Oketteko huomanneet, että ihmiset, jotka rakastavat sitä mitä tekevät, miten elävät, mitä tuovat itsestäön esiin, omaa kaatuaan - ovat niitä, jotka saavat muiden naaman loistamaan? Minusta kuulostaa vähön läheisriippuvaisuuteen taipuvaiselta olla itse alkapäin ja vaatia itseltään muiden tarpeiden tyydyttämistä!!
Se kuulostaa jalolta, kyllä. Mutta jannattaa miettiä, onko muiden miellyttäminen vain toisenlainen keino saada hyväksyntää muilta, kuin alkoholiporukoissa alkoholin juomiben? Ah: korvaan alkoholin ja alan huolehtia muiden elämästä?
Hmm. Olen tarkjaillut ihmisiä ja näen, että eniten iloa muille tuottavat be ihmiset, jotka “itsekkästi” paneutuvat harrastulsiibsa, vaikkapa viulunsoittoon, ja sitten tuovat musiikkibsa esille. He eivöt ole päivääkään käyttäneet mutehtimalla mitä voisivat uhrata muiden hyväksi.
Mitä te haluatte tehdä ja luoda? Se tuottaa muille sitä iloa, mistä haaveilette. Tai me haaveilemme.
En tiedä, osaanko tätä tarpeeksi selittää.
Ihannehkä ohi aiheen, mutta yksi päivä mietin, miten joku, joka on saanut lapsuudessa leiman “huono koulussa”, kantaa tätä taakkaa mulanaan. Fakta on ollut vain se, että hän einoke ollut huono - hän vasn ei lukenut läksyjään. Miksivei lukenut? Kosja häntä ei pätkän veryaa kiinnodtanut - hän pelaisi mieluiten jalkapallla ja olisi siinä tosi hyvä. Ts. Hän oli “huono” vain jollain ulkokohtaiselka kriteerillä. Silti hänestä voi tuöla maailman mestari lajissaan - ja hän on ilahduttava esimerkki kaikilke ja naamat loistavat, kun näkee tytpistä edes vilauksen.
Mulla oli koulukaveri, joja oli tosi hyvä matematiikassa ja kemiassa. Minä taas tykkäsin kielistä. Kaveri tuli kerran luojseni ja totesi, että aina, kun hän lukee ruotsinkielen läksyjä, hän on nukahtaa. Mä sanoin, että mulla on sama murhe matikan kanssa - tosin, en meinannut nukahtaa, vaan olin ahdistunut, kunben tajunnut laskuja.
Emme ole samanlaisia, eikä kuulukaan olla. Varmaa on se, että jokainen ilahduttaa muita olemalla paras itsensä.
