No joo, alkoholistin käyttäytyminen onkin asia erikseen. Kaikenlaista on tullut vastaan! Itsekkyys ja päteminen(tunnustan) ja sellanen negatiivisuus ja tyytymättömyys kaikessa(tunnustan)Toisten arvostelu ja tuomitseminen(huomion kiinnittäminen itsestä muihin) Ja se hemmetinmoinen selittely varsinkin juomisen suhteen. Alkoholisti karttaa julkista juomista ja työpaikan pikkujouluja yms. Tai sitten ovat tilaisuuksissa selvinpäin etteivät vaan jää kiinni juomisesta. Sillä viimestään holistin tunnistaa kun se ottaa viinaa!!!
Tuo “silmät näyttää kirkkaammalta” on kyllä totta, ainakin minun kohdalla. Ja posket ovat kaventuneet huomattavasti.
Luulenpa, että meillä holisteilla tunne-elämä saattaa vetää äärimmilleen tai toiminta ei mahdu sille asetettuihin mittoihin. Käytin aikoinaan vertausta: “Onko iso ilmapallo sairas, kun se ei mahdu pienen luftballon sisään ?” Paljon on raitistuneita, jotka on hyviä tyyppeinä, lahjakkaita ja luonteiltaan vahvoja tai päättäväisyyttäkö se on. Kyllä holistin tunnistaa, vaan mitä sillä tiedolla tekee. Merkitystä on enemmän, että alkaa tunnistamaan itsestään raittiita piirteitä ensin pienissä yksityiskohdissa ja ne ovat myönteisiä