän rahatilanteessa, joka on luisunut siihen, että maksan yksin meidän vuokramme ja muut laskut, hän osallistuu muutamilla satasilla/kk perheen menoihin. Ikinä rahaa ei siis ole, kun sitä kysyn, mutta baarissa voi käydä pe, la ja monesti vielä su. Eli minun harvinaiset viikonloppuvapaani (teen vuorotyötä) kuluvat lasten kanssa keskenään kotona ollen miehen rentoutuessa jossain muualla. Kotitöihin hän osallistuu kyllä arkena ja on selvänä aivan eri mies, kuin humalassa.

Viimeisen n. puolen vuoden aikana olen havainnut huolestuttavan trendin mieheni juomisessa; hän on muuttunut vihamieliseksi. Kun viimeviikonloppuna heräsin keskellä yötä siihen, että hän metelöi keittiössä (ilmeisesti lauloi) ja menin komentamaan häntä hiljaiseksi alkoi mies sättiä minua ja paiskoi tavaroita täynnä tukahdutettua raivoa, jonka selvästi olisi halunnut kohdistaa minuun. Käytös oli todella sekavaa, epäilin hänen tulleen jo hulluksi. Pelkäsin. Ja olen huomannut, että vihani nousee aina hirveisiin mittasuhteisiin, kun perjantaina ahdistuneen odotukseni päättää tuttu napsahdus ja mieheni alkaa juomaan.
Mainittakoon, että hän ei ole selvänä minua kohtaan mitenkään vihamielinen.

Joka kerta olen hänelle aamulla kaunistelematta kertonut, mitä hän on tehnyt ja sitten alkaa morkkiskausi, jolloin mies vaikuttaa lähes masentuneelta ja lopettaa juomisen muutamiksi viikoiksi sanoen, ettei halua olla kuten isänsä.
Kunnes taas tulee se ilta, jolloin on kiva ottaa vähän ja mopo karkaa käsistä.

Tiedostan, että hänellä on alkoholiongelma. Arvelen, että hän on jotenkin kanavoinut peliriippuvuutensa viinanjuontiin, koska se on merkittävästi pahentunut tässä kahden pelaamattoman vuoden aikana. Mutta tämä uusi, vihainen juoppohullu on jotain aivan uutta ja nyt (ehkä jo tuhannennen kerran) mietin, missä on minun rajani. Mitä kaikkea annan vielä anteeksi, kun hän itkien anelee armoa. Alkaako hän jossain vaiheessa lyödä minua? Ja jos, niin annanko (kaikista vastakkaisista lupauksistani huolimatta) senkin anteeksi kerran, kaksi, kymmenen kertaa?

Erosin hänestä kerran ja se vuosi erillään oli minulle hyvää aikaa. Mutta hän luikerteli takaisin ”muuttuneena miehenä” ja on ajan kanssa osoittanut, ettei muuttunut lainkaan.
Häpeän itseäni, en uskalla kertoa kenellekkään, millaista elämäni on.
Minulla ei ole turvaverkkoa, joten yksinhuoltajana (ja se minusta tulisi, mies ei saisi edes asuntoa ja tod.näk. Joisi itsensä hengiltä) jään lasten kanssa aivan yksin.
Minun pitäisi vaihtaa huonompaan työhön, koska en voisi jättää alakoululaisia yksin kotiin illoiksi ja öiksi ja tämän myötä tulotasoni (se, jolla tämä perhe elätetään) romahtaisi täysin, meidän olisi pakko muuttaa pois kodistamme. Miehen rahoja en siis jäisi kaipaamaan, vaan oman työntekoni mahdollistajaa.

Tiedän, ne on seiniä vaan. Ja varmasti asiat järjestyisivät. Mutta silti en löydä voimaa. Pelkään muutosta; parempi tuttu helvetti, kuin tuntematon taivas.
Ja elämä on ihan hyvää 5 päivää viikossa.

Olen nyt lukenut tämän tekstin läpi viidesti ja itkettää. Että tämä on totta ja minun elämääni, josta kukaan muu ei tiedä. Pelottaa sanoa tämä kaikki ääneen, koska se tekee ongelmasta todellisen.

2

Hei oletko ajatellut soittaa kaupungille ja kysyä apua tilanteeseen. Sosiaalipuolen päivystyksestä voisi löytyä apua joka auttaisi näkemään eri vaihtoehtoja.

3

Heippa aloittaja. Mä olen tuon “Ero tissuttelijasta lapsiperheessä” - ketjun aloittaja ja haluaisin tulla oman “voimaantumiseni” seurauksena tsemppaamaan myös sinua. Lukaise ketjuni läpi, saatat huomata jotain samankaltaisuuksia. Tiedät varmaan itsekin, että sinun ja lastesi elämä ei voi jatkua noin. Se mikä itseäni omassa tilanteestani sattuu eniten on se, että tämä nykyinen tilanne on se lapsien lapsuus. Se on surullista.

“Ja elämä on ihan hyvää 5 päivää viikossa.”
Tämä oli se mun johtotähteni myös. Mutta onko oikeasti sen arvoista, että jo keskiviikkona alkaa jännittämään tulevaa viikonloppua? Vähintään 50% ajasta ahdistaa ja sen huomaa lapsetkin, vaikka eivät mitään sanoisikaan.

Ota yhteyttä esim perheneuvolaan tai käy apua eroon - sivulla, jossa voi myös kirjoittaa anonyymissa chatissa asiantuntijan kanssa. Sinunkin tilanteeseesi löytyy varmasti ratkaisu, elämä varmasti muuttuu parempaan vaikka tulotaso hetkeksi tippuisikin.

Lähetän sinulle paljon voimia tehdä ne päätökset. Sinä pystyt siihen!

4

Tervehdys Relanna;

Elämäsi on ajautumassa umpikujaan miehesi jokaviikkoisen juomisen takia. Viikonloppujen pitäisi olla yhteisen mielekkään tekemisen ja palautumisen aikaa työpäivien vastapainoksi, mutta sinun kohdallasi viikonloppujen odotuksen täyttää ahdistus. Tunnistan tilanteen omakohtaisten kokemusteni kautta. Humaltuessaan ihminen soittaa aina “samaa levyä” toistaen itseään usein sanatarkasti. Keskustelu tyrehtyy ja ajatus kiertää kehää. Humalassa ihminen tahallaan tai tahatta ymmärtää selkeätkin asiat helposti väärin ja juuttuu jumiin ajatuksiensa kanssa. Ellei puolisosi alkoholikierre tavalla tai toisella katkea, on yhteinen tulevaisuudenkuvanne synkkä. Vain miehesi voi päättää lopettaa juomisensa. Sinun vaihtoehtosi ovat tyytyä tilanteeseen tai siirtyä loitommaksi miehestäsi. Ajattelen, että sittenkin on parempi, että miehesi juo muualla kuin yhteisessä kodissanne. Se tuntuu epäilemättä tosi kurjalta, mutta ehkä sinun on silloin kuitenkin parempi olla yhdessä lastesi kanssa ilman humaltuvan puolisosi läsnäoloa. Luonnollisesti antoisin vaihtoehto olisi viettää aikaa aikuisen ihmisen kanssa, mutta selvinpäin.

Kerrot olleesi erossa miehestäsi vuoden verran ja pitänyt siitä olotilasta. Olet kerran kyennyt tempaisemaan itsesi irti miehestäsi. Ehkä sinun kannattaisi palauttaa mieleesi miten sen aikanaan teit ja toteuttaa uusi irtiotto. Päätös ei ole helppo ja se pitää pohjustaa hyvin. Siihen liittyy sekä aineellinen että henkinen valmistautuminen muutokseen. Jos sinusta todella tuntuu siltä, että olet kypsä elämänmuutokseen, ryhdy suunnittelemaan tulevaisuuttasi ilman miestäsi. Etsi itsellesi ammattimaista keskusteluapua voimaantuaksesi raskaaseen ratkaisuun. Laadi myös mielessäsi tiekartta työn ja toimeentulon varmistamiseksi sekä asumisen järjestämiseksi. Tällaiset pohdinnat valmistavat sinua muutokseen. Saat myös tällä tavoin lisäaikaa ajatuksiesi kypsyttämiseksi. Sitten kun kaikki on periaatteessa valmista - tai niin valmista kuin suinkin voi olla - olet päätöksen päässä uuden alusta. Siinä vaiheessa teet valinnan kahden konkreettisen vaihtoehdon välillä.

5

Hei, ja kiitos kaikille vastanneille. <3
Luin tuon ”ero tissuttelijasta” -ketjun ja monia muita sen lisäksi; paljon olen yhtymäkohtia omaan elämääni löytänyt.
Häpeäkseni löysin itseni myös monista ”kootut selitykset” -ketjun puheenvuoroista. :unamused:
Valitettavasti kouluikäisille lapsille ei kunnan puolesta ole olemassa minkäänlaista ilta/yöhoitoa ja omani tunnen sen verran hyvin, että eivät vielä keskenään uskalla olla. Vaihtoehto olisi palkata joku opiskelija tms. mutta siihenpä ne vuorotyön lisät menisivätkin sitten.

Ajattelin miehen morkkisviikon kantavan tätä pidemmälle, mutta niin vei kalja ja kaverit miehen koko päiväksi pubiin. Ja juhlat jatkuu yksin kotona pleikkarin ja oluen kanssa. Minulla on itsellä herätys töihin huomenna viiden jälkeen ja iltaan asti pitäisi jaksaa.
Eikä tietenkään minkäänlaista ymmärrystä heru, että en voi nukkua kunnolla, kun hän ryyppää (lähinnä pelosta, että vetää överiksi ja sekoilee taas).
Nyt lähinnä vituttaa ankarasti.

Tunnen olevani nalkuttava akka, mitä en lähtökohtaisesti todellakaan ole. Tätä juomistyyliä on vaan tullut nyt katseltua aivan liikaa, jossain vaiheessa hänenkin pitää kasvaa aikuiseksi!
Huomaan etäännyttäväni itseäni hänestä henkisesti. Suunnittelen työasioita eteenpäin siten, että muutaman vuoden sisällä voin lähteä taakse katsomatta.
Olen jaksanut tätä showta jo näin pitkään, mitä muutama vuosi enää merkitsee?

6

Moi. Miehesi sairastaa alkoholismi nimistä sairautta. Silloin ihminen käyttäytyy henkisellä tasolla kuin lapsi. Koska hän on sairastuttanut myös muutkin perheessä, ainakin henkiseen pahoinvointiin, tarvitsette kaikki ammattiapua. Tätä voit vaati mieheltäsi ja jos hän ei tähän suostu on hän mielestäni tehnyt ratkaisunsa. Silloin olisi aika viimeistään tehdä irtiotto. Koska sinulla ja lapsilla on oikeus onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Mutta jos jäät odottamaan jotain ihmettä, saat odottaa sitä lapsien kanssa lopun elämän. Voihan sitä lämmitellä välejä sitten jos mies oikeasti raitistuu ja käyttäytyy kuin aikuinen. Apua näihin asioihin saa oman kunnan sos.ja terveyspalveluista, ja suosittelen että haet apua itsellesi, sekä lapsille. Myös seurakunnista löytyy tukipalveluja (esim.keskustelu ja taloudellista apua jos tilanne sen suhteen vaikea). Olisi hyvä että ammattiapu on mukana tukena mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ettei tule traumoja ym.joita sitten myöhemmin tarvitsee hoitaa. Voimia ja viisaita ratkaisuja sinulle ja lapsille! Yt:Mattias/päihdetyön kokemusasiantuntija

7

On viikonloppu täällä taas… :cry:
Eilen mies kävi kaupassa ja osti taas kaapit täyteen alkoholia. Koska viimeviikonloppuna(kin) alkon käytöstä keskusteltiin vakavasti, nostin kulmiani ja kysyin, että ”tällaiset viikonloppusuunnitelmat taas, vai?”
Mies loukkaantui, sanoi että osti varastoon. Mutta mites kävikään. Aloitti illalla tissuttelun ja loppuun asti toivoin, että annokset jäisi muutamaan ja tulisi illalla ajoissa nukkumaan. Maailman typerin luulo; mies könysi apinakännissä vuoteeseen klo 6 aamulla ja alkoi vaatia läheisyyttä. Nousin ylös, jätin sen sekoilemaan ja vittuilemaan yksikseen, kunnes sammui. Heräsi puolenpäivän aikoihin edelleen tukevassa humalassa ja alkoi kinuta ”korjaussarjaa”.
Kielsin. Minä, aikuinen ihminen kielsin toista aikuista ihmistä juomasta klo 12 päivällä, lasten ollessa kotona.
Suuttui. Miten muutenkaan. Mökötti sohvalla aikansa ja juuri lähti ovesta ulos, kaljaa ostamaan tietenkin ja edelleen ainakin promillen humalassa.
Rintaa ahdistaa, tuntuu että on vaikeaa hengittää. Sydäntä särkee lasten puolesta. Hävettää omasta puolesta.
Ulkona on ihana ilma, mutta mikään aurinko ei paista minun sisälle saakka, ei luo toivoa tulevaisuudesta eikä pelastuksesta.
Minun pitäisi olla nyt se vahva. Kyetä konfliktiin ja sanoa, että menee muualle täältä. Ja jättää lasten hiihtolomasta 2021 muisto siitä, kun äiti iskän pihalle heitti.

Olen loputtoman väsynyt ja eksyksissä.

8

Voi Relanna, miten kurja kuulla tilanteesi. Kevät on muutoksen aikaa, ehkä nyt olisi se hetki kun sinun olisi aika muuttaa sinun ja lastenne elämän suuntaa? Ei ne vakavat keskustelut mitään auta, vaikka joka ikinen kerta niihin jaksaakin uskoa. Ja mietitäänpä: ostaako kukaan ihminen alkoholia “varastoon”? Ei osta. Juotavaksi ne sinne aina ostetaan.

Olen varma, että mitä tahansa tulevaisuus onkin yksinään, on se miljoona kertaa parempi kuin se jatkuva ahdistus missä nyt elää. Itse saavutin viime vuoden lopulla, ilotulituksia ikkunasta katsoessani, viimein sen oman rajani. Sen jälkeen olo helpotti, tunnelin päähän tuli viimeinkin valoa. Päästin lopullisesti irti.

Tee se, mitä sinun pitää. Lastesikin takia, he kiittävät sinua kun eivät enää juoppoa isäänsä joudu kiukuttelevana ja humalaisena katselemaan kotonaan.

9

Mitähän kuuluu aloittajalle? Paljon on samankaltaisuutta omassa tämän hetkisessä tlanteessa. Jo vuosia ollut, mutta nyt viimeisen vuoden kahden ajan pahenemaan päin luisuu. Täällä perheeseen kuuluu 3 alle kouluikäistä lasta. Mies on alkoholisti. Juo lähes joka päivä, erilaisia määriä, pienemmästä humalasta kaatokänniin. Jonka käytös muuttuu ilkeämmäksi viikko viikolta. Hänen paha olonsa puretaan meihin, syyttelyä, ilkeitä sanoja, tiuskimista. Samanlaisia ajatuksia on vahvasti ollut nyt mielessä, että mihin asti voin antaa tämän kaiken vaikuttaa omaan ja lastemme elämään. Milloin on tehtävä irtiotto? Useasti olen sanonut, pyytänyt ja suuttunut että jotain on muututtava. Mikään ei kuitenkaan ole muuttunut. Kauanko on annettava aikaa? Kenen on tehtävä ratkaisu? Onko itsekästä jättää alkoholisti yksin ongelmansa kanssa?

10

Itsekästä on jäädä elämään lasten kanssa alkoholistin kanssa samaan kotiin.

11

Hei,

Kiitos kirjoituksestasi ja siitä, että rohkenit julkaista sen. Et ole ainoa, joka on havahtunut samankaltaiseen tilanteeseen. Olen täällä keskustelemassa Vanhemmuuden teemaviikkojen ajan lapsilähtöisen päihdetyön ammattilaisena. Joskus, kun asioita katsoo lasten silmin, se voi antaa itselle selkeyttä omiin ajatuksiin, kykyä nähdä miten olisi hyvä toimia ja rohkeutta toteuttaa parhaaksi näkemänsä vaihtoehto.

Kerroit, että miehesi juo aamutunneille saakka ja sinulla saattaa olla aamulla varhainen lähtö töihin. Jäin miettimään, miten heillä sujuu kotona sillä aikaa, kun sinä olet töissä? Hoitaako miehesi lapsia humalassa tai edellisillan tuomassa krapulassa? Mitä sinä ajattelet tästä?

Lapset ovat usein jopa paljon tarkkanäköisempiä, kuin me aikuiset ja he aistivat vanhempiensa olotiloja, kodin tunnelmaa ja tapahtumia tarkasti. He eivät ehkä puhu asioista ja vetäytyvät syrjään tilanteissa, selviytyvät itsekseen jo pieninä lapsina. Joskus vanhemmat ovat kysyneet, miten lasten kanssa voi näistä asioista puhua tai pohtineet itse miltä lapsesta tuntuu. Tässä muutamia vaihtoehtoja, miten lapsen kanssa voi aloittaa keskustelua tai mitä voit itse pohtia lapsen näkökulmasta, jos keskusteleminen on vaikeaa. Lapselta voi kysyä, mikä hänen arkipäivissä on mukavaa, entä viikonlopuissa? Mikä arjessa tai viikonlopuissa on sellaista, mistä hän ei pidä tai onko jotain mikä pelottaa? Mitä lapsi ajattelee vanhempien riidoista tai siitä, että isä juo alkoholia? Miltä riidat tai juominen tuntuu lapsesta? Keskusteluissa on hyvä huomioida lapsen ikä. Jos hän kysyy jotain, on hyvä kuunnella tarkasti, antaa selkeitä ja rehellisiä vastauksia juuri siihen, mitä lapsi kysyy.

Kerrot, että olette molemmat perheistä, joissa teidän omat vanhempanne ovat juoneet. Kerrot myös, että sinulle siitä jäi pitkäaikaisia psyykkisiä ongelmia. Vaikeat lapsuuden kokemukset ja samankaltaiset kokemukset nykypäivänä ovat usein niin kipeitä ja vaikeita asioita, ettei niitä halua edes ajatella. Ihmiselle voi tulla tiedostamaton tila, jossa välttelee asioiden ajattelemista ja kohtaamista. Sellaisen tavan voi oppia jo hyvin varhain lapsuudessa, varsinkin jos se omassa kasvuympäristössä takaa oman selviytymisen. Voi olla, että varhain opitut selviytymiskeinot eivät toimi enää aikuisuudessa tai toisenlaisessa ympäristössä. Kirjoitit jo ensimmäisessä viestissäsi, että itkettää ja pelottaa kertoa kaikki ääneen. Olet selkeästi havahtunut johonkin, se on alku. Ja tie vie vain eteenpäin. Sinä voit päättää oman tiesi suunnan, usko itseesi!

Jos haluat keskustella lapsilähtöisen päihdetyön ammattilaisen kanssa tilanteestasi niin sen voi tehdä nimimerkillä vauvaperhe ja päihteet -chatissä osoitteessa ensijaturvakotienliitto.fi/tiet … yksen_tyo/

12

Hei, kiitos kaikista vastauksista, varsinkin tämä ammattilaisen näkökulma oli minulle tarpeellinen muistutus siitä, että kaikkihan tässä kärsivät.
Juopon tahti vain kiihtyi sitten edellisen viestini, viikonloput ovat kukuneet kaikki siten, että pullot avataan perjantaina ja viimeiset juomat otetaan sunnuntaina. Elämä on ollut yksi kaaos. Yhteenottoja on tullut, tai siis mies on aamuyön tunteina päättänyt avautua hulluna humalastaan ja minä olen ollut liian peloissani sanomaan vastaan. Pelkään miestäni.
Eilen (aamuyön huudot kuunneltuani) pyysin häntä poistumaan. Ja hän lähti.
Maailmani tuntuu romahtaneen, olen valtavan ahdistunut hänen kanssaan ja ilman häntä.
Mutta juteltuani lasten kanssa olen varma siitä, että vaikka eto sattuu meihin kaikkiin, on minulla ja lapsilla oikeus elää rauhassa.
Mies on tulossa juttelemaan (on selvä) ja pelkään, että murrun taas uusien lupauksien edessä.
Olen kauhuissani, että annan taas periksi, vaikka periksi ei nyt saa antaa. Olen lukenut erotarinoita, saanut niistä voimaa.
Huomenna hakeudun oman paikkakuntani mt- palveluihin.

13

Vastaan itse itselleni, sillä nuo vanhemmat kirjoitukset tapahtumista täällä kotona olivat muistoistani haalistuneet.
Ja minun PITÄÄ muistaa kaikki, jotta en lankea uudestaan.

  1. eropäivä. Tänään en ole itkenyt silmiäni turvoksiin. Mies haki vaatteita, olimme molemmat hyvin vaivaantuneita, välillämme ei ole enää sanoja.
    Miehen mielestä luovutan liian helpolla. Hän on pyyhkinyt muistoistaan kaikki ne kerrat, kun olen pyytänyt lopettamaan, tai edes rajoittamaan juomista. Hänen mielestään tämä on ensimmäinen kerta, koska tällä kertaa käskin hänen lähteä.
    Mutta hän on muutoin aika tyyni verrattuna edelliseen eroomme (viesti 1). Se kertoo joko siitä, että hänkin haluaa sisimmässään erota, tai siitä, että hän uskoo tämän taas olevan väliaikaista.
    Tällä kertaa se ei ole sitä, lapsille ei voi jatkuvasti selittää, että erotaan ja palataan yhteen. ?

Ei käy. Vaikka maailma ei enää tarjoaisi minulle uutta parasta ystävää rinnalle (ja sitä hän oli, meillä oli ihanaa selvinä päivinä), niin ennemmin yksin, kuin petettyjen lupausten maassa. Odotan ilolla uutta arkea ja varsinkin viikonloppuja lasten kanssa, ilman kuningas alkon jatkuvaa läsnäoloa kodissamme.

Olen lukenut tältä palstalta valtavasti muiden tarinoita, saanut niistä itselleni vahvistusta ja voimaa. :heart:
Tästä kyllä selviää.

14

Yksinpuhelu jatkuu (eikö muiden puolisot juokaan lämpimillä keleillä?)

Se ei usko, että me on erottu. Ei mene jakeluun, siksi se on ollut niin rauhallinen. Sillä menee majapaikka alta perjantaina ja katu kutsuisi, mutta en voi lasteni isää jättää asunnottomaksi, joten hän saa tulla tänne sillä ehdolla, että pysyy selvinpäin.
Mutta nyt ihmettelee, että miksi vasta perjantaina, eikä vaikka heti. :unamused:

Ymmärrän, että kaipaa lapsia. Lapsetkin kaipaavat isää, joten tulkoon. Mutta miten minusta alkaa tuntua, että asunnon etsiminen on silmänlumetta, se pelaa aikaa. Aikaa siihen, että saa mut taas vakuutettua ”muutoksesta” ja ottamaan sen takaisin.
Itse olen ensimmäistä kertaa aivan varma, että haluan eron ja että se on täysin pysyvä asia.
Sydänsuruja on, mutta nyt kotona on myös helppoa hengittää!
Melkoinen havainto, että on aidosti helpottunut ja rauhallinen olo, kun toinen ei ole täällä. Se kertoo mulle sen, että tämä on hyvä ja oikein.
Valoisin mielin kohti kesää siis.

15

Täältä tulee nyt rajua tekstiä, mutta minusta sinun pitää kuulla tämä. Sanon tämän kaikella ystävyydellä.

ÄLÄ OTA MIESTÄ ASUNTOOSI.

Olet yhden askeleen päässä taas samasta rumbasta, mies todennäköisesti saa taas luikerrettua takaisin elämäänne. Ei se ole tulossa muutamaksi päiväksi, se on jäämässä. Plus että ei sitä katu kutsu, kyllä ihan varmasti majapaikan löytää toisaaltakin! Sun pitää lopettaa tuo sen hyysääminen nyt.

Toistan, älä tee sitä.

16

Hei Meridia,
Olenkin seurannut ketjuasi ja miettinyt, miten sinulla menee?

Mies ei tullutkaan tänne. Syy oli aurinkoinen perjantai ja kyllähän nyt viikonloppu täytyy saada rauhassa dokata. Pöyristyin, aidosti luulin, että haluaisi käyttää tilaisuuden juurikin tähän luikerteluun; tulla selvänä muistuttamaan minua ja lapsia siitä miehestä ja isästä, jota me rakastamme. Mutta ei. Hän valitsi viinan.

Mutta perjantaina sovittiin yhteisymmärryksessä, että laitetaan avioero vireille ja varataan aika lastenvalvojalle. Hän siirsi kirjansa pois täältä, on virallisestikin katsottuna asunnoton. Sanoi tajunneensa, että meidän parisuhde ei vaan enää toimi, mutta laitetaan vanhemmuus yhdessä toimimaan, kun ei ihan vielä toisiamme vihata.

Ei matelua, ei puheita yrittämisestä, ei rakkaudentunnustuksia vaan lakoninen toteamus siitä, että kyllä tämä on tässä.

Nyt minulla on mahdollisuus aidosti surra sitä miestä, jonka menetin (ei juoppoa) ja niitä haaveita tulevaisuudesta, jotka olivat liian kauniita koskaan toteutuakseen.

Aina ajattelin avioliiton olevan ikuinen, siksi tähän päätökseen päätyminen kesti niin kauan, yritin liikaa, annoin anteeksi aivan liikaa. Nyt olen kertonut tästä perheelleni ja ystävilleni ja jokainen on sanonut, että VIHDOINKIN. Olenhan minä sen tiennyt, että tämä suhde on ulospäinkin näyttänyt karmealta, vaikka kuinka olen yrittänyt kulisseja kiillottaa. Lähipiirin ehdottomuus toimii minulle myös ”vakuutena” siitä, että en ikimaailmassa kehtaisi kertoa ottaneeni miehen takaisin. Muutama ihmissuhde saattaisi jopa loppua, niin järjettömänä ihmiset minua pitäisivät.

Olo on kummallisen kevyt ja rauhallinen. Kun tämä tie on katsottu jo molempien sietokyvyn ylikin, niin on oikea aika luovuttaa.

17

On tämä melkoista tunteiden vuoristorataa.
Tänään heräsin hirveään ahdistukseen ja ikävään. Kaikki pahat muistot häipyvät taka-alalle ja mieleen tulvii kuvia niistä hyvistä, ihanista päivistä.
Kyseenalaistan itseäni; yritinkö kuitenkaan tarpeeksi? Olenkohan sittenkin ylireagoinut, ehkä vika onkin minussa? Se ehkä nyt on havahtunut ongelmaansa, paranee ja muuttuu taas unelmieni mieheksi ilman riippuvuuksia. Muistan mieheni tuoksun.

…

Ja niin edelleen. Kiitän itseäni siitä, että olen tänne kirjoittanut auki tapahtumia ja tunteita ajasta, jolloin olimme yhdessä.

Muistelen tunnetta siitä, että herään aamuyöllä siihen, että mies apinakännissä kourii minua, vaatii seksiä ja raivostuu, kun en anna. Muistelen lasten hämmennystä isin kontatessa kotiin. Muistelen sitä, että en osaa edes tiskikonetta täyttää oikein. Muistelen viikonloppuja yksin lasten kanssa, kun olen niin ahdistunut, ettei minustakaan ole tarjoamaan heille mitään mukavaa puuhaa yhdessä ja sitä yhteistä viikonloppupuuhaa perheenä meillä on ollut viimeksi muutama vuosi sitten.
muutama_vuosi

Miksi tämä eroaminen aiheuttaa tämmöistä tuskaa? Vaikka päätös on ainoa oikea. Tiedän, että pärjään. Tiedän, että minun on hyvä olla vain lasten kanssa.
Mutta silti. Kumpa rakkaus kuolisi pian.

18

Hei tunne tulee ja tunne menee. Hengitä syvään. Kesä edessä ja uusi elämänvaihe. Olet uskaltanut tehdä sen mihin minä itse vieläkin kerään voimia! Voimahali !

19

Hei vieras!

Tänään onkin jo ajatus selkeämpi; tunne tosiaan tulee ja menee.
Tavallaan nyt on helppoa, juteltiin miehen kanssa ja ollaan samalla viivalla erohaluissamme.
Hän pitää tilannetta minun syynäni, juo, koska minä en ”tottele” ja tee asioita hänen haluamallaan tavalla (esim. se tiskikoneen oikeaoppinen täyttäminen) ja nämä kaikki sitten purkautuvat humalassa.
En välitä. Jos hän haluaa ajatella, että syy juomiseen on minussa, se estää hänen oman toipumisensa, mutta vahvistaa minun omaani. Sitä, että mikään ei olisi koskaan muuttunut ja päätös erosta (joka nyt on yhteinen) on ainoa oikea.
Voimia sinulle päätöksiin! :heart:

20

Hei Relanna,
olipas hyvä juttu että mies ei tullut sittenkään luoksesi yökylään. Siitä olisi varmasti koitunut lisää sydänsuruja. Sinulla on nyt selvästi homma hyvällä mallilla, kun olet päässyt kunnolla irrottautumaan miehestä. Hyvä sinä! Ei se sen juominen lopu, vaikka et enää olekaan paikalla täyttämässä tiskikonetta väärin… :laughing:

Minulle kuuluu ihan hyvää. Lupaan tulla kertomaan myöhemmin kuulumiset, tässä on ollut kaikenlaista muutakin mielenkiintoista tapahtumaa elämässä mikä on pitänyt ajatukset poissa juoposta muutenkin. Uskon, että viimeistään ensivuonna minua odottaa ihan uusi elämä, sen verran hienoja asioita on tiedossa :slight_smile: