Eli… voisiko joku vääntää mulle rautalangasta kuinka tälläistä ihmistä voi tukea “oikein”?
Omat ideat on jo finaalissa kun kaiken mitä mieleen on tullut olen kuulema vain ahdistanut miestä.
Kiittää jo etukäteen vastanneita <3
Hei lykely,
Esititpä tosi visaisen kysymyksen, johon on vaikea antaa yhtä oikeaa vastausta, mikä toimisi sinun tapauksessasi.
Oman kokemukseni mukaan meillä aikoinaan toimiva tapa oli ottaa toipuva mukaan kaikkeen arkipäiväiseen toimintaan, tietenkin tuettavan halujen mukaisesti sekä antamalla apua silloin kun tuettava sitä pyysi.
Eli olla saatavilla kun tuettava sitä tarvitsee ja on siihen valmis.
Onkohan tässä yhtään rautalankaa sinulle.
Ennen kaikkea huolehdi omasta jaksamisestasi.
Jesh… Kiitos ohjaaja Ukille.
Tänään tämän kysymyksen toteuttaminen tuntuu vielä niiiiiiin kaukaiselta 
mutta mutta, ainoa ketä pystyn auttamaan on minä itse ja siihen pystyn ja aionkin.
Vieläkö olisi muilla tähän aiheeseen kommattavaa?
Toi on tosiaan vaikea kysymys. Mun exmies siis on lopettanut subun jokapäiväisen käytön 2005 kesällä. Sen jälkeen alkoi tuo toipuminen. Olen yrittänyt tukea varmaan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Retkahduksia on ollut useita, mutta ne ovat kestäneet muutamasta päivästä kuukauteen eli ei kovin pitkään. Täysin ilman hän ehtikin olla pari vuotta kunnes tuli taas retkahdus keväällä.
Oman kokemuksen mukaan mistään minun uhkailuistani, tuestani ym. ei ole ollut apua. Lopettaa täytyy kuitenkin itse ja jokainen on vastuussa omasta elämästään ja omista valinnoistaan. Toki lopettamisessa auttaa motivaatio, joka voi lähteä esim. siitä että hän haluaa olla kanssasi.
En tiedä kuin kaksi muuta, jotka ovat subusta irti päässeet. Toinen onnistui metadonihoidon avulla ja on nyt lopetanut myös sen, toinen lopetti yksin mökillä ja on pysynyt kuivilla kait?. Hänellä koukku ei ollut vielä niin paha.
Joskus kysyin mieheltä, mikä olisi saanut hänet lopettamaan aikaisemmin. Siihen hän vaan vastasi, että jos minä olisin lähtenyt ja sukulaiset kätkaisseet välit. Että näin.
Niin… Tiedän että se omasta halusta kiinni
Vielä kun pystyisi tämän oman vihan hallitsee… vihan mikä ainakin mulle tulee kun toinen sujuvasti vaan jatkaa puhumista paremmasta, siltikin sama käytös jatkuu jonka takia olen joutunut miehen ajamaan pihalle.
Olen koko pvän koittanut miettiä kuinka sanon tuolle ukolle että sen pitää lähteä, ilman että taas tavarat hajoo ja kauhee riita pystyssä. Kuinka hitossa tollaselle mitään saa sanottua?
Mä en sanonut mitään. Ilmoitin vaan, että muuttoauto starttaa parin viikon päästä. Ollaan sellaisia jääräpäitä molemmat, että ukko kyllä tiesi, että on turha edes yrittää manipuloida tai uhkailla. Ehkä on hyvä aloittaa siitä, että sinä lähdet jonnekkin muualle. Olisiko se mahdollista?
No jos ihan pakko mutta aika homma neljän lapsen ja koiran kanssa. Äitikin asuu 52m2 kaksiossa 
Ahdasta tulis.
Mieshän ei tässä kirjoilla ole ja sen perusteella partio sen täältä muutaman kerran vienyt.
Tällä hetkellä vitutus niin suuri sen tempausten takia parilta pvältä että huhhuh…
Pidä kiinni siitä vitutuksesta. Se on joskus hyvin voimaa antava tunne. Korvat vaan lukkoon, jos tulee jotain ärsyttävää selittelyä. On hyvä olla terveellä tavalla itsekäs ja pitää omia puoliaan. Mieluummin iloinen hyvin voiva äiti lapsilla, kuin väsynyt ja huolestunut äiti ja sekava isä.
Tsemppiä! Kyllä se vitutus aikanaan iloksi muuttuu, vaikka ei ehkä nyt siltä tunnukaan.
Ootellu että herra käy “nopeesti” kaverillaan. mun piti päästä kauppaan ja viemään vanhin likka kampaajalle jotta saa huomis aamuksi kampauksen joulujuhlaan. Eipä ole vieläkään näkynyt ja kaupat menee parin minsan päästä kiinni 
Ainoo ongelma että mä en oikeestaan voi sille näyttää mun tunteita nyt kun jo muutaman pvän naburoita vetäny. Saan sen vaan ihan raivoksi ja sit juoksen sitä karkuun ja lujaa…
Osallistunpa minäkin tähän.
Jäi mietityttämään tuo Ukin vastaus, että toipuva otetaan mukaan omien halujensa mukaan kaikkeen arkipäiväiseen toimintaan.
Tätä mä olen yrittänyt miesystäväni kanssa ja myönnän että varta vasten keksinyt ohjelmaa ihan siksikin, että saisi muuta ajateltavaa kuin lääkkeet tai viina… Siitä olen oppinut sen, että kaikki yhteinen kiva mitä olen keksinyt on aina johtanut siihen, että mies on tullut paikalle sekaisin. Ei siis kannattanut.
Mutta kysymys: Mitä tehdä silloin kun toipuva ei tahdo tehdä mitään? kun se päivät päästään nukkuu, on etäinen ja masentunut? mä olen ratkaissut tilanteen sanomalla että jos tahtoo mukaan tai tehdä jotain niin on tervetullut mutta että ei ole pakko ja pelkkä oleminenkin on ok. Yritän olla ahdistelematta mutta kerron että tykkään ja pidän vaiks kädestä kiinni kun katotaan telkkaa (juuri muuta näinä päivinä ei tehdä…). Toisaalta musta tuntuu, että pitäiskö se pakottaa tekemään jotain “kivaa” mutta toisaalta ymmärrän että se saattaisi olla juuri liikaa kontrollointia ja ahdistavaa.
Sulle Lykely, olet varmaan oikeassa että jos mies on vetänyt muutaman päivän niin aika turha on isoja asioita alkaa puhua silloin, mutta kuulostaa siltä että jollain keinolla sun ja lapsien (ja koiran) pitäisi päästä tilanteeseen, jossa mies ei ole osa arkea juomisineen ja räyhäämisineen. Kauan miehen putki yleensä kestää ja onko mies selvänä kautena väkivaltainen?
Dahlia, repsahdus kahden vuoden jälkeen… ahdistavaa…
Lykely mä oon purkanut monet kiukut tänne, kun ei ole viitsinyt lasten edessä raivota. Tuolla kotikanavan puolella on esim. ketjut läheisriippuvaisen käsikirja ja päihderiippuvaisen sanakirja. Sinne voi käydä huutelemassa tai ihan vaan tähän ketjuun. 
Mä oon päässyt itseni kehittämisessä jo niin pitkälle, että en ahdistu. Korkeintaan raivostun ja sekin näyttää menevän ohi nopeasti. Kait se johtuu siitä, että en enää usko miehen olevan se “ainoa” vaihtoehto. On muitakin ja paljon helpompia. 
Ei kun etsimään. Ei vaineskaan haluan olla itsekseni ainakin muutaman vuoden. 
Niin… sisko mulle monesti sanonut että OMA VALINTA. Oiskin niin helppoa
Tää mun “mies” on mun suuuri rakkaus. Rakastuin jo häneen ollessani 14v, sillon oli jo jotain teiniseurustelua sitten oli monen monta vuotta välissä ettei oltu tekemisissä (mies asu kouluajan koulukodissa) ja nyt ollaan pian oltu 6v tässä ylämäkialamäki suhteessa
Eli selviä päiviä tai vetämättömiä päiviä ei hirveemmin ole ollut. Linnareissuilla ollut päihteettömällä ja ne ajat taitaa olla pisimpiä jolloin ei ole vetänyt 
Se meillä suuuuurin ongelma jottei tahdo irtaantua kavereistaan ja niitä en kuulema voi syyttää hänen vetämisestään, en tietty mutta jos niiden kanssa ei ole tekemisissä niin sillon ei tulis vedettyä?
Hän on sitä mieltä että kaikki ei ole hänestä itsestään kiinni tämän lopetuksen suhteen, että pakkohoitoon pitäs laittaa?
Tätä en kyllä käsittänyt.
Miehellä siis subu koukku ja… en tiedä muista miten muut suburiippuvaiset käyttäytyy mutta mun mies ainakin mestari henkisessä väkivallassa ja tavaroitten rikkomisessa. Väkivaltainen on siis sanoillaan. kopkop, koputtaa puuta samalla.
Subu ei tee väkivaltaiseksi. Hän saattaa tosin käyttää jotain muita aineita, jotka tekevät tai sitten se tulee hänestä itsestään.
Mun mies on myös mun suuri rakkaus, mutta en aio pilata omaa ja lasten elämää sen takia. Ollaan käyty samat koulut ym. Voisin luetella vaikka miten pitkän listan hänen hyvistä ominaisuuksistaan. Ne eivät kuitenkaan merkkaa mitään päihdeongelman takia.
Mä en ois voinut noina subuaikoina kuvitellakaan, että olisin jaksanut huolehtiä miehen ja itseni lisäksi kenestäkään muusta. Olet ihmenainen, kun näin monta vuotta olet jaksanut. Eikö olisi jo aika sinun saada tukea ja apua miehen sijaan?
Olen itse ottanut yhteyttä lastensuj. ja perheneuvolaan. Ja Nyt kun tähän sivuun tutustuin, löysin myös noi vartaistuki ryhmät ja naapuri lupasikin että katsoo lapsia jos haluan ruveta niissä käymään.
Hyvä Lykely! Tämän viestiketjun otsikko on kuinka tukea toipuvaa huumeriippuvaista, mutta oikeasti, mä luulen että nyt on tärkeämpää että löydät noita kanavia tukea itseäsi. Hieno juttu!
Tää foorumi kyllä oli mulle pelastus! Joten kiitos ja kumarrus teille kaikille vastanneille tasapualisesti.
Tänään koitin vähän miehelle valottaa mun näkökantoja näihin asioihin, sillä seurauksella jotta sillä meni käpy sieraimeen herneen sijasta.
Viestittelin vielä sen lähdettyä sille parit textarit, vastausta niihin saamatta.
Tästä palstasta oli sitä mieltä että tuskin hänenlaiselle kauan käyttäneelle on mitään hyötyä… No… mulle tästä on ollut tooooosi paljon jeesii ja avannu monen asian tiimoilta mun silmiä.
Tuntuis että miestä se ottaaki pattiin koska olen ollut kokoajan samoilla jäljillä mitä täällä myös kirjotetaan.
Totta kai se vetää kävyn nenäänsä. Sä itsenäistyt ja toimit ja se pakottaa myös hänet kohtaamaan asioita.
Mulle muuten sopii se, että en tekstaile miehelle. Säästyn ahdistukselta kun vastausta ei tule.
Ja nyt kytkin kohti tuota lumista ulkoilmaa…
Kirjoitan nyt tähän vielä ne keinot, jotka olen kokenut hyödyllisiksi.
Kun päätin vihdoin, että ero tulee, päästin irti miehestä niin henkisesti kuin fyysisesti. En enää yrittänyt vahdata tai tarkkailla. Sanoin vaan, että olet nyt vapaa tekemään, mitä ikinä haluat. Vedä vaan huumeita, mutta minun kotiini et tule päihtyneenä etkä edes edellisen tai toissailtaisen jälkipöhnässä. Minun kotini on täysin huumevapaa. Lapsia saat tavata niin usein kun tahdot, mutta selvinpäin.
No tästä seurasi se, että miestä ei hetkeen näkynyt. Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun mies tuli ja oli ihan oma itsensä. Olen merkannut kalenteriin nämä ns. “viihdepäivät”. Viimekuussa niitä oli neljä ja tässä kuussa vain kaksi eli aikas hyvin. Koska olen ollut niin ehdoton, on hän lopettanut myös pilven polton.
Eniten tästä olen hyötynyt kuitenkin itse. Koska olen omaksunut ajatuksen, että hän on aikuinen ja hänellä on oikeus käyttää huumeita tai rauhoittavia niin halutessaan. Minun ei kuitenkaan aikuisena tarvitse sitä katsella.
Hyvä lykely! Kun voimaannut, saat muutoksia aikaan. 
Menee miehellä pian pasmat sekaisin. 
Lykely, UusiTäällä ja Dahlia; ylläolevissa viesteissä on erinomaista vertaistukea ja keinoja, millä on saatu muutosta aikaiseksi. Usein se toimivin huumeriippuvaisen tukimuoto on kertoa hänelle, että nyt muuten se tuki sitten loppuu. Stop tykkänään, kuten Dahlia kirjoitti tehneensä. Stop toimii myöskin läheisen kohdalla voimaannuttavana tekijänä, mikä auttaa tekemään muutoksia omaan käyttäytymiseen. Ja kuten Dahlia kirjoittaa, menee miehellä pian pasmat sekaisin kun toiminta ja käyttäytyminen muuttuu. Se on juuri näin, mies alkaa kohdata tekemisiensä ja toimiensa seuraamukset ja kohtaamaan vastuunsa.
Päihtyneelle ja rakastuneelle ei kannata puhua järkeä, se ei mene perille. Tarttee odottaa sopivaa hetkeä, ja sitten iskeä lujaa, tarkasti ja siihen pahimpaan kipupisteeseen.
Päihtyneelle ja rakastuneelle ei kannata puhua järkeä, se ei mene perille.
Onneksi päihderiippuvaisen kanssa se rakastumisen huuma karisee nopeasti… sitten pitää vain varoa ettei tule läheisriippuvaiseksi.
Nehän väittää, että me muodostamme toisistamme ensivaikutelman tavatessamme ihan jossain alle sekunnissa ja että siitä ensivaikutelmasta on äärimmäisen vaikea päästää irti.
Tämä varmaan osittain tekee irtaantumisen päihderiippuvaisesta mies/naisystävästä niin hankalaksi.