Ajattelin kertoa oman tarinani, jos se saisi jonkun hieman ajattelemaan pelaamistaan.
Olen 27 vuotias kolmen lapsen isä. Olen sairastanut peliriippuvuutta jo yli kymmenen vuotta.
Pelaaminen alkoi RAY’n peliautomaateista josta pelaaminen siirtyi osittain nettiin. Luottotiedot menetin vasta vuonna 2010, pitkään taisteluun väsähtäneenä. Kaikki pelattiin mitä tulikin. Työpaikat vaihtuivat tiuhaan kun ajoittainen ahdistus kasvoi sille tasolle ettei nähnyt työnteossa mitään järkeä. Tili tuli sepa maksujen myötä n. klo 05 yöllä. Ja tilistä ei ollut mitään jäljellä enään aamu kuudelta.
Olen laskenut. Pelihistoriani ajalta olen tappiolla peleihin 460.000 euroa. Velkaa on 200-300 tuhatta. Muutama vuosi sitten pelaaminen ajoi minut talousrikoksiin. Olen istunut kahdesti vankilassa ja rikosrekisteri kattaa yli 200 talousrikosta. Kaikki ne rahat, ne on pelattu ja nyt vahinkonkorvausvelkaa.
Kävin hakemassa apua A-Klinikalta. Suomesta ei vain ollut keinoja ja apua ongelmaan. Olin lukiossa keskiarvollisesti 9n oppilas. Velat pakottivat jättämään sen viime metreillä kesken ja menin töihin. Järjetön päätös mutta mennyt on mennyttä.
Ulosotossa olen Suomessa vielä yli 15 vuotta, koska moni velkoja pitkittää velkomustuomion hakemista 5 vuotta jotta saavat 20 vuoden velan maksimivanhentumisajan parhaiten hyödynnettyä.
Olen tehnyt päätöksen. Muutan ulkomaille ja haen apua sairauteeni. Uudessa maassa luottotietoni ovat puhtaat ja ulosotto ei ole niskassa. Kerran sitä vain eletään. Tämä sairaus on vienyt kaiken muun paitsi hengen. Sen haluan säilyttää. muutan maahan missä ei ole jokaisessa lähikaupassa peliautomaatteja. (Siwat,Valintatalot,K-ketju,Lidl-S-ketju…) Kaikista löytyy. Prismoista jopa kasinon tyylisiä peliluolia).
Peliriippuvaisen elämä Suomessa on vain tehty mahdottomaksi. Etenkin kun apua ongelmaan ei ole tarjolla. Vertaisryhmät saattavat joillekin toimia lieventävänä ennen seuraavaa retkahdusta mutta ei masentuneellekaan voi sanoa “Ryhdistäydy. Mene sosiaaliseen ryhmään jutustelemaan”…
