Mies meni hoitoon ja on nyt ollut pari kuukautta (yksi retkahdus yhtenä iltana ollut) juomatta.
Aivan mahtava juttu, mutta…Saanko koskaan takaisin miestä joka osaa nauraa ja nauttia elämästä ilman viinaa? Jos, niin kauankohan menee? Meillä on toki muitakin huolia esim. raha ja työtilanne ei häävi ole joten niillä tietysti oma vaikutuksensa. Mutta kovin huonotuulinen ja saamaton on mies ollut.
Koska viinasta pääsee henkisesti yli? Ei koskaan? Vuodessa? Jospa joku läheinen tai itse juomisen lopettanut voisi kertoa kokemuksistaan.
Oman kokemuksen perusteella elämästä voi alkaa nauttiin heti kun löytää juomisen tilalle jotain muuta mielekästä tekemistä. Mulla ei oikeestaan juominen ollut koskaan pakoa tekemättömyydestä eli sille että ei olis ollut muuta tekemistä. Päinvastoin koin aina huonoa omaa tuntoa, että se ryyppäämisaika vei pois aikaa joltain muulta tärkeämmältä tekemiseltä.
Toisaalta olen huomannut muiden kohdalla, että usein se elämänilon löytyminen on vaikeaa juuri sen takia että kun ei tahdo löytää tekemistä sen juomisen tilalle. Saattaa olla että puoliväkisin alkaa tekeen asioita, mutta ei kuitenkaan saa siitä tekemisestä itselleen mitään iloa ainakaan ihan heti. Jonkinlainen oivallus kait siinä täytys löytää sen suhteen että oppis nauttiin jostain muusta säännöllisestä tekemisestä ettei se juomisesta saatava hyvän olon hetkellinen tunne koko ajan kummittelis takaraivossa. Mä en usko että se koskaan häviää kokonaan mutta sitä voi vaimentaa kun tekee tietoisesti jatkuvasti töitä sen vaimentamiseksi eli alkaa harrastaan jotain mistä esim. saa adrenaalit koholle tai flow tunteen, joka vie muihin sfääreihin. Tavallaan keksii jonkun hyvän riippuvuuden sen huonon tilalle.
Tsemppiä toivotaan että miehesi löytää elämänilon!
Ps löysin kiinnostavan tekstin flow kokemuksesta:
Csíkszentmihályi kuvaa kahdeksan osatekijää, joita flow-kokemukseen voi liittyä:
Tehtävällä on selvät päämäärät.
Yksilön keskittyminen on täydellistä.
Oman minän arviointi vähenee.
Ajantaju katoaa.
Tehtävän etenemisestä saa välitöntä palautetta.
Yksilön kyvyt ja tehtävän vaativuus ovat tasapainossa (tehtävä ei ole liian helppo eikä liian vaikea).
Yksilö tuntee pystyvänsä kontrolloimaan tilannetta.
Tehtävä on itsessään palkitseva.
Kaksi kuukautta on melko lyhyt aika särkyneen sisimmän korjaamiseksi. Riippuu vähän siitä kuinka kauan ja kuinka rankasti on juonut, mitä asioita juomisen syihin liittyy.Ovatko avioliittonne ja perheenne perusasiat kunnossa? Onko miehesi työtön, työkyvytön muuten kuin alkoholismin kautta? Jos hän on työssä, onko hän tyytyväinen työhönsä, ts. onko hän oikealla alalla omasta mielestään? Tapahtuiko juomisaikana jotain konkreettisen pahaa jota hän nyt miettii?
– Katsoin viestiäsi tarkemmin, työ- ja rahatilanne ei ole häävi. Juomisen lopettaminen ei poista elämän vastoinkäymisiä eikä muita ongelmia, tottakai hän miettii niitäkin asioita. Ehkä syyttää niistä itseään. Syyllistätkö sinä häntä vai rohkaisetko aloittamaan uudelleen?
Juomishalujen poistuminen on hyvin henkilökohtainen asia. Toiset pystyvät irtautumaan heti, toisilla se voi todellakin viedä vuoden, useammankin. Voi olla kuukausia hyviä aikoja ja yht’äkkiä joku vastoinkäyminen tai jopa iloinen asia tuo vanhat selviytymistavat/palkitsemistavat esiin ja ennenkuin ehtii edes harkita on jo juomassa. Missään tapauksessa toipuminen ei ole vain korkin kiinni laittamista. Myös fyysisen kunnon ja aivokemian korjautuminen vie aikansa. On syytä olla kärsivällinen, asiat eivät tapahdu nopeasti.
Älä pakota miestäsi omiin toiveisiisi. Eläkää normaalia elämää, ole valmis tukemaan häntä vaikeissa hetkissä mutta älä nalkuta. Yritä saada hänet keskustelemaan asioista jotka hänen mieltään painaa. Usein ulkopuolinen terapia ammattilaisen kanssa on tarpeen. Se on puolueetonta eikä kummankaan tarvitse pelätä loukkaavansa toista tai loukkaantuvansa toisen puheesta, tahattomasti tai tahallisesti. Kerroit miehesi menneen hoitoon, onko tämä hoito sellaista jossa on pitkäaikaisempaa seurantaa ja tukea?
Alkoholismi on pitkä ja monisäikeinen juttu. Saatko sinä apua itsellesi? Täällä suositellaan AA:n alkoholistien omaisten (läheisten?) ryhmää. Minulla ei ole siitä kokemusta mutta moni tuntee saaneensa sieltä hyvää tukea. Voit myös kysyä keskusteluapua itsellesi esim.miehesi hoitopaikasta, perheneuvonnasta, seurakunnasta, minkä nyt omaksesi tunnetkaan.
Tuli vielä mieleen; tuolla lopettajien puolella kirjoittavat tuntemuksistaan raitistuneet/raitistumista yrittävät miehet ja naiset. Käypä siellä lukemasta erilaisia tarinoita, saat hyvää kuvaa siitä kuinka erilaisia tunteita toipuva alkoholisti kokee. 
(Nettipalstojen tapaan sielläkin liikkuu trolleja ym, porukkaa laidasta laitaan. Osaat kyllä valikoida aidot ihmiset joukosta.) 
Tuulenviemää kirjoitti hyvin, ulkopuolinen terapia voisi auttaa että saisit aloittaja puhua tuntemuksistasi jossain avoimesti, näin et tahtomattasi ehkä puutu asiaan väärällä tavalla ja etsi miehestäsi vastauksia joita hän ei osaa/voi antaa, tai ettette toimisi kumpikaan tavalla joka ei tue raitistumista. Jos pitää munankuorilla kävellä ja arpoa mitä voi sanoa ja kysyä, tai jos pitää odottaa että toinen puhuisi tai avautuisi, eikä kuitenkaan voi tietää mitä päässä riippuu, niin tämä voi kuluttaa voimia. Raitistuminen on varmasti ihan omanlaisensa prosessi jokaisella, ja on mahdollista että miehen vaikuttaessa apaattiselta niin hänen päässään tapahtuu silti ratkaisevia asioita, sitten voi olla myös että ei tapahdu. Odottavan aika on pitkä kun odottaa toista seuralaisekseen, iloiseksi ja antavaksi. joten aivan kuten miehen juodessakin, pitäisi keskittyä omiin asioihin eikä miehen, niin ei tule hoputtaneeksi toista prosessissa jolle hän ei mahda mitään. Kaikkeen on varmasti vastaus siinä, että miten saa hoidettua itseään niin ettei oma mieliala mene alas, eikä notkahtele miehen mielialojen mukaan. Tämä on haastavaa koska jos toisesta ei mitään iloisuutta tule, niin sitä herkästi alkaa itsekin hiipua. Vähän kun kertoisi vitsejä iloisena ja sitten 100päisestä joukosta ei yksikään naura, niin siinä se omakin vitsinkertominen hyytyy. Pitää etsiä sellaista seuraa mistä saa tukea omalle ololleen, niin jaksaa paremminsitä että toisesta ei tule täysipainoista kaveria pitkään aikaan. Sitten voi lähinnä yllättyä iloisesti mikäli hän välillä näyttää paremmalta, eikä niinpäin että pohtii päässään “milloin milloin milloin”.
Hei vaimo79,
Mielestäni sinun pitäisi jättää miehesi pahat tuntemukset hänelle. Sen sijaan sinun kannattaa mennä Al-Anoniin löytääksesi omat ilon lähteesi. Se olisi myös paras tapa auttaa miestäsi.
Mä ainakin aloin nauttimaan elämästäni uudelleen kun sain itseluottamukseni takasin,enkä enään pelkästään ajatellu kännimokiani 
lakkasin siis katsomasta taaksepäin ja keskityin niihin asioihin johon pystyin vaikuttamaan. Menihän siinä toki muutama kuukausi.Nyt selviä päiviä on jo kohta 1000 ja fiilis senkun paranee sekä minulla että perheelläni.
Mutta muista ajatella myös itseäsi,sinä olet tärkeä
Aurinkoa kesään!!
Kiitos kaikille kommenteista.
Helposti ei toipuminen miehellä ole käyntiin lähtenyt. yhden em. retkahduksen lisäksi oli kerran ostanut juomat jotka muutamaa lukuunottamatta jätti juomatta kun puhuin järkeä. No viikko siitä, niin oli juonut juuri sen verran, että syyllistyi rattijuopumukseen ja kortti lähti. Nyt sitten on pänninyt niin, että on juonut neljä päivää putkeen. En oikein tiedä miten pitäisi suhtautua. Esikoiselle valtava pettymys kun iskä alkoi lupaavan alun jälkeen taas juomaan. Nyt vielä juo lasten nähden kun taas ennen joi aikalailla piilossa. Onko tässä nyt toivo menetetty kun Minnesotan jälkeen näin pahasti retkahtaa?
Ennen miehen hoitoon lähtöä olin päättänyt, että yhteiselo saa loppua jos juominen ei lopu. Nyt mietin, että kauanko tässä vielä pitää katsoa, että pääseekö taas jaloilleen vai jatkuuko vanha meininki.
Ärsyttää kun toisen takia joutuu koko perhe kärsimään. Ei korttia-ei töitä-ei rahaa lainanlyhennyksiin…
Onko sitä ihan pakko ajaa jos on kännissä? Hirveä esimerkki lapsille.
Ikäviä uutisia sinulla, vaimo79, enkä oikein tiedä, mitä niihin voi sanoa… Pahaa pelkään, että joudutte “jojoilemaan” miehesi alkoholiongelman kanssa tulevaisuudessakin. Sen takia tekisi mieli vain yksinkertaisesti todeta, että toteuta tuo taannoinen päätökseksi. Täällä keskusteluissa on viime aikoina ollut paljon kertomuksia siitä, miten oma ja lasten elämä on alkanut sujumaan eron jälkeen. Lapset ovat tasapainoisempia, itsellä on turvallinen olo ja luottamus tulevaan jne. Yllättäen monella on myös lasten suhde isään kohentunut, koska isä on yksin jäätyään kyennyt jotenkin tsemppaamaan ja olemaan ainakin välillä erossa juomisista. Toki toisenlaisiakin kokemuksia on…
Lainasin itse eilen kirjastosta uuden kirjan “Viimeinen pisara”. http://www.avominne.fi/avominewww/tekstisivu.tmpl?navi_id=251 Suosittelen, vaikken ehtinyt lukemaankaan kuin noin kolmanneksen tuosta.
Voimia tähän loppukesään ja muista, että et ole ongelminesi yksin!
Mä täältä takavasemmalta ehdotan ihan konkreettista irtiottoa, eli asumusero ja muksujen kanssa omaan kämppään. Ihan vaan lasten takia jos ei muuta. Jos uusi asunto löytyy suht’ läheltä entistä, niin hieno homma. Sitten aina tapaamiset vain selvinpäin. Lasten tapaaminen selvinpäin laittaa miettimään asioita ihan eri näkökulmasta. Eli on oikeasti jotain menetettävää, eli laatuaikaa lasten kanssa. Jos ottaa, on sitten yksin.
Kokeilkaahan! Nykymenolla tuskin paranee, koska toinen tuntee ettei vielä mitään ole menetetty, koska perhe on yhä läsnä, joten voi jatkaa kuten ennenkin. Ja jos jatkaa kuten ennenkin, tilanne huononee lähes aina. Eli nyt vaan oma elämä kuntoon ja miehelle täysi vastuu omista tekemisistään. Tsemppiä!
Olen arkkitehdin kanssa samaa mieltä. Irtiotto voi "havahduttaa"ja ainakin pääsette turvalliseen ja alkottomaan ympäristöön lasten kanssa.