Hei! olen nyt taas keksinyt päihdelinkin uudelleen ja nyt minua kiinnostaisi ihan hirveesti saada tietää, kuinka olette lopettaneet juomisen? Että mitä keinoja olette käyttäneet tai hoitomuotoja. Itse olen nyt ollut 7kk raittiina. Pääsin alkuun A-A avulla, mutta nyt olen pärjäillyt aika lailla omineni lukemalla alan kirjalliuutta ja elämällä päivä kerrallaan:) Tarkoitan siis, että ryhmissä en ole käynyt mutta koetan silti noudattaa ohjelmaa niin kuin sen ymmärrän ja rukoilemalla Jumalaa. Uskoon siis piti minukin tuleman, jotta viínanpirusta päästiin 
Elämä on laiffii ilman viinaa! Kumpa Nykänenkin sen tajuaisi…
Terve taas debiili ja onnea 7 kk raittiuvesta.
Minä kun oon aina rukoillut Jumalaa (etenkin humalassa), niin ei ole sillä lailla big deal mulle. AA:ssakin alkanu käydä jo 3½ vuotta sitten.
Juomista en silti ihan kokonaan lopettanut puolta vuotta pidemmäks ajaksi, mutta jossain vaiheessa alko mennä paljon, paljon paremmin kun jätin rukoilut ja henkimaailman hömpötykset vähemmälle ja keskityin omiin voimavaroihin, omiin voimiin. Fyysistyin. Jumala auttaa sitä joka itseään auttaa.
Itsetunto, itsekunnioitus, itseluottamus. Omanarvontunto. Nämä ne on.
Nyttemmin tullu tosin otettua vinkkua noin parin, kolmen viikon välein, joskus harvemminkin. Eli oon siis vain vähentänyt/harventanut aika radikaalisiti verrattuna 3 - 4 vuoden takasiin aikoihin, jolloin elämässä ei tuntunut paljon muuta olevankaan kuin ryystäminen.
Jos/kun siitäkin haluun vielä harventaa ihan kokonaan lopettamiseen asti, niin omasta halustani ja omilla voimavaroilla.
Mulla on kuitenkin sellanen perus-onnellisuus jo saavutettuna aika hyvin, ja asiat sen verran hyvällä tolalla elämässä, että omaa hyvinvointia tukemalla ja itseä rakastamalla kaikki elämäntaparemontit onnistuu.
On ennenkin onnistuneet, tupakoinnin lopettamisista ja kuntoremonteista lähtien.
AA:ssa ja AAL:ssa käyn kyllä toki edelleen, mutta siihen liittyy lähinnä ammatillista mielenkiintoa. Rukoillakin saatan silloin tällöin.
Minnesotamallin hoito (myllyhoito) kiinnostas tietysti käydä ihan uteliaisuudesta ja osin ammatillisista intresseistä, mutta ei kyllä siihen ole kuutta donaa omia rahoja pistää. Jonkun muun kustannuksella menisin heti innosta kiljuen! : )
Toiveikasta torstaita!
PS. Mulle tuli tuosta fyysistymisen mukanaan tuomasta terveyden vaalimisesta mieleen sellanen termi kuin kehollisuus. Onko sulle tuttu, debiili?
Tervehdys Debiilille… Ja onnittelut 7kk johdosta! Siihen ei ihan kuka tahansa debiili pystykään. 
Kyselit, mitä keinoja palstan juomisen lopettaneilla ihmisillä on ollut. Minulla on selvistelyä takana nyt reilu 1½ vuotta. Kaikki lähti siitä klassisesta oman pohjan löytymisestä ja selvän lopettamishalun syttymisestä, jonka lisäksi halusin vielä jotain ulkopuolista tukea. AA oli kokeiltuna jo jokunen vuosi aiemmin mutta en oikein pitänyt siitä, joten kokeilin nyt A-klinikkaa. Kävinkin alkuun siellä “oman” päihdetyöntekijän juttusilla, suunnilleen joka toinen viikko -tahdilla. Samaan aikaan haeskelin myös omatoimisesti kaikenlaista tietoa alkoholismista, kun olen siinä mielessä tieto-orientoitunut tyyppi että halusin saada riittävän tarkan kuvan siitä, mistä kaikessa voisi olla omallakin kohdallani kysymys. Tieto ei siis lisää tuskaa, päin vastoin se lisää ymmärrystä. A-klinikallakin sanoin haluavani puolueetonta tietoa, jota sainkin. Kysyin esimerkiksi siitä, voiko tupakointi lisätä juomiseen repsahtamisen riskiä.
Kun alkoi olla puoli vuotta juomisen lopettamisesta, tuntui että voisin kokeilla jo elämää omillani, kun kaikki tuntui sujuvan niin omalla painollaan. Ja kun klinikallakin sitä ehdotettiin samaan aikaan samasta syystä, lopetin käynnit periaatteella “tervetuloa takaisin, jos siltä tuntuu”. Tuo tapahtui viime kesänä, nyt on mennyt reilu vuosi ilman tukea eikä juomiseen ole tuntunut tarpeelliselta palata. Täällä foorumilla tykkään silti jutella joskus.
Jonkun mielestä saatan kenties olla jopa huolestuttavan omavoimainen. Olen kumminkin sitä mieltä, että tässä ainoassa elämässäni olen ehdottomasti mieluummin omavoimainen kuin toistenvoimainen . Minusta jokainen tuntee kyllä ajan mittaan, millainen tapa olla raittiina on se omannäköinen tapa.
Tsemppiä!
–kh
Toivottavasti et viittaa minuun ajatuksella huolestuttavasta omavoimaisuudesta. Minä huolestun omavoimaisuudesta vasta silloin, kun sisäinen onnistumisen pakko on niin ahdistavaa, että siitä ei selviä, kuin juomalla. Enkä tarkoita kahvin juontia. 
Minun raitistutumisen tapani oli sitten puolestaan se kovasti toisvoimainen. Olen hakenut itselleni kaikkea apua, jota tarjotaan. Käyn 3xviikossa AA-palaverissa ja kerran kuussa woodoo-hoitajalla. Tämä woodoo-hoitaja hieroo samalla kipeitä selkälihaksia ja korjailee pururataa korvien välissä. 
Heh, en viittaa sinuun tai muihinkaan palstalaisiin… Tuo “omavoimaisuus” tuntuu vain olevan joskus punainen vaate, mutta itse ymmärrän omavoimaisuuden paremmin ihan kirjaimellisesti, sekä vastakohtansa kautta. Minulla tuo näkyy elämässä haluna muodostaa omannäköinen versio ympäröivästä todellisuudesta, etsiä, löytää ja ajatella itse. Juoma-aikana käytin tätä itsemääräämisoikeuttani tietysti väärin; se oli lähinnä itsepäisyyttä ja sooloilua silloinkin, kun olisi ollut viisaampaa kääntyä toisten puoleen 
. Vissiin aika tyypillistä?
Positiivinen “omapäisyys” kunniaan, jos vaihtoehtona on olla toisten päiden varassa vaikkapa ryhmänä juomassa.
–kh
Hyviä ajatuksia kuivahikalta. Tuo omavoimainen on sana joka kuvaa itseäni todella hyvin. En ole osannut vaan kiteyttää omaa sisäistä tunnetta noin hienoksi sanaksi, mutta sinä sen sanoit! Omavoimaisuus on A-A- laisille kuin punainen vaate, ja se on syy miksi en pidä kyseisen lafkan ideologiasta. Kun en voi kertakaikkiaan käsittää mitä pahaa on siinä, että ihminen haluaa tulla toimeen omavoimaisesti, omia voimavaroja hakien ja löytämällä voimavaransa, niitä käyttäen. Jumala on tuki ja turva taustalla, mutta uskon todella että Jumala haluaa ihmisten olevan omavoimaisia ja selviytyä niillä lahjoilla joita hän on meille antanut. A-A ja ihmiset siellä auttoivat minut alkuun raittuiuden tiellä sillä olin aivan paniikissa ja uskoin kun minulle hoettiin, että yksin et selviä, yksin et selviä ja vain ja ainoastaan ryhmässä käymällä, mahdollisimman usein, voit selvitä. Että hieman sellasta aivopesunmakua on ollut, tulee mieleen ihan joku lahkotoiminta…Mutta tosiasia on että mikä tahansa, siis aivan mikätahansa keino on lähestulkoon sallittu raittiuden saavuttamiseksi, niinhän ohjelmakin sanoo, olimme valmiita tekemään mitä tahansa raittiuden saavuttamiseksi tai jotain sinnepäin. Se mikä on kullekin ihmiselle se mitä tahansa, on toinen juttu. Joku voi todellakin joutuia tekemään suuria uhrauksia tai mielettömiä elämänmuutoksia raittiuden saavuttamiseksi ja toiset, kuten minä, en ole menettänyt raittiuden myötä mitään, päinvastoin saanut uuden ulottuvuuden kaikelle. Jollekin se mitä tahansa on se, että käydään palavereissa useita kertoja viikossa. Itse käyn nykyisin noin 1 kerran kuukaudessa muistuttaakseni itseäni totuudesta. Eli totuus on, että olen alkoholisti ja jos en pidä varaani, saatan sortua juomaan. Ja edelleen haluan korostaa, kuten muissakin kommenteissa jo sanottua, A-A:n 12 askelta on loistava elämänohjekirja aivan kaikille, ei pelkästään alkoholisteille, mutta holistille eritoten.
AA on siinä kohti hyvä jos siellä olijat kertovat Karmeat Krapulatarinat -jutut…ne auttavat kyllä!
Tällekin palstalle pitäisi saada kertomuksia “Krapula Kaikessa kauheudessaan” todellisia kertomuksia siitä mitä krapula voi todella olla. peittämättömiä juttuja. Raittius tulee vata sitten monella kysymykseen kun kokee tämän “pienoishelvetin” kuten Klamydia laulaa. Kaunistelematon,Raaka tarina kauheasta krapulasta ja sen kauhuista avaa silmät!
^Pärde, krapulajuttua löytyy esim. tästä vanhemmasta keskustelusta.
Muistan lukeneeni tuota ketjua jo joskus juoma-aikoina. Olin lähinnä tyytyväinen kun “omat krapulani eivät ole sentään noin pahoja!”, ja jatkoin juomista.
Kyllähän ne omatkin olotilat siitä ajan mittaan pahenivat kuten taudin kuvaan kuuluu, mutta toisten krapulakokemuksilla ei kyllä ollut luettuna vaikutusta omaan juomiseeni - jutut joko naurattivat tai hirvittivät, vähän kuten kauhuelokuvatkin, mutta… mitäpä ne oikeastaan minulle kuuluivat?
Mielestäni krapula- ja vieroitusoireetkin ovat loppupeleissä niin henkilökohtaisia kokemuksia, että ne on vain koettava itse, jotta niistä haluaa pyrkiä joskus eroonkin. Voihan tietysti olla, että olen jotenkin huono samastumaan toisten olotiloihin tai mielikuvitukseni ei tähän riitä, mutta olkoon.
–kh
Lyhyesti:
Tuli pohja vastaan ja menin hoitoon muutamaksi kuukaudeksi. Juominen loppui laakista, koska hoitoon ei otettu kännisiä.
Jouduin AA:han ja ymmärsin sen ohjelman vasta myöhemmin, parin vuoden päästä.
Uskoon en tullut, mutta uskon ohjelmaan ajattelutavan muutoksineen etc. Jumala-ongelmaa ei ole eikä ollut. Jumalia riittää jokaiselle ja jokaisen mieleisiä, ken niitä kaipaa. Alkoholiongelma oli, mutta ei ole enää.
Hoitoon menon jälkeen en ole tarvinnut juoda lainkaan. Viinaa ei tee mieli.
Toisin sanoen; lopetin, en lopetellut. 
Viimeinen juomiskerta sai minut hyväksymään tosiasiat. Makasin sairaalassa letkuissa. Juominen oli ratkaisu löytääkseni omavoimaisuutta, jota tarvitsin kyetäkseni elämään alkoholistista elämääni. Alkoholistinen elämä taas vaati veronsa ja siihen tarvitsin kaikkia käyttämiäni päihteitä, jotta voisin elää sitä valheellista elämää.
Kierteeni katkesi lopullisesti siellä sairaalassa, jossa päätin luovuttaa itsekkäät pyrkimykseni salata ja hallita omaa ja muittenkin elämää. Juomishalut loppuivat AAn viidennen askeleen otettuani, mutta se oli vasta lupaus siitä mitä toipuminen voi vielä antaa.
Mitä kaikkea muuta piti lopettaa ja aloittaa, niin se onkin pitkä tarina.
Mites sulla siinä alkuvaiheessa meni? Oliko kuitenkin välillä mielihaluja juomiseen? Mietitkö koskaan että jos sitä sittenkin pari? Tai pelottiko että mitä jos ei onnistu? Huomenna meikäläinen menee taas juttelemaan a-klinikalle ja sit olis edessä eka selvä viikonloppu pitkään aikaan
Morjens taas! Omalla kohdallani selvän elämän opettelu lähti loppujen lopuksi käyntiin kiitettävän helposti. Onneksi lopettamishalu tuli kohdallani jo niinkin varhaisessa vaiheessa; ne elämän peruselementit olivat vielä osapuilleen kaikki kasassa, isoja menetyksiä ei ehtinyt tulla.
Juomahaluja minulla ei ole ollut sen lopettamisen jälkeen, mitä itsekin vähän ihmettelin alkuaikoina. Silloin toistaiseksi viimeisen kohmeloni aikana minussa tapahtui jokin sisäinen liikahdus, joka sai lampun lopultakin syttymään ja näkemään tilanteeni mahdottomuuden. Tuon kohmelon jälkeen juomisesta katosi se “jännä-viritys”, joka veti minua ennen puoleensa. Aloin nähdä koko touhun vain todellisuuspakona ja itseni kusettamisena. Tajusin, että juominen muuttaa maailmaa vain oman pääni sisällä. Tuo ajattelutapa oli minulle kokonaan uutta.
Alussa raitistumiseen liittyvät jutut tietysti pyörivät mielessä päivittäin suurimman osan ajasta, pikkuhiljaa ne alkoivat painua taka-alalle. Onneksi satuin olemaan silloinkin päivätyössä, niin oli arkisin muutakin miettimistä kuin oma napa… Otin myös alusta asti tavaksi ruveta liikkumaan ulkosalla, tarkemmin tekemään kävelylenkkejä iltaisin. Jo juomisen loppuaikoina hain kohmelo-oloihin helpotusta kävelemällä hissukseen, mutta juomisen loputtua siitä alkoi tietysti nauttia eri tavalla. Ulkoilun myötä nukuttaakin paremmin ja ruokahaluakin löytyy, eli suosittelen! Tuolla tavalla sain kulumaan sen kolmisen kuukautta, joka minulla kului A-klinikalla ensikäynneistä siihen, että sain lopulta sen oman päihdehoitajan. Pitkä aika siihenkin nähden, että monillahan retkahtamisen riski on korkeimmillaan juuri ensimmäisten kuukausien aikana… mutta mitäpä tuosta enää, kun kaikki meni hyvin. Joskus puolen vuoden paikkeilla alkoi sitten pikkuhiljaa tuntua, että alkoholiongelma on poistunut (ei siis alkoholismi, vaan itse ongelma).
Tsemppiä sinullekin ja hyvää selvää viikonloppua! Toivottavasti saat A-klinikalta hyviä “työkaluja”, joista voi olla hyötyä elämässä selvin päin. Niitähän sieltä mennään hakemaan, jos tavoitteena on raittius ja itsellä riittää halua olla rehellinen - ennen kaikkea itselleen. Jos klinikallakin haluaa jatkaa epätosien puhumista, sieltä saattaa saada vinkkejä vaikkapa kohtuukäyttöön!
–kh
Jahas, meinasi tulla tuplaviesti… Nevermind tästä.
–kh
Lopetin itse, kun ymmärsin että lopun jos en lopeta.
Tuosta seurasi avioero, tai avioerosta seurasi lopullinen ero viinasta (en ole erotellut kuinka juttu meni) joka tapauksessa, riivin liitossa kymmenen viimeistä vuotta kohti raittiutta (6-9kk raittiita jaksoja) ja lopulta vaihdoin kodin, ystävät ja ilmapiirin, harrastukset ja mitä sitä nyt elämässä ylipäätään voi vaihtaa. Otin mukaani vain lapset ja itseni.
Uudessa elämässä raittius oli totta alusta saakka.
Koen ettei elämässäni enää ole “syytä” juoda, koska se paha minkä keskellä elin jäi taakse. Alkuun pelkäsin valtavasti että joku vastoinkäyminen saisi palaamaan vanhaan tapaan pakoilla totuutta, mutta nyt monta ongelmaa viisaampana olen nähnyt, kokenut ja elänyt että raittius kantaa.
Hei Wallaton Wille! Eipä ole juomahaluja tullut toistaiseksi kun viimeeksi pistin korkin kiinni. Lakkasin yrittämästä ja lakkasin päättämästä lopettaa. Ja lakkasin lupailemasta yhtään mitään itselleni ja läheisilleni. Tänäkään päivänä en vanno mitään, enkä lupaa mitään, mitä juomiseeen tulee. Se on liian iso taakka kannettavaksi ja vie suunnattomasti energiaa. Ja näillä mennään eteenpäin, on menty jo yli 7kk. Juomahaluja ei ole tullut ja siinä kohtaa tulee mukaan se ihme, jota en lakkaa ihmettelemästä. Aikaisempina kertoina kun yritin lopettaa, taoin välillä päätä seinään ja kiersin kämppää ympäri sylki suusta valuen kun himotti juoda niin älyttömästi. Nyt ei mitään!
Juoda en enää voi, sen tiedän. Ei mitään mahdollisuutta. Tai voin toki juoda, sehän ei ole ollenkaan kiellettyä, mutta en halua. En halua elää enää päivääkään maanpäällisessä helvetissä. Se oli ihan hirveetä! Salailu yms. Koko ajatusmaailma pyöri vain ja ainoastaan alkon ympärillä. Juonko, enkö juo, millon voin taas ottaa, kuinka paljon, meneekö liikaa, lopetanko kokonaan, en lopeta, yritän kohtuukäyttöä, mitä juon, kenen kanssa, monta päivää menee tällä kertaa, paljonko menee rahaa, mitä lapset ajattelee, mitä mies ajattelee, saako joku tietää juomisestani, tietääkö naapurit, kuka tietää, kuinka paljon, mitä ne ajattelee, kykenenkö töihin, milloin kykenen, saanko sairaslomaa yms yms. Kuulostaako tutulta? Juu, ei kiitos enää. Elämä on aivan upeeta ilman alkoa
Vielä kun Jeesus siihen päälle niin A´Vot!!! silloin homma kantaa vielä läpi kuoleman 
Just näin:) Mie ymmärrän että sie olet katkera omasta juomisesta ja siitä että et pysty lopettamaan, ehket edes halua Pärinä-Perttu. Sitä en ymmärrä miksi pyörit tällasilla palstoilla. Tosiasia on, että raittiit alkoholistit ei provosoidu siun jutuista. Lähinnä hymähtelee partaansa, niinkuin minäkin. Syy, miksi raitistuneita alkoholisteja ei kiinnosta kenenkään kiukuttelut on yksinkertainen, ei kukaan halua järkyttää omaa mielenrauhaansa turhalla jorinalla, varsinkin kun tietää mistä on kyse. Alkoholismi on sellanen sairaus että sen todellista luonnetta on vaikea ymmärtää pitkänkään raittiuden myötä ja se vaatii aina todellista ja rehellistä itsetutkiskelua. Itse olen nyt juuri 4. ja 5.askelta läpikäymässä uudelleen, sillä huomasin, että olen jättänyt asioita taakseni. Terveisiä vaan muillekin 12.askeleen kulkijoille:)
Ja tuon edellisenkin viestin kirjoitin vain siksi kun oli ihan pakko päästä vähän pätemään jos ihan rehellinen olen itselleni ja muille
Arveltiin Pärinä-Pertun uskon aitoudesta tai trolliudesta mitä tahansa, se pitää kyllä sanoa että hän ei latele henkilökohtaisuuksiin meneviä epäkohteliaisuuksia tai loukkauksia kellekään. : )
Säännöt tiemmä sanovat, että tällä foorumilla saa sanoa mielipiteensä, kunhan ei mene henkilökohtaisiin loukkauksiin ketään kohtaan. Koski ne mielipiteet sitten Jeesusta, AA:ta. Järvenpään sosiaalisairaalaa, lapualaista alkoholisminhoitoa, uskonlahkoja tai sosiaali- ja terveysministeriötä tai mitä vaan
Täällä on ignore toiminto mitä voi käyttää, jos ei pidä jonkun kirjoituksista. On myös toiminto jolla voi ilmoittaa asiattoman viestin ylläpidolle.
Kaikenlaista on. Vain suvaitsevaisuutta kaivattaisiin joskus lisää; meille kaikille.