En oikein tiedä mistä aloittaa. Olen ollut mieheni kanssa nyt pari vuotta, mutta tunnemme jo 20 vuoden takaa. Minulla on ollut melkein alusta asti vahvoja tunteita miestä kohtaan mutta elämä meni miten meni ja vasta pari vuotta sitten päädyttiin lopulta yhteen. Mies on kyllä aina ollut innokas kaljan ottaja ja olemme olleet aina läheisiä joten olen ollut tilanteesta hyvin kartalla kaikki vuodet ja mies on ollut aina avoin näistä asioista minulle. Miehen alkon käyttö oli pari vuotta sitten vähentynyt ja suunta näytti hyvältä, paremmalta kuin vuosiin. Nyt tässä kahdessa vuodessa tilanne on kuitenkin huonontunut paljon. Mies itse on sitä mieltä että ei juo enempää kuin kaksi vuotta sitten, mutta todellisuus on kyllä aivan toinen. Itse olen lopettanut alkoholin käytön kokonaan miehen juomisen takia. Välillä saatan hetken mielijohteesta ostaa itselleni juoman tai pari, mutta sitten en kuitenkaan ikinä avaa niitä, koska koen jotenkin niin vahvaa inhoa alkoholia kohtaan. Mies ymmärtää ja myöntää että alkoholi on ongelma, mutta ei ole valmis ulkopuoliseen apuun vaan haluaa lopettaa itse. Miehen käyttö on kuitenkin ollut niin runsasta ja kestänyt niin kauan että en jaksa uskoa että kykenisi lopettamaan ilman apua. Eikä mies ymmärrä myöskään että pitäisi lopettaa kokonaan, vaikka muuta vaihtoehtoa alkoholistilla ei mielestäni ole. Joinain päivinä voi keskustella aiheesta asiallisesti ja ymmärtää minua, joinain päivinä ei ymmärrä miksi asia häiritsee minua kun ei ole kännissä väkivaltainen tai aggressiivinen.. onko minun mitään järkeä enää yrittää jatkaa tätä? Olen niin väsynyt, nyt luottamuskin on mennyt kun on alkanut valehdella. Olen surullinen ja vihainen, pettynyt siihen että oon odottanut tuota ihmistä niin kauan ja nyt tämä kuitenkin menee näin? 
Mies on niin kiltti, pystytään puhumaan kaikesta (paitsi alkoholista), on osallistuva ja tekee paljon kotona, tehdään yhdessä asioita… mutta sitten aina se alkoholi tulee ja pilaa kaiken. Tekee miehestä etäisen valehtelijan. Ilman kaljaa mies on mun turvakallio, maailman paras tuki ja ystävä, mutta en enää jaksaisi jatkuvia tyhjiä lupauksia siitä miten tämä muuttuu nyt.
Hei @Sisa , tervetuloa mukaan. Olet löytänyt oikeaan paikkaan.
Alkoholismi etenee, jollei sitä pysäytetä. Ja sen voi pysäyttää vain juova ihminen omasta tahdostaan. Alkoholismi myös hienosti kieltää olemassaolonsa, joten sinänsä ei kuulosta merkilliseltä että miehesi kiistää tilanteen.
Ymmärrän pettymyksesi. On vaikea ymmärtää, että omat haaveet ja toiveet liiskataan pullon alle kaiken suhteessa olevan hyvän kanssa.
Kertomasi perusteella tilanne vaikuttaa omaan hyvinvointiisi. Sinun olisikin hyvä panostaa nyt siihen, sillä se on asia, johon voit vaikuttaa. Hyötyisitkö keskusteluavusta? Onko sinulla omaa aikaa hengähtää ja tarkastella asioita pienen etäisyyden päästä?
Alkoholisti on mestari manipuloimaan ja pelaa peliään siten, että saa aina jatkoaikaa touhuta rakkaan alkoholinsa parissa. Toinen ei voi toista raitistaa. On aivan sama mitä todisteita kannat juovan eteen ja väännät rautalangasta, että se tuhoaa terveyden ja vie kaikki rahat, mikään ei auta. Juominen lopetetaan itse tai ei ollenkaan. Pakotettuna juomisen lopettanut ihminen on kiukkuinen, kuin ampiainen syksyllä. Tsemppiä taisteluun lähes ylivoimaista vihollista vastaan.
Meillä juo rouva, eikä hänellä ole mielestään (tietenkään) mitään ongelmaa asian suhteen. Kunhan vaan rentoutuu ja nauttii elämästään. Työt ja koti hoituu vielä, mutta kyllä salarakas nimeltään alkoholi näyttelee jo aivan liian suurta roolia. Elo ilman alkoholia on sellaista hemmetin väkinäistä kiristelyä, eli kuivahumalaa, ettei sitä jaksa kukaan katsella.
Saa nähdä kuinka käy.
Tämä on tosiaan todella ajankohtainen aihe itsellekin. Mitä tehdä, kun välittää toisesta, mutta ei voi sietää, mitä alkoholi hänelle aiheuttaa.
Yli sukupuolirajojen voin sanoa, että ihminen muuttuu oudoksi tai ainakin erilaiseksi heti ekan hörpyn jälkeen.
Sellainen ihmeellinen mania ja yliaktiivinen sekoilu alkaa ainakin meillä. Sitä muututaan maailman keskipisteeksi, ymmärretään suuria ja monimutkaisia asiakokonaisuuksia, eikä kuunnella yhtään mitä asiaa toisella voisi olla. Myös aika hämärtyy, nukkumaan ei tarvitse mennä, eikä tarvitse syödä. Myös tilannetaju loistaa poissa olollaan. Olen monesti kysynytkin, mitä ihmettä taas touhuat, kunnes tajuan, että on taas nousuhumalassa. Tässä vaiheessa lopetan usein yhteisen kommunikoinnin ja puuhailen omiani tai sitten lasten kanssa.
Toinen asia mihin tässä läheinen sairastuu, on toi hemmetin kyttääminen. Sitä kokoajan tarkkailee onko toinen taas juonut ja kuinka paljon. Pystyn sanomaan lähes tunnin tarkkuudella, milloin juominen alkaa ja milloin on välipäivä, joita nyt vielä onneksi on.
Tämä puolisoiden juominen on niin arka aihe, ettei siitä puhuta kellekään. Yleisesti varmaan luullaan juuri tästä syystä, ettei se ole edes kovin yleistä. Minä tiedän takuuvarmasti, että lukuisissa kodeissa asuu alkoholismi ainakin siellä vaatekaapin uumenissa.
Olen niin kyllästynyt tähän alkoholismin paapomiseen ja juoppojen loputtomaan ymmärtämiseen, etten ole enää hiljaa.
Kotonakin on nostettu jo useampi kissa pöydälle ja olen myös lapsille kertonut miksi toinen on välillä ”outo”. Vaimolle on kyllä selvästi lapsena taottu päähän, ettei tietyistä asioista sovi puhua. Niiden pitäisi muka antaa vaan olla.
Puhumattomuus on sellainen asia, josta toivon suomalaisten pääsevän eroon. Se aiheuttaa sellaista sukupolvien yli jatkuvaa ahdistusta ja kyräilyä.
Sekin muuten ärsyttää, että kurkusta menee alas ja savuna ilmaan vähintään 5000€ vuodessa, todennäköisesti paljon enemmän -sillä summalla tekisin mieluummin jotain muuta.
Addiktion ja ahdistuksen hoitoon, joka muuten aiheutuu addiktiosta, kuluva raha ei ole korvamerkattua. Sitä ei lasketa pankissa kuukausimenoihin, kuin ehkä varovasti kohdassa muut.
Jokainen tekee elämällään mitä haluaa, myös parisuhteessa. Siihen pystyy toinen vaikuttamaan yhtä paljon, kuin suurvaltapolitiikkaan.
Sellaisen vinkin olen jostain lukenut, että juoppo pelkää hylkäämistä tai yksinjäämistä yli kaiken. En ole tätä kuitenkaan itse pystynyt toteuttamaan. On siinä sellainenkin mahdollisuus olemassa, että toinen oikein nauttii vapaudestaan, kun kaikesta valittava nipottaja ja elämästä mitään ymmärtämätön ilonpilaaja jättää vihdoin rauhaan.
Pitää mennä päivä kerrallaan ja nauttia omasta elämästä, joka on ainutlaatuinen. Ei sen arvaamatonta pituutta kannata ehdoin tahdoin itse lyhentää.
Vielä yksi varoituksen sana pitkään paatokseen: olen kuullut, että jotkut alkavat siinä sivussa alkoholisoitua myös, jotta jaksavat juopon jorinoita muka paremmin. Tämän vinkin otin kaksi vuotta sitten todesta ja lopetin hyvin opetellun ”tissuttelun” kokonaan. Eikä ole tarvinnut katua. Oma psyyke ja hyvinvointi on kuin eri planeetalta, olenkin usein miettinyt, jos alkoholin käyttäjät tietäisivät miten hyvä fiilis juomattomuudesta tulee, niin kyllä olisi panimoteollisuus ihmeissään.
@Jussi, hyvä viesti! Pystyn samaistumaan useaan kohtaan: asiasta puhumattomuus, puolison muuttuminen kyttääjäksi, alkoholistin loputon ymmärtäminen. Rahan meno ja yöllinen metelöinti, voi argh!