Koukussa alkoholistiin

Hei kaikki,

Jonkin aikaa olen ollut ryhmässä ja vain lukenut näitä koskettavia ihmiskohtaloita. Jollain lailla taidan olla hyväosainen täällä. Olen suhteessa alkoholistin kanssa ja enimmäkseen onnellinen. Itsekin käytän alkoholia välillä runsaastikin ja joillain mittareilla varmastikin olen vähintäänkin alkoholin suurkuluttaja. Jollain lailla siis ymmärrän kumppanini tarpeen juoda.
Silti se välillä ahdistaa. Ei ole mukavaa, kun hän nukkuu teatterissa, juo piilopullosta äitini syntymäpäiväillallisella vessassa, sammuu sohvalle kahdelta iltapäivällä, lähtee baariin sunnuntai-iltana juotuaan jääkaapista viimeisen juoman…

Minulle olisi mahdollista lähteä suhteesta milloin tahansa. En ole taloudellisesti riippuvainen hänestä, meillä ei ole yhteisiä lapsia, minua ei pidättele mikään.

Paitsi rakkaus. Paljon puhutaan alkoholismin mahdollistamisesta parisuhteessa. Minä olen sitten varmaankin se mahdollistaja. Koska en halua lähteä, omista itsekkäistä syistäni. En koe olevani läheisriippuvainen, en ole koskaan aiemminkaan ollut. En halua jättää rakasta ihmistä, vaikka hän alkoholisti onkin. Tarvitsen häntä ja hän minua. Olenko siis itsekäs? Pitäisikö minun jättää hänet hänen vuokseen? Hän on sanonut, että ei pysty raitistumaan vain minun takiani. Tiedämme siis molemmat, missä mennään.

Hän on addikti, riippuvainen alkoholista. Pitäisikö minun jättää sairas ihminen yksin? Silloinko hän parantuisi? Hän sanoo usein, että lähde, en ole hyväksi sinulle. Hän on oikeassa. Ei tietenkään ole hyväksi. Rankkaa on välillä, todella rankkaa. Mutta näin olen valinnut elää. Onko ketään muita, jotka ovat valinneet elää alkoholistin kanssa?

Hei Emmiina,

Haluan sanoa ensinnäkin että onpa kurjaa kuulla tilanteestasi. Toisen ihmisen on mahdoton tuntea tilannettasi viestin perusteella koska sitä voi olla vaikea ymmärtää pidemmänkään tuntemisen myötä. Olen itse toipuva alkoholisti ja tunnen riippuvuuskäyttäytimisen taustoja sen verran, että uskallan vastata sinulle sen perusteella mitä ymmärrän tilanteestasi.

Koska riippuvainen on hädässä ja vaikeuksissa sietää itseään, se johtaa helposti siihen että riippuvainen ihminen hakee mistä tahansa helpotusta itsensä sietämiseen. Tämä on oikeastaan kaiken riippuvuuskäyttäytymisen pohja. Se selittää sen miksi yksi voi juoda alkoholia nauttien siitä ja pystyy lopettamaan sen käyttämisen, ja toiselle alkoholi on nimenomaan pakokeino kaikkeen hankalaan elämässä eikä sen käyttöä pysty pysyvästi hallitsemaan tai lopettamaan ilman isoa ymmärrystä riippuvuuskäyttäytymisensä taustoista.

Riippuvuus on helppo ymmärtää päihteiden ongelmakäyttönä, mutta tavallisesti riippuvainen on samaan aikaan taipuvainen olemaan riippuvainen myös mihin tahansa tekemiseen tai ihmissuhteisiin. Painotan että minä en tunne sinua ihmisenä enkä voi tietää elämästäsi enempää kuin mitä kirjoitat, mutta minä tunnistan sinussa vahvasti riippuvaisen ihmisen, joka ihmissuhteessa riippuvaiseen puolisoon yrittää pelastaa itsensä.

Mitä se rakkaus on, jota välillänne on? Riippuvainen ihminen toivoo pelastusta muuten riittämättömälle minälle, ja siksi on valmis hyväksymään kaltoinkohtelevankin ihmissuhteen koska saa siitä ajoittain huomiota ja hyväksyntää. Puolisosi toiminta kuulostaa näin luettuna äärimmäiseltä laiminlyönniltä sinua kohtaan, ja tämä on oikeastaan jo rakkauden vastakohtaa - välinpitämättömyyttä.

Sinuna minä tarkastelisin sitä, miksi olet valmis sietämään toistuvaa huonoa käytöstä? Jokainen ihminen on sen arvoinen, että ansaitsee turvallisen ympäristön jossa voi luottaa läheiseen ihmiseen. Aistin kirjoituksestasi, jossa olet ”valinnut” tämän elämän, pettymystä ja itsesyytöstä. Minä väitän että et sinä olisi valinnut alkoholistin kanssa elämistä. Vaan olette löytäneet toisistanne tukea ja sellaista turvaa, jossa olette tulleet hyväksytyksi.

Palaan vielä kirjoitukseni alkuvaiheen osaan, jossa riippuvainen hakee pelastusta itsensä kestämiseen ulkopuolelta. Luulen että kun riippuvainen joutuu siihen hätään jossa pelkää, hän on valmis sekä lupaamaan että uskomaan minkä tahansa lupauksen, jos se voisi tuoda helpotukseen hätään. Väitän että se on se koukku, yhdessä koettu pelastumisen toivo, jonka takia olette alkaneet olemaan yhdessä ja jonka olette valinneet. Minusta on selvää että sinä olet huonossa ihmissuhteessa joka ei sinua pelasta, päinvastoin se estää sinua olemasta onnellinen. Riippuvaisella on tapa syyttää muita omista ongelmistaan, ja alkoholistin puoliso kokee tavallisesti olevansa itsekin syyllinen, varsinkin jos tähän syyllisyyden kokemukseen on omassa elämässä jonkinlainen pohja. Sinuna päättäisin että tämä ihmissuhde on väärin sinua kohtaan, hakisin apua läheisiltäni ja työterveydestä, miettisin omaa suhtautumista itseeni ja riippuvaiseen käyttäytymiseen, pohtisin millaista elämää haluan elää, millainen ihminen haluan olla itselleni.

Sinussa ei ole mitään vikaa vaikka olisit tehnyt elämässäsi huonoja valintoja tai tekoja. Sinulla on tämä hetki ja valitsemalla tässä hetkessä itsellesi hyvin, siitä seuraa joko nyt tai myöhemmin hyvää oloa ja iloa. Ne ovat pysyvä osa sinun elämääsi, kun annat sille mahdollisuuden pitämällä itseäsi sen arvoisena.

Hmmm… mietin, kauanko olette olleet yhdessä? Jos kyse on parista vuodesta esim, pahenee tilanne erittäin todennäköisesti tulevien vuosien aikana. Jos taas olette olleet yhdessä viisi, kymmenen vuotta, voi suhteenne olla ihan toimiva noin. Jos välillänne ei ole piilottelua eikä valehtelua, vaan kaikki on avointa, niin tiedätte molemmat missä mennään. Sehän on tärkeää. Jos kuitenkin alat kokea syyllisyyttä, tai alat syllistää puolisoa jostain, ei tilanne ole menossa hyvään suuntaan. Näin minä sen näkisin. Alkoholismi on ajan myötä paheneva sairaus, kuitenkin. Siksi kannattaa ainakin ajoissa lähteä suhteesta, jos se menee tasaisesti huonommaksi. Muuten huomaat pian olevasi 50-vuotias eronnut, eikä sekään ole helppoa.
Kuten edellinenkin vastaaja sanoi, ei voi tietää mikä on tilanteenne, mutta näitä ajatuksia tuli äkkiseltään mieleen kirjoituksestasi. Mitä itse ajattelet?

Hei AitoalloaKohti!

Kiitos vastauksestasi. Kaikki, mitä kirjoitat on varmasti monin osin totta. Saatan olla läheisriippuvainen ja sitä olen paljon pohtinut, missä kulkee raja rakkauden ja riippuvuuden välillä. Se ei liene helppoa määritellä.

En ole alunperin valinnut elää addiktin kanssa. Tottahan jokainen suhteen alussa pyrkii peittämään riippuvuutensa ja ne paljastuvat vasta siinä vaiheessa, kun suhde muuttuu vakavaksi ja asutaan yhdessä. Silloin eivät usean päivän ryyppyputket enää pysy salassa.

Useaan otteeseen mielessä on käynyt lähteäkin, mutta olen todennut sen olevan itselleni huonompi vaihtoehto kuin jääminen. Kumppani on ollut minulle tukena vaikeissa asioissa, ja saan häneltä suhteessa paljon turvaa, huolimatta alkoholismista.

Sekin pitää paikkansa, että olemme tavanneet toisissamme ihmisen, joka hyväksyy toisen puutteet ja rakastaa siitä huolimatta. Tässä siis todellakin taitaa kaksi rikkinäistä etsiä yhteistä pelastusta…

Voi olla, että jossain vaiheessa ajattelen toisin, mutta vielä haluan jäädä tähän suhteeseen ja toivon välittämisen voiman kantavan puolin ja toisin.

Hei Kaunis!

Kiitos vastauksestasi. Viisaita sanoja.

Me emme tosiaan ole olleet yhdessä kuin kolme vuotta, mutta en näe siinä eroa suhteen toimivuudelle tulevaisuudessa. Kumppani on kertonut ”eläneensä aina näin” ja uskon hänen puhuvan totta. Emme ole nuoria enää ja minä todellakin olen jo entuudestaan yli 50-vuotias ja eronnut…
Joten näen asioita ehkä hieman erilaisella perspektiivillä kuin nuorempana olisin nähnyt.

Kun on kokenut jo useamman ihmissuhteen, yhden pitkän ja muutaman lyhyen ja melko epäonnistuneen, alkaa arvostaa toisessa ihmisessä uudenlaisia asioita: Että hän todella hyväksyy sinut omana itsenäsi eikä yritä muuttaa sinua, että hän ei koskaan pettäisi sinua, että hän haluaa sinulle hyvää. Näitä asioita voi myös alkoholi-addikti rakkaalleen osoittaa, sen olen oppinut.

Välillä toki alkoholi vääristää näitä hyviä asioita, näinhän se on. Se on tämän suhteen varjopuoli ja välillä vaikea kestää. Yritän kuitenkin ajatella, että nuo hyvät puolet ja rehellisyys toisillemme kannattelevat meitä yhdessä eteenpäin jatkossakin.

Kuuntelin ohjelmaa “Syvällä” netin kauttaa ja sieltä sai paljon ajattelemisen aihetta omaan käytökseen.

Täällä kotikanavalla on hiljaista nyt. Minäkin olen elänyt alkoholistien kanssa pitkään ja varmaan jollain lailla koko elämäni on tultava toimeen alkoholistien kanssa kun sitä suvussa on.
Nyt olen taas ymmärtänyt sen että olen addikti ihminen. liiaksi mietin ja huolestun muiden ihmisten asioista, lapsista ja läheisistä. Ja enhän minä heille mitään voi, he tekevät niinkuin tekevät ja minun on irrottauduttava heidän ongelmistaan. Voin olla tukena mutten voi ratkaista heidän ongelmiaan heidän puolestaan. helpotti kun kirjoitin tuon. En voi elää muuta kuin omaa elämää ja siten että se on rauhallista ja mukavaa eikä hirveän huolen kiristelessä mielessä, vellomista huolestuttavista ajatuksista. Niistä huoli-ajatuksista haluan irti päästää.

Niin, kunpa vaan se huolesta pääseminen onnistuisikin… Se ei ole helppoa, jos näkee, että läheisellä menee huonosti. Onko se sitten läheisriippuvaisuutta, missä mahtaa kulkea raja?

Hei Emmiina
Samaistun tilanteeseesi. Kirjoittelin juuri omasta elämästäni ja ajatuksistani. Sanotaan että yhdessä juovat ovat onnellisia. Tämä on varmaan totta koska toisen raittius johtaa tilanteiden kärjistymiseen. Keskusteleminen ei onnistu ja yhteinen tekeminen loppuu.

Voimia sinulle