Huomenna jokin erikoislääkäri, kerron heti että kannabis auttaa eikä mikää muu mun myrkyistä vaikka sois ylimääräistä, kerron heti että kaksi neurologian ylilääkäriä samassa talossa myöntää sen poistavan mun kivut ja tinnityksen, olisko nyt niin rohkea jotta ottais taas sen punasen respan esiin vai kirjoittaako jotain tinnityksen estolääkettä. Seuraa ketjua Soikannel.
…
Kilpirauhasen toimintaan löytyy lääkkeet, mulla hermosto murenee. No katotaan kun tekevät testinsä, nytkin soi ja kovaa.
^ Äläpäs, Neuro, yhtään vähättele toisten vaivoja
! Kilppariongelmiin on lääkkeitä, joo, mutta se ei todellakaan ole varmaa, että ne alkavat toimia, kuin taikaiskusta, kuten niiden pitääkin ja hoitavat ihmisen kertalaakista elämänsä kuntoon. Monet joutuvat jopa vuosikausia säätämään ja titrailemaan tyroksiiniannostustensa kanssa saamatta niitä kohdilleen ja vittumaiset vaivat vain jatkuvat. Kilppariongelmiakin on monentasoisia, osa hyvinkin vaikeita.
Kaukanapoissalle tsemppiä ja toivottavasti sulla lääkitys on alkanut purra ja kohentaa vointiasi
.
En vähätellyt vaan meinasin että lääkkeitä hoitoon on, olen itse heikommassa tilanteessa kun seuraavana voi olla silmät.
^ Olisit nyt sitten ihmeessä otsikoinut ketjun: Neuro on maailman sairain ja kohta lähtee näkökin, niin kukaan ei olisi erehtynyt kertomaan omaa täysin turhaa kokemustaan korvien tinnituksesta
. Joku ALS-potilas olisi tosin voinut tulla vittuilemaan, kuinka sä et tiedä mitään ja sullahan menee hyvin :mrgreen: .
Jos ketjun otsikko on Korvien tinnitys(Se on muuten tinnitUs), niin voisi äkkiseltään olettaa, että siinä keskustellaan yleisesti tinnituksesta, joka ON vittumainen vaiva, aivan sama, mistä johtuu. Yksi kaveri meinasi aikoinaan tulla ihan lataamotason hulluksi(Ei mitään muita merkittäviä MT-ongelmia) silkan kaiken aikaa jatkuvan tinnituksen vuoksi, vaikka hänellä se johtui “vain” liiasta melualtistuksesta työssä ja rokkihommista vapaa-ajalla.
Paskaakos minä tässä enää jauhamaan, kun ei tinnitä, enkä ole edes kuolemansairas
.
…
Ei oo tohon vaivaan mitään lääkettä kyllä olemassa. Miehellä kans tää vaiva, niin paha ettei pysty välillä nukkumaan, kun ei hiljene ![]()
^^ Joo, en minä tiedä, mistä sä otat itseesi, eikä se mun päätettävissäni olekaan. Alkoi vain yleisesti vituttaa tuo Neuron meininki, kuin kyseessä olisi jokin kilpailu, kuka on sairain ja voittaja saa…?
Kyllä mä sen ymmärrän, että siellä Pohjanmaalla kiukuttaa olla kroonisesti kipeä, mutta ei se sillä parane, että vähättelee muiden tinnituksia ja väittää, että kaikille muille kyllä löytyvät lääkkeet. Kuten tuossa ylempänä sanottua: Aika huonosti ko. vaiva on lääkkeillä hoidettavissa ja varsinkin silloin, jos se on ihan ehtaa tinnitusta, ei oire jostakin muusta vaivasta.
Kaukanapoissa oireisiin en vähätellyt, sanoin vain et lääkkeitä on. Kaveri meinasi mennä junan alle kun monia lääkkeitä kokeiltu, meni yksityiselle vanhemmalle lääkärille joka käski hävittää nykyiset lääkkeet ja joitain vanhoja hyviä joilla sai elämänsä takaisin. Eli toivoa on, mun toiveet on mennyttä koska tautiin ei saa kuin helpotusta. Olin juuri silmälääkärillä ja oikean silmän näkö meni yhtäkkiä, ihmetteli historian valossa et miten nyt näin. Määräs lasit joilla taas näen mutta suositteli vuosittaista tarkastusta. Nyt tehdään jokin parempi kuulon tutkimus ja sitten lääkkeet, toivottavasti meidän kummanki tinnitys saadaan pois koska vaiva on todella vittumainen.
Joskus jostain lukasin että tinnitukseen käytetään jotain vastaääni systeemiä missä sinne korvaan annetaan jotain ääntä mikä kumoaa sen tinnituksen taajuuden tai jotain sellaista,en sit muista et pitääkö sit pitää jotain laitetta korvalla kaiken aikaa vai miten se pelitti jne…
On kyllä ihmeelliset lasit, varmaan taas USA:n armeijan käytössä olevat, kun tekevät sokeasta silmästä näkevän. Kerro ihmeessä merkki ![]()
Sun toiveet on menneet siinä, että liioittelet niin helvetisti etkä mistään muusta jauha kuin sairauksista. Itsesääli on IMO luuseriuden huipentuma ![]()
Lasit on semmoset joissa on lajempi katselukulma, sakemannit niitä hioo. Yleensä tässä iässä pannannaan kaukonäköön miinusta ja lukuosaan plussaa, kuten vanhoissa. Nyt oikeaan silmään piti laittaa reilusti plussaa ylös ja ales, tämä muutos tapahtui hyvin nopeasti, melkein 800€ maksoi ilman mitään aurinkolasit päälle ja yhdet kaverille. Nyt istun yöllä ylhäällä kun tuo tinnitys ei anna nukkua, sääli että häiritsee muitakin kuin minua.
Korva lääkäri vastas spostiin ja on määrännyt mulle jotain lääkettä, ongelmaa aiheutti mun nykyinen lääkitys eli lääkäri on todella perehtynyt lääkkeisiin jottei tule päällekkäisyyksiä ja neurotol annosta myös nosti. Autoni on huollossa joten odotan vaimoa kun kelit ei oikein suosi skodella ajelua, niska niin kipeä että lippis päässä pitäisi mennä, kypärä vapautus on kyllä. Ilmeisesti satku mehiläiseen ei mennyt hukkaan. Tässä etsin parempia (kevyitä) kuulokkeita joilla voin kuunnella vastamelua eli suljetaan tinnitys pois, myös eräs kansanparantaja hoitaa mua ja hypnoosissa käyn 4 kertaa.
Eli en vieläkään saanut respaa kannabis kukkaan, se koeiltuna auttaa satavarmasti ja myös muihin kipuihin. Niin kuulokkeet pitää olla langattomat jotta voin olkkarissa katsoa telkkua, olen paljon kotona joten vastaääni hoito kattaisi suuren osan mun valveilla olo ajasta.
Aika outoa nostaa sitä karbamatsepiinia, kun se tod.näk vain pahentaa vaivaa. Eikä oo edes harvinainen sivuvaikutus toi kuulohäiriöt. Epilääkkeet on järjestäen mulle ainakin aiheuttanut tinnitusta, Deprakine saa sen sijaan humisemaan korvat.
Nyt jo tuntuu helpottavan, lääke lisää sisäkorvan verenkiertoa, Olen myös kansanparantajan apua saanut ja hypnoosi hoitoa kuten myös itsesukkestiota. Hypnoosia oikealta lääkäriltä joten lienee turvallista, yli neljää kertaa ei kannata ottaa josei apua tule. Tämä korvalääkäri kyllä huippuhyvä kun otti huomioon mun muut lääkkeet ja jos ei apua tule on vielä kaksi lääkettä, tämä nyt hänen mielestään todennäköisin ja selvästi on madaltunut melkein siedettävälle tasolle. Sanoi ettei ole hokkus pokkus lääke vaan viikko pari ja sitten katsotaan. Myös Diapamia voitaisiin nostaa kun 7V olen sitä syönyt pienellä annostuksella ja tottuuhan siihen, nyt 2*5Mg ja yöksi 1 10Mg satakiloiselle ukolle ei isokaan annos. No en nyt heitä lusikkaa nurkkaan kun sain noin hyvän lääkärin ja hänen sposti osoitteen, ei ottanut maksua lääke määräyksestä ja harmitteli ettei uskalla määrätä lääke kannabista ainakaan ennen muita hoitoja.