En oikein tiedä mistä aloittaa. Olen ollut mieheni kanssa nyt pari vuotta, mutta tunnemme jo 20 vuoden takaa. Minulla on ollut melkein alusta asti vahvoja tunteita miestä kohtaan mutta elämä meni miten meni ja vasta pari vuotta sitten päädyttiin lopulta yhteen. Mies on kyllä aina ollut innokas kaljan ottaja ja olemme olleet aina läheisiä joten olen ollut tilanteesta hyvin kartalla kaikki vuodet ja mies on ollut aina avoin näistä asioista minulle. Miehen alkon käyttö oli pari vuotta sitten vähentynyt ja suunta näytti hyvältä, paremmalta kuin vuosiin. Nyt tässä kahdessa vuodessa tilanne on kuitenkin huonontunut paljon. Mies itse on sitä mieltä että ei juo enempää kuin kaksi vuotta sitten, mutta todellisuus on kyllä aivan toinen. Itse olen lopettanut alkoholin käytön kokonaan miehen juomisen takia. Välillä saatan hetken mielijohteesta ostaa itselleni juoman tai pari, mutta sitten en kuitenkaan ikinä avaa niitä, koska koen jotenkin niin vahvaa inhoa alkoholia kohtaan. Mies ymmärtää ja myöntää että alkoholi on ongelma, mutta ei ole valmis ulkopuoliseen apuun vaan haluaa lopettaa itse. Miehen käyttö on kuitenkin ollut niin runsasta ja kestänyt niin kauan että en jaksa uskoa että kykenisi lopettamaan ilman apua. Eikä mies ymmärrä myöskään että pitäisi lopettaa kokonaan, vaikka muuta vaihtoehtoa alkoholistilla ei mielestäni ole. Joinain päivinä voi keskustella aiheesta asiallisesti ja ymmärtää minua, joinain päivinä ei ymmärrä miksi asia häiritsee minua kun ei ole kännissä väkivaltainen tai aggressiivinen.. onko minun mitään järkeä enää yrittää jatkaa tätä? Olen niin väsynyt, nyt luottamuskin on mennyt kun on alkanut valehdella. Olen surullinen ja vihainen, pettynyt siihen että oon odottanut tuota ihmistä niin kauan ja nyt tämä kuitenkin menee näin? 
Mies on niin kiltti, pystytään puhumaan kaikesta (paitsi alkoholista), on osallistuva ja tekee paljon kotona, tehdään yhdessä asioita… mutta sitten aina se alkoholi tulee ja pilaa kaiken. Tekee miehestä etäisen valehtelijan. Ilman kaljaa mies on mun turvakallio, maailman paras tuki ja ystävä, mutta en enää jaksaisi jatkuvia tyhjiä lupauksia siitä miten tämä muuttuu nyt.
Hei @Sisa , tervetuloa mukaan. Olet löytänyt oikeaan paikkaan.
Alkoholismi etenee, jollei sitä pysäytetä. Ja sen voi pysäyttää vain juova ihminen omasta tahdostaan. Alkoholismi myös hienosti kieltää olemassaolonsa, joten sinänsä ei kuulosta merkilliseltä että miehesi kiistää tilanteen.
Ymmärrän pettymyksesi. On vaikea ymmärtää, että omat haaveet ja toiveet liiskataan pullon alle kaiken suhteessa olevan hyvän kanssa.
Kertomasi perusteella tilanne vaikuttaa omaan hyvinvointiisi. Sinun olisikin hyvä panostaa nyt siihen, sillä se on asia, johon voit vaikuttaa. Hyötyisitkö keskusteluavusta? Onko sinulla omaa aikaa hengähtää ja tarkastella asioita pienen etäisyyden päästä?
Alkoholisti on mestari manipuloimaan ja pelaa peliään siten, että saa aina jatkoaikaa touhuta rakkaan alkoholinsa parissa. Toinen ei voi toista raitistaa. On aivan sama mitä todisteita kannat juovan eteen ja väännät rautalangasta, että se tuhoaa terveyden ja vie kaikki rahat, mikään ei auta. Juominen lopetetaan itse tai ei ollenkaan. Pakotettuna juomisen lopettanut ihminen on kiukkuinen, kuin ampiainen syksyllä. Tsemppiä taisteluun lähes ylivoimaista vihollista vastaan.
Meillä juo rouva, eikä hänellä ole mielestään (tietenkään) mitään ongelmaa asian suhteen. Kunhan vaan rentoutuu ja nauttii elämästään. Työt ja koti hoituu vielä, mutta kyllä salarakas nimeltään alkoholi näyttelee jo aivan liian suurta roolia. Elo ilman alkoholia on sellaista hemmetin väkinäistä kiristelyä, eli kuivahumalaa, ettei sitä jaksa kukaan katsella.
Saa nähdä kuinka käy.
Tämä on tosiaan todella ajankohtainen aihe itsellekin. Mitä tehdä, kun välittää toisesta, mutta ei voi sietää, mitä alkoholi hänelle aiheuttaa.
Yli sukupuolirajojen voin sanoa, että ihminen muuttuu oudoksi tai ainakin erilaiseksi heti ekan hörpyn jälkeen.
Sellainen ihmeellinen mania ja yliaktiivinen sekoilu alkaa ainakin meillä. Sitä muututaan maailman keskipisteeksi, ymmärretään suuria ja monimutkaisia asiakokonaisuuksia, eikä kuunnella yhtään mitä asiaa toisella voisi olla. Myös aika hämärtyy, nukkumaan ei tarvitse mennä, eikä tarvitse syödä. Myös tilannetaju loistaa poissa olollaan. Olen monesti kysynytkin, mitä ihmettä taas touhuat, kunnes tajuan, että on taas nousuhumalassa. Tässä vaiheessa lopetan usein yhteisen kommunikoinnin ja puuhailen omiani tai sitten lasten kanssa.
Toinen asia mihin tässä läheinen sairastuu, on toi hemmetin kyttääminen. Sitä kokoajan tarkkailee onko toinen taas juonut ja kuinka paljon. Pystyn sanomaan lähes tunnin tarkkuudella, milloin juominen alkaa ja milloin on välipäivä, joita nyt vielä onneksi on.
Tämä puolisoiden juominen on niin arka aihe, ettei siitä puhuta kellekään. Yleisesti varmaan luullaan juuri tästä syystä, ettei se ole edes kovin yleistä. Minä tiedän takuuvarmasti, että lukuisissa kodeissa asuu alkoholismi ainakin siellä vaatekaapin uumenissa.
Olen niin kyllästynyt tähän alkoholismin paapomiseen ja juoppojen loputtomaan ymmärtämiseen, etten ole enää hiljaa.
Kotonakin on nostettu jo useampi kissa pöydälle ja olen myös lapsille kertonut miksi toinen on välillä ”outo”. Vaimolle on kyllä selvästi lapsena taottu päähän, ettei tietyistä asioista sovi puhua. Niiden pitäisi muka antaa vaan olla.
Puhumattomuus on sellainen asia, josta toivon suomalaisten pääsevän eroon. Se aiheuttaa sellaista sukupolvien yli jatkuvaa ahdistusta ja kyräilyä.
Sekin muuten ärsyttää, että kurkusta menee alas ja savuna ilmaan vähintään 5000€ vuodessa, todennäköisesti paljon enemmän -sillä summalla tekisin mieluummin jotain muuta.
Addiktion ja ahdistuksen hoitoon, joka muuten aiheutuu addiktiosta, kuluva raha ei ole korvamerkattua. Sitä ei lasketa pankissa kuukausimenoihin, kuin ehkä varovasti kohdassa muut.
Jokainen tekee elämällään mitä haluaa, myös parisuhteessa. Siihen pystyy toinen vaikuttamaan yhtä paljon, kuin suurvaltapolitiikkaan.
Sellaisen vinkin olen jostain lukenut, että juoppo pelkää hylkäämistä tai yksinjäämistä yli kaiken. En ole tätä kuitenkaan itse pystynyt toteuttamaan. On siinä sellainenkin mahdollisuus olemassa, että toinen oikein nauttii vapaudestaan, kun kaikesta valittava nipottaja ja elämästä mitään ymmärtämätön ilonpilaaja jättää vihdoin rauhaan.
Pitää mennä päivä kerrallaan ja nauttia omasta elämästä, joka on ainutlaatuinen. Ei sen arvaamatonta pituutta kannata ehdoin tahdoin itse lyhentää.
Vielä yksi varoituksen sana pitkään paatokseen: olen kuullut, että jotkut alkavat siinä sivussa alkoholisoitua myös, jotta jaksavat juopon jorinoita muka paremmin. Tämän vinkin otin kaksi vuotta sitten todesta ja lopetin hyvin opetellun ”tissuttelun” kokonaan. Eikä ole tarvinnut katua. Oma psyyke ja hyvinvointi on kuin eri planeetalta, olenkin usein miettinyt, jos alkoholin käyttäjät tietäisivät miten hyvä fiilis juomattomuudesta tulee, niin kyllä olisi panimoteollisuus ihmeissään.
@Jussi, hyvä viesti! Pystyn samaistumaan useaan kohtaan: asiasta puhumattomuus, puolison muuttuminen kyttääjäksi, alkoholistin loputon ymmärtäminen. Rahan meno ja yöllinen metelöinti, voi argh!
Kiitos kaikille vastauksistanne. 
Tilanne on nyt se että jostain syystä X mies on nyt alkanut itse puhua ja pohtia asioita, olen nyt nähnyt myös jonkinlaista muutosta asenteessa ja onhan alkoholiakin mennyt nyt vähemmän. Minä en ole nalkuttanut eikä ole tarvinnut samalla tavalla “kytätä”. Ollaan käyty paljon hyviä keskusteluja ja on nyt myös sitoutunut viikottaiseen keskusteluapuun. Mä todella toivon että se on vihdoin jossain sisimmässään valinnut oikein. Helppohan tämä tie ei ole enkä sitä vaadikaan. Isoin ongelmahan sen juomisessa ei tavallaan mulle ole se että on humalassa tai päästelee pieniä valheita vaan se pelko miten sen käy, entä jos se kuolee?
Minä oon koko elämäni ollut enemmän ja vähemmän tekemisissä päihderiippuvaisten kanssa, löytyy sekä suvusta ja ystävistä. Vaikka nuorempanakin oikeastaan lähes kaikki kaverit käytti päihteitä hyvinkin runsaasti niin itse en lähtenyt siihen ikinä. Olin kyllä seurassa, mutta en ikinä käyttänyt itse mitään. Olen aina tiedostanut että suvussa on addikteja enkä halua leikkiä sellaisella asialla, ehkä yksi isoimpia syitä on just kaikki mitä olen nähnyt. Tiedän mitä huoli ja suru päihderiippuvaisesta läheisestä on enkä ikinä haluaisi tuottaa sellaista huolta ja surua mun läheisille, se tappaa sisältä.
Mä jatkan tähän ketjuun oman tarinani.
Mieheni syyllistyi viikonloppuna rattijuopumukseen. Ollaan yli nelikymppinen pariskunta, yksi lapsista on jo aikuinen, mutta kotona asuu vielä 11 ja 13 vuotiaat. Mieheni juominen on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana merkittävästi, välillä on luvannut lopettaa, kun itken ja anelen, uhkaan erolla.
”Sä ylireagoit, sulle juominen on enempi ongelma kuin mulle” - on kuultu usein. Kännissä sanoo mulle asiattomuuksia, viime aikoina olen oppinut väistämään ja hänkin pysyy etäällä, jos on juonut.
On kaaduttu pyörällä kännissä, on viety putkaan pikkujouluista ja semmosta kaikkea. Pahimmalta tuntui, kun kuljetti lapsia ja lasten kaveri epäili miehen olevan humalassa. Poliisien ehdittyä paikalle meille kotiin, oli kertomansa mukaan ehtinyt juoda 3 olutta ja näin ei voitu varmistaa oliko kuljettanut lapsia päihtyneenä. Koskaan ei ole tunnustanut, että olisi tuolloin humalassa ajanut.. mutta sydämessäni tiedän vastauksen.
Muutamia vuosia sitten hänen isänsä kuoli ja samana vuonna hänet irtisanottiin yt-neuvotteluiden seurauksena 20 vuoden jälkeen.. Nyt opiskelee uutta ammattia oppisopimuksella.. On kova tekemään töitä.
Mä olen ihan palasina. En tiedä mitä mun pitäisi tehdä, jäänkö vielä katselemaan toipumista ja toivomaan parasta.. olemaan tukena.. kuka minua auttaa ja tukee? Entä lapsia? Pelkään soittaa mihinkään.. tuleeko joku merkintä.. On nyt siis myöntänyt olevansa alkoholisti ja hakenut apua.
Minä olen kärsinyt toistuvasta masennuksesta, eikä nämä miehen juomiset auta yhtään. Olen syyttänyt itseäni, ajanko hänet juomaan, kun en jaksa huomioida.. toki ei tee mieli huomioidakaan, jos on juonut.. inhoan sitä hajua..
Olen ihan sekaisin. Meillä on yhteinen talo, se täytyisi saada myytyä ensin, jos aion erota.. myynti ei välttämättä ole helppoa tänä aikana. Lapset eivät halua, että erotaan. En tiedä jaksanko kantaa heitä eron läpi, jos niin päätän. Toisella kova murkkuikä menossa, ero tulisi tosi pahaan aikaan.. Jaksanko vielä niin kauan, että lapset kasvaa.. hukkaanko oman elämäni paapoessa alkoholistia ja sitten hän taas retkahtaa.. Eroamalla jätän hänet yksin selviytymään kaikesta.. sekään ei tunnu oikealta..
Etsi tämä kirja käsiisi, sain itse siitä valtavasti ajatuksia ja uskoa tulevaisuuteen.
Asiat eivät ole meidän käsissä, ne menee omalla painollaan.
Kun pitää itsestään oikein hyvää huolta, eikä tuhlaa energiaa juopon ongelmien ratkomiseen, niin asiat alkaa näyttäytyä ihan eri valossa.
Itse puuhailen omien harrastusteni ja lasten kanssa ja koetan nähdä kaiken ympärillä tapahtuvan kaaoksen asiana, johon minulla ei ole vaikutusvaltaa, miksi siis murehtisin niitä. (Tarkoitan kaaoksella kaikkea maailmassa meneillään olevaa omien kotiolojen lisäksi)
Meillä on kaikilla oma elämä tässä tallattavana, käytin siitä aivan liian monta vuotta itsekin alkoholin parissa viihtyen ja maailmaa parantaen… no muuttuiko mikään? Niinpä, ei se murehtimalla kummene.
Täytyy mennä päivä kerrallaan. Puolisoni kyllä tietää, etten siedä ryyppäämistä, enkä pidä siitä, että talo haisee kapakalle, mutta en siitä kyllä enää meinaa jankuttaa. Hän paranee tai on paranematta, se on sellaista tämä elämä. Olen sen verran realisti ja aiheesta lukenut, että tiedän suurimman osan jatkavan alkon käyttöä aivan loppuun asti, joskus kiihtyvällä, joskus hiipuvalla tahdilla.
Ymmärrän myös sen, että lasten kasvettua ja muutettua pois, ero on enemmän, kuin todennäköinen, jos mikään ei muutu.
Olet tosi hankalan ja valitettavan monelle tutun tilanteen edessä. Kertomasi perusteella hälytysvalot vilkkuvat punaisina. Rattijuopumuskäry on usein vedenjakaja. Silloin on etsikkoaika tehdä riippuvuudelleen jotain. Mutta silloin on myös ylitetty tietty raja, jolloin tilanne voi nopeasti huonontua.
Tärkein viestini on se, että sinua ei miehesi juomisesta voi syyttää. Mikään tekemisesi tai tekemättä jättämisesi ei juomiseen vaikuta. Hän juo, koska on riippuvainen. Alkoholiriippuvuus on sairaus. Syypääksi sinä tietenkin hänelle kelpaat, juopon mielestähän syy juomiseen löytyy puolisosta, pomosta, työstä.. Ihan mistä vain paitsi siitä että juo.
Juoppo on taitava manipuloimaan. Hän osaa selittää mustan valkoiseksi ja luvata kuun taivaalta. Hän osaa myös kännissä sanoa asioita, joita kenenkään ei pitäisi sietää. Humalatila ei ole lieventävä asianhaara, kannattaa aina miettiä miten suhtautuisi, jos humalainen puoliso olisi sanonut samat asiat selvinpäin ensitreffeillä.
Miten te muut toimitte kotona kommunikoinnin ja ihan vaan olemisen suhteen silloin, kun kumppani juo? Etenkin jos tilanne on se, että itse kumppaniin ette ole täysin katkeroitunut, vaan näette hänet edelleen läheisenä. Mitä rajoja olette onnistuneet asettamaan itsellenne? Saatatteko edelleen keskustella alkoholista vai yritättekö jutella ihan arkisia asioita tai osoittaa välittämistä sanoin, vai oletteko kokeneet paremmaksi asettaa selkeitä rajoja, joissa olette myös onnistuneet? Kuten vaikka sellainen, että jos arjessa on vähänkään alkoholia, ollaan eri tilassa, tms.
Turhauttaa se, että yritettyäni olla jotenkin tiukempi ei kestä kovin kauaa kun käy myös sääliksi. Eri asia siis jos riidellään/kinastellaan jo muuten, mutta jos tulen kotiin ja kaikki on tavallaan ihan rauhallista sillä erolla, että hän juo ja on juonut pitkin päivää. Jos mainitsen alkoholin, tulee nopeasti sellainen ilmapiiri hänen puoleltaan, että taas minä lässytän ja hän on vaan paska ihminen. Mitä tuohon nyt voi edes sanoa. Jos sanoo, ettet ole paska, se on varmaan sitä mahdollistamista, ja jos taas sanoo kyllä, se kai kärjistää tilannetta ja antaa toiselle lisää syitä uhriutua. Usein ihan vaan olen hiljaa, mikä toki sekin välillä herättää ärtymystä.
Kun on juotu, puhutaan mahdollisimman vähän, ei siitä silloin vaan tule mitään.
Kauhea huomata miten pienikin humala vie kyvyn sellaisesta järkevästä juttelusta.
Rumasti sanottuna, ihan kuin juttelisi vajaaälyisen kanssa. Sitä on vaikea selittää, mutta usein humalainen jankuttaa sitä omaa asiaansa hyvinkin sinnikkäästi ja jää jumittamaan johonkin jonninjoutavaan juttuun ja sitten, kun vastaat, ei kuunnella, vaan jatketaan siitä mihin jäätiin.
Alkoholin käytöstä ei voi meillä puhua missään olotilassa, toinen nyt vaan juo, koska voi, eikä häntä kukaan määrää. En voi kuulemma päättää miten kukin elää ja tottahan se on.
Hän on tilaansa sokea ja on kauhea katsoa, kun ihminen sahaa oksaa, jolla istuu. Viimeksi taisin tokaista, että hae itsellesi apua, mutta se on, kuin metsään huutaisi.
Homma on mennyt siihen pisteeseen, ettei mitään iloa tai hyvän olon tunteita voi kokea ilman viiniä ja minä näen sen humalan läpi, kun sen avulla kaikki on sellaista keinotekoista. Esimerkiksi puhelimessa puhuminen on humalassa, kun kuuntelisi kanarialintua ja selvänä taas sellaista harvasanaista ja raskasta.
Koetan olla, kun ei mitään olisikaan, mutta vaikeaa se on. Selvät päivät on tavallaan yhtä huonoja, silloin maataan sängyssä töiden jälkeen ja katsotaan suoratoistoja yöhön asti. En olisi nuorena uskonut, mikä aine alkoholi pahimmillaan on, vaikka toki siitä silloinkin kerrottiin ja näinhän minä kavereiden rappioalkoholistivanhempia, joten kyllä haitat oli tiedossa.
Alkoholi sammuttaa ihmisestä valot, vaikka yleisesti kuvitellaan sen jotenkin toimivan päinvastoin.
Tuo on kyllä kamala tunne katsoa vierestä, kun toinen sahaa sitä oksaansa. Toinen aika kammottava tunne on se, kun välillä kesken arjen havahtuu itse siihen, miten kuitenkin oma mieli on melkein tottunut siihen. Välillä havahdun siihen pelkoon, että kumppani voi kuolla. Ja että jokainen kulaus tuhoaa ihmistä. Ja että täysin selvinä jaksoina tämä sama ihminen haluaisi heittää kaikki pullot pois ja ohjeistaa muakin tekemään jotain asialle entistä tiukemmin. Sitten taas mieli vajoaa siihen tilaan, jossa tämä kaikki normalisoituu ja pääni hakee virtaa jaksamiseen töistä tai harrastuksesta sen mitä saa. Joinakin aikoina toki on koko ajan akuutimmin hajalla.
Mutta hyvä kuulla, että on muitakin, jotka pyrkivät olemaan aika vähin äänin silloin, kun toinen juo. Kai tulee sellanen olo, etten ole täysin julma, jos itsekin valitsen saman.
Tänään on ollut taas vaikea päivä. Juominen on pysynyt muuten kurissa, mutta tänään on taas ihan eri meininki. Lähti kotoa päivällä ja laitteli vähän väliä viestejä joissa aina lopuksi selitteli jotenkin miksi tuleekin vielä vähän myöhemmin. Arvasin kyllä heti että nyt on varmaan hyvin juotu. Kotiin tullessa olikin sitten jo aika hyvässä humalassa. Valitsin olla hiljaa ja keskityin kaikkeen muuhun, iltaa kohden tilanne kuitenkin eskaloitui ja jos ihan rehellisiä ollaan niin en tiedä edes miksi. Ehkä mun hiljaisuus sai sen ärsyyntymään? En tiedä. Itkettää. Ja sehän ei siis huuda tai riehu vaikka on kännissä mutta se on sellaista mököttämistä ja ihmeellistä mielen osoittamista ja voi alkaa vääntää ihan vääntämisen ilosta mistä tahansa turhasta. Vaikka tilanne ahdistaa ja mietin mitä tehdä niin eroa en näe vaihtoehtona. Ainakaan vielä. Varmaan uneton yö edessä kun ei nää ajatukset taas anna rauhaa.
Tsemppiä sinulle. Mielestäni hyvä uutinen on se, että miehesi itse on edes välillä miettinyt ja havahtunut juomisen ongelmiin. En tiedä millä tasolla olette pystyneet keskustelemaan asian vakavuudesta, mutta itse uskon että suoruus ja avoimuus auttaa.
Minulle olisi toiminut hyvin seuraava palaute kirjoitettuna kirjeenä:
Hyvä Puuhapete. Rakastan sinua ja haluaisin pitää sinut elämässäni. Oletko huomannut että en voi hyvin, ja jos tämä tilanne jatkuu menen rikki. Toivon sinulta apua tilanteeseen:
- Kirjoita itsellesi ylös juomisen plussat ja miinukset sinulle ja meille. Miksi juot ja miksi et haluaisi juoda
- Minä ahdistun ja menen rikki siitä mitä juominen aiheuttaa. Epävarmuutta, pelkoa ja vie tosi paljon myös yhteistä aikaa
- Voit suhtautua tilanteeseen miten haluat. Jos suutut ja vihaat minua siksi että tunnen näin, olkoon sitten niin. Mutta se ei auta meitä eteenpäin.
- Pelkään, että jos emme pääse eteenpäin tämä tilanne ajaa meitä erilleen ja johtaa lopulta eroon.
TIedän että tilanne tuntuu vaikealta, ja niin se on minullekin. Jne.
–-
Ja sitten varmistaisin että hän varmasti lukee/katsoo videoita alkoholismista. Esim. Juha Kemppisen blogit alkuun.
Minulla kesti kolme vuotta päästä irti mutta koska halusin, ja en lopettanut yrittämästä, onnistuin.
T. Puuhapete
Mietin että omalla kohdallani tällainen lappu voisi ehkä aavistuksen johtaa johonkin, jos lähtisin muualle asumaan tilapäisesti ja puolisoni löytäisi vastaavan viestin keittiön pöydältä. Kasvotusten olen näistä asioista puhunut, siitä miten kotona pitäisi olla rajoja ja turvaa, kuten oikeus nukkua ja toivoa rauhaa. Etenkin humalassa sieltä vaan tulee usein se vastaus takaisin, että hänellä on isommat huolet, kuten huoli terveydestä tai siitä, että joku päivä työtkin lähtee tämän takia. Joten sitä vasten toive nukkumisesta on ilmeisesti päätön, ja hän valvoisi kyllä yöt putkeen jos minulla olisi huoli terveydestäni.
Yritän selittää että jos en nuku, niin tässä on pian kaksi rikkoontunutta ihmistä ja minusta on silloin vielä vähemmän apua. Toinen kun vetoaa omaan ahdistukseen ja pelkoon, joka yöllä ottaa vallan, on vaikea yrittää pitää omista rajoista kiinni tuntematta oloaan kylmäksi ja tunteettomaksi.
Toivottavasti vastaavat viestit joissain kodeissa saavat muutokseen edes jotain työntöapua. Täällä puoliso tietää alkoholin olevan iso ongelma, mutta silti on järkyttävän itsepäinen tarve ratkaista se itse ilman ammattiapua.
Toipuvan alkoholistin korvaan tuo kuulostaa siltä, että puolisosi pelaa aikaa juomisen jatkumiselle. Hän tajuaa, että jotain on pielessä, mutta riippuvuus pitää lujasti otteessaan.
Tuttua on myös tuo, että juomarin ongelmat ovat keskiössä ja aina läheisten ongelmia suurempia. Alkoholisti kehittyy äärimmäisen taitavaksi manipuloijaksi ja se, että läheisen saa tuntemaan itsensä kylmäksi ja tunteettomaksi, on suoraan juopon pelikirjasta.
Olen jossain muussakin ketjussa jakanut tämän blogjakson, jossa aihetta käsitellään myös läheisten näkökulmasta. Kannattaa kuunnella.
Moi kaikki, onhan siitä jo aikaa.
Ajattelin kirjoitella kuulumisia. Paljon tuttuja juttuja vilkkuu teidän kirjoituksissa eri aloituksissa ja monen kohdalla nyökyttelen, että tuttua on.
Minulla ja aviomiehelläni oli varsin tapahtumarikas sekä kriisiytyvä vaihe. Syytän alkoholia, joka minusta muutti mieheni äkkipikaiseksi ja agressiiviseksikin. Muutimme erilleen muutama kuukausi sitten. Puoliso on sanonut olevansa halukas suhteemme jatkamiseen, hän maksaa parisuhdeterapian jne… Ajattelin, että se voi tehdä minullekin hyvää, niin olin sitten itsekin halukas siihen. Olen oppinutkin jotain jo lisää ja se on antanut vahvistusta siihen, että minä haluan enemmän kasvaa vahvaksi omaksi itsekseni ja pitää puoleni. Juomista hän ei siis halua lopettaa. Hän sanoo juovansa “muutaman ehkä kerran viikossa”, mutta tuo tarkoittaa oikeasti kännejä ainakin kerran viikossa. En ole ainoa läheinen, jota hänen juominen häiritsee, mutta sekin on vain tämän toisen ihmisen ongelma tietysti.
On ollut todella hermoja rauhoittavaa ja aivan ihanaa, kun minulla on oma asunto. Miehellä ei ole avainta tänne ja saan olla aivan rauhassa. Iltaisin laitan kännykän äänettömälle ja menen nukkumaan hiljaisuuden vallitessa tietäen, että saan nukkua kaikessa rauhassa. Kuinka onkaan aivan tavallinen asia ja miten luksusta se onkaan! Ei ole kaljatölkkikasoja missään. Miten voinkaan suositella tätä kaikille, joiden koti ei anna nyt sitä perustavanlaatuista hyvän elämän minimiä: rauhallisuus, turvallisuus. Pyrkikää sitä kohti. Mikään asia ei voi olla sellainen, että keskellä yötä tarvitaan juuri sinuun yhteydenotto, jotta maailma pelastuu.
Tuttuja outoja kaavoja on käytöksessä hänellä näkyvissä. Eilen piti olla yhteinen selvä päivä, kun edellisenä päivänä oli juonut ainakin aamuneljään asti, mutta soittikin sitten päivällä kahdentoista jälkeen, että on kännissä ja minä en tykkää hänestä, minä vain kritisoin hänen juomista jne. Kysyin mitä olen sanonut, kun en itse tiedä, niin eipä sanonut siihen mitään. Sovittiin, että soitellaan illemmalla ja koitinkin soittaa, mutta ei vastannut, niin laitoin vain hyvänyön viestin ja kännykkä äänettömälle yöksi. Tuohan on näitä tuttuja juttuja, että sanotaan toisen syytelleen eikä keksitä mitään, että mitä on oikeasti sanottu. Joskus hän sanoi, että minun ilme tai olemus kertoo jo kritiikin. Jassoo. Koita siinä sitten olla rennosti. No joo, eihän sen tarvitse olla minun murheeni.
Olen käynyt monesti Al-Anonin ryhmissä ja lukenut heidän kirjallisuutta. Monessa kohtaa olen saanut apua ja montaa kohtaa olen jäänyt mietiskelemään. Myönnä voimattomuutesi alkoholin edessä. Alkoholismi sairastuttaa koko perheen. Itsestään täytyy ensin pitää huoli. Irrottaudu rakkaudella. Nämä eivät ole sanasta sanaan lainauksia, vaan ajatuksia, joita on jäänyt mieleen. Parhaiten autan auttamalla itseäni.
@Jussi ihan kuin olisin itse tämän kirjoittanut. Paitsi että täällä puoliso voi juoda paljonkin eikä hänestä huomaa mitään (erittäin hyvä toleranssi siis). Juomien piilottelu on arkipäivää. Samoin oma kyttääminen, että minkä verran se taas juo ja minne on pullonsa piilottanut. Ja siinä sivussa jossain vaiheessa kuvioon tuli tuo mainitsemasi oma juominen, että jaksoi toista katsella (onneksi itseni olen tästä saanut nyt repäistyä irti). Viimeinen lauseesi on niin täyttä asiaa, ettei paremmin osaisi asiaa kiteyttää!
Hei @Vaimo82 , kiva kuulla kuulumisiasi.
Ilahduttavaa, että olet löytänyt oman kodin rauhan ja uusia oivalluksia vertaistuen parissa. Tosi hyvä juttu!
Ymmärrän niin hyvin myös tämän :“Iltaisin laitan kännykän äänettömälle ja menen nukkumaan hiljaisuuden vallitessa tietäen, että saan nukkua kaikessa rauhassa. Kuinka onkaan aivan tavallinen asia ja miten luksusta se onkaan! Ei ole kaljatölkkikasoja missään.” Parasta. 
Tuo lupaus sisältää jo kaksi kyseenalaista sanaa: muutaman ja ehkä. Muutama on noin 10 isoa ja ehkä tarkoittaa koko viikonloppua ja arkisin salaa tissuttelua.
Olen nykyään sitä mieltä, että tuo yleisesti kovinkin hyväksytty kerran viikossa humala on myös liikaa ja täyttää alkoholismin kriteerit. Se on 52 känniä vuodessa, eli reilu 1,5kk kännissä. Kun tähän lasketaan se toimintakyvytön krapulapäivä mukaan, niin sitten ollaankin poissa pelistä 104 päivää eli lähes 30% vuodesta.
Jos juodaan se 60 vuotta maltillisesti kerran viikossa, niin tuolla matikalla menee se 17 vuotta kännissä tai siitä toipuessa -aika hurjaa.