Nyt tässä käydessäni läpi omaa vieroitushoitoani olen miettinyt kuinka huumeista pystyisi puhumaan järkevästi; niin ettei kuulostaisi moralisoivalta kukkahattutädiltä mutta ei kuitenkaan innostaisi jotain onnetonta ensikertalaista tähän samaan helvettiin.
Tässä on jotain kokemuksiani ja havaintoja huumeista (Huom. lista on ehdottoman subjektiivinen ja koskee vain omia kokemuksiani, muilla on varmasti erilaisia kokemuksia):
- Huumeet todella toimivat. Na antavat minkä lupaavat, toiset parissa minuutissa, toiset muutaman tunnin päästä.
- Huumeet tekevät hetkellisesti elämästä äärettömän, jopa sietämättömän onnellisen tuntuista.
- Huumeet tilapäisesti nostavat työtehoa, tekevät sosiaalisemmaksi, luovemmaksi ja mukavammaksi ihmiseksi jolla energiaa riittää.
- Poikkeus kohtaan yksi: huumeet myös pettävät. Ainakin opiaatit lopettavat onnen tuomisensa ja pian ne vaativat päivittäistä käyttöä joka ei tuo lainkaan mielihyvää - pitävät vain vieroitusoireet poissa ja vaativat joka päivä suurempaa annosta.
- Huumereflat ovat karmein ja tuskallisin tunne, jonka olen eläissäni käynyt läpi vaikka aika monen sirkkelin kautta olenkin kulkennut. Huumeiden, varsinkin opiaattien vieroitusoireet ovat todellista, käsittämätöntä ja lähes loppumatonta helvettiä.
- Huumeet syövät psyykettä. Pidemmän käyttöputken jälkeen masennus syvenee totaalisen varmasti.
- Huumeet tuhoavat kroppaa. Itse olen menettänyt yli 10 kiloa lihasmassaa ja tällä hetkellä tutkitaan paljonko hittiä maksa, munuaiset ja haima on noista ottanut. Myös lähimuistini o n heikentynyt, minulla on jatkuvia huimauskohtaukisia ja älylliset toiuminnot ovat selvästi surkastuneet. Esimerkiksi vanha bravuurini; oikeaoppinen suomen kirjoitus on heikentynyt todella pahoin.
- Huumeet polttavat uskomattonman määrän rahaa. Minulla on tällä hetkellä suoranaisten huumeiden vuoksi hankittua velkaa 8200 euroa ja olen todella kusessa velkojieni kanssa.
- Minulle vaaratonta huumetta ei ole. Tiedän että ganja toimii monella hyvin luontaisena kivunpoistajana ja rentouttajana, Itselläni paritkin savut aiheuttavat pelottavan, tunteja kestävän psykoottisen kohtauksen.
- Huumeet tekevät impotentiuksi sekä henkisesti että fyysisesti. Olen menettänyt lähes kokonaan mikelenkiintoni naisiin ja vaikka mielenkiintoa löytyisikin, niin tällä löysällä pirikatkatkaravullani ei kyllä saataisiin aikaan juuri mitään muuta kuin aitoa naurua neidon suunnalta.
- Huumeiden myötä kaveripiiri supistuu/katoaa; vain muutama uskollisin ja kärsivällisin ystävä on jaksanut kulkea tämän matkan kanssani. Ja huumepiireistä löytyneet frendit häviävät samalla sekunnilla kun kerrot, että sinulla ei ole enää rahaa tai mitään poistettavaa heille.
- Huumeet tuhoavat työelämän; tällä hetkellä olen pisteessä, jossa työnteko on aivan kintaalla; pystynkö enää jatkamaan duunin tekemistä.
OK, moralisoivaahan tuosta nyt tuli mutta johtuu tämän hetken tilanteestani - ja kuten sanottua; huumeista on ntodella vaikeaa keskustella kiihkottomasti vain asifaktoihin perustuen. Varsinkin kun ne faktat vai9htelevat meillä kaikilla.
Mutta tämän hetken tilanne in, että jos joku tulisi kysymään minultta ottaisiko ensimmäiset oxy/subu/piri/mpdv/kokaiini yms. vetonsa niin vastaukseni olisi “Plese, älä!”